Viimeinen palveluspaikka.
Kaupungin palvelijoilla ei ole pitkää vapaa-aikaa, se on vaan muutama
päivä, maalaiset ne ovat jotka viikkokausia levähtelevät vapautta
pitäen. Niinpä oli Elsankin tuot'hätää muuttaminen uuteen paikkaansa;
yht'aikaa he mummon talosta läksivät tuon pohjalaistytön kanssa ja
erosivat eri suunnille. Vedet pyörivät molempien silmistä eron hetkenä,
sillä tuo kumppani, vaikka äkäinen, oli kumminkin ollut Elsan mielestä
paras tähän-astisista työtovereista. Onnea he siis sydämensä
kyllyydestä toisillensa eron hetkellä toivottivat ja käsien
puristuksista ei tahtonut ensinkään loppua tulla. Kun olivat vihdoinkin
eronneet, meni Elsa tuon suuren kauppiaan pihaan ja kyökkiin, jossa
paikoilleen jääneet piiat olivat häntä vastaan-ottamassa. Siinä remakka
syttyi, kun Elsa kyökkiin tuli, sillä hän oli joukon kaunein.
Vähän hän istahti kyökin pöydän päässä olevalle istuimelle ja läksi
sitten entisestä paikastansa tavaroitansa noutamaan; siihen toimeen hän
sai uuden paikan rengin ja hevosen.
Hevonen ja ajaja olivat vähän hurjaa lajia, joka hetki luuli Elsa
kaaduttavan tuossa rattailla seisoessaan.
Erinomaisen onnellisesti kaikki kumminkin kävi. Maisterin rouva puristi
hellästi Elsaa kädestä erotessa, ja lapset liekkuivat Elsan röijyn
liepeissä.
"Elsa ei saa mennä!" huusivat lapset.
Turhaan kaikui kumminkin lasten kielto. Elsan tavarat kannettiin
kärryihin, ja niin alettiin ajamaan. -- Uudessa paikassa entiset piiat
ihmettelivät kovasti, kun Elsalla oli kapineita kokonainen talous. Ne
olivat niitä kapineita, joita hän oli hallatalvena ostanut, auttaessaan
hätäyntyneitä kansalaisia.
Kun Elsa oli saanut tavaransa asetetuksi hänelle osoitettuun paikkaan,
tuli talon rouvakin, Elsan uusi emäntä, siihen. Hän oli kotoisin
ulkomaalta ja sangen harvapuheinen.
"Elsa on täällä nyt siis," sanoi rouva.
"Kyllä, hyvää iltaa rouva!"
"Tervetuloa nyt", lisäsi rouva ja kääntyi takaisin sinne, mistä
tullutkin oli.
Talossa tässä oli tapana pitää paljon palvelijattaria. Vielä yksi uusi
poika oli tulematta. Samassa kun rouva pois meni, astuikin kyökin
ovesta sisään solakka noin kaksikymmentä viisi vuotia nainen; tyttö ei
ollut kaunis eikä ruma, olipahan vaan siltä väliltä. Muutoin ei
tarvinnut olla mikään tarkkasilmäinen huomatakseen, että tyttö oli
täydessä seilissä juovuksissa, koko hänen ryhtinsä, astuntansa ja
puheensa sen osoittivat. Eikä aikaakaan ja hän tunnustaakin, että hän
on humalassa. Hän oli näet palvellut kauppiaassa, jossa löytyi juuri
sellaisia tavaroita kaupaksi. Kauppapalvelijat olivat hänelle
läksijäisiä pitäneet, ja tytön viinillä ylön täyteen täyttäneet.
Toiset piiat nyt tässä uudessa paikassa tulivat hieman hämilleen tästä
uudesta tulokkaasta, ja pelkäsivät juuri hänen humalassa-olonsa
puolesta rouvaa, ettei hän ehtisi häntä noin hiihtotuulella kohta ensi
iltana näkemään. Kaikeksi onneksi ei rouva sinä iltana enään kyökkiin
tullutkaan.
