I
Jeesus istui iankaikkisuutensa istuimella ja hänen lempeä hymynsä
levisi kirkkautena ja rauhana loppumattomuuteen. Kaukaa siinsi hänen
silmiinsä ihmisten asuinsija, jonka yllä väreili milloin suru, milloin
ilo, mutta enimmäkseen suru. Hänen jalkainsa juuressa istui pyhä
Pietari ja kuunteli tarkkaavaisesti.
— Mitä kuuntelet, Pietari? kysyi Jeesus häneltä hymyillen itsekseen.
— Katso tuonne, vastasi Pietari, ihmisten asuinsijoille, jotka tunnet.
Kaukana siellä Pohjan perillä on pienoinen maa, täynnä humisevia
vaaroja, leppeitä lehtoja ja välkkyviä järvenselkiä. Tuolla vaaran
kainalossa on pieni mökki, köyhän asunto, täynnä yhtä ainoata
rikkautta, lapsia. Näetkö?
— Kyllä näen, myönsi Jeesus, muuttuen surumieliseksi ilmeeltään.
— Tuo köyhä mies ei tahdo mitenkään jaksaa elättää lapsiaan, vaimoaan
ja itseään. Kaikki he ovat nälkäisiä. Siksipä ukko, hurskas mies, alati
kantaa rukouksissa huoliaan tänne Jumalan istuimen eteen, toivoen, että
luoja hänen kohtalonsa korjaisi. Hän on rukoillut jo kauan. Usein öisin
portillani valvoessani olen maailman sorinan keskeltä erottanut hänen
hätäisen äänensä, kun hän lakkaamatta rukouksissaan taistelee asiansa
puolesta, ja syvä sääli on vallannut sydämeni. Olen ajatellut monta
kertaa, että tuota miesparkaa pitäisi auttaa, sillä hän on todellakin
kurjassa tilassa ja hänen rukouksiansa pitäisi jo kuulla. Vai mitä
arvelet?
— Ei suinkaan häntä sentään auttaa pidä, vastasi Jeesus, kuunneltuaan
hänkin miehen rukousta. Jos hän pääsee parempiin oloihin, ei hän enää
muista Jumalaa eikä lähimmäisiään ollenkaan. Olen selvästi hänen
äänestään kuullut, että vain hätä panee hänet rukoilemaan; "hätä käskee
härän juosta", sanoo noiden suomalaisten oma sananlasku.
Mutta Pietari kiisti vastaan ja näin sukeutui Jeesuksen ja
hänen välillään eräs niistä tuttavallisista ja herttaisista
riitelykohtauksista, joiden kautta he olivat tulleet maan ihmisille
niin kodikkaiksi ja toverillisiksi. Hän väitti:
— Hätä, niinpä tietysti, että hätä. Mutta nälkäisen ääni on käreä ja
kärty, ei niin huokaava ja nöyrä kuin tällä miehellä. Hänen pitkistä
rukouksistaan olen kuullut, että hänen sydämensä on aivan puhdas
kaikesta ylpeydestä, joten hän varmaankin menestyisi myötäkäymisessä.
Mutta Jeesus vain pudisti surumielisesti päätänsä ja nuo Pietarin
väitteet eivät näyttäneet saavan häntä vakuutetuksi. Pietari tästä jo
hiukan suutahti ja jatkoi:
— En suinkaan minä tässä nyt suotta aikojani miehen puolesta rukoilisi,
elleivät hänen hätähuutonsa olisi tosiaankin sydäntäni lämmittäneet.
Kun et tahtone ruveta häntä auttamaan, niin menen itsensä Ukko-Jumalan
puheille asiaa esittämään. Menen vaikka takuuseen, että mies on
sellainen kuin olen sanonut.
Silloin Jeesus hymähtäen kääntyi hänen puoleensa ja sanoi:
- No, jos todellakin menet siitä takuuseen, niin koetetaan.
— Menen kyllä, vakuutti Pietari ja lisäsi: Olkoon asia sitten sovittu.
Voimmehan jonkun ajan kuluttua mennä katsomaan, minkälaiseksi
myötäkäyminen on miehen muuttanut?
— Kyllä, vastasi Jeesus ajattelevaisesi. Minun on muutenkin mentävä
katsomaan tuota kaukaista ja pientä maata sekä siellä elävää kansaa.
Voisivat kurjuudessaan pian ruveta luulemaan, että olen heidät
unohtanut.
Ja Vapahtajan käsky meni kirkkautena maata kohti saapuen perille köyhän
miehen matalaan majaan, kaukaiseen Suomen saloon. Mutta ihmisen sydän
oli Jeesuksen kädessä selvänä ja läpinäkyvänä kuin taivaan avaruus,
eikä pieninkään piirto ollut häneltä salattu, ja huoaten katseli sitä
maailman vapahtaja.