Koneensärkijät.
Vähän ennen sitä vaalia, jossa Ernest oli sosialistien ehdokkaana
kongressiin, isä piti päivällispidot, joita hän meidän kesken sanoi
»voiton ja tappion päivällisiksi». Ernest sanoi niitä »koneensärkijäin
päivällisiksi». Todellisuudessa se tilaisuus oli valmistettu liikemiehiä
varten -- pieniä liikkeenharjoittajia. Luulen, että kukaan heistä ei
ollut osakkaana missään sellaisessa liikkeessä, minkä liikepääoma olisi
noussut yli parinsadantuhannen dollarin. He olivat todellisia
keskiluokan liikemiehiä.
Siellä oli Owen -- Silverberg, Owen & Companyn, suuren
ruokatavaraliikkeen, osakas. Me ostimme heiltä ruokatavaramme. Siellä
oli ison rohdoskaupan Kowalt & Washburnin molemmat osakkaat ja mr
Asmunsen, suuren Contra Costa-kauntissa sijaitsevan kivilouhimon
omistaja. Samoin siellä oli muitakin samanlaisia miehiä, pikku
tehtaitten, pikku liikkeitten ja teollisuuslaitosten omistajia ja
osakkaita -- lyhyesti sanottuna, pikku kapitalisteja.
He olivat ovelan ja älykkään näköisiä miehiä, ja he puhelivat sujuvasti
ja selvästi. Heidän yksimielinen moitteensa kohdistui yhtiöihin ja
trusteihin. Heidän uskontunnustuksensa kuului: »Alas trustit!» Trustit
olivat kaiken sorron syynä, niin vakuuttivat kaikki. He vaativat
sellaisten trustien kuin rautateiden ja sähkölennätinlaitosten ottamista
valtion haltuun sekä asteittain kohoavaa tuloveroa jättiläisomaisuuksien
kasaantumisen ehkäisemiseksi. Niinikään he vaativat paikallisten
epäkohtien korjaamiseksi kunnallisen omistusoikeuden ulottamista
sellaisiin yleisiin hyödykkeisiin kuin vesi, kaasu, puhelin ja
raitiotiet.
Erittäin mieltäkiinnittävä oli mr Asmunsenin kuvaus kokemuksistaan
kivilouhoksen omistajana. Hän kertoi, ettei hän ole koskaan saanut
sanottavaa voittoa louhoksestaan, siitä huolimatta, että hänen
liikkeensä oli tavattomasti kasvanut sen jälkeen kuin maanjäristyksen
hävittämää San Franciscoa alettiin uudelleen rakentaa. Kuusi vuotta oli
jo kestänyt rakennustöitä, ja hänen liikkeensä oli laajentunut
nelinkertaiseksi ja kahdeksankertaiseksi, mutta silti hän ei ollut
yhtään paremmalla puolella.
»Rautatieyhtiö tuntee minun liikkeeni hiukan paremminkin kuin minä
itse», hän sanoi. »Se tietää käyttökustannukseni sentilleen ja se tuntee
tilaussopimusteni ehdot. Mistä se kaikki nuo seikat tietää, on minulle
arvoitus. Sillä täytyy olla urkkijoita minun työväkeni keskuudessa, ja
lienee sillä niinikään pääsy minun liiketuttavaini luo. Sillä nähkääs,
kun minä milloin saan edullisen tilauksen, niin kohta ehättää
rautatieyhtiö koroittamaan rahtitaksaa minun louhokseltani
markkinapaikalle. Ilman minkäänlaista selitystä. Sellaisissa tapauksissa
minun ei ole koskaan onnistunut taivuttaa rautatieyhtiötä peruuttamaan
koroitustaan. Toiselta puolen taas, milloin on sattunut onnettomuuksia,
työpalkkojen koroitusta tai vähemmän edullisia tilauksia, silloin minun
on aina onnistunut saada rautatien rahtitaksa alennetuksi. Mikä on
tulos? Rautatieyhtiö kokoo minun voittoni, olkootpa ne suurempia tai
pienempiä.»
»Se mitä teille itsellenne jää puhdasta», keskeytti Ernest, »on kai
jokseenkin yhtä paljon kuin palkkanne liikkeenhoitajana, jos
rautatieyhtiö omistaisi teidän louhoksenne».
»Juuri niin», vastasi mr Asmunsen. »Vasta äskettäin tarkastutin
tilikirjani viimeisten kymmenen vuoden ajalta. Todellakin huomasin, että
voittoni noiden kymmenen vuoden ajalta on juuri yhtä suuri kuin
liikkeenhoitajan palkka. Rautatieyhtiö olisi voinut yhtä hyvin omistaa
kivilouhokseni ja palkata minut liikkeenhoitajaksi.»
»Mutta se ei suinkaan olisi ollut aivan samantekevää», naurahti Ernest,
»sillä siinä tapauksessa rautatieyhtiön olisi täytynyt ottaa omalle
vastuulleen koko vahingonvaara, jonka te näin ollen olette nöyrästi
kantanut.»
»Aivan niin», vastasi mr. Asmunsen nyrpeästi.