Yksi oli joukossa kumminkin, joka ei säikähtänyt humalaista naista
nähdessään, se oli talon vanha keittäjätär; hänellä oli viinipullo
kaapissaan, josta hän kaatoi täydet ryypyt Elsalle ja Liisalle,
molemmille uusille tulokkaille. Liisa maistoi kohta pikarin pohjaan
asti, vaan Elsa ei huolinut ensinkään.
"Koska ei vieraalle hyvä kelpaa, kyllä tänne kelpaa", sanoi keittäjätär
ja kaatoi lasin sisällön omaan suuhunsa.
"Se on pieni kiusa", sanoi Elsa, ja siirtyi toiselle puolelle huonetta.
Eräs entisistä piioista, Ulla nimeltään, suostui Elsaan kohta ensi
hetkestä. Nyt kun hän oli tuon vanhan keittäjättären mielen viinin
maistamattomuudellansa rikkonut, talutti Ulla Elsan erääsen kamariin,
joka kuuluikin heidän molempien makuuhuoneeksi; täällä istuivat he alas
omille, heille talon puolesta kuuluville tuoleillensa ja Ulla sanoi
Elsalle muutamia sanoja:
"Älä säikähdä meidän vanhaa kyökkikarhua, vaikka kyllä hänellä konsteja
ja vinkeitä piisaa; väliin käypi hän ja ilman syyttäkin oikein
käsikähmäiseen tappeluun, vaan minä näen sinun voimasi jo päältäpäin,
ettei sun häntä pelätä tarvitse. Muiden ihmisten puolesta tässä talossa
kyllä toimeen tulee; kun vaan tehtävänsä tekee, niin rouva ei puhu
hyvää eikä pahaa, hän on sellainen."
Enempää ei Ulla ehtinyt puhumaan, vaan täytyi hänen joutua töillensä.
Elsakin alkoi aloitella tehtäviensä täyttämistä.
Seuraavana aamuna oli Liisa joteskin pahoin voipa kupari-seppänsä
kanssa, niin että keittäjättären täytyi tarita hänelle viiniä; siitä
tuli hän parempaan vointiin ja lupasi ettei hän isoon aikaan niin
täyteen itseänsä juo, ja sen lupauksensa hän täyttikin.
Elsa kun oli huoneiden puhdistajan virassa, kuului hänelle muun muassa
puhdistaa talon tavattoman suurta konttorihuonetta. Kohta ensi aamuna
oli hänen meneminen konttooriin, jossa jo muutamia herroja oli
kirjoittamassa. Pitkin silmin alkoivat herrat katsella uutta
puhdistajaa, sillä olipa Elsa tavallisen mehukas olento päälaelta
olkapäihin j.n.e. Kummiinsa herrat kumminkin tulivat, kun tyttö ei
vähintäkään näyttänyt kenestäkään välittävän. Ei hän mitenkään hämillään
näyttänyt olevan, ainoastaan teki hän töitään varovasti ja taitavaan,
juuri kuin ei ketään muita huoneessa olisi ollutkaan. Ehtimiseen saapui
toisia konttoristia konttooriin, kaikki he säännöllisesti tirkistivät
Elsaa, ja yhtä säännöllisesti hämilleen jäivät, kun ei Elsa ollut heitä
lainkaan huomaavinaan. Ennen kun Elsa ennätti kaikki tehtävänsä
suorittaa, saapui siihen keski-ikäinen mies, joka oli hartioistaan koko
lailla kokoon kyyristynyt. Vihaisesti heitti hän suuren avaimen
kirjoituspöydälle ja kirosi; häntä Elsa koko lailla hätkähti ja luuli
mielipuolen tulleen huoneesen. Hän ei juuri aivan mielipuolikaan ollut,
josko ei aivan viisaskaan, olihan siltä väliltä; hän oli se mies, jonka
hartioilla oli talo ja talous. Vaikkei hän mikään pääkonttoristi ollut,
oli hän isännästä ensimmäinen mies, eli se, joka kaikista asioista
parhaan huolen piti. Kun hän oli avaimen pöytään heittänyt ja kironnut
kirottavansa, huomasi hän Elsan, ja tuli hyvin latuskaiseksi. Toisetkin
herrat vetäisivät sen johdosta suutansa nauruun. Samassa poistui
Elsakin konttoorista.
