äänen sävy, yhä hermosairaammaksi käyvät kirjoittajat. Samaa ja aina
samaa. Huudetaan ja huidotaan kuin uupuneelle hevoselle viimeisessä
vastamäessä. Eräs semmoinen kirjoitus "Työmiehessä" ("Porvariston
kavallus luokkataistelussa") päättyy näin:
"Suomen riistäjäluokan mahti on ollut hirvittävä. Tuhansien ja taas
tuhansien työorjien raadannasta ovat riistäjät rikastuneet. Maahamme
muodostui säälimättömän julma, röyhkeä ja saaliinhimoinen herrasluokka.
Se eleli laiskotellen ja herkutellen, köyhälistön kustannuksella.
-- Tuli pakko tarttua puolustusaseeseen. Tuli aika vetää porvaristo
tilille vääryyden työstä. -- Taistelumme on rehellistä luokkataistelua,
suurpiirteistä eikä salamurhaamista. Köyhälistön niskaan on hyökätty
valkokaartin puolelta salakavalasti. Hyökkäys on torjuttava, tai muuten
hukkuu köyhälistö verivirtoihin ja orjuuteen. Historian mahtavat
taistelukellot soivat. Ne kiirehtävät köyhälistöä rientämään kaikin
voimin voittoa kohti. Alas porvariston ja valkokaartin hirmuvalta!
Tilalle kukoistava Suomen työtätekevän luokan luoma sosialistinen
tasavalta!"
Lehti on tänään täynnä samantapaista. Yksistään etusivulla on neljä
kirjoitusta kuudella palstalla seitsemästä. Eräässä viidennessä "Meidän
ja vihollisen mieshukka" uskotellaan, että valkoisten mieshukka on
suunnattomasti suurempi kuin punaisten. "Kaikki tiedot punaisen kaartin
voitoista ovat tosia. Mieshukka valkoisten riveissä on suurempi
siksi, että heidän ensi riveissään on pakolla sinne vietyjä, jotka
tahallaan ampuvat yli, kun eivät tahdo ampua omia luokkatovereitaan.
Valkokaartilaiset yleensä ampuvat kehnosti, kun käyvät taisteluun
humalassa ja käyttävät yksinomaan dum-dum-kuulia, jotka pian turmelevat
heidän kiväärinsä". Ja vielä kerrotaan, että valkoiset ovat Padasjoella
silponeet yhdeksän punakaartilaista ja teurastaneet seitsemän heidän
vuoteisiinsa.
Nähtävästi on punaisilla ollut tavallista suurempi tappio, josta ei
vielä tiedetä, vaan joka ilmenee tässä muodossa.
*
Ehkä julkaisen nämä muistiinpanot.
Niin on ollutkin. Sain juuri käsiini silkkilehtisiä, useampiakin,
joista käy selville, mitä on jo tehty ja mitä on tekeillä. Luultavasti
alkaa näitä raportteja nyt tulla entistä enemmän. Pian aikaa muodostuu
kai tämä muistikirjani sotakronikaksi, mutta tulkoot nuo helposti
häviävät huhupaperit kuitenkin säilöön, sillä onhan mahdollista, että
julkaisen näin kokoontuneen käsikirjoituksen.
Tästä alkaakin paisua jo aikamoinen kirja. Hajanaisuudestaan huolimatta
siitä ehkä tulee tavallaan kokonainen. On omituista kirjoittaa kirjaa,
josta ei yhtään tiedä, kuinka se päättyy, eikä edes tätä lehteä
kirjoittaessa, mitä seuraava sisältää.
On oma viehätyksensä viettää aikansa näissä yksinpuheluissa, joihin
yleensä ei ole aikaa, tarvitsematta ajatella kompositsiota tai huoltaa
tyyliä. Tämä tavallaan on oman itsensä tuulikanteleena olemista.
Kun voisi harjoittaa tätä reportaasia laajemmalta. Ollapa nyt
näkymättömyyden hattu, jolla pääsisi Smolnaan ja Sörnäisiin ja rintaman
taa ja takaisin!
Niin, ne tämänpäivän sotasanomat ovat nyt nämä:
_Tiedonanto Ikaalisten rintamalta_. Pietarin punainen kaarti tuhottu
Ikaalisten Viljakkalassa. Suodenniemi otettu. Taistelut Karkussa,
Porissa punaiset.
_Oriveden rintamalta_. (Kirjeestä) "Kiiruhdan antamaan tietoja
viimeisistä tapahtumista, ennenkuin yhteys katkaistaan. Meidän
päävoimamme ovat nyt Hirsilässä ja etujoukot ottivat tänään Kangasalan".
"Lylyn taistelussa viime maanantaina saimme haltuumme 40 vaununlastia
elintarpeita ja ampumatarpeita, 21 kanuunaa ja 113 kuularuiskua."
Taistelu Väärinmajassa on ollut hyvin verinen kumpaisellekin. Valkoiset
ovat puhdistaneet kaikki.
Teisko ja Kuru ovat puhdistetut punaisista.
Punaiset ovat saarretut Hirsilän ja Kangasalan välillä. Väärinmajassa
tekivät valkoiset pistinhyökkäyksen laulaen "Hansin Jukkaa".
