Eihän nyt pilvistä siihen pudonnut.
Lapsille kun tuli nälkä ja muutenkin aika oli kotiin lähteä, erkani
seurue ja meni kukin suunnallensa. Elsakin seurueinensa työnsi vaunua,
eikä kauan aikaa kulunut, kun oli jo taas kotona. Rouva seisoi
portaalla vastaan-ottamassa ja kun Anni sisään kannettiin, joka oli
välillä nukkunut, sanoi rouva:
"Hyvin sinun kanssasi lapset viihtyy! Olitteko Kluuvin rannassa?"
"Olimme; siellä oli paljo muitakin", vastasi Elsa.
Anni kannettiin lastenkamariin omaan sänkyynsä nukkumaan; samassa tuli
maisterikin kotiin.
"Pappa!" ehätti Yrjö sanomaan, "me olimme Kluuvin rannassa."
"Vai niin, vai niin", sanoi maisteri ja meni työhuoneesensa.
Päivällis-aika läheni ja Elsa joudutti itsensä päivällispöytää
laittamaan, ja kyökissä hän kaikkia auttoi, minkä ennätti. Rouvakin oli
kyökissä päivällispuuhassa.
"Käyhän katsomassa Annia, ett'ei putoa sängystä", sanoi rouva.
Elsa oli menossa, vaan kun rouva oli ottanut survoaksensa
kaneelinparkkia, pidätti hän Elsan, sanoen:
"Survo sinä tuota", ja meni itse lasta katsomaan.
Elsa survoi ja Katri nauroi.
"Millä sinä naurat?" kysyi Elsa.
"Nauranpahan vaan emäntää; kyllä sinä saat vielä monta kertaa työstä
työhön muuttaa, sillä rouva aina vaan joka työtä yrittää, vaan sitten
työntää piian tehtäväksi."
"No, piikahan sitä saakin tehdä, sitä vartenhan piika on", sanoi Elsa.
"Sitä varten piika on, vaan sanoisi sitten, että tee se ja se, eikä
alustaisi ja sitten kumminkin jättäisi", sanoi Katri.
Elsa ei tahtonut vastata siihen, vaan hienonsi kuoret sanan puhumatta.
hänen mielestänsä oli Katri taitavan näköinen, mutta taisipa hänessä
olla ivailijan ja panettelijan vikaa, eikä se ollut Elsan mieleen.
Paitsi sitä oli näiden hienontaminen juuri hänen tehtävänsä niin
pienessä ruokalaitoksessa kuin maisterin. Pahaksi onneksi Katrille oli
tällä kertaa myöskin se, että Elsa oli nähnyt parempia keittäjiä,
niinkuin esimerkiksi Munkkiniemen Liinan, ja nähnyt, kuinka liikkuu ja
työssään joutuu. Katrin keitäntö siihen nähden oli paljasta
apinoimista. Kumminkaan ei Elsa hänelle mitään ilmoitellut, vaan
hienonnettuaan kuoret meni ruokasaliin pöytää kuntoon laittamaan.
Rouva lienee ehkä ollut suuresta suvusta, kuitenkin kun hän tuli pöytää
Elsan kanssa laittamaan, huomasi Elsa hänen tehneen useita
muodottomuuksia; kumminkaan ei hän siirrellyt rouvan töitä, vaan antoi
olla kajoomatta, ja odotti että, jos rouva kaikki kesken jättää, niin
kyllä sitten käskee hänen siirrellä kaikki paikoilleen. Mutta mitään
sellaista ei kuulunut ja Elsa huomasi sen säännöttömyyden kuuluvan
talon tapoihin, ja Katrin puheen johdosta hän nyt käsitti, ett'ei rouva
ollut mikään töiden tekijä.
Päivällinen syötiin ja ruoat korjattiin pois. Maisteri paneusi
pitkäkseen työhuoneessaan olevalle sohvalle, ja rouva salin sohvalle.
Kun herrasväki oli paraiksi unen helmoihin kerinneet, rupesi Anni
kirkumaan. Elsa olikin jo varalta lastenkamarissa ja sieppasi Annin
ylös ja kiikutti kyökkiin. Siellä olikin pieni Yrjö entiseltä Katrin
kanssa tarinoimassa. Kun Yrjö näki Annia tuotavan, sanoi hän: "Antakaa
Annillekin päivällistä."