Elsa meni kyökkiin, suu naurun hymyssä. Hän oli saanut huomata, että
hänellä oli virka, joka vaati erityistä mielen malttia hänen
näköiseltänsä. Sanaakaan sanomatta meni hän saliin ja alkoi siellä
puhdistustoimensa. Salin puhdistettuaan sai hän rouvaltaan ensimmäisen
kiitoslauseen.
Näin alkoi aika kulumaan päivittäin eteenpäin. Melkein joka päivä meno
oli yhtäläinen.
Vaikka tässä suurikauppiaan paikassa olikin paljon piikoja,
tuot'hätää sai Elsa huomata että hänen osakseen tuli kaikkein raskain
työtaakka. Hänen, juuri hänen, piti joutua joka paikkaan, asiat
juoksemaan, huoneet puhdistamaan, pyykkiä pesemään ja viimeiseksi
kaikkia toisia piikoja passaamaan, josta kaikesta hän sai toisilta
kateen-silmäyksellisiä suurkiitoksia ja toisinaan aika rähinää
sisältävät haukkumiset. Vieläpä toisinaan sanoivat hänelle: "Hän on
meidän paras."
Kaikkein rakkain mikä Elsalla oli ja johon hän ei päässyt hyvinkään
monesti, se oli kirkkoon. Toiset kyllä kävivät kirkossa hänenkin
edestään, kumminkin he aina kirkkoon menon nimellä virsikirja
kainalossa ulos läksivät, luvan rouvalta siihen saatuansa. Rouvalta
näytti olevan tykkänään unhotuksissa Elsa, ei hän Elsan ulospääsy-vuoroa
näyttänyt ensinkään muistavan, vaan se oli siitä yksinkertaisesta
syystä, kun ei hän ulos kärttänytkään. Näin ollen oli hän ollut paikassa
kokonaisen talven, eikä tällä ajalla ollut vielä kertaakaan päässyt
mummonkaan luona käymään. Sattui kerta eräänä sunnuntai-iltapäivänä, kun
toiset piiat taaskin tavallisuuden mukaan ulos itseänsä pyysivät, että
rouva pysäytti muutaman heistä, huusi Elsan luoksensa ja sanoi:
"Kuinka se on Elsa sinun kanssasi, kun ei sinulle ulospääsön vuoroa
koskaan tule? Minun syyni se ei ole, kun toiset aina pyytää, niin minä
olen luullut että nämät pyytävät sinua edestänsä kotona olemaan."
"Ei minua ole kukaan pyytänyt", vastasi Elsa.
"Eikö, no sepä on erinomaisen hävytöntä toisten puolelta sinua vastaan,
sinua joka saat tehdä kaikki työt."
Tämä ei ollut toisten äärestä kuunnella aivan lohdullista saarnaa;
semmoinen puhe rouvalta pisti toisten niin vihaksi, että muutamat
itkivät, ja jotka toisessa huoneessa seisoivat ja kuuntelivat,
koettivat edes irvistää, vaikka Elsan edessä koettivat olla sievästi,
kuin maitoa äsken latkineet kissat.
Elsa ei kuitenkaan tahtonut estää ulos pyytäneen lähtöä, vaan lupasi
kumppaninsa ulos, jääden sillä kaupalla itse sijaan, että hän pääsee
seuraavana sunnuntaina koko päiväksi, ja niin hän pääsikin.