_Tampereelta_. (Kirjeestä). "Aamupäivällä tuli 5000 käsittävä punainen
joukkue pikamarssissa Kangasalta. Täällä ovat he vanginneet 3
päälliköistään. Miehistö ei tottele ketään. Helsinkiläinen päällikkö on
vangittu ja hänen miehistönsä on matkustanut pois; 2 täyttä junallista
tänään."
(Kirjeestä) "Täällä näkyy jo jälet sodasta. Pakolaisia on kaupunki
täynnä. Luulen, ettei kauan kestä, ennenkuin olemme sodan jaloissa.
Junat eivät mene kauaskaan pohjoiseen päin. Valkoiset ovat Teiskolan
kartanossa Teiskossa, tunnin matkan päässä Tampereelta. Sunnuntaina
tulivat ensimmäiset pakolaiset Kurusta tänne. Miehet olivat väsyneen ja
murtuneen näköisiä. Saa nähdä, mitä lähipäivät tuovat tullessaan."
(Toisesta kirjeestä) "Lähiseuduilla on Pelastusarmeija alkanut
suurta pelastustyötään. Ennen tämän viikon loppua odotamme tännekin
suuremmoista pelastusarmeijan kokousta. Siitä kai tulee oikea
pelastuskokous. Ilmoitan vain tämän Teille kaikille Pelastusarmeijan ja
pelastustyön ystäville."
(Kolmannesta kirjeestä) "Kaupunkimme on nyt entistä enemmän suuren
leirin näköinen, täynnä tuhansia pakenevia. Pakenevat punaiset ovat
nääntyneen näköisiä, kuormat erilaista tavaraa täynnä. Pitkin yötä
ja aamua on niitä paennut tänne päin. Varsinkin kerrotaan Muroleessa
taistellun ankarasti ja että ne valkoiset tulevat vain päin, niitä
ei pidätä mikään. Näin on vakuuttanut eräs koko sodan ajan kuulani
iskua hoitanut mies. Siis alta pois! 18 km:n rintamalla hyökkäävät
Hämeenkyröstä päin valkoiset, niiden edellä väistyy noin kolmetuhatta
punaista ja edistyy rintama noin 15 km päivässä.
"Vilppulan suunnalla menestyy valkoisten työ hyvin. Lylyn seuduilla
ottaneet, mikäli kerrotaan, 125 kuularuiskua, 26 tykkiä y.m. --
Orivedeltä paenneet punaiset kertoneet, että siellä vallitsi kamala
sekasorto punaisten kesken ja että valkoisia tuli joka suunnalta.
Orivesi pitäisi olla valloitettu ja punaisia on painettu Teiskon
erämaihin. Punaiset paikoin kapinoivat ja vangitsevat päälliköitään."
_Vilppulan rintamalta_. Nokia 18/3. "Vilppulan punikit saarretut.
Valkoiset ovat Orivedellä, johon tulivat viime yönä. Valkoisista toiset
painavat Tamperetta kohti. Kurusta ajoivat kaikki punikit pakosalle.
Siis ovat valkoiset Kurun herroja. Tykkien jyske kuuluu Kyröstä.
Viljakkalan ja Kurun joukot ovat päässeet yhtymään ja ryntäävät
Tamperetta kohti. Valkoisten ryntäys alkaa nyt Porissa, Tyrväällä,
Kiikassa, Karkussa, Kurussa ja Orivedellä. Luultavasti joutunee Tampere
tällä viikolla valkoisille. Joka tapauksessa on voitto meidän."
"Tiedonantajakin" myöntää, että pohjoisella rintamalla on asetuttu
uusiin asemiin. Siis ovat nämä tiedot Vilppulasta ainakin jossain
määrin oikeat.
*
Venäjä ja me ja muu maailma.
Turhaan -- mutta kuitenkin alinomaa -- herää, oikeastaan seisoo, aina
edessä kysymys, mitä varten tämä kaikki?
Historiahan on tehdessään lopputilejä ja lopputuomioita lausuessaan
aina todennut, että se ja se sota oli välttämätön, että muuten ei olisi
selvitty siitä ja siitä, ja tavallaan se sitten antaa, joskaan ei aina
siunaustaan, niin kuitenkin ymmärtämyksensä sille, mikä tapahtui.
Antaneeko se tälle meidänkin sodallemme, punaisten kannalta katsottuna?
Tekisi mieli elää niin kauan, että saisi nähdä sen "puolueettoman"
tuomion, sen viimeisen sanan, miten se perustelisi esim. tämmöisen
päätelmän: "Vaikka ei voikaan kieltää, että Suomen kapina tuotti tälle
maalle ja varsinkin tämän maan köyhälistölle näennäisesti paljon
vahinkoa j.n.e., niin täytyy kuitenkin myöntää, että siitä sen maan
köyhälistöllä ja köyhälistön asialla yleensä oli hyötyä siihen nähden,
että j.n.e."