Annettuaan heidän ensin sanoa sanottavansa Ernest alkoi tehdä kysymyksiä
oikealle ja vasemmalle. Hän aloitti mr Owenista.
»Tehän avasitte haaramyymälän täällä Berkeleyssa noin puoli vuotta
sitten?»
»Niin», vastasi mr Owen.
»Ja minä olen huomannut, että senjälkeen kolme pienempää ruokakauppaa on
sulkenut ovensa. Oliko teidän haaramyymälänne syynä siihen?»
Mr Owenin itsetyytyväisestä hymystä saattoi lukea myöntävän vastauksen.
»Ne eivät voineet kilpailla meidän kanssamme.»
»Miks'eivät?»
»Meillä oli suurempi pääoma. Suuremmassa liikkeessä pääsee aina
vähemmällä haaskauksella ja suhteellisesti pienemmillä kustannuksilla.»
»Ja teidän haarakauppanne nieli noiden kolmen pikkukaupan voitot. Nyt
minä käsitän. Mutta sanokaapas, mihin joutuivat noiden kolmen myymälän
omistajat?»
»Yksi heistä on ajurina meidän liikkeessämme. En tiedä, miten toisten on
käynyt.»
Ernest kääntyi yht'äkkiä mr Kowaltin puoleen.
»Te myytte aina paljon alennushinnoilla.[1] Mihin ovat joutuneet niiden
pienten rohdoskauppojen omistajat, joiden liikkeistä teidän kauppanne
teki lopun?»
[1] Myyntihinnan alentaminen ostohinnan tasalle ja allekin. Siten suuri
yhtiö saattoi myydä häviöllä pitemmän aikaa kuin pieni yhtiö ja
vihdoin saattaa toisen vararikkoon. Yleisesti käytetty kilpailutapa.
»Eräs heistä, mr Haasfurther, hoitaa nykyään meidän reseptiosastoamme»,
kuului vastaus.
»Ja te sieppasitte itsellenne heidän liikevoittonsa?»
»Totta kai. Sitä vartenhan liikettä pidämme.»
»Entä te sitten?» kysyi Ernest mr Asmunsenilta. »Teitä harmittaa, että
rautatie on vienyt teidän voittonne?»
Mr Asmunsen nyökkäsi.
»Tietysti te haluatte itse pitää voittonne?»
Taas mr Asmunsen nyökkäsi.
»Toisten kustannuksella?»
Ei vastausta.
»Toisten kustannuksellako?» uteli Ernest.
»Sillä tavoinhan sitä tietysti voittoja saadaan», vastasi mr Asmunsen
töykeästi.
»Siis liikepelin tarkoituksena on voittaa toisten kustannuksella ja
samalla estää toiset voittamasta meidän kustannuksellamme. Niinkö se on,
vai kuinka?»
Ernestin täytyi toistaa kysymyksensä, ennenkuin mr Asmunsen vastasi:
»Kyllä, aivan niin, paitsi että meillä ei ole mitään sitä vastaan, että
toiset voittavat, kunhan vain eivät harjoita kiskomista.»
»Kiskomisella te tarkoitatte suuria liikevoittoja. Mutta teillä kai ei
itsellänne olisi mitään niitä vastaan? Varmaankaan ei?»
Ja mr Asmunsen hyvänsävyisesti tunnusti sen heikkouden. Seurueessa oli
vielä eräs mies, muuan mr Calvin, entinen suuri meijerinomistaja, jota
Ernest ahdisteli kysymyksillään.
»Joku aika sitten te taistelitte maitotrustia vastaan», sanoi Ernest
hänelle, »ja nykyään te hommaatte maalaisliitossa.[1] Miten siinä kävi?»
[1] Useita yrityksiä tehtiin tähän aikaan tarkoituksessa järjestää
rappeutumistaan rappeutuva maanviljelijäin luokka valtiolliseksi
puolueeksi, sillä toivottiin voitavan tuhota trustit ja suuret
yhtiöt ankaralla lainlaadinnalla. Mutta kaikki sellaiset yritykset
menivät myttyyn.
»Oo, minä en ole vielä luopunut yrityksestäni», vastasi mr Calvin, ja
hän näytti tosiaankin sotaiselta. »Minä taistelen trustia vastaan sillä
ainoalla alueella, missä se on mahdollinen voittaa -- nimittäin
poliittisella. Sallikaa minun selittää. Muutamia vuosia sitten me
karjanhoitajat olimme täysin riippumattomia.»
»Mutta te kilpailitte keskenänne?» keskeytti Ernest.
»Niin, sepä se juuri piti meidän voittomme vähäisenä. Me yrittelimme
järjestymistä, mutta itsenäiset karjanhoitajat aina irtautuivat. Ja
sitten tuli maitotrusti.»
»Jonka käytettävänä oli öljytrustin[1] liikapääoma», sanoi Ernest.
[1] Ensimmäinen suuri trusti, joka oli miespolven ajan toisten edellä.
»Kyllä», myönsi mr Calvin. »Mutta me emme tietäneet sitä silloin. Sen
asiamiehet lähestyivät meitä nuija kädessä. 'Tulkaa mukaan ja lihokaa',
kuului heidän kehoituksensa, 'tai pysykää ulkona ja kuolkaa nälkään.'