"Päivällistäpä kylläkin Anni rukalle, kun nukkui sivu päivällisen",
sanoi Katri.
Elsa syötti tytön hyväksi ja meni lasten kanssa pihalle.
Melkein samaan tapaan kului aika koko kesäkauden. Elsalla oli paljon
työtä, sillä hänen piti maata lastenkamarissa, ja olla valmis heräämään
Annin pienimpäänkin irahdukseen. Hänen täytyi puhdistaa huoneet ja
vaatteet, käydä asialla ja pitää lapsista kotona ollessaan alituista
huolta. Kirkkoon ei hän päässyt koko kesänä, vaikka hän sinne hartaasti
halusi. Katri kävi pari kertaa kirkossa, ja sillä ajalla sai Elsa tehdä
työtä Katrinkin edestä. Elsa ei tuota kirkkolupaa liioin pyytänytkään,
kun sitä ei pyytämättä annettu. Mummo ei käynyt liioin hänen luonansa,
eikä hänkään mummon luona käynyt.
"Tottahan Elsa ensivuodeksikin meille jääpi?" kysyi rouva syksyllä
Elsalta.
"En ole sitä ajatellut tehdä", vastasi Elsa.
"Kuinka niin", kysyi rouva ihmeissään.
"Minä en jaksa täyttää tätä ammattia, ja jos ammatin jaksankin, niin
kirkosta en voi vuosittain poissa olla."
"Kyllähän meillä on paljo työtä, vaan kun olemme köyhiä, niin emme voi
pitää useampaa kuin kaksi palvelijaa. Kirkossa käynninkin voisi niin
järjestää että pääsisitte vuoroon", sanoi rouva erinomaisen
alakuloisena.
Elsa kyllä sen huomasi, että isäntäväkensä olivat vähävaraisia, mutta
niin perin suora tunnustus kuin rouvan köyhyydentunnustus oli, sai
Elsan kelpolailla alakuloiseksi; se kävi suorastaan hänen sydämelleen,
se tahtoo sanoa: hänen tuli herrasväkeänsä sääli.
"Jääpikö Katri paikoilleen?" kysyi Elsa rouvalta.
"Häneltä en ole vielä kysynyt, vaan minä voin mennä kysymään."
Tätä keskustelua pidettiin lastenkamarissa, ja rouva riensi kyökkiin.
Hetkisen kuluttua tuli hän takaisin ja sanoi:
"Muuttaahan se Katrikin, kuuluu jo olevan paikka."
Elsa katsoi rouvaa silmiin ja rouva Elsaa.
"En minä tiedä mitä minun pitää tekemän, kun te molemmat muutatte",
sanoi rouva harmissaan.
"Minä en voi mitään päättää, ennenkuin minä kysyn mummolta", vastasi
Elsa.
"No, ole niin hyvä ja mene kohta mummolta kysymään."
Elsa pisti liinan päähänsä ja juoksi mummon luo.
Mummo istui kamarissaan pesotuvan perässä; nähtyänsä Elsan hän nousi
seisoalle ja sanoi:
"Vielä tuonkin ihmisen silmät näkee!"
"Ei mummokaan ole meillä kesäkauteen käynyt."
"Kyllä olen aikonut sinne monta kertaa, vaan olen ajatellut, että
tulisit itse. Minä olen nähnyt unta niin paljon sinusta, ja melkein
olen katunut, että sinun sinne toimitin. Totta kyllä, en ole sitä
paikkaa kuullut varsinaisesti moitittavan josko ei kiitettävänkään;
kumminkin arvaan minä, että tällä kertaa sinä et kehu paikkaasi."
"Minä en juuri moitikaan muusta kuin kahdesta syystä. Ensiksi on siinä
liian paljon työtä, ja toiseksi kirkkovuoroa ei milloinkaan."
"Kuinka olet tuuminut muuten?"
"Minua surettaa, kun rouva sanoo olevansa köyhä eikä voivansa useampaa
palvelijaa pitää ja Katrikin muuttaa pois."
"Jos rupeisit kyökkipiiaksi."
"Enköhän minä olisi vielä liian nuori siksi."
"Nuori, niin, se täytyy myöntää; mutta helpompi se on, kuin ne toiset
kaksi yhteen. Ajatteleppas yölepo, joka on ihmiselle tärkein."