Venäjä on mahtavuudellaan, suuruudellaan ja voimallaan kauan huumannut
maailmaa ja varsinkin meitä. Se on ollut sellainen suuri tuntematon,
joka aina on pitänyt ottaa laskuissa huomioon, vaikkei ole tiennyt,
miten se oikeastaan niihin vaikutti. Se on ollut kuin suunnaton korpi
viljellyn alueen rajalla. Eurooppa ei oikeastaan ole päässyt siihen
käsiksi enemmän kuin Tiibettiin ja Kiinaan. Mutta siellä on aina
mylvinyt, ryskänyt, ainakin hautunut, sieltä ovat tulleet rutot ja
rotat ja hirmukuolemat. Sieltä päin ovat kautta kaikkien historian
aikojen vaeltaneet kansat ja vallanneet niiden asuinsijoja, jotka ovat
sieltä ennen heitä tulleet. Rakennetaan tokeita, jotka aina lopulta
murtuvat. Milloin sitä vastaan taistellaan, milloin koetetaan rakentaa
hyviä välejä. Sen taivaalla seisoo aina ukkospilvi, sieltä on aina
minimipyörre uhkaamassa. Täytyy aina olla valmiina reivaamaan purjeita,
rakentaa purtensa sen puhkeamisen varalta eikä koskaan unohtaa, _että_
se tulee, vaikka ei tiedäkään _milloin_. Euroopan täytyy aina olla
valmiina seisomaan uhkaavassa idän ilmassa, mutta ei kukaan saa yksin
käyttää sitä hyödykseen toista vastaan, sillä vaara on yhteinen,
nyt enemmän kuin koskaan ennen; nyt kun sen pelon uhkapilvi näyttää
kadonneen ja taivas on Eurooppaan kohdistuvaan venäläisvaaraan nähden
kirkas, nyt on syytä olla kaikkein eniten varuillaan, sillä nyt Venäjä
bolshevistisessa muodossaan, joka on vain uusi muoto, mutta ei uusi
sisältö, näyttää, mitä se oikein on. Sen muunlaiset ainekset eivät
merkitse mitään. Eivätpä meihin nähden merkinneet mitään Kerenskit ja
Miljukovit, "ystävät" muka. Olkoonpa sen kulttuuri eräillä aloilla
kuinkakin korkea, se on helyä, joka karisee, koruompelusta, joka putoaa
pois, ja musikka puseroineen on siinä, herrashetaleet heitettyään.
Sen itämaisten vaistojen vaara on sitä suurempi nyt, kun sota on
näyttänyt, että venäläistä henkeä on sen maantieteellisiä rajoja
paljon lännempänäkin. Koko Eurooppa on tätä nykyä raakalaistilassa ja
Venäjältä tuleva lisä siihen on sen lopullista venäläistyttämistä,
aasialaistuttamista, turkkilaistuttamista. Niinkuin koko Eurooppa
monta kertaa lyötyään sulttaanit takaisin, sai lopulta vavista
turkkilaistuhon edessä, joka vasta Wienin porttien edessä padottiin,
samoin tulee käymään nytkin Venäjän suhteen, jahka Länsi-Eurooppa
oikein taistelee itsensä uuvuksiin. Aavikkojen myrsky on hetkeksi
vaimentunut, mutta ilmanvireet liikuskelevat ja hankkivat rumaa. Meillä
siitä on parhaallaan tuntua, täällä se jo vingahtelee ensi vinkumistaan
nurkissa. Mutta "vetoa" siitä jo tuntuu Skandinaviassa ja kai se jo
tunnetaan Saksassakin, vaikka bolshevismin vaikutuksista sieltä ei
saavukaan mitään luotettavia säätietoja.
Ei ole maailmassa koskaan ollut lyhytnäköisenpää liittoa kuin
länsimaisten liittoutuneiden ja Venäjän. Yhtyäpäs nyt Venäjän avulla
omaa rajavartiaansa Saksaa kukistamaan! Se on juuri sama kuin jos
Hollannissa sisällisen sodan aikana toinen taistelevista liittoutuisi
yhteisen vihollisen, meren kanssa, jotta meri tuhoisi sitä vastaan
rakennetut padot. Sen sijaan, että Suomea kai nyt suuressa Euroopassa
katsotaan syrjin karin siksi, että se pyysi Saksaa tänne, pitäisi
Englannin, Ranskan ja Ameriikan iloita, että täällä Saksan avulla
koetetaan korjata patoa, johon venäläisyys bolshevismin muodossa on
juuri repimässä ensimmäistä aukkoa, päästäkseen aluksi sitä tietä
tuhoamaan eurooppalaisia kulttuurivainioita. Mutta mitäs ne sitä
ymmärtäisivät! Ei enempää kuin meikäläiset punikit. Mutta kyllä kai
kerran ymmärtävät. Ja suotakoon meidän elää edes niin kauan, että
saamme näyttää pitkää nenää suurvalloille, vaikkei meistä tulvan
sisästä silloin enää näkyisikään muuta kuin pää hartioita myöten ja
nenä.
Vanhat suomalaiset -- ja monet muutkin meistä -- huumautuivat
Venäjän suuruudesta, viimeksi viimeisen keisarin kruunauksessa. Se
on niin kauhean komeaa, mahtavaa, ei sille mitään mahda, on oltava
ärsyttämättä, on alistuttava ja odotettava parempia aikoja. Ei, ei,
ei tässä auta vastaan paneminen. Ehkä hyvä herra ei suutu, kun ollaan
oikein siivolla ja totellaan ja sillä lailla ansaitaan suopeus ja
joitain etuja suomalaisuudelle ja -- myöskin vanhoillisuudelle. Ja
on se ruotsalaisuuskin sieltä kantanut itselleen almuja kurottavaan
käteensä. On, on, toinen ja toinen. Häpeä se on sanoa ja kipeä on ollut
ja on oleva kärsiä.