Useimmat meistä noudattivat kehoitusta. Ja todellakin ne, jotka eivät
sitä tehneet, kuolivat nälkään.
»Oo, se kannatti hyvin -- ensi-alussa. Maidon hintaa koroitettiin
sentillä neljännestä kohti. Ja neljännes siitä sentistä tuli meille;
kolme neljännestä piti trusti. Sitten maidon hintaa jälleen koroitettiin
sentillä. Mutta siitä sentistä me emme saaneet mitään. Meidän
valituksemme olivat turhat. Trusti piteli ohjaksia käsissään. Me
huomasimme joutuneemme sen armoille. Ja vihdoin trusti otti meiltä pois
sen neljännes-sentinkin. Trusti alkoi pusertaa meitä, onnistuen siinä
määrin, että itsenäiset maitotaloudet hävisivät lopulta tyyten,
maitotrusti yksinään jäi jäljelle.»
»Mutta maidon ollessa kahta senttiä korkeammassa hinnassa olisi teidän
luullut voivan kilpailla», huomautti Ernest ovelasti.
»Niin mekin otaksuimme. Ja me yritimme.» Mr Calvin pysähtyi tuokioksi.
»Se vei meidät perikatoon. Trusti voi myydä maitoa huokeammalla kuin me
voimme. Se sai hiukan voittoa vielä silloinkin, kun me jo myimme
häviöllä. Minä menetin viisikymmentätuhatta dollaria siinä yrityksessä,
ja useimmat meistä joutuivat vararikkoon.»
»Siis trusti otti teiltä teidän voittonne, ja te olette turvautunut
politiikkaan tuhotaksenne trustin lainlaadinnan tietä ja saadaksenne
takaisin voittonne?»
Mr Calvinin kasvot kirkastuivat. »Juuri siihen minä vetoan pitäessäni
puheita farmareille. Se on meidän koko aatteemme lyhyesti lausuttuna.»
»Ja kuitenkin trusti tuottaa maitoa huokeammalla kuin itsenäiset
karjanhoitajat voisivat?» tiedusteli Ernest.
»Miksikä se ei sitä voisi tehdä erinomaisen järjestelmänsä ja uuden
koneistonsa avulla, joiden hankkimiseen siltä ei puutu pääomaa.»
»Se on luonnollista», sanoi Ernest.
Ja mr Calvin piti oikean poliittisen puheen selittääkseen näkökantaansa.
Häntä seurasivat useat toiset, ja kaikki yksimielisesti kohottivat
äänensä trusteja vastaan.
»Yksinkertaista väkeä», kuiskasi Ernest minulle. »He näkevät selvästi
sen, minkä näkevät, mutta he eivät näe nenäänsä pidemmälle.»
Hiukkasta myöhemmin hän puuttui keskusteluun, valliten sitä lopun iltaa
hänelle ominaisella tavalla.
»Minä olen tarkkaavaisesti kuunnellut teitä kaikkia», hän aloitti, »ja
näen selvästi, että te pelaatte peliänne oikeauskoisella tavalla. Te
katselette elämää liikevoiton kannalta. Te olette lujasti vakuutettuja
siitä, että teidän ainoa tarkoituksenne tässä maailmassa on voittaa
kaupoissa. Mutta siinä on esteitä. Kun te olette par'aikaa voittoja
kasaamassa, astuu esille trusti ja sieppaa teidän voittonne. Se tuntuu
teidän kannaltanne katsottuna tukalalta tilalta, joka häiritsee
luomakunnan järjestystä, ja ainoa keino teidän mielestänne on trustin
hävittäminen, joka riistää teiltä teidän voittonne.
»Minä olen kuunnellut tarkasti, ja minun ymmärtääkseni on olemassa
ainoastaan yksi nimi, joka teille sopii. Käytän sitä teistä puhuessani.
Te olette koneensärkijöitä. Tiedättekö, mitä se merkitsee? Suokaa minun
selittää. Kahdeksannellatoista vuosisadalla miehet ja naiset Englannissa
kutoivat vaatetta kangaspuilla omissa mökeissään. Se oli hidasta, ja
sellainen kutomateollisuus tuli kalliiksi. Silloinpa keksittiin
höyrykone ja muut työtä helpottavat koneet. Tuhannet kangaspuut, jotka
saavat käyttövoimansa yhdestä ainoasta höyrykoneesta, kutoivat kangasta
paljon huokeammalla kuin yksityiset kutojat käsin ja jaloin
käytettävillä kangaspuilla. Tehtaat muodostivat yhtymän, jonka edestä
kilpailun täytyi väistyä. Ne miehet ja naiset, jotka olivat ennen
kutoneet omilla kangaspuillaan, siirtyivät tehtaisiin työskentelemään
kutomakoneilla, ei itselleen, vaan tehtaanomistajalle, kapitalistille.
