Hän oli mamselin vanha tuttu.
Syksy tuli ja samalla se aika, jolloin kaupunkilaiset maalta
kotiutuvat. Mamselikin tuli piikoineen kaupunkiin mutta kumma kyllä ei
enään entiseen asuntoonsa, vaan vallan toiseen. Siinä ei ole liioin
ihmettelemistä, sillä joka vuokralla asuu, saa usein muuttaa.
Mamseli oli kyllästynyt. Ihmiselle tulee toisinaan kyllästymisen
aikakausi, -- hän oli kyllästynyt toimetonna olemiseen. Hän vuokrasi
avarat huoneet ja rupesi pitämään ruokaa ja kortteeria ylioppilaille ja
muille nuorille herroille. Kaupunkiin tultua tuli suuri majanmuutto, ja
uusien mööpelien eli huonekalujen osto. Elsan mielestä pani mamseli
niin paljon rahaa tuossa uudessa puuhassaan ulos, että hän luuli ja
nimittikin mamselin kukkaroa tyhjentymättömäksi.
Kaksikerroksisessa rakennuksessa sen toisessa kerroksessa, joka oli
varustettu isohkoilla akkunoilla ja tarkoitukseen sopivilla monilla
kamareilla, aloitti mamseli uutta liikettänsä. Pyykkimummokin otettiin
auttajaksi ja lisävoimaksi tuli maalta kaksi tanakkaa punaposkista
piikaa. Kumma kyllä, oli toinen noista piioista Munkkiniemen
kyökkipiika, tuo lukijalle entiseltä tuttu Liina. Olikohan joku
kipa-kapa tullut Munkkiniemessä taaskin, ja Liinan sentähden ollut
pakko muuttaa kaupunkiin? Eipä suinkaan. Mamseli oli kelpolailla
korottanut palkkaa ylitse sen, mitä Liina Munkkiniemessä sai, ja tuo
palkankorotus sen vaikutti, että Liina mielellään muutti mamselin
suurehkon ruokalaitoksen keittäjäksi.
Kun lukukausi yliopistossa alkoi, ilmestyi Helsinkiin paljo majapaikan
etsijöitä. Ensimmäisenä päivänä oli mamselilla kaikki sijat tilattuna,
ja vieraat muuttivat sisään; kaksi herraa kutakin kamaria kohti.
Noissa nuorissa herroissa oli virkamiesten ja talonpoikain lapsia,
rikkaita pohatoita ja joku perin köyhäkin. Kaikki he olivat valinneet
elämän-uraksensa lukumiehen tien, ja koettivat niinmuodoin kilvan
ennättää opin vaivaloisella tiellä, saavuttaakseen mitä pikemmin
tavoittamansa päämaalin: virkamiehen palkan ja paikan vastaiseksi
toimeentuloksensa ja koulukustannusten palkitsemiseksi.
Mamselin oma kamarikin jaettiin kahdeksi, sillä se oli nurkkahuone
kahdella akkunalla. Toisen puolen sai asunnoksensa Munkkiniemen nuori
herra. Herra ja rouva Munkkiniemestä olivat poikaa katsomassa ja
hyväksyivät paikan aivan mallikelpoiseksi pikku herralle.
Nyt kun oli paljon muita palvelijoita, sai Elsa sisäpiian toimen; hän
sai luvan palvella herroja. Hän heille kahvia kantoi, saappaat
kiillotti, pesuvedet kantoi, vieläpä asiallakin juoksi. Näin
alituisessa puuhassa pian kului ensimmäinen lukukausi.
Noissa nuorissa herroissa oli hyvä joukko papeiksi aikovia. Elsa
jokahisen erittäin tarkasti tuli tuntemaan; hän tunsi heidät paljo
paremmin kuin emäntänsä heitä tunsikaan, sillä mamseli ani harvoin kävi
herrojen huoneessa. Elsapa heistä osasikin itsekseen tehdä havaantoja
ja näki, ettei hänen pappi-aluistaan ollut kuin yksi ainoa, jolla oli
se mieli, kuin tulevainen pyhä virka vaatisi. Arvellee joku, että
lienee ehkä ollut jokin perin köyhä mökinpoika, joka kerjuulla ja
velalla itseänsä kouluutti; kaukana kumminkin se oli siitä. Hän kyllä
oli ruumiiltaan perin laiha ja kapeamuotoinen, mutta äärettömän rikkaan
rovastin poika. Rovasti oli leski eikä hänellä ollut muita lapsia, kuin
tämä poika, joka oli kuin papiksi luotu. Useimmat mamselin
hyyryläisistä tulivat kotiin jälkeen puoliyön ja astuivat lujasti
ja hoiperrellen; vieläpä usein kotiin tultua syntyi niiden
kamarin-asukkaiden kesken korttitalkoo ja sen keskessä väliin aika
metakka. Mamseli senlaisten metakoiden jälkeen kävi aamulla herroja
puhuttelemaan, useinkin näin sanoen:
"Kun te kerran olette sivistyneitä ja herroja, niin älkää te eläkö kuin
luontokappaleet eli kuin pakanat."
Semmoisten puheiden jälkeen olivat herrat, niin kauvan kuin muistivat,
nolona. Työläästi kehtasivat tulla isoon saliin yhteiselle
päivälliselle, kun muutamat vielä seivästäessään olivat saaneet
sinimarjoja kasvoihinsa. Mamseli oli aina itse ensimmäisenä
päivällistouhun aikana silmillään seuraamassa mitä kulloinkin
tarvittaisin, vaan muutamat herroista olisivat väliin suoneet, että hän
olisi kaukana ollut, vähintään tuulimyllyn toisella puolella.
Munkkiniemen Antti oli vilkas, reipas ja ahkera poika, ja läksyt olivat
hänellä niin selvät, kuin selkein vesi. Tuo rikkaan rovastin jumalinen
poika ohjasi häntä mamselin pyynnöstä, ja poika edistyi koulussa
suurilla askeleilla.
Kaikkine edistyksineen ja touhuineen tuli joululuvalle lähtö ja
saappaat vietiin suutariin paikattavaksi. Elsa sai kantaa Haneliukselle
rajoja monta kantamusta, ja kun hän vie viimeistä osuutta niin --
Matti, hän oli siellä suutarin opissa, tuo Kirkkonummen Matti.
"Sinä täällä opissa!" sanoi Elsa.
"Niin, hyvä Elsa! et usko mitä elämää ne minun kanssani pitivät. Ei
isäntä niinkään kuin lapset ja emäntä. Minä olin suorastaan liikaa
siinä talossa. Sen huomasi isäntäkin ja kaunis kerta hän otti minun
mukaansa kaupunkiin ja etsi minulle paikan tähän."
"Ja tässäkö on hyvä?"
"Tässä on hyvä; sen parempaa ei köyhän poika tarvitse. Minä koetan
opetella suutariksi, eikö tuota silläkin eläne."
"Elää kait", sanoi Elsa ja läksi pois.
Kotiin tultuansa kertoi Elsa mamselille:
"Matti on Haneliuksella suutarin opissa."
"Herranen aika! suutarin opissa", sanoi ihmeissään mamseli. "Eipä
ruvenneet pitämään poikaa muuta kuin silmän pilkkeeksi."
"Emäntä ja lapset ovat olleet niin pahat."
"Vai niin, no, kyllä sen jo senkin emännän näki päällekin päin, ett'ei
hän ole orpolasten hoitaja."
Muutamia päiviä ennen joulua läksivät herrat maalle vanhempiensa luo,
vaan tuo hiljainen rovastin poika ei mennyt. Hän jäi yli pyhien
kaupunkiin, ja sanoi odottavansa isäänsä kaupunkiin kohta pyhien
jälkeen.
Kun ylioppilaat läksivät, antoivat he passarillensa juomarahaa, ja
Elsalle keräytyi rahaa aikalailla kumminkin itse mielestänsä, vaikka
toiset eivät vielä sellaisia summia suuressa arvossa pitäneet. Tuo
ennen mainittu maisteri, joka ei poiskaan lähtenyt, ei juomarahaakaan
antanut, sillä hän sanoi ei hänellä rahaa olevan ennenkuin isänsä
tulisi.
Kun joulu kaikkine lahjoineen ja iloineen oli ohi, tuli eräänä iltana,
kun kaikki oli erittäin rauhallista mamselin asunnossa, pihalle ajaen
jonnin joutavalla hevosluuskalla ja vanhalla reellä, vanhanpuoleinen
lihava herrasmies. Miehellä oli mustalla veralla päällystetty turkki ja
päässä karvalakki; jaloissa oli suuret karvasaappaat. Vieras antoi
hevoselleen heiniä ja alkoi sitten astuskella yläkertaan. Hän löysi
ainoastansa kyökin ovelta avaimen ja astui kyökkiin.
"Hyvää iltaa tytöt! Asuuko tässä yhtä Isakki nimistä ylioppilasta?"
kysyi vieras.
Elsa, jonka päässä oli tarkassa muistissa kaikkien herrojen sekä
liika- että ristimänimet, huomasi kohta, että etsittiin kotiin jäänyttä
herraa, ja läksi kohta kynttilä kädessä johtamaan vierasta, sanoen:
"Rovasti on hyvä ja tulee tänne!"
"Mistä neiti tietää, että minä rovasti olen?" kysyi ukko.
"Kyllä minä arvaan", vastasi Elsa, ja vei vieraan Isakki-maisterin
kamariin.
Isakki-maisteri oli ahkerassa lukemisen touhussa saksankielisiä
"tunnustuskirjoja". Hyvään aikaan ei hän kääntänyt päätään oveen päin,
ja ukko ja Elsa seisoivat niin hiljaa, että tuskin hengitystä kuului.
Vihdoin astui ukko pöydän luo, laski hiljaa kätensä pojan olkapäälle ja
sanoi:
"Oikein Isakki! pidä päälle. Onko tuo viimeinen tenttaami?"
"Joko te tulitte?" kysyi Isakki kääntyen isäänsä päin. "Minä en kuullut
yhtään kun tulitte."
"Kyllä minä näin sen ja seisoin tuolla ovessa tytön kanssa kauvan
aikaa."
Elsa kääntyi pois ja meni kyökkiin.
"Hän oli Isakki-maisterin isä", sanoi Elsa toisille piioille.
"Isä niin lihava, ja poika niin laiha!" sanoi Liina.
"Kyllä se monestikin niin on", lisäsi mummo.
"Niinpä se on melkein aina", sanoi Lotta.
Mamseli asui Isakki-maisterin kamarin viereisessä kamarissa. Kun
rovasti tuli, oli hän lepäämässä päivällisen päälle ja veteli unta
kaikessa rauhassa tammikuun iltapimeässä. Kuitenkin loppui häneltä pian
uni, sillä hän näki unta niin että heräsi -- hän kuuli tutun äänen läpi
unensa ja jäi silmät auki ihmeissään kuuntelemaan. Hän nousi istualle
sohvalla ja hieroi silmiänsä, mutta hän luuli sen kumminkin olevan
unta. Ei, unta se ei enään ollut sillä seinän takaahan se ääni kuului.
"Ihan sama ääni kuin silloinkin! Olleeko hän sama mieskin?" tuumi
mamseli itsekseen.
Mamseli veti kellonnauhaa.
Elsa tuli sisään juoksujalassa.
"Tiedätkö sinä Elsa, kuka vieras tuolla on Isakki-herran kamarissa?"
"Maisterin isä."
"Onko hän tullut?"
"Hän tuli juuri äsken."
"Minkä tekosyyn nojalla minä menisin sinne, että saisin nähdä,
kummoiseksi hän on käynyt. Tiedäs, se rovasti on minun vanha tuttuni;
se on ollut isälläni apulaisena. Siitä on Elsa rukka aikaa jo."
"Käskekää hänet tänne kahville."
"No, herranen aika, enkö minä nyt itsestäni noin paljoa haiveltanut.
Käske rovasti tänne!"
Elsa meni.
Mamseli sillävälin sytytti monihaaraisen kynttiläjalan pöydällä.
Elsan ääni kuului vienosti seinän takaa:
"Rovasti on hyvä ja tulee kahville mamselin luo!"
"Mikäs mamseli se on?" kuului rovasti kysyvän.
"Hän on emäntäni!"
"Pappa menee vaan!" toimitti Isakki-herra.
Vähän ajan takaa aukeni ovi ja rovasti astui virkanutussa sisään. Elsa
oli oven aukaissut ja painoi sen kiinni myöskin.
"Hyvää iltaa!" sanoi rovasti.
"Jumala antakoon! Vielähän tekin elätte!"
"Mitä? Eveliinako on tuossa? Vielähän minä elän ja olen; jopa olen
ennättänyt leskeksikin tulla."
"Kyllähän siitä ajasta jos jotakin on ennättänyt", vastasi mamseli.
Rovasti puristi hellästi mamselin kättä; sitten hän istui mamselin
neuvomaan soututuoliin.
Mamseli veti kellon nauhaa. Elsa tuli sisälle.
"Tuokaas kahvia rovastille!" kuului mamselin käsky.
Elsa poistui ja tuli vähän ajan päästä takaisin, tuoden kahvia
vehnäleivän kanssa.
Rovasti ja mamseli olivat erittäin vilkkaassa keskustelussa, että töin
tuskin joutivat kahvia ottamaan. Elsa meni pois, ja mummo kyökissä
Elsalta kysyi:
"Mitä se rovasti siellä tarinoipi?"
"Siellä on ilo ylimmillään", vastasi Elsa.
"No, mitähän siitä vielä tuleekaan?" arveli mummo.
"Häätpä tietenkin!" tuumi Liina.
"Joutavia, vanha ihminen!" sanoi mummo.
Hyvään aikaan ei kuulunut mitään sisään kutsumusta.
Viimein tuli mamseli kyökkiin antamaan käskyjä Liinalle illallisen
valmistuksessa; samalla hän suhasi jotakin Liinan korvaan, ja meni pois
kyökistä.
"Oo, eihän nyt kummempaa!" oli Liina ihmettelevinään. Toiset eivät
olleet millänsäkään. Suuri illallinen laitettiin ja Isakki-maisterikin
kutsuttiin illalliselle. Illallisen päätökseksi tuli, että rovasti ja
mamseli olivat kihloissa.