Ja he menivät kukin omaa tietänsä.
Isakki-maisteri oli tuohon isänsä kauppaan hyvin tyytyväinen. Rovasti
meni asiat toimitettuaan kotiinsa. Häiden pito jätettiin kevään
valoisaan aikaan.
Niinkuin oli luonnollista, antoi mamseli tiedon kihlauksestansa
Munkkiniemeen, vaikka itse kihlaus tapahtuikin äkkiä ja ilman heidän
läsnäoloansa. Tästä nousi touhu Munkkiniemessä. Rouva suuttui niin,
että lähti paikalla kaupunkiin sisartansa nuhtelemaan, sillä mitä enään
hullumpaa asiaa taisi maailmassa olla, kuin sisar, joka oli luvannut
aina naimatonna pysyä, nyt äkkiä kuin tuulesta lähtee ruustinnaksi ja
veisi sinne mennessään kapineensa, tavaransa ja pankissa olevat rahat.
Tästä olisi hän valittanut miehellensäkin, jos ei se olisi samaan
aikaan sattunut olemaan pitkässä reisussa ulkomailla. Ja niin saapui
rouva mamselin asuntoon pilvisenä tammikuun päivänä.
Kun rouva tuli mamselin asuntoon, oli mamseli kyökissä ja sinne tuli
rouvakin.
"Mitä minä olen nyt saanut kuulla, että sinä menet naimisiin ja pääset
ruustinnaksi? Onnea vaan! Mutta olisit tuota voinut päästä maailman
läpi ilmankin, kun kerran alotit. Mitä niitä turhia puheita pidät ja
puhut minun lapsistani ja lupaat niille, kun et niille kumminkaan
anna."
"Älä nyt pauhaa, hyvä ihminen, minun asianihan se on. Etkähän sinä ole
minkään puutteessa eikä sinun lapsesi; ei se ole kuin joutavaa
ahneutta", vastasi mamseli.
"Kuules, tuleppas tänne!" sanoi mamseli.
"Minne?" kysyi rouva.
"Tänne porstuaan!" ja niin he menivät molemmat porstuaan.
Munkkiniemen rouva seisoi sisarensa edessä hyvin ryhdikkäänä.
"Tässäkö me seisomme kylmässä porstuassa?" kysyi rouva.
"Tässä me nyt seisomme, että pakkanen hiukan jäähdyttää liikaa intoasi
toisen omaan, sillä tietääkseni olet saanut perintösi niinkuin minäkin,
ja varakkaan miehen, ett'ei sinun lapsesi köyhyyden tähden puutteesen
joudu, jos eivät oman kunnottomuutensa tähden ajan varrella."
"Kylmä mulle tässä tulee. Tiedä se, että olen istunut reessä ja nyt
pidät sinä minua kylmässä porstuassa."
"Niin, se sopii hyvin, kun minä olen rovastin tytär, että vihdoinkin
tulen ruustinnaksi."
"Kuules, Eveliina, sinä olet ihan viime aikoina tullut niin kovin
kummalliseksi. Sinun elämäsi oli hiljaista ja rauhallista, kuin
kyyhkysellä pesässään, mutta sinä olet tuon hiljaisuuden heittänyt;
sinä olet siipesi levittänyt ja ruvennut puuhaamaan, kuin sellainen,
joka ei muuten elä."
"Jaa, minä opettelen emännäksi."
"Mistäs sitä tiesit ruveta opettelemaan, hyvä Eveliina?"
"Se tuli itsestään, se aavisti."
"Laske minut edes kyökkiin! Totta se on, että vilustaa minua."
"Voithan mennä kamariinkin", sanoi mamseli ja aukaisi kamarin oven.
Sinne hävisivät porstuassa-juonittelijat.
"Voi hyvänen aika", sanoi mummo. "Kyllä ei ole sekään hyvä, että on
tavaraa. Noin sitä sitten on riita sisarten välillä ihan tavaran
tähden."
"Pientä se on mummo tuo; olen minä suurempiakin kahakoita nähnyt",
sanoi Liina. "Kyllä siinä on rouvassa matantuuraa, mutta herra on hyvä
mies."
Lotta, joka oli etempää maalta eikä ollut koskaan muiden kuin
talonpoikaisten parissa ollut, kysyi:
"Riiteleekö herrasväkikin?"
"Eihän ne juuri riitele; ne vaan lausuu ja sanelee", vastasi Liina.
Vähän ajan kuluttua kuultiin rouvan ja mamselin ääni porstuassa. Se oli
naurun sekaista keskustelua ja he menivät rappuja alas pihalle, jossa
kuski hevosta pidellen rouvaa odotti.
Piiat näkivät kyökin akkunasta, kuinka sisarukset kaikessa sovinnossa
erkanivat. Mamseli katsahti pihalla seisoessaan kyökin akkunaan ja
piiat vetivät päänsä akkunasta pois, vaan mamseli kiiruhti ylös ja tuli
suoraa päätä kyökkiin.
"Se on pulska, tuo sisaren miehen orit!"
"Kyllä siinä on konkaria", vastasi Liina.