Ja edelleen, pikku lapset menivät kutomaan noilla uusilla koneilla,
suostuen työskentelemään pienemmällä palkalla ja siten työntäen pois
tieltään aikuiset. Siitä koitui miehille kovat ajat. Puute ja nälkä
tulivat yleisiksi. Ja he päättelivät, että siihen kaikkeen olivat koneet
syynä. Siksipä he alkoivat särkeä koneita. Mutta he eivät tietystikään
onnistuneet tuossa peräti typerässä yrityksessä.
»Te ette ole ottaneet oppiaksenne heidän esimerkistään. Puolitoista
sataa vuotta myöhemmin te hyökkäätte särkemään koneita. Teidän oman
tunnustuksenne mukaan trustin koneet ovat parempia ja tekevät työtä
huokeammalla. Siitä johtuu, että te ette voi kilpailla niiden kanssa. Ja
kuitenkin te tahtoisitte särkeä nuo koneet. Te olette vielä typerämpiä
kuin nuo typerät englantilaiset työmiehet. Ja samaan aikaan kuin te
rimpuilette vapaata kilpailua palauttaaksenne, jatkavat trustit
hävitystyötään keskuudessanne.
»Kaikki te kerrotte samaa juttua -- kilpailun lakkaamisesta ja
liikeyhtymäin syntymisestä. Te, mr Owen, hävititte kilpailun täällä
Berkeleyssa, kun teidän haarakauppanne karkoitti liikkeestä kolme pientä
ruokakauppaa. Teidän yhtiönne oli voimakkaampi. Ja siitä huolimatta te
tunnette toisten yhtiöitten painavan itseänne, trustiyhtiöitten, ja te
valitatte. Se johtuu siitä, että te itse ette kuulu trustiin. Jos te
olisitte koko maata käsittävän ruokatavaratrustin osakas, niin
veisaisitte toisenlaista virttä, ja sanat teidän virressänne
kuuluisivat: 'Siunatut olkoot trustit.' Ja sen lisäksi, että teidän
pienoinen yhtiönne ei ole trusti, te tunnette voimainne puutteen. Te
alatte käsittää, että te ja teidän liikkeenne ette ole muuta kuin
nappuloita tuossa pelissä. Te näette mahtavain yhtiöitten kohoavan ja
paisuvan päivä päivältä mahtavammiksi; te tunnette, miten niiden
haarniskoitu käsi ojentuu ottamaan teiltä teidän voittonne.
Rautatietrusti, öljytrusti, hiilitrusti, terästrusti ... ja te tiedätte,
että vihdoin ne musertavat teidät, ottavat viimeisenkin prosentin teidän
liikevoitostanne.
»Te, hyvä herra, olette huono peluri. Kun te tukahdutitte ne kolme
pientä ruokakauppaa täällä Berkeleyssa etevämmällä yhtiöllänne, niin
teidän rintanne paisui, te puhelitte korskeasti kykeneväisyydestä ja
yritteliäisyydestä ja lähetitte vaimonne huvimatkalle Eurooppaan niillä
voittorahoilla, jotka te ansaitsitte noiden kolmen ruokakaupan
kustannuksella. Mutta toiselta puolen teitä kaluavat isommat koirat, ja
sentähden te ulisette. Ja tämä pitää paikkansa kaikkiin teihin nähden.
Te kaikki ulisette. Te olette kaikki häviöpelissä, ja sentähden te
ulisette.
»Mutta kun te vaikertelette, ette te kuvaa asemaanne niin
kursailemattomasti kuin minä olen tehnyt. Te ette sano, että te haluatte
pusertaa voittoja toisilta ja että koko teidän ulinanne johtuu siitä,
että toiset haluavat pusertaa teiltä voittoja. Te olette ovelia. Te
sanotte jotakin muuta. Te pidätte puheita pikkukapitalistisesta
politiikasta, kuten mr Calvin teki. Mitä hän sanoi? Minä muistan
muutamia hänen lauseitaan: 'Meidän periaatteemme ovat oikeat', 'meidän
tulee pyrkiä alkuperäisiin amerikkalaisiin oloihin -- vapaa tilaisuus
kaikille', 'se vapauden henki, jonka vallitessa tämä kansakunta syntyi',
'palatkaamme esi-isäimme periaatteisiin'.
»Kun hän puhuu 'vapaasta tilaisuudesta kaikille', niin hän tarkoittaa
vapaata tilaisuutta pusertaa voittoa, jonka tilaisuuden häneltä on
riistänyt trusti. Ja hullunkurista tässä on se, että te olette
vatkuttaneet noita lauseita, kunnes itsekin uskotte ne tosiksi. Te
haluatte tilaisuutta saada ryöstää lähimmäisiänne omalla pienellä
tavallanne, mutta te uskottelette itsellenne, että te haluatte vapautta.
Te olette saitoja ja ahneita, mutta teidän sanojenne koreus saattaa
teidät uskomaan olevanne isänmaallisia. Voitonhimonne, mikä on silkkaa
itsekkyyttä, te loihditte uhrautuvaiseksi harrastukseksi kärsivän
ihmiskunnan hyväksi. Astukaa suoraan esille tässä meidän kesken ja
puhukaa kursailematta suunne puhtaaksi.»