Punaiset huumautuivat luultavasti nekin myöskin Venäjän suuruudesta.
Ne hommasivat ja häärivät siellä, näkivät heidän vallankumouksensa
suuruuden, sen suunnattoman, imponeeraavan kuohuilun ja panivat hekin
myllynsä pyörimään siihen virtaan. Miksei se jauhaisi jotain heillekin!
Sen turvissa ja sen liitossa oli elettävä -- aivan niinkuin ennenkin
oli eletty. Se on mahtava, se jaksaa auttaa. Heillä, venäläisillä
veikoilla, oli niin repäisevä, esimerkiksi kelpaava meininki. Ne
näkivät, kuinka polssit siellä kumosi, kukisti, otti haltuunsa. Kun
ne niin nopeasti suoriutuivat omasta porvaristostaan, miksemme mekin
omastamme? Me olemme täällä yhtä voimakkaita kuin he siellä. Ja sitten
yhdessä heidän kanssaan koko maailman kimppuun. Kaikki yhtykäämme!
Mutta meillä eivät kaikki yhtyneetkään. Venäjällä ei porvaristo
saanut tukea ja apua mistään, meillä se sai. Ja siinä se tuli se
suuri laskuvirhe punaisille Venäjän mahtavuudesta. He unohtivat
yhden tärkeän tekijän, jota ei näkynyt täällä Helsingissä eikä
Pietarissa eikä muualla sosialismin pesäpaikoissa: Suomen talonpojan.
Suomen talonpoika lähti tekemään ensimmäisiä tokeita mylvivää,
sisäänmurtautuvaa merta vastaan. Pohjan poikiin ei Pietari eikä Moskova
koskaan ole imponeerannut. Heillä tulee olemaan historiassa sama paikka
kuin aikoinaan omasta ja maailman kansojen vapaudesta taistelevalla
Hollannilla Espanjaa vastaan. On sentään huimaavaa ajatella, että
Vilppulan voitto on lopulta voitto -- Englanninkin hyväksi.
Keskiviikkona 20 p:nä maaliskuuta.
Kiittämätön talonpoika.
Punaiset ovat lehdissään sekä houkutellen että uhaten koettaneet
saada puolelleen muutakin väkeä kuin varsinaista omaansa, sitä
tehdessään kummastellen, että mikä ihme siinä on, että ne kaikki
nuo vähäpalkkaiset, pikku virkamiehet, kansakoulunopettajat, köyhät
dosentit, kirjailijat, pientilalliset ja mitkä kaikki, miksi he
eivät saavu meidän puolellemme, johon heidän oikeastaan pitäisi
aatteellisesti ja aineellisesti kuulua ja jossa heillä olisi kaikki
voitettavana eikä mitään menetettävänä. Se on ollut sitä ihmisjahtia,
kaartin harjoittaessa omaansa -- ohimennen sanoen vangittiin tänään
tohtori P. Virkkunen. Nyt koettaa Rantamala kaiken paatoksensa
voimalla eilisessä "Työmiehessä" todistaa Suomen talonpojalle, että
hänen paikkansa olisi oleva tehtaalaisen ja muun maattoman työmiehen
rinnalla. Hän muistuttaa häntä herrain vanhasta sorrosta, virkamiesten
rosvouksista j.n.e., joten asian pitäisi olla yhteinen. Hän kuvailee
hellimmällä venäläis-karjalaisella vesselyydellään, kuinka tuiki
tarpeellinen tehtaalainen on talonpojalle, joka ilman hänen työtään ei
saisi vaatetta päällensä, ei kenkiä jalkaansa, ei kelloa taskuunsa,
sikaria suuhunsa. "Poistakaa tehdastyöläinen ja talonpoika vajoo oitis
raakalaisajan kurjaksi ja avuttomaksi olennoksi. Kaikki taivaan jumalat
yhteensä eivät riitä talonpojalle korvaukseksi tehdastyöläisestä." Ja
nyt tuo kiittämätön talonpoika ainaisten sortajiensa, halveksijainsa
ja rosvoojiensa, joutilaiden herrojen usuttamalla on karannut ainoan
ystävänsä, ainaisen auttajansa ja apunsa, työmiehen niskaan. Hätä ja
häpeä täyttää hänen mielensä sitä ajatellessa. Niinkö palkitsi Suomen
talonpoika ainoan apunsa? Pimeys ja yö on tulvinut talonpojan sydämeen.
Tuntuu kuin olisi päivä sanonut sen talonpojan sydämelle katkerat
hyvästinsä ja sen asujaksi hiipinyt ikuinen häpeä.
"Itkekää sitä te, joilla on vielä sydäntä hyvälle! Valittakaa sitä te
Suomen syvät korvet. Vedotkaa te tutkimattomat taivaat vieläkin sen
talonpojan sydämeen. Vedotkaa siihen kaiken hyvän ja oikean nimessä
ja talonpojan oman arvon ja kunnian nimessä. Minä itse en siihen
enää uskalla vedota. En pelkää sitä, että siitä talonpojan sydämestä
olisi nytkään vielä kaikki hyvä kuollut, mutta sanani vain raukeavat.
Tahtoisin huutaa apua, mutta ääneni jo väsyy. Vedotkaa siis tällä
tuskien hetkellä talonpojan sydämeen te, joilla ehkä on enemmän voimia
sen ovea avata. Selittäkää sille Suomen talonpojalle, että hän näinä
murheen ja yön päivinä seisoo tulevien sukupolvien ja koko maailman
tuomioistuimen edessä. Itä ja länsi, ottakaa hellimmät äänenne ja
rientäkää kiiruusti rukoilemaan sitä erehtyneen talonpojan sydäntä
hartailla sanoilla: Ystävä ja veli, elä surmaa työ- ja kärsimystoveria.
Elä lyö maahan omaa apuasi ja ystävääsi, sitä, joka on aina ollut
sinulle turva ja tuki, sillä jos ystäväsi petät, petät kunniasi ja
majaasi hiipii ikuinen yö ja häpeä."
Kun "Työmiehessä", jossa tähän saakka on vain yllytetty, uhattu
ja sadateltu, sallitaan tämä sävy, kun _rukoillaan_ tutkimattomia
taivaitakin, silloin ei Mannerheim enää mahtane olla kaukana ja silloin
lienee Saksan laivasto aivan lähellä ja tieto lopusta varma. Rantamala
on yleensä herkkä ilmapuntari, josta näyttää voivan lukea, mikä paine
punailmoissa on.
*
"Tuho on ovella."
Tähän päätin aamupäivällä. Saapui tämän illan "työmies". Siinä toteaa
Rantamala, että lopullinen tuho jo on tullut. "Tuho on ovella",
sillä Saksa on ovella, vihollinen aivan muulien edessä. Ja se on
tullut myöskin sikäli, että anarkismi verisine julmuuksineen "hiipii
vallankumouksen liepeillä." Nyt se on sanottu ja nyt sen tietävät
myöskin "Työmiehen" lukijat, jos ymmärtävät, mitä lukevat. Hiukan
ihmetyttää, että "Työmies" taistelun viimeisessä vaiheessa päästää
julkisuuteen niin lamauttavan tiedon. Olisiko se jotain Valppaan
toistaiseksi käsittämätöntä taktiikkaa?
Kirjoitus on muuten omansa herättämään sekavia tunteita meissäkin,
jotka odotamme tänne saksalaisia pelastajinamme. Rantamala, tietystikin
omissa tarkoituksissaan, maalaa pirun seinälle niin räikein värein,
kuin se hänelle suinkin on mahdollista. Mutta hänen purkauksissaan on
sekä nykyistä totta että näkemystä tulevaisuuteen, jota ei voi aivan
olkapäitään kohauttaenkaan sivuuttaa.
"Maailmassa on", kirjoittaa hän, "hyvin paljon, jopa aivan tuoreita
esimerkkejä siitä, kuinka joku suuri kansa on alkanut toisen kansan
valloituksen juuri siten, kuin Saksa nyt alkoi Suomen valloituksen.
Johan Rooman maailmanvalta käytti ajoittain samantapaista
menettelyä, s.o. hankki valloitettavassa maassa joitain poliittisia
tai taloudellisia oikeuksia ja käytti sitten niitä oikeuksiansa
hyväkseen kehittääkseen valtaustansa ensin rauhallisesti ja lopulta
niiden oikeuksiensa turvaamisen nimessä sekaantui kansan asioihin
asevoimalla, päättäen siten valtauksen. Aivan samaa tietä on myös
Englanti toteuttanut esim. Intian orjuutuksen. Saapuihan Intiaan
Englannin valtauksen edelläkävijänä n.s. englantilainen Itä-Intian
Kauppakomppania, joka laski Intiassa Englannin vallan perustuksen
rauhallisilla keinoilla, provoseerasi lopulta kapinan ja niin toimitti
Englannille näennäisesti oikeutetun tilaisuuden lähettää aseellisen
voiman tuon Kauppakomppaniansa oikeuksien valvonnan nimellä päättämään
valtauksen täydellisesti."
Lueteltuaan useita muita samantapaisia esimerkkejä ja sovittaen niitä
tietystikin hyvin väritetysti ja omalta kannaltaan Suomen asemaan
hän lopulta kysyy: "Missä on apu?", ja vastaa: "Vielä eivät ole
viimeiset sanat sanotut. Vieläkin voisivat esim. kansainväliset sanat
ja varsinkin köyhälistön sanat nousta yläpuolelle Saksan sanojen.
Poliittiset, uudet konstellatsionit ovat aina ja loppumattomasti
tarjolla. Ehkä ei tarvittaisi mitään äärimmäistä. Yleensähän
maailmassa silloin, kun vihollinen ja tuho on ovella, ovat sovinnon
sanat helpot. Ne aivan rukoilevat päästä sisälle. Muinoinen Rooma
haki kaupungista tyytymättöminä poistuvia plebeijiänsä takaisin
suostumalla niiden vaatimuksiin. Kun muinoin tuho uhkasi, niin Unkarin
kuningatar Maria Teresia lapsi sylissä kääntyi Unkarin magnaattien
puoleen, vetosi niiden sydämiin ja ne toivat avun. Ei vielä monta
kuukautta sitten täällä Ad interim-lehden miehet tekivät omalta
osaltansa kaikkensa estääksensä Saksan hegemonian valtaan pääsyn. Missä
ovat ne Ad interim-lehden miehet nyt? Niiden miesten joukossa oli
muutamia naisiakin. Missä on heidän joukossansa nyt se Maria Teresia,
jonka sydän kuulisi hätäkellojen hiljaisen soinnin ja joka silmät
kyyneleisinä astuisi omiensa eteen ilmoittamaan: saksalainen valta on
muulien edessä, tuho on ovella tulossa. Isänmaan nimessä siis oikeutta
plebeijeille!"