Elsa vaipui mietteisin.
"Kuinka tuumit nyt?"
"Minä tuumin sen surkeutta, joka minun nykyisen virkani perii, jos minä
kokiksi rupean."
"Joka ei siitä vähääkään välittäisi, vaan sinähän tuosta taidat
kylläkin huolehtia toisen ihmisen vaikeudesta ja työskennellä toisenkin
edestä. Se minua kumminkin kummastuttaa, kun köyhäkin osaa laittaa
itsellensä leveän asunnon, vaikk'ei ole varaa pitää asunnonmukaista
palvelijakuntaa; se minua kummastuttaa. Ja se ei ole muuta kuin
ylpeyttä köyhällä, ottaa lukemattomia huoneita, ja maksaa vielä suurta
hyyryä. Olisi paikallaan, että muuttaisit pois", tuumaili mummo,
katsellen akkunasta ulos.
"Mummo, ei saa panetella, mummo! Sillä minä hyvin tiedän meidän
herrasväen asiat, ja sen, että heillä täytyy olla niin paljo huoneita."
"Ei saa panetella! Kuinka sanoit?"
"Älkää häiritkö minua, minä nyt puhun meidän herraväen huoneista."
"Häiritkö sinua! Kuinka sanoit?"
Elsa ei ollut kuulevinansakaan, vaan jatkoi:
"Kun isäntäni on maisteri, täytyy hänellä olla erityinen työhuone, ja
ett'ei hänen tarvitse työhuoneessaan syödä, täytyy hänellä olla
ruokasali erikseen, ja ett'ei hänen tarvitsisi maata lasten kanssa
samassa huoneessa, niin täytyy olla lastenkamari. Kyökki täytyy olla
niin köyhällä kuin rikkaallakin, missä ruoka laitetaan, ja että hänellä
on iso sali, on se virhe talonrakentajalta joka teki yhteen huoneistoon
liikoja huoneita. Vaan olen minä nähnyt sitäkin tarvittavan, väliin
istuu salissa vieraita ja toisinaan kävelee maisteri edestakaisin salin
permannolla ottaen pitkiä askeleita, ja näyttää sellaisina hetkinä
olevan paljasta ajatusta ja miettimistä koko mies. Ja sen puuskan
ohimentyä hän kuin nuoli kiiruhtaa kamariinsa ja voipi kaikessa
rauhassa lukea ja kirjoittaa monta pitkää tuntia perätysten. Niin,
kaikkia huoneita meillä tähdellisesti tarvitaan."
"Hm, mukavasti sinä kyllä osaat sovittaa maisterin huonejärjestelmän,
enkä minäkään voi käsittää miten hän juuri voisi tulla vähemmillä
huoneilla naineena herrasmiehenä toimeen, sillä vaikka pussi onkin
hoikanlainen, täytyy hänen elää arvonsa ja virkansa mukaisesti. Muutoin
se asia ei meidän punnittavaksemme kuulukaan, meidän vaan piti miettiä
ja tuumata, käypikö sinun laisinkaan sijallesi rupeaminen ja mihin
toimeen olisi edullisinta ruveta."
Elsa jäi istumaan sanatonna.
"Niin," alkoi mummo taas puhumaan. "Minäkin tästä kohta joudan vaikka
holliin, jos evästä annetaan. Oli onneksi, että sinä edes sait paikan
ja tulet eteenkinpäin saamaan. Minulla tässä on toiset tanssit ja vielä
päälliseksi kiipaleet!"
Elsa nosti silmänsä ja tähysti ihmeissään mummoa.
"Niin," jatkoi mummo taas. "Tähänkin taloon se menneellä viikolla tuli
uusi isäntä. Kohta hän näytti, että uusi luuta lakaisee puhtaaksi.
Lundin leski tyttärineen muutti jo eilen, ja sellaista poispanemistapa
se oli minullekin. Sanoi hän vaan, että pesotupa pitää talossa olla
vapaana ja kamarissa muka saisin minä asua tuota kaunista hyyryä
vastaan, joka nyt olisi tasaisesti puolet enemmän entisestä määrästä.
Herra armahda, mistä minä sen rahan kynsin? Sipoolainen ei liioin ole
minulle mitään lähettänyt emäntävainajan hautauskustannuksista. Tässä
maassa ei tehdä köyhälle kohtuutta. Käräjiinkö minä rikasten kanssa?