Pöydän ympärillä istuvain kasvoilla kuvastui suuttumus ja kauhu. Tuon
parrattoman nuoren miehen puhe oli säikähdyttänyt heitä, ja hänen
sanansa vaikuttivat kuin ruoska, hänen siekailemattomat sanamuotonsa,
kun hän uskalsi sanoa lapiota lapioksi. Mr Calvinilla oli vastaus
valmiina.
»Ja miksi ei?» hän kysyi. »Miksi emme voisi palata siihen aikaan,
jolloin tämä meidän tasavaltamme perustettiin? Te olette puhunut paljon
totta, mr Everhard, niin töykeästi kuin olettekin sen tehnyt. Mutta
tässä meidän kesken puhukaamme suoraa kieltä. Ottakaamme pois naamarimme
ja tunnustakaamme, että mr Everhard puhuu totta. Aivan oikein, me
pikkukapitalistit etsimme voittoa, jonka trustit uhkaavat meiltä
riistää. Totta on, että haluamme hajoittaa trustit, jotta saisimme pitää
voittomme. Ja miksi emme voisi sitä tehdä? Miksi emme? Minä tahdon
tietää.»
»Ahaa, me alamme tulla asian ydinkohtaan», lausui Ernest tyytyväinen
ilme kasvoillaan. »Minä sanon teille, miksi ette, vaikka sanani
lienevätkin katkeria. Nähkää, miekkoset, te olette jossakin määrin
tutkineet liikealaa, mutta te ette tunne ensinkään yhteiskunnallista
kehitystä. Te olette nyt keskellä tämän kehityksen murroskautta, mutta
te ette ymmärrä sitä, ja siitä juuri johtuu teidän huitomisenne.
Miks'ette voi palata entiseen? Siksi, ettette voi. Yhtä mahdoton kuin
teidän on saada vesi juoksemaan vastavirtaan, yhtä mahdoton teidän on
pyörtää taloudellista kehitystä takaisin samaan uomaan, mitä pitkin se
on kulkenut. Josua pysäytti auringon, mutta te tahtoisitte tehdä
vieläkin enemmän. Te tahtoisitte kääntää auringon kulkemaan takaperin
radallaan. Te tahtoisitte kääntää ajan niin, että keskipäivää seuraisi
aamu.
»Työtäsäästävän koneiston, järjestyneen tuotannon ja yhdistyneitten
teollisuuslaitosten etevämmyyden uhalla te tahtoisitte siirtää
taloudellisen auringon kokonaisen sukupolven ajan taaksepäin eli siihen
aikaan, jolloin ei vielä ollut suurkapitalisteja, suuria koneita eikä
rautateitä -- jolloin lauma pikkukapitalisteja kävi keskenään
hävityssotaa taloudellisen sekasorron vallitessa ja tuotanto oli
järjestämätöntä, alkuperäistä, puutteellista ja kallista. Uskokaa minua,
Josuan yritys oli helpompi, ja hänellä oli Jehova apulaisenaan. Mutta
Jumala on hylännyt teidät pikkukapitalistit. Pikkukapitalistien aurinko
on laskemassa. Eikä se enää koskaan nousekaan. Ettekä te voi liioin sitä
pysäyttää. Te olette häviämistilassa, ja te tulette tyystin häviämään
koko yhteiskunnasta.
»Se on kehityksen laki. Se on Jumalan sana. Ryhmittyminen on vahvempi
kuin kilpailu. Alkuihminen oli vähäpätöinen olento, joka piileskeli
kallioluolissa. Hän muodosti yhtymiä ja ryhtyi hävityssotaan raatelevia
petoja vastaan. Ne olivat keskenänsä kilpailevia eläimiä. Alkuperäinen
ihminen oli ryhmittyvä eläin, ja juuri sen kautta hänen onnistui kohota
kaikkien muiden eläimien vallitsijaksi. Ja sittemmin ihminen on
kehittänyt keskuudessaan yhä suurempia ryhmityksiä. Ja siinä tuhat
vuosisataisessa taistelussa, missä yhteenliittyminen on ollut kilpailua
vastassa, kilpailu on aina joutunut häviölle. Se ken asettuu kilpailun
puolelle, on jo ennakolta tuomittu.»
»Mutta itse trustitkinhan kohosivat kilpailusta», huomautti mr Calvin.
»Aivan niin», vastasi Ernest. »Ja trustit itse tekivät lopun
kilpailusta, josta, teidän omien sanojenne mukaan, johtuu, että te ette
enää ole maitoliikkeessä.»
Ensimmäisen kerran naurettiin sinä iltana, ja itse mr Calvinkin yhtyi
siihen nauruun.
»Ja nyt, kun olemme johtuneet keskustelemaan trusteista», jatkoi Ernest,
»niin tarkastelkaammepa moniaita seikkoja. Minä esitän muutamia
näkökohtia, ja jos te ette niitä hyväksy, niin lausukaa mielipiteenne.
