Silloin se muutti mummo taloonsa.
Seuraavana päivänä oli Katri hyvin nolona; vihainen hän ei Elsalle
ollut, eikä juuri sopinutkaan olla, sillä hän oli vaan kummissaan,
kuinka asiat voivat mennä päinvastaiseen suuntaan, kuin tarkoitus on.
Elsa taas puolestaan kertoi ihmeinään rouvalle, ettei Katrilla paikkaa
ollutkaan.
"Olkoonpa jos", vastasi rouva, "mitähän sitten valehteli minulle."
Samana päivänä tuli Katrikin rouvan luo, pyytämään päästökirjaa ja
lupaa mennä ulos paikkaa kuulustamaan. Molemmat hänelle myönnettiin.
Mikä lieneekin vikana ollut, mutta tovin ulkona juostuansa tuli hän
tyhjäntoimittajana takaisin, vaikka päästökirja oli perin hyvä. Nyt
otti hän kahden kesken Elsan puhutellakseen ja sanoi:
"Kuinka sinäkin viitsit olla niin kummallinen, vaikka sinun kehutaan
olevan jumalisen tytön, että rupeat tahallasi toisen leipää polttamaan,
luulisi tuota itsekunkin elävän omalla työllään, eikä tuppaavan toisen
paikalle."
"Mitä se on kun Katri puhuu? Olenko minä tupannut sinun paikkaasi? Minä
olen ruvennut sinulta avonaiseksi jääneesen kyökkipiian paikkaan; itse
olet itsesi irti sanonut ja valta minulla oli siihen eikä jumalisuuteni
estä minua rupeamasta työhön semmoiseen, joka on toiselta avonaiseksi
jäänyt."
"Jaa", sanoi Katti, eikä osannut mitään muuta.
"Jos tahdot, niin pyydä mummoa toimittamaan, kyllä hän sinulle paikan
saapi, ole varma siitä. Mutta minä en voi ruveta viran alennusta
pyytämään, juuri kuin koroitusta olen saanut", sanoi Elsa.
Juuri kuin Elsa viimeistä sanaa lausui, astui postiljooni kyökkiin ja
kysyi "Katri" nimistä neitiä. Katri ojensi kätensä ja sai siihen
kauniin isohkon kirjeen, jossa oli helevän punainen lakka. Postiljoonin
mentyä aukaisi Katri kirjeen ja rupesi lukemaan. Vähän aikaa luettuansa
rupesi hän hypähtelemään ja tanssimaan.
"Siinä se nyt on!" sanoi Katri, ja rupesi näyttämään Elsalle pitkää
nenää. "Asiat käypi sentään maailmassa paremmin, kuin pahat ihmiset
luulevat", lisäsi hän sanaa.
Elsa katseli ihmeissään Katria; hän oli nyt joutunut Katrin silmissä
pahaksi ihmiseksi. Aivan hyvä ei hän ollut itse mielestänsäkään, vaan
kumminkin hän tunsi itsensä syyttömäksi Katrin syytökseen. Hän aikoi
poistua kyökistä.
"Älähän nyt mene. Kenelle minä tässä muillekaan salaisuuksiani kerron,
jos en sinulle", sanoi Katri.
"Sinä pidä salaisuutesi omana tietonasi; minua ei huvita salaisuudet
joita sinä sydämesi katkeruudesta ja mielikarvaudesta minulle kerrot",
vastasi Elsa.
Katri katsoi Elsaa silmiin, suu naurun hymyssä. Tästä katseesta
rauhoittui Elsa ja jäi odottavaan asemaan, mitä kirjeen sisällöstä
hänelle kerrottaisiin.
Katri luki:
"Turussa kirjoitettu minun omalle kultaselleni!
Rakas Katrini!
Tämän kautta saan minä tervehtää sinua, ja tietä antaa, että minä
voin hyvin. Mökkini on nyt aivan valmis, vaan yksitoikkoiseksi sen
elämän vetää, kun ei kumppania ole. Minä olen ollut kovin ikävissäni
aina siitä saakka, kuin sinä läksit Helsinkiin. Jos sinä sen hyvän
työn tekisit ja tulisit kohta tänne, niin me heti häitä viettäisimme.
Hyvä olisi jos pääsisit kohta, vaan viimeistäänkin Pyhänpäivänä
odotan sinua tänne!