Etkö kiellä enään minua?
Kun maisterin herrasväki kotiin pääsivät, oli päivällinen jo valmiina
ja he istuivat kohta pöytään. Elsa toimiskeli Katrin apuna kyökissä,
vaikka kätensä olivatkin hyvin väsyneet, kun oli saanut kantaa
maisterin poikaa joltisenkin pitkän matkaa. Katri ilmoitti Elsalle,
että se oli viimeinen päivällinen, minkä hän oli siinä perheessä,
ehkenpä koko Helsingissä laittava, sillä hän aikoi ani varahin
huomeisaamuna matkustaa Turkuun, koska oli heidän poissa ollessaan
siellä eräs tyttö käynyt, joka myöskin piti samaa matkaa, vaikka ei hän
aivan Turkuun asti.
"Ei olisi uskonut mummoa, minkälaisen sievän talon tuo vielä vanhoilla
päivillään itselleen vänttäsi. Ihan vinttaamatta se siinä asuu ikänsä
lopun juuri kuin taivaan heijassa", tuumiskeli maisteri
päivällispöydässään.
"Kyllä olisi meilläkin koko hyvä olemassa oma talo, mutta kuka antaa
köyhälle talon?" sanoi rouva.
"Niin, älä sinäkään aina korvissani soita tuota köyhyyttä; hyvin sen,
hyvä ihminen, sanomattasikin tiedän. Jos onni on, niin paljonkin
saadaan, vaan paapatuksella ja ruikutuksella ei saada mitään", sanoi
maisteri.
Rouva painoi päänsä alaspäin ja söi kiivaasti.
Maisteri söi sen hitaammasti ja viimein lakkasi tykkänään.
"Maalla torpparina olla on paljon parempi, kuin lukumiehenä
Helsingissä. Mikä ihme ja kumma vienee miehen päästä mielen kun pitää
lukea ja kouluuttaa itseään, eikö siinä väellään voisi kyntää ja maata
kuokkia? Antaisi rikoten lukea, joilla siihen on aikaa ja tilaisuutta",
puheli maisteri.
Rouva tiesi hyvin, ett'ei sovi senlaisessa tilaisuudessa puhetta
jatkaa, ennenkuin miehensä ennättää saada ajatuksen käänteen. Rouva
siis kaikessa hiljaisuudessa söi, ja vähän päästä alkoi maisterikin
syödä.
"Hyvän ruokahalun se vuori-ilma tekikin, se rapakon rämpiminen", sanoi
rouva ruoalta päästyään.
Maisteri vilkaisi vaimoaan lasisilmiensä alitse.
"Rapakon rämpiminen!" matki maisteri. "Tekeekö se ruokahalun?"
"Ka, mitäs tuo muuta tehnee", sanoi rouva ja meni kyökkiin.
Maisteri meni työhuoneesensa, hänellä oli paksu pakka paperia pöydällä.
Hän alkoi selailla papereita ja katseli ja tutki niitä. Vihdoin hän
latoi ne taas kokoon ja heitti itsensä kyljelleen sohvan päälle. Siinä
asemassa hän hiljaa puhui itsekseen:
"Köyhyys, köyhyys, ja se, se kestää. Vihdoin häntä ihminen pääsee
siihen, ett'ei aina ja joka hetki köyhäksi sanota!" Siihen hän hiukan
uinahti. Oli jo pimeä huoneessa kun Elsa tuli kynttilä kädessä,
jonka hän laski pöydälle ja vähän sen jälkeen tuli hän uudestaan
kahvi-tarjottimen kanssa. Maisteri nousi istumaan ja otti kahvikupit
käteensä. Vähän aikaa mietittyänsä alkoi hän ryypiskellä. Kun maisteri
viimeistä kahvitippaa suuhunsa kaasi, saapui rouvakin kamariin.
"Kuules, kun Katri lähtee jo huomenna pois, ja hän tietysti tahtoo
tänään jo palkkansa", sanoi rouva.
"Maksa pois", vastasi maisteri.
"Eihän minulla ole rahaa", sanoi rouva.
"Minullako sitä sitten on?"
"En tiedä onko sinullakaan, vaan jotakin keinoa siinä pidettävä on pois
matkustavan ihmisen kanssa."
"Ja vielä sitten pyhäpäivänä", sanoi maisteri hieman äkäisesti. "Käske
Katri tänne."
Samassa tuli Elsa kahvikuppeja pois noutamaan.
"Tuo Elsa lisää kahvia, ja käske samalla Katri tänne", sanoi maisteri.
Elsa meni.
Vähän ajan takaa tuli Elsa kahvi-tarjottimineen. Hänen perässään hiipi
Katri ja seisahtui ovipieleen. Maisteri otti kahvia, rouva samoin, ja
Elsa poistui.
"Menetkö sinä jo huomenna pois talosta?" kysyi maisteri.
"Kyllä."
"Hyvin sopimaton aika, millä minä sun nyt selvitän. Saisit oikeastaan
palvella vuotesi päähän asti. En minä tässä seiso rahat kourassa
odottamassa milloin piiat hyväksi näkevät liesuun lähteä", saneli
maisteri.
Katri tuli ensin vähän hämilleen; pian sai hän kumminkin siksi
rohkeutta että sanoi:
"Parempihan pienempää summaa on maksaa kuin isompaa, aina vaikeampihan
se köyhän on maksaa kun summa suureksi karttuu."
Maisteri nousi seisomaan, heitti kahvikupit pöydälle ja huusi:
"Joko tässä piiatkin rupeaa minua konkurssiin vaatimaan? Huomenna saat
palkkasi, vaikka siihen menisi viimeinen nuttuni, mutta pysykin siellä
sitten, mihin menet!"
"Minulla on jo kyllä ikää, että tiedän mennä ja tulla mihin milloinkin
haluttaa", sanoi Katri.
"Mene nyt vaan! Huomenna, minä sanoin, saat palkkasi", sanoi maisteri,
osoittaen sormellansa Katrille ovea.
"Kyllä se on onnetonta tuo palvelijain pito; jos voisi tehdä itse
kaikki, niin säästyisi siitäkin koko lailla", tuumi rouva.
"Kuka sitten palvelijoita pitäisi ja mistä he eläisivät, jos ei kukaan
vierasta väkeä pitäisi vaan kaikki itse tekisi?" sanoi maisteri, alkaen
astua eteiseen josta hän otti päällysnuttunsa ja sauvansa ja meni ulos.
Rouva miehensä mentyä pistäysi kyökkiin.
"Kuinka Katrikin noin suututtaa maisterin? Pitäisi vähän pitämän suunsa
aisoissa, vaikka pois meneväkin on", sanoi rouva.
"Ei ole nyt aikaa aisoittamaan", vastasi puhuteltu.
"Hm", sanoi rouva ja poistui.
"Maksakootpa jos, kyllä minulla senverran itsellänikin on että Turkuun
pääsen, vaan ei lisä luotaan lykkäisi jos tuota saisi", puheli Katri
Elsalle rouvan mentyä.
Juuri kun Elsa aikoi Katrin puheesen jotakin vastata, aukesi kyökin ovi
ja mummo Punavuorilta astui sisälle.
"Hyvää iltaa", sanoi mummo."
"Jumala antakoon", vastasivat molemmat tytöt.
"Istukaa mummo", käski Elsa.
Mummo istui ja samalla kaivoi povestansa esille rahakukkaron ja sanoi:
"Matin minä vein jo kapteenien isälle. Otti hän pojan vastaan.
Parantanutko lie vaan pahentanut paikkaansa, vaan eipä tuo niin hääviä
näkynyt siellä suutarissakaan elämä olevan. Päissään siellä ihan
pyhäpäivänä muudankin venyi ja kaikkia tappavainen halu hänellä tuntui
olevan. Ei se semmoinen esimerkki ole mitään terveellistä kasvavalle
nuorukaiselle. Herra hänen tiennee, mikä ihmiselle täällä maailmassa
parasta olisi."
"Kait sen nyt tietää ilman epäilemättä, että Matilla parempi on olla
vanhan ja vakavan äijän kasvatettavana kuin että suutarien joukossa ja
ylenannettujen parissa, jossa paha esimerkki on hänellä joka käänteessä
nähtävänä", sanoi Elsa.