Vaitiolo on myöntymisen merkki. Eikö ole totta, että kutomakoneella voi
valmistaa enemmän kangasta ja huokeammalla kuin kangaspuilla?» Hän
pysähtyi, mutta kukaan ei vastannut. »Eikö siis olisi kokonaan
järjetöntä särkeä kutomakoneet ja ottaa uudestaan käytäntöön kangaspuut,
jotka ovat kömpelöt ja joilla kutominen tulee paljon kalliimmaksi?»
Seurue nyökkäsi myöntävästi. »Eikö ole totta, että se yhtymä, joka
tunnetaan trustin nimellä, tuottaa tarkoitustaanvastaavammin ja
huokeammalla kuin tuhat kilpailevaa yhtiötä?» Vieläkään ei kuulunut
yhtään vastalausetta. »Eikö niin ollen siis olisi järjetöntä hävittää
tuo huokea ja järkiperäinen yhtymä?»
Pitkään aikaan ei kukaan vastannut. Vihdoin mr Kowalt lausui:
»Mitä meidän sitten on tehtävä? Trustien hävittäminen on meidän
käsittääksemme ainoa keino, jolla ne voidaan estää pääsemästä valtaan.»
Silloin Ernest innostui.
»Minä osoitan teille toisen keinon», hän huudahti. »Älkäämme hävittäkö
noita ihmeellisiä koneita, jotka tuottavat niin mukavasti ja vähillä
kustannuksilla. Pyrkikäämme niitä vallitsemaan. Käyttäkäämme hyväksemme
niiden tarkoituksenmukaisuutta ja huokeutta. Käyttäkäämme niitä omaksi
hyväksemme. Karkoittakaamme noiden ihmeellisten koneiden nykyiset
omistajat ja ottakaamme ne omiin käsiimme. Sen tekee, hyvät herrat,
sosialismi, vielä suurempi yhtymä kuin trustit, taloudellinen ja
yhteiskunnallinen ryhmitys, jonka vertaista ei meidän maapallomme
historia tunne. Se edustaa kehitystä. Me asetamme ryhmitystä vastaan
vielä suuremman ryhmityksen. Ja se puoli voittaa. Liittykää meihin,
sosialisteihin, ja silloin olette voiton puolella.»
Tällä kohtaa heräsi vastustus. Päitä pudistettiin ja mutistiin.
»No hyvä, te siis mieluummin olette muinaisaikaisia kummituksia», nauroi
Ernest. »Te siis tahdotte näytellä ammoin kuolleitten esi-isäinne osaa.
Mutta teidän kohtalonne on jo ennakolta ratkaistu. Oletteko koskaan
ajatelleet, miten teidän käy silloin, kun kohoaa vielä suurempia
ryhmityksiä kuin nykyiset trustit? Oletteko koskaan miettineet, mikä
tulee olemaan teidän kohtalonne silloin, kun suuret trustit vuorostaan
ryhmittyvät ryhmien ryhmäksi -- yhteiskunnalliseksi, taloudelliseksi ja
valtiolliseksi trustiksi?»
Hän kääntyi yht'äkkiä mr Calvinin puoleen.
»Sanokaa minulle», virkkoi hän, »eikö tämä ole totta. Te olette
pakotettu muodostamaan uuden poliittisen puolueen sen tähden, että
entiset puolueet ovat trustien käsissä. Suurimpana haittana teidän
maalaisliittonne pyrinnöille ovat trustit. Jokaisen teidän tiellenne
asetetun esteen, jokaisen teitä kohtaavan iskun ja tappion takana on
trustien käsi. Eikö niin ole? Sanokaahan.»
Mr Calvin ei vastannut.
»Lausukaa mielipiteenne», kehoitti Ernest.
»Se on totta», tunnusti mr Calvin. »Me valloitimme Oregonin valtion
lainlaatijakunnan ja saimme hyväksytyksi muutamia suojelusasetuksia,
mutta valtion kuvernööri, joka on trustien mies, kieltäytyi
allekirjoittamasta. Meidän puolueemme pääsi voitolle kuvernöörin
vaalissa Coloradossa, mutta lainlaatijakunta ei antanut hyväksymistään.
Kaksi kertaa me olemme saaneet laadituksi koko maata käsittävän
tuloveroasetuksen, mutta molemmilla kerroilla ylioikeus on julistanut
sen perustuslainvastaiseksi. Oikeuslaitos on trustien käsissä. Me,
kansa, emme maksa tuomareillemme riittäviä palkkoja. Mutta on tuleva
aika --»
»Jolloin yhdistyneitten trustien liitto vallitsee koko lainsäädäntöä ja
trustien liitto itse muodostuu hallitukseksi», keskeytti Ernest.
»Ei koskaan, ei koskaan!» kuului useita ääniä, ja kaikki kiivastuivat ja
muuttuivat sotaisiksi.
»Sanokaahan», kysyi Ernest, »mitä te aiotte tehdä silloin, kun sellainen
aika tulee?»
»Me kokoamme kaikki voimamme sitä vastaan!» huudahti mr Asmunsen, ja
monet äänet vahvistivat hänen lausuntonsa.
»Se merkitsee sisällissotaa», varoitteli Ernest.