Jos Ad interim'in miehet tätä nykyä voisivat saada äänensä kuuluville,
niin he luultavasti vastaisivat, että he eivät enää mahda mitään, jos
tahtoisivatkin. Hukkuvan täytyy tarttua siihen pelastusrenkaaseen,
jonka hänelle heittää kuka tahansa, joka on hänen hätähuutonsa
kuullut. Ne, jotka nyt parkuvat tuosta tulevasta "tuhosta", ovat itse
pakottaneet sen tulemaan -- jos se nyt sitten _on_ tuho.
*
Ilmeisesti tahallista yllytystä tihutöihin.
Miten uskomattomaan määrään kiihoitus näinä aikoina kiihtyy punaisten
sanomalehdissä, siitä vielä yksi näyte. Samalla sivulla, missä
alikerrassa on vasta selostamani Rantamalan rukoileva ruikutus ja hänen
kauhunsa ilmaisu punaisten julmuuksista, on ylikerrassa melkein koko
palstan täyttävä kirjoitus "Vapaus ja porvaristo", jossa käydään kirkon
ja papiston kimppuun vetämällä esiin keskiaikaiset inkvisitsion kauhut.
Aivan yksityiskohtaisesti siinä palstanpituisesti kuvataan katolisen
uskonvimman hirmutekoja kerettiläisvainojen aikana seuraavaan tapaan:
"Erääseen latoon -- jossain Ranskassa -- teljettiin kerran 500 naista
ja sytytettiin se palamaan. Kun muutamat heistä hyppäsivät alas
rei'istä, ottivat peitsien kärjet heidät omalla tavallaan vastaan."
"Usein pantiin toimeen koko maita käsittäviä verilöylyjä. Eräässä
sellaisessa murhattiin 75,000 ihmiseen. Pinottuja ruumiita katseli m.m.
kuningas avioineen suurella ihastuksella."
"Matalissa, maanalaisissa luolissa, joissa ei voinut seisoa,
kidutettiin ihmisiä, niin että he lääkärin hoidosta huolimatta
ulospäästyään kuolivat heti."
"Erään maanalaisen luolan komerossa oli puinen neitsyt Maarian kuva
kultainen kehä pään ympärillä ja lippu oikeassa kädessä. Silkkihame
olkapäiltä varpaille asti laskeutui kauniisiin poimuihin. Mutta mitä
tuon silkkihameen alla oli? Koko etupuoli täynnä -- teräviä neuloja ja
pieniä veitsenteriä. Seinän takana oleva koneisto ojensi käsivarret
ja taivutti ne ikäänkuin hellään syleilyyn. Tuhannet ihmisraukat ovat
saaneet veriinsä nääntyä tässä 'kristillisen rakkauden' syleilyssä".
"Erästä yksinkertaisinta venytyslaitetta käytettiin niin, että uhri
riisuttiin alastomaksi ja kovalla, karkealla nuoralla sidottiin kädet
selän taakse. Tämä nuora kiinnitettiin nostovipuun, joka nosti ja laski
tehden samalla äkkinäisiä nykäyksiä, niin että kidutettavan raukan,
jonka jalkoihin oli lisäksi pantu raskaita painoja, vääntyivät raajat
sijoiltaan nuoran hangatessa syviä haavoja värisevään lihaan."
"Eräänlaisella rengaslaitteella niinikään kidutettiin suukapulalla
rääkättyjä ihmispoloisia."
"Ehkä jo nämä esimerkit riittävät osoittamaan kirkkojärjestelmän
perkeleellistä petomaisuutta, jota kristillisyyden nimessä on
harjoitettu."
"Yläluokka ei ole milloinkaan kammoksunut minkäänlaisia keinoja
tavoitellessaan valtaansa ja pyrkiessään anastamaan etuoikeuksia sekä
tyydyttämään itsekkäitä himojaan."
Näistä kuvauksista sitten sopivin ylimenoin siirrytään nykyaikaan,
Suomeen, ja "Työmiehen" lukija, punakaartilainen tekee niistä
omat johtopäätöksensä ja hänen mielialansa on valmistettu viemään
samantapaisiin. Täällä on jo alkanut kuulua huhuja silpomisista ja
muista kidutuksista, joita ei edes voi mainita. Psykologinen selitys
niihin ja kai vielä päivän valoon tulemattomiin hirmutöihin on
haettavana paitse muusta myös tämmöisten kuvausten aikaansaamasta
suggestiosta. Ei ole enää epäilystäkään siitä, ettei se lehden
toimituksen puolesta olisi täysin tietoista ja tahallista. Yksi ainoa
tämmöinen kirjoitus tekee tyhjäksi kaikki viralliset varoitukset ja
paheksumiset.
Torstaina 21 p:nä maaliskuuta.
_Suomi voisi olla suurvalta_, Niin olen joskus näinä aikoina tullut
haaveilemaan, ja kukapa sitä ei. Jos kaikki ne voimat, jotka nyt vetävät
eri köyttä, vetäisivät yhtä, mitä me kykenisimmekään saamaan aikaan,
ainakin omalla alueellamme! Jos ne kaksi härkää, punainen ja valkoinen,
sen sijaan, että panevat kaiken sarviensa, niskansa ja maasta
ponnistavien jalkojensa voiman toisiansa _vastaan_, saataisiin
isänmaallisen työn ikeen alle vetämään _yhteistä_ auraa, mikä syvä vako
siihen saataisiinkaan uurretuksi, mikä viljelysmaa muokatuksi! Jos tämä
tarmo koottuna olisi päässyt suuntaumaan verivihollista vastaan, ei
olisi Saksaa tarvittu. Sisua meillä näkyisi olevan niinkuin kärpällä,
joka pureutuu suurmetson kurkkuun eikä hellitä sen lentoonkaan
lähdettyä, ennenkuin voitto on hänen. Maratonin kansa me olisimme
voineet olla ja Salamiin kansaksi tulla. Mutta me emme olleet _sitä_,
olimme kuin joku orjuutettuna ollut sisäissotainen pieni Balkanin
kansa, jonka asioita vieraitten täytyi tulla järjestämään.
*
_Ensimmäinen rauhanääni_ on tullut kuuluville punaisten taholta. Joku
Edvin Wahlsten Turussa ehdottaa "Arbetet"-lehdessä ryhtymistä sovinnon
hierontaan. Lähtökohdaksi ajattelee hän -- kansanvaltuuskunnan
ehdotusta hallitusmuodoksi! Eikä siitä siis ole sen enempää sanomista.
Perjantaina 22 p:nä maaliskuuta.
Uudet luudat.
Punaisten sota-asiain johto on järjestetty uudelle kannalle.
Ylipäällikkö Haapalainen on saanut eron, sanokaamme potkun.
Ylipäällystön muodostavat nyt hänen sijaisensa Adolf Taimi, sekä
pohjoisen rintaman päällikkö Eino Rahja ja kansanv.-kunnan jäsen Evert
Eloranta. Samalla on päätetty hankkia entistä enemmän sota-asioita
tuntevaa avustusta, tietenkin lisää venäläisiä upseereja. Muutokset
tietänevät sitä, että tähänastinen ylijohto on osoittautunut
kelvottomaksi ja että on tapahtunut vallankumous vallankumouksessa.
Joka todettakoon tyydytyksellä.
*
Kootaan matkarahoja.
Yhä lisääntyvässä rahapulassaan on kansankavalluskunta laskenut
liikkeelle uusia seteleitä. Se on myös päättänyt, että mikäli
intendenttilaitos, punaisen kaartin muonituskomiteat, valtion laitokset
sekä elintarvelautakunnat tai kunnat joutuvat maksamaan yksityisille
henkilöille tai liikkeille suurempia summia, on näiden käteisrahan
asemasta pantava summa tämän henkilön tai liikkeen nimeen Suomen Pankin
lähimpään konttoriin juoksevalle tilille ja annettava maksuna saamansa
vasta- ja shekkikirjat.
Toisin sanoen: valtuuskunta ottaa tavarat ilmaiseksi. Se lyö kyllä
reilusti rahat tiskiin, mutta tavarat saatuaan se pyyhkäisee rahat
takaisin taskuunsa. Sillä se, mikä kerran joutuu nykyiseen Suomen
pankkiin, se ei sieltä koskaan palaja.
Myöskin yksityisten omaisuus aiotaan ottaa. Kunkin kaupungin ja ainakin
suuremman liikekeskustan Työväen Toimeenpanevan komitean käsketään
asettaa "tarkastajia", joilla on oikeus milloin tahansa ja keneltä
tahansa, jolla epäillään olevan hallussaan suuri kassa käytettävänään
vastavallankumoukselliseen tarkoitukseen, vaatia tarkastettavakseen
tilikirjat ja kassa sekä, jos tarpeelliseksi havaitsevat, toimittaa
kotietsintä tai tarkastus. Jos tarkastaja havaitsee, että liike tai
yksityinen henkilö pitää hallussaan tavallista suurempaa kassaa, on
tarkastajalla oikeus ottaa liikenevä määrä kassasta haltuunsa ja
sijoittaa se asianomaisen henkilön tai liikkeen nimellä Suomen Pankin
lähimpään konttoriin pano- ja ottotilille.
Kaikesta päättäen tarvitsee kansanvaltuuskunta itämaille kai piankin
matkustaessaan sekä matkaeväitä että matkarahoja ja ottaa ne sieltä,
missä luulee niitä olevan. Ruokapuolen laita Pietarissa on niin ja
näin, ja kun omat uudet punaiset setelit eivät siellä käyne eikä Suomen
työväen tasavallalla siellä liene luottoakaan, on koetettava saada
povelle valkoista porvarillista rahaa. _Se_ siellä on hyvässä kurssissa.
*
Millä kylvetään?
Tampere on julistettu piiritystilaan, kaikki työt siellä ovat
keskeytyneet. Nyt siellä siis alkaa. -- Turussa jaetaan täydet annokset
ruisleipää. Kuuluu olevan "Hankkijan" siemenviljaa, itäväisyyden mukaan
säkkeihin valmiiksi lajiteltua. Milläs elokuussa kylvetään? Elokuussa
-- kuka nyt niin pitkälle ajattelee, mokomiakin rauhanajan huomisia
pikkuhuolia. Kylväkööt lahtarit peltonsa, mitä se meihin kuuluu!
*
Laulaen päin.
Kuinka monennen sadannen kerran lieneekään alkanut heikäläinen
sanomalehtiartikkeli näillä sanoilla: "Porvariston valkoinen
kaarti hyökkäsi raivoisan pedon tavalla köyhälistön niskaan;
salakavalasti vainoten se oli jo kauan sitä väijynyt" -- joilla
taas muuan niistä alkaa. Siihen tottuu niin, että tuntuu tyhjältä,
kun se alkulause puuttuu. Nyt se on alkulauseena erään artikkelin
loppulauseeseen, joka kuuluu näin: "Yksimielisyyden yhteishengen
elähyttämää vallankumousarmeijaa ei voi mikään porvariston pakko- tai
palkkasoturijoukkio kukistaa. Valkokaartin joukkueet jo vapisevat
punaisten sotilaitten rautaisessa syleilyssä. Viestit kertovat,
että itäisellä rintamalla hyökkäävät punakaartilaiset laulaen päin
vihollisen tykkien jyrinää. Sellaisen urhoollisen joukon voittokulkua
ei mikään porvarismahti pysty pidättämään."
*
"He ja me".
Sattuu "Tiedonantajasta" silmääni erään naiskirjailijan Lyyli Avannon
näin kuuluva purkaus:
"Elkööt mainitko enää veljen nimeä. Sillä me emme enää tunne muun
perheen jäseniä, emmekä muita sukulaisiksemme laske, kuin ne, jotka
salaa ja julki meidät tunnustavat. Ja sen perheen isä on Tuska ja äiti
Kärsimys. Niitä eivät _he_ tunne, eivätkä siis voi, eivät tarvitse --
eivät saa tuntea meitä. Enempää kuin me heitä."
"Olkoot he tästä alkaen he. Me olemme me. Kaksi erilaisuutta. Kaksi
vennonvierasta heimoa, ilman minkäänlaista oikeutta tai velvollisuutta
toisiensa suhteen. Siis, pesäero niin täydellinen, niin päivänselvä,
ettei siinä ole enää parsimisen sijaa. Ei saa olla. Eikä tule koskaan
olemaan!"
"Sillä me, mekin osaamme jo katsoa pitkin nenänvartta alas. Eikä
katseemme enää ikinä nouse heitä kunnioittaen, ihaillen ihmettelemään."
"Mutta voi heitä nyt! Mistä nyt kantajan saavat, syöttäjän, juottajan,
lämmittäjän, suojelijan, puolustajan --? Mistä orjan, sylkyastian --?
Kenen nyt katuloakseen katsonevat --?"
Lyyli parka!
*
Kevät saapuu -- eikä saavu.
Kevät saapuu, kevään kevät. Aurinko jo lämmittää. Taivas kaareilee
korkeana, horisontti siintää. Muistuvat mieleen ajat, kun kadut olivat
sulaneet, rattaat rätisivät, huusin ajurin, nostin matkalaukkuni toisen
viereeni, toisen hänen jalkainsa alle ja lähdin ajamaan asemalle,
matkustaakseni Hankoon ja Hangosta ulkomaille -- valoisiin, iloisiin
maihin, virkistymään, oppimaan, tekemään työtä akaasiain alla,
helppoa, vaivatonta, kaikki mennen kuin myötätuulta lehtipurjeessa
viiletellen. Pää oli täynnä aurinkoisia aatteita, verissä oli joka aamu
uudistuneen elimistön tuntu -- ei tulle minulle enää se aika. Siellä
on kai vieläkin painostavampi harmaus kuin täällä, aurinko paistanee
ihmiskuntaa ivaten siellä niinkuin täällä. Miten mahtaisi olla jossain
valtameren saaressa? Ei ollutkaan maailma vain _minun_ ilokseni luotu,
niinkuin luulin. Pommilinnut liitelevät Pariisin yllä ja akaasiain alta
korjataan verinen koulutyttö ja katuoja kurahtaa punaisena likaviemärin
nieluun.
Lauantaina 23 p:nä maaliskuuta.
Ennenkuin suo sulaa...
Eräässä "Työmiehen" tämänpäiväisessä kirjoituksessa rakennellaan ehkä
hyvinkin toteutuvia toiveita Venäjän vallankumouksen leviämiseen
Länsi-Eurooppaan ja sen kautta Venäjän vallankumouksen pelastumiseen.
Niin toivottomalta kuin vallankumouksen asia Venäjällä Brestin
rauhansopimuksen jälkeen näyttääkin, se kuitenkin siitä suoriutuu.
Kahdelta taholta uhkaa nyt kansainvälinen imperialismi työväen
Venäjää. Täällä lännessä