Mistä minä sen rahan uitan? Jaa, jaa!" huokaili mummo.
"Todellakin harmillista", vastasi Elsa.
"Niin, harmillista se on, vaan olisi minulla vielä yksi tähti, joka
himmeästi valaisee toivoni taivaalla, vaan nyt on kumminkin asiat
sellaisena, että tuo toivoni on melkein mahdoton toteutumaan. Sillä
siihen tarvitaan enemmän rahaa, kuin minulla nykyjään on."
"Saanko minä kuulla sen?"
"Kyllähän tuon kerron. Siellä etäällä Punavuorten kalliolla on eräs
yksi-huoneinen talo, onpa se sievä koiju kahdella akkunalla. Se mökki
on joutunut myytäväksi kaupungin puolesta, omistajansa perillisetönnä
kuoltua. Suurta hintaa ei kaupunki siitä pyydä, vaan enemmän kuitenkin,
kuin minulla on rahoja, ja tuo mökki myydään pian, sillä tavallisesti
sellaiset halvat mökit menevät hyvin sulavasti kaupoiksi, koska on
kosolta niitä sellaisia pieniäkin eläjiä, joilla sen verran on rahaa.
Paitsi saavathan he lainaksikin, kun on kiinteimen osto kysymyksessä.
Mutta minä, vaikka olenkin tuttava monen kanssa tässä kaupungissa, en
saa lainaa niin paljo, että sen töllin ostaisin. En tosin ole sitä
vielä hakenutkaan, vaan tiedän minä sen, ett'en saa."
"Eiköhän!"
"No, en minä tiedä, vaan kamalaa on, jos minun pitää ruveta tässä
asumaan ja korkeata hyyryä maksamaan, sillä tuot'hätää ei ole minulla
säästöistäni jälellä rahan haamuakaan, ja minä olen myyty muija, jonka
viimmeinen asuinsija on 'köyhäinhuone'. Voi hyvä Elsa, suuri hyyry on
minulle kauhistus!"
"Köyhäinhuone", se sana soi kamalasti Elsan korvissa. Raataa
elin-ikänsä kaupunkilaisten töissä ja vanhana joutua köyhäinhuoneesen.
Ihmisten sydämettömyys! Sellainen vanhuuden orjallinen turva sai Elsan
melkein vapisemaan, ja hänen silmänsä tulivat kosteiksi, kun hän
ajatteli hyvän ystävänsä "mummon" joutumista tuollaiseen maalliseen
perikatoon, Ja hän sanoi:
"Eihän nyt toki köyhäinhuoneesen."
"Jaa, ei tosin sinne monenkaan suu syyhy, mutta kova pakko vaan
sinnekin kerran käskee. Olisi se mamseli Eveliina vielä täällä ja
naimatonna, niin en hetkeäkään epäilisi mökin saamistani, mutta otapas
nyt."
"Kuinka paljo teiltä rahaa puuttuu?" kysyi Elsa.
Mummo kaivoi esille rahasäästöjänsä. Niitä oli useammassakin paikassa.
Sitten hän laski rahat ja sanoi talon hinnan, vaan puuttuihan siitä.
Elsan rahat kyllä täyttivät tuon vajauksen, ja hän sanoi:
"Minä annan rahani, niin voitte ostaa mökin vaikka tänään."
"Vieläkö sinulla ovat rahasi säilössä, etkö ole vaatetta ennättänyt
ostamaan? Ole niin hyvä ja anna ne lainaksi; minä en niitä
tarvitsisikaan, jos minä olisin saanut emännän hautauskustannukset
käteeni. Kyllähän siinä vielä paljonkin tarvitaan, ennenkuin kaikista
selkkauksista on päässyt, sillä siinä on ostettavana ja maksettavana
pöytäkirjoja, lainhuudatuksia, karttapapereita, leimoja ja sinettiä.
Kyllä minä tiedän, että rahaa talon ostaminen viepi, vaan hyyrypä rahaa
viepi; ei talo niin paljon vuodessa kulu, kuin hyyry on, eipä totta
toisen kerran, vaan ne kiskovat muutamissa vuosissa talon hinnan
takaisin; niin ne tekevät, ne tunnottomat."