»Tulkoon vain sisällissota», kuului mr Asmunsenin vastaus, jota
kannattivat kaikkien pöydässä istujain äänet. »Me emme ole unohtaneet
esi-isäimme tekoja. Vapauden puolesta me olemme valmiit taistelemaan ja
kuolemaan.»
Ernest hymyili.
»Älkää unohtako», hän sanoi, »että me olemme äänettömästi sopineet
siitä, että te tarkoitatte vapaudella oikeutta hyötyä toisten
kustannuksella».
Seurue kiukustui, miltei raivostui, mutta Ernest vaimensi melun ja
jatkoi voimakkaasti:
»Vielä eräs kysymys. Kun te nousette koko voimassanne, niin muistakaa,
että te nousette hallitusta vastaan, joka on trustien käsissä. Siispä
tulee hallitus lähettämään teitä vastaan seisovan armeijan, laivaston,
vapaaehtoiset joukot, poliisivoiman -- sanalla sanoen Yhdysvaltain koko
sotakoneiston. Missä on silloin teidän voimanne?»
Heidän kasvoillaan näkyi nolostumisen ilme, ja ennenkuin he ennättivät
toipua, Ernest iski uudestaan.
»Muistatteko, että vielä joku aika sitten meidän seisova armeijamme ei
käsittänyt enempää kuin viisikymmentä tuhatta miestä? Vuosi vuodelta
sitä on lisätty, kunnes se jo tätä nykyä nousee kolmeensataan
tuhanteen.»
Ja jälleen hän löi.
»Eikä siinä kaikki. Sill'aikaa kuin te uuraasti palvelitte liikevoiton
nimellä tunnettua epäjumalaanne ja pohditte kysymystä lemmikkinne,
vapaan kilpailun siveellisyydestä, on ryhmittymisen kautta syntynyt
vieläkin merkillisempiä ja suurenmoisempia laitoksia. Minä tarkoitan
vapaaehtoista sotaväkeä.»
»Se on meidän voimaamme!» huudahti mr Kowalt. »Sen avulla me torjuisimme
seisovan armeijan hyökkäyksen.»
»Te itse joutuisitte vapaaehtoiseen väkeen», huomautti Ernest, »ja
teidät lähetettäisiin Mainen valtioon, Floridaan, Filippiineille tai
jonnekin muualle, hukuttamaan veriin omia tovereitanne, jotka ovat
ryhtyneet sisällissotaan oikeuksiensa puolesta. Samalla Kansasista tai
Wisconsinista taikka jostakin muusta valtiosta teidän omat toverinne
lähtisivät liikkeelle hukuttamaan verivirtoihin teidät, jotka olette
nousseet kapinoimaan.»
Tällöin vallitsi täydellinen äänettömyys, kunnes mr Owen murahti:
»Me emme menisi vapaaehtoiseen väkeen. Siten olisi koko kysymys
ratkaistu. Me emme olisi niin hupsuja.»
Ernest purskahti nauruun.
»Te ette ymmärrä sitä ryhmitystä, mikä on syntynyt. Te ette mahtaisi
mitään. Teidät raastettaisiin sotaväkeen.»
»On olemassa jotakin, jota me sanomme siviililaiksi», intti mr Owen.
»Ei ainakaan silloin, kun hallitus lakkauttaa siviililain. Sinä päivänä,
kun te mielisitte nousta koko voimassanne, teidän voimanne
käännettäisiin teitä vastaan. Ja sotaväkeen teidän täytyisi mennä
tahtoen tai tahtomatta. Habeas corpus, minä kuulin jonkun mainitsevan
siitä. Sen sijaan, että teillä olisi oikeus alistaa asianne laillisen
tuomioistuimen ratkaistavaksi, te saisitte alistua ruumiintarkastukseen.
Jos te kieltäytyisitte menemästä sotaväkeen tai tottelemasta määräyksiä
sinne jouduttuanne, niin teidät tuomittaisiin kenttäsotaoikeudessa ja
ammuttaisiin kuin koirat. Sellainen on laki.»
»Sellainen ei ole laki», vakuutti mr Calvin varmalla äänenpainolla.
»Sellaista lakia ei ole olemassa. Nuori mies, te haaveilette. Mitä te
puhuitte vapaaehtoisten joukkojen lähettämisestä Filippiineille. Se on
perustuslainvastaista. Perustuslaissa nimenomaan säädetään, että
vapaaehtoista sotaväkeä ei voida lähettää valtakunnan rajojen
ulkopuolelle.»
»Mitä siinä on perustuslailla tekemistä», ehätti Ernest kysymään.
»Tuomioistuimet tulkitsevat perustuslakia ja tuomioistuimet, kuten mr
Asmunsen jo sanoi, ovat trustien palveluksessa. Sitäpaitsi, kuten
sanoin, sellainen on laki. Se on ollut lakina jo vuosia, yhdeksän
vuotta, hyvät herrat.»
»Ettäkö meidät voidaan raastaa sotaväkeen?» kysyi mr Calvin ihmeissään.
»Ettäkö meidät voidaan ampua sotaoikeuden päätöksellä, jos
kieltäydymme?»
»Niin, juuri niin», vastasi Ernest.