Seuraavana sunnuntaina olikin erittäin kaunis kevätkesän ilma. Aikaisin
aamulla puki Elsa yllensä, hoiteli ensin tärkeimmät askareensa ja
jouduttiin itsensä aamu-jumalanpalvelukseen kirkkoon. Kirkon rappusilla
yhdytti hän mummon, jolla oli kaikenlaista kerrottavaa, kun ei ollut
Elsaa koko talvena nähnyt. Muun muassa oli hänellä terveisiä Matilta,
joka oli mummolle kirjoittanut Itäindiasta asti, joka mahtoi olla
mahdottoman kaukana meidän maasta. Pahaksi onneksi ei mummo ollut
huomannut ottaa tuota kirjettä taskuunsa, sitähän olisi kyllä sopinut
näyttää tuossa kirkon rappusilla. Siinä ei kuitenkaan muu auttanut kuin
mennä ensin kirkkoon, ja sitten mummon mökille kun ehtii. Kirkossa
sattui olemaan sillä kertaa joteskin ala-arvoinen saarna, joten ei se
Elsaa eikä mummoakaan suuresti miellyttänyt; kuuntelivat he sitä
loppuun kumminkin ja läksivät kohta amen sanottua rientämään
Punavuorille.
Meri oli tyyni ja näytti kesäauringon valossa vuorelta katsottuna
erinomaisen majesteetilliseltä. Vielä mummon akkunastakin teki sitä
Elsan mieli tirkistää. Mutta tuo Matin kirje, sehän se oli luettava,
pitihän sitä olla myöskin utelijas. Mummo ojensi kirjeen Elsalle. Elsa
katseli kirjeen kuorta kummissaan, se kun oli niin sukkelasti oudon
näköinen. Olipa itsessä kirjeessäkin katsomista, se kun oli sukkelan
omituista paperia; mutta asiaan.
Elsa lukee:
"Trankebarissa Indian maalla, Joulukuun 19 päivänä tänä vuonna.
Hyvä rakas mummoni!
Tämän kautta saan tietä antaa, että minä voin nykyjään joltisenkin
hyvin täällä Indian polttavan auringon alla. Kovasti ikävöitsen
teitä, enkä tiedä oletteko enään elossakaan. Jos elossa vielä
olette tämän kirjeen saavuttua, niin sanokaa terveisiä Elsalle,
hän on mielestäni hyvä tyttö, sanoakseni paras tyttö mailmassa.
Minä olen ollut monessa kovassa hengenvaarassa, vaan olen kuitenkin
Jumalan avulla onnellisesti tähän asti päässyt. Nyt aijomme lähteä
Singapooreen. Laivassamme on käynyt pari kertaa hyvin ystävällinen
ukko, hän on lähetyssaarnaaja, saarnaa täällä pakanoille, mutta
myöskin hän puhelee kristityille. Hän ei osaa meidän kieltä, vaan
minä alan jo vähän tajuta engelskaa ja niin muodoin joteskin käsitän
että hän on uskollinen Herran palvelija, jonka silmämääränä on,
ihmisten kaikkein kansallisuudesta huolimatta, sielujen autuus.
Ihmiset täällä ovat suureksi osaksi mustan harmaita iholtaan ja
epäjumalan palvelijoita, mutta he eivät ole mitään villiä; heidän
käytöksensä on niin kuin sivistyneen ihmisen ja heillä ovat ylpeät
Bramini-papit, jotka heille opettavat tuhansia erilaatuisia
kidutuksia ja seremonioita sielun autuudeksi. "Voi sinuas musta
Aasia!" Minulle on muutoin erittäin hauskaa saada kiertää näin
maailmaa ympäri, ja nähdä paikkoja ja ihmisiä. Merielämässä on
paljon pahaa ja pahentavaista, mutta siinä, jos se oikein käytetään,
on sangen paljon hyvääkin ja opettavaista. Sydämmellisesti teitä,
mummo, ja naapurianne, kalastaja-vanhusta, ja Elsaa ja kaikkia
tuttavia tervehtien lopetan kirjeeni.