"Rahoista menee myöskin korot; monikin ostaa talon velkarahalla ja
täytyy ottaa kalliin hyyryn, että voipi maksaa korot ja ulosteot ja
ehkä kauppasummaakin lyhentää", sanoi Elsa.
"Niin, kyllä tiedän, mutta kyllä he kiskovat sekä pääomat, ulosteot,
että korot, ja huonoilla huoneillaan ruumiin terveydenkin köyhältä
ihmiseltä. Kuka käskee kerjäläisen ja kykenemättömän niin isoja taloja
ostaa?"
"Minä en tiedä enkä ymmärrä niin paljon kuin mummo, mutta minun
luullakseni on se poikkeustiloissa, kun niin rutiköyhät taloja ostaa,
että senvuoksi tarvitseisivat ottaa korkohyyryä. Lienee tuo
jonkinlaista ahneutta."
"Otaksutaan, että ei ole ahneutta, ja että he ottavat kohtuuden mukaan,
mutta ajan voittamiseksi täydymme pian päättää talon ostosta ja sinun
palveluksestasi."
"Mitä mieltä olette siis, rupeanko keittäjäksi vaiko entiseen
toimeeni?"
"Minä tulen kanssasi, ja puhun rouvan kanssa."
Mummo läksi Elsan kanssa maisterin asuntoon ja pian he olivat molemmat
maisterin rouvan luona lastenkamarissa.
Rouva, nähtyänsä Elsan ja mummon tulevan, meni heti mummoa vastaan,
antoi kättä ja käski istumaan.
"Mitäs kuuluu nyt mummolle?" kysyi rouva.
"No, kiitoksia, eipä erikoisia kuulukaan, tuossahan menee hiljakseen,
hiljaa vanha hiihtää."
"Me olemme tässä Elsan kanssa tuumineet, rupeaisiko hän ensivuodeksi
meille, vaan hän ei oikein tyydy paikkaansa. Mitä ajatusta on siinä
asiassa mummolla, kysyn sen puolesta, koska olette Elsalle muutoinkin
vähän niinkuin holhojan virkaa pitäneet."
Rouvan ääni oli vähän väräjävä tuota puhetta pitäessä, niin että
Elsakin helposti huomasi rouvalle tekevän vaikeata.
"Enhän minä, hyvä rouva, ole Elsan holhoja, josko ei Elsakaan minun; me
olemme entisiä työkumppaneita vaan. Paitsi sitä Elsa alkaa jo olla
aikainen ja päättäköön hän itse, mihin toimeen hän parahiten pystyy.
Minun ymmärtääkseni kumminkin on siinä virassa, jossa hän nyt on ollut,
liika työ hänen ikäisellensä. Minun tietääkseni hän pystyy
kyökkipiiankin toimeen."
"Minä luotan paljon teidän sanoihinne, ja uskon, että Elsa kylläkin
pystyy kyökkipiian tehtäviä täyttämään. Jos Elsa muutoin tahtoo itse,
saa hän Pyhäinpäivästä ruveta meidän kyökkipiiaksi."
"Enhän minä mikään keittäjä juuri ole, vaan jotakin sentään osaan sillä
alalla, johan sain opastusta mamselin luona", sanoi Elsa.
Sen sanan päälle antoi rouva Elsalle kyökkipiian pestin.
Elsa sai taas vähän rahaa ja meni mummon kanssa kyökkiin, jossa hän
aukaisi arkkunsa ja antoi sieltä mummolle rahaa. Hän antoi hänelle
kaikki rahansa, että mummo pääsisi mökkiä ostamaan.
Juuri kuin mummo uudelleen luki vastaan-ottamiansa rahoja, tuli
rouvakin kyökkiin.
"Niin, rouvakin ja tämä toinen neiti saavat olla vieraana miehenä, että
minä olen nämät rahat Elsalta lainannut mökin ostamiseen, jotka maksan
kasvuineen takaisin."
"Minä täydellisesti luotan teihin, vaan tuo Elsa on niin outo minun
mielestäni, että minä kutsun maisterin", sanoi rouva.
Tuota pikaa tuli rouva maisterin kanssa kyökkiin.
"Kummoinen asia se on, joka on tekeillä?" kysyi maisteri, katsellen
hyvin terävästi lasisilmiensä läpitse mummoa.
"Se on semmoinen asia, että Elsa lainaa minulle rahaa, että minä saan
ostaa töllin Punavuorilta", vastasi mummo hiukan äkäisellä äänellä.
"Mimmoinen se talo on, jota Elsan rahoilla ostetaan?"
"Talo ei liene muuta kuin yksihuoneinen tölli, vaikka se maksaa
enemmän, kuin minun rahani. Mutta mummolla on paljo enemmän itsellään",
vastasi Elsa.
"Mummon täytyy välttämättä antaa Elsalle velkakirja; oikeastaan
saisitte hankkia takauksen", sanoi maisteri.
"Maisterin minä pyydän kirjoittamaan velkakirjan, ja sopiihan maisterin
myöskin pistää itsensä takausmieheksi; eihän siinä tule muuta vahinkoa,
kuin että siinä nimi on!" laususkeli mummo.
"Enhän minä itseäni takaukseen kaupannut", sanoi maisteri.
"Älä hyvä Alfred, älä Herran tähden mene takaukseen! Kuka maailman
asioista tietää, ja me kun olemme niin köyhiä, jos maksamaan joutuisi,
olisipa se vahinko. Minä varoitan sinua, Alfred!" sanoi rouva.
"Ei rouvan tarvitse tämän asian tähden mitään hätäillä, kosk'en minä
hätäile, joka rahat annan, ja kun kerran rahat ovat omia ansaitsemiani,
niin mahtanen ne saada lainata, kun hyvin tunnen ja tiedän mummon, että
ne hänen käsissään eivät ole hukassa. Jos mummo tahtoo kirjoituttaa
todistuksen, että minä voin saada rahat takaisin, siinä tapauksessa,
että kuolisitte, ennenkuin nuot rahat on takaisin maksettu, niin kaikki
on hyvin," arveli Elsa.
Maisteri katsoi rahat, paljonko niitä oli, ja meni sisälle, kirjoitti
joutuin velkakirjan ja kirjoitti itsensä todistajaksi, vaan ei
takaukseen.
Elsa pisti velkakirjan arkkuunsa ja mummo, sanottuaan hyvillään
hyvästit kaikille, läksi pois.
Kaikki seisoivat mummon mentyä kyökin permannolla kappaleen aikaa
hämillään. Vihdoin menivät maisteri rouvineen sisälle.
Herrasväen mentyä alkoi Elsa tuumia:
"Eipä Katri tiedä, mistä meille tulee ensivuodeksi kyökkipiika."
"Tiedätkös sinä sitten?" kysyi Katri.
"Kyllä, ja tunnenkin osaksi häntä."
"Eihän nyt pilvistä siihen pudonnut, kun ei täällä ole ketään
käynytkään", sanoi Katri hämillään.
"Niin kumminkin nyt on käynyt, että on piika tingattu ja pestattu."
"Siinäpä oli kiiru, kun minä sanoin, että minä taidan tulla muuttamaan
ja onhan sitä paikkaakin tiedossa, niin kohta oli toinen sijassa. Ei
ollut mitään paikkaa eikä muuttamisen aikomustakaan, vaan nyt
todellakin täytyy hakea paikan; saapa nähdä vaan josko tämmöistäkään
saankaan, sillä tässä on rauhallinen paikka", tuumiskeli Katri
mielipahoissaan.
Elsa puraisi huultaan ja käänsi päänsä toisaalle.
"Onhan meillä lastenpiian paikka vielä avonaisena, voithan päästä
siihen, kun pian puhut rouvan kanssa", sanoi Elsa, seisoen selin
Katriin.
"Oletko sinä hassuna; keittäjästä lastenpiiaksi samassa
perheessä? Johan se olisi yhtä kuin alaupseerilta kiskottaisi nauhat
pois ja alennettaisi sotamieheksi."
"Olisiko se niin paljo valehtelemisesta? Mitäs sanoit, että sinulla on
paikka, kun sitä kumminkaan ei ollut. Katso nyt, sinä koetit kiusoittaa
rouvaa, joka köyhyydessään jo entiseltä kyllä rasitettu on, ja
varmaankin tarkoitit kiskoa palkan ylennystä. Ja rouva pestasi minut
sinun sijaasi kyökkipiiaksi."
"Sinut! Ja sinut kyökkipiiaksi!"
"Kuinka niin?"
"Muutoin vaan; jo menee, kun lapsi kyökkipiiaksi."