"Siksi tuon minäkin otin, ja kun häntä itseäänkin niin halutti. Mutta
olihan minulla muutakin asiaa. Etköhän ottaisi, Elsa, sitä rahalainaasi
takaisin ja antaisi velkakirjaani pois, kun minulla ovat nämät
Sipoolaisen antamat rahat tallehdittavana ihan tyhjänpäiväisesti",
puheskeli mummo, tarjoten rahoja.
"Sipoolaisen rahatko ne ovat? Eikö ne ole teidän omat rahanne?"
huomautti Elsa.
"Sipoolainenhan nämät viimeksi antoi, oikeastaan nämä tällä kertaa ovat
sinun rahat."
Elsa ojensi kätensä ja mummo luki rahat käteen. Sitten laski Elsa
pöydälle rahat ja aukaisi arkkunsa, josta hän vaatteiden alta kaivoi
esille mummon velkakirjan, jonka hän laski mummon käteen.
Mummo saatuansa velkakirjan käteensä silmäili sitä ja käänteli
laskoksille, sitten hän kysyi:
"Mitäs minä olen kasvuista velkaa?"
"Vai velkaa ja vielä kasvuista muutamasta päivästä, kaikkea mummo vielä
kysyykin", vastasi Elsa.
Rouva oli kuullut mummon äänen ruokasaliin, ja astui siis sen johdosta
kyökkiin.
"Ka, mummokin on täällä", sanoi hän.
"Mitkä rahat tuossa pöydällä ovat?" kysyi rouva, nähtyänsä Elsan rahat.
"Ne ovat minun, mummo maksoi jo lainan takaisin", vastasi Elsa
puolestaan.
"Nytkö jo!" lausui rouva hehkuvin silmin. Työläästi näytti hän saavan
silmänsä rahoista pois.
Tytöt sen vian kyllä huomasivat, mistä rouvan silmiin semmoinen rahan
suosio johtui. Elsa otti rahat pöydältä, luki ne ja ojensi rouvalle:
"Rouva on hyvä ja ottaa nämät rahat talteen; ovathan ne varmemmat
rouvan takana kuin minun arkussani", sanoi Elsa.
"No, mutta hyvä lapsi, etkö sinä tarvitse vaatetta ostaa?" oli rouva
sanovinaan.
"Enhän minä vielä alasti ole, kerkiäähän tuota sittenkin, kunhan nyt
tässä lisääkin ansaituksi tulee", tuumi Elsa.
Rouva mutisti suutaan ja meni pois rahat kädessä.
"Nyt pian saan minäkin rahaa", sanoi Katri.
"Siitä saat olla varma, vaan olisit sen ehkä ilmankin saanut, niin
mitättömänä en isäntääni pidä, ett'ei hän piian palkkaan rahaa saisi",
sanoi Elsa.
Katri katsahti viistoon Elsaa.
"Onpa sinulla hyvä luottamus", sanoi Katri.
"Kyllä ne rehellistä väkeä ovat maisterin herrasväki", sanoi mummo,
puuttuen puheesen. "Ei niissä mitään pelkäämistä ole, eikähän ne edes
ylöllisesti eläkään."
Maisterin käynti kuului porstuassa, kun hän meni saliin. Elsa riensi
kyökistä lastenkamariin, ja tuli salissa maisteria vastaan. Salissa oli
pimeä, vaan Elsan mennessä läpi salin kynttilä kädessä, näki
maisterikin paremmin kulkea. Tällä kertaa ei maisteri mennytkään
työkamariinsa, vaan sänkykamariin. Siellä istuikin rouva tutkimassa
kuinka korkealle Katrin saatava nousee. Nähtyänsä miehensä tulevan
kysyi rouva:
"Missä pappa kävi?"
"Tyhjää takaa ajamassa!" oli vastaus. "Kävin rohvessoorin luona, vaan
se on katala köyhempi kuin minä, kyllä minä pelkään että nälkään se
vielä kuolee. Vaikka hyvin tiedän että rahaa hänellä on jotta
alimmaiset mätänee, sitä hänellä ei ole, koskaan ollutkaan."
"Haa, juuri Fredrikin kaltaiset, ne rikkaana pysyvätkin. Katso
Fredrikki rohvessoori tietää, että pankki se vakavin on rahojen
säilytyspaikka", sanoi rouva.
"Kyllä hän tietää, mutta mihinkä hiileen minä nyt taas puhallan?"
"Minkä tähden?"
"No, sen Katrin palkan tähden, oletko sen asian jo perin unohtanut?"
"Katrin palkka on täällä laatikossa", sanoi rouva, osoittaen
pöytälaatikkoa.
"Mistä olet sitä nyt saanut?" kysyi maisteri ihmeissään.
"Ole nyt -- Elsalta. Mummo maksoi velkansa ja Elsa oli antavinaan ne
minulle talteen. Niin, talteen, eipä vielä lainaksikaan, hän osaa pitää
isäntäväkensä arvossa, -- mutta puhutaan hiljaa, hän ehkä kuuntelee
tuolla lastenkamarissa."
"Kuunnelkoon, siinäpä ei kulta kulu jos hän saakin tietää että me häntä
kehumme", sanoi maisteri tavallisella kuultavalla äänellä. "Ota ja
kirjoita nyt kirjaan summa, kuinka paljon Elsan rahoja oli, ja niistä
olemme maksavat kuuden koron kasvut. Mutta mene nyt kohta ja kuittaa
Katri, ett'ei hän pääse enempää meitä hätyyttämään."
Rouva otti pöytälaatikostaan rahaa ja läksi astumaan, toisessa kädessä
muistikirja, toisessa rahat, kyökkiin.
"Tässä on palkkasi! Ja mummo olkaa todistajana että Katri on kaikki
saanut", sanoi rouva.
Katri luki rahat.
"Kyllä ne oikein ovat, en tule lisää pyytämään, hyvä että vaan sain.
Kiitoksia!"
"Kiitoksia kiittämästäsi", sanoi rouva hieman ivallisesti. "No, mummo
kait jääpi tänne nyt Katrin sijaan, niin kauaksi kun ennätän hankkia
toisen lastenpiian."
"Voinhan jäädä joksikin aikaa, pysyyhän mökki siellä."
"Hyvä!" sanoi rouva ja kiiruhti sisälle. Suoraa päätä meni hän
lastenkamariin ja sanoi Elsalle:
"Kiitoksia Elsa, kun päästit minun pälkähästä!"
"Siinä ei ole mitään kiittämistä, sitä vartenhan rahat ovat, että niitä
käytetään tarvittaessa", vastasi Elsa.
Rouvalla oli vanha, muuten auttavassa kunnossa oleva piaano. Hän ei
ollut vielä Elsan aikana kertaakaan sitä avannut eikä soittanut, nyt
hän kiiruhti tuon soittokoneensa luo ja soitteli sen seitsemiäkin
trillin trallia. Elsakin tuli saliin ja maisteri.
Maisteri katseli kummanaan, mikä nyt vaimonsa päähän pisti, soittamaan
kun pitkistä ajoista noin rupesi. Hän seisoi hämillään, ja nuhteli
itseään. Hänen työnsä kun ei sallinut muka mitään häiritsemistä, johon
luettiin piaanonsoittokin. Kuitenkin soimasi häntä tuntonsa kovuudesta,
kun hän oli joskus tullut vaimoansa kieltäneeksi soittamasta. Olihan
hänen rouvansa vielä nuori ja osaksi lapsellinenkin ja sai taistella
alituisen köyhyyden kanssa, olikin siis iso synti kieltää häneltä sitä
hauskuutta, jonka soittaminen vaikuttaa sekä itselleen soittajalle että
kuulijoille. Rouvan tauottua soittamasta, kun näki miehensä vierellään
seisovan, sanoi maisteri:
"Soita vaan, sydänkäpyni!"
Rouva katsahti miestään erinomaisen onnellisen näköisenä ja kysyi:
"Etkö kiellä minua? Niin istu siihen piaanon viereen ja kuuntele kun
soitan jotakin erinomaisen kaunista." Sitten huomasi hän Elsan seisovan
keskellä laattiaa.
"Katsoppas Elsa, ett'ei lapset herää ja pudota itseään."
Elsa kiiruhti lastenkamariin ja rouva alkoi lauluja soittamaan ja
laulamaan.