»Mistä johtuu, ettemme ole koskaan kuulleet tuosta laista?» kysyi isä,
ja minä saatoin huomata, että se todellakin oli hänelle uutta.
»Kahdesta syystä», sanoi Ernest. »Ensiksi, sen sovelluttaminen ei ole
tähän saakka ollut tarpeellista. Ja toiseksi, tämä laki kiidätettiin
kongressin ja senaatin läpi salavihkaa, melkein ilman mitään
keskustelua. Tietystikään sanomalehdet eivät hiiskuneet asiasta mitään.
Mutta me sosialistit tiesimme sen. Meidän sanomalehdissämme kerrottiin
siitä, mutta tehän ette koskaan lue meidän lehtiämme.»
»Te haaveilette, sanon sen vieläkin kerran», arveli mr Calvin. »Meidän
maamme ei olisi koskaan sitä sallinut.»
»Mutta meidän maamme salli sen», vastasi Ernest. »Ja mitä tulee minun
haaveilemiseeni» -- hän otti taskustaan pienen lehtisen -- »sanokaahan,
näyttääkö tämä haaveelta».
Hän levitti sen ja alkoi lukea:
»Ensimmäinen pykälä: olkoon säädetty j. n. e., j. n. e., että
vapaaehtoisiin kaarteihin kuuluvat kaikki ruumiiltaan kelvolliset
miespuoliset kansalaiset, jotka ovat täyttäneet kahdeksannentoista
ikävuotensa, aina neljänkymmenenviiden vuoden ikään asti, kaikissa
valtioissa, territorioissa ja Columbian piirikunnassa.
»Seitsemäs pykälä ... että jokainen upseeri tai sotamies -- muistakaa,
hyvät herrat, että te ensimmäisen pykälän mukaan olette kaikki
sotamiehiä -- että jokainen sotamies, joka kieltäytyy saapumasta
palvelukseen käskyn saatuaan, joutuu vastaamaan teostaan sotaoikeuden
edessä ja langetetaan sellaiseen rangaistukseen kuin sotaoikeus hyväksi
näkee.
»Kahdeksas pykälä ... että sotaoikeus on kokoonpantu yksinomaan sotaväen
upseereista.
»Yhdeksäs pykälä ... että vapaaehtoinen sotaväki silloin, kun se
kutsutaan Yhdysvaltain palvelukseen, tulee olemaan samojen asetusten ja
määräysten alaisena kuin Yhdysvaltain vakinainen sotaväki.
»Tässä sitä ollaan, hyvät herrat Amerikan kansalaiset ja sotatoverit.
Yhdeksän vuotta sitten me sosialistit arvelimme, että tuo laki oli
aiottu työväkeä vastaan. Mutta näyttää siltä, että se oli tähdätty
myöskin teitä vastaan. Kongressimies Wiley lausui sen lyhyen keskustelun
aikana, mikä kongressissa sukeusi tuon lakiehdotuksen yhteydessä, että
sen tarkoituksena oli perustaa reserviväki, 'joka ottaisi roistoväkeä
kurkusta kiinni ja suojelisi kansalaisten henkeä, vapautta ja
omaisuutta'. Ja vastaisuudessa, kun te nousette koko voimassanne,
muistakaa, että nousette trustien omaisuutta ja trustien vapautta
vastaan, ja että tätä lakia tullaan silloin sovelluttamaan teihin.
Teiltä nyhdetään hampaat. Teidän kyntenne katkaistaan. Ja sinä päivänä,
jona te nousette koko voimallanne, hampaattomina ja kynnettöminä, olette
te yhtä vaarattomia kuin simpukkaparvi.»
»Minä en usko sitä!» huudahti Kowalt. »Sellaista lakia ei ole olemassa.
Se on teidän sosialistien sepittämä juttu.»
»Tämä lakiehdotus esitettiin kongressin edustajahuoneelle heinäkuun 30
päivänä 1902», kuului vastaus. »Sen esitti Ohion edustaja Dick. Se
työnnettiin kiireesti läpi. Senaatti hyväksyi sen yksimielisesti
tammikuun 14 päivänä 1903. Ja täsmälleen seitsemän päivää myöhemmin sen
hyväksyi Yhdysvaltain presidentti.»[1]
[1] Everhard oli täydellisesti oikeassa, erehtyen ainoastaan
päivämäärästä, sillä kysymyksessä oleva lakiehdotus jätettiin
edustajahuoneelle kesäkuun 30 p. eikä heinäkuun 30 p. -- Muuten
saapuvilla olleiden liikemiesten tietämättömyys ei ole suuresti
ihmeteltävä. Hyvin harvat ihmiset olivat tietoisia tämän samaisen
lain olemassaolosta. Kumousmies E. Unterman julkaisi heinäkuussa v.
1903 Girardissa, Kansasissa, lentokirjasen »Militia Bill»
(Sotilaslaki), mutta kirjanen ei päässyt laajalle leviämään
työläisten keskuudessa; ja toiselta puolen luokkarajat olivat jo
siinä määrin selvinneet, että keskiluokka ei tuota kirjasta lukenut,
siten jääden tietämättömyyteen koko laista.