"Huh, huh, hyi, kun siellä on pilvipakkanen tänään; oikein se kynsiin
kiinni ottaa!" tuumi mamseli. "Pitäkää pellit kiinni, ett'ei lämmin
taivaalle luista", lisäsi hän ja meni kamariin.
* * * * *
Aika kului, joululupa loppui. Ylioppilaat alkoivat tulla kaupunkiin.
Mamselinkin huoneet alkoivat täyttyä. Ankara alkoi työ. Nyt mamseli
huomasi vasta uhoon yhtyneensä. Hänen piti huolta pitää suurehkosta
majapaikasta ja samalla morsiuspuuhistansa. Suurenlaisesti tahtoi hän
varustaa itsensä kaikenlaisilla kapineilla. Hänellä itsellään tosin oli
liina- ja pitovaatteita moneksi vuodeksi, vaan sulhasen liinavaatteet
ja peitteet alkoivat vetää puoleensa kaiken huomion. Hän oli kahden
vaiheella, pitikö heittää majanpito toisiin käsiin kesken talven, vaiko
jatkaa sitä poislähtöönsä asti.
Isakki-maisteri suoritti viimeisen tenttaaminsa jo helmikuussa.
Tuo ainoa tulevainen poikapuoli oli myöskin uusiin tamineihin
varustettava. Mamselilla oli syytä iloita, että hän sai varustaa poikaa
papintutkintoa ja vihintää suorittamaan. Hänellä oli vielä suurempi syy
senkin tähden, kun Isakki oli tuleva kumminkin aluksi isällensä
apulaiseksi, ja oleva alituisesti yhdessä perheessä ja äitipuolen
silmien edessä.
Munkkiniemen Elsa, hänkin täytti kolmannentoista ikävuotensa ja oli jo
täyden ihmisen pituinen ja kokoinen. Hänen poskensa alkoivat käydä
punakoiksi ja käsivartensa sievän pyöreiksi ja hänen vesiruskea
tukkansa riippui kahtena palmikkona, joiden päihin oli sidottu siniset
nauhat. Viime aikoina oli mamseli tehnyt hänestä huomioita, ett'ei Elsa
enään lukenut eikä virrennuotteja hyräillyt. Hän otti siis Elsan
kahdenkesken puhutellakseen:
"Kuinka on Elsa sinun jumalisuutesi kanssa?"
"Näytänkö minä jo niin jumalattomalta?"
"Älä nyt tuskastu hyvä ihminen, minä hyvässä tarkoituksessa sitä
kysyn."
"En tuskastu, en, mamseli kysyy vaan! Minä vastaan, että en minä tässä
jouda mitään näkyviä jumalisuuden harjoituksia pitämään. Meillä on
kiire työ, mamseli kulta!"
"Niin on, kyllä meillä nyt hyvä lapsi työtä piisaa. Mutta se, Elsa
rukka, on hyvä, että on työtä ja aina touhua, sillä työ, jos se
toisinaan on suuri rasituskin, on myöskin syntiselle ihmiselle jalo
virvoitus ja huvitus. Se viepi mielestä pois kaikki joutavat ja
turhanpäiväiset ajatukset. Herra armahda, missä pulassa minä olin monta
kertaa ajatuksineni niinä pitkinä vuosina, kun vietin joutilasta ja
ikävää toimettoman vanhanpiian elämää. Juuri sen vuoksi aloin tämän
toimen. Onhan se kyllä totta, mitä sisareni sanoo näistä kaikista
puuhistani, että olisin vähemmälläkin toimeen tullut. Mutta miksi en
saisi minä niin hyvin kuin hänkin puuhata? Olenko minä enemmän, kuin
hän, nurkkaani noiduttu? Sen sanon, että yhtä jumalinen voipi olla
työtouhussa, kuin joutilaanakin."
Sen pitemmälle ei keskustelu sillä kertaa kestänyt, sillä nuot
maalliset touhut tulivat esteeksi, ja Elsaa kaivattiin toimiinsa.
"Menköönhän nyt, mutta niin kauvan kuin minä emäntä olen, teen minä
tuossa tavassa muutoksen. Elsa on tästä lähin liian pulska passaamaan
minun herrojani. Minä sanon: mummo on kaikkein sopivin passari meidän
maistereille. Elsa kyllä juoskoon jalkojensa nuoremmuuden tähden ulos
kaupungilla, vaan kotoiset kamaritoimet minun herroilleni tehköön
mummo!" Näin jutteli mamseli kamarissaan itsekseen, neuloessaan sulhon
paitaa.
Samana päivänä tekikin mamseli tuon muutoksen ja mummo sai huolekseen
herrain passauksen.
Kevät kului ja kesä läheni. Nuoret herrat alkoivat solua kotipuoleensa.
Mamseli alkoi myöskennellä liikoja huonekalujansa, joita ei hänen
tarvinnut viedä tuonne maapappilaan. Palvelijat saivat hakea paikkoja,
mikä minnekin, sillä siitä taloudesta oli loppu tuleva. Elsan olisi
mamseli mielellään vienyt mukanaan, mutta Elsa ilmoitti ei tahtovansa
maalaiseksi tulla. Häät vietettiin tuossa majatalossa, jonka jälkeen
kaikki saivat talosta mennä minne kukin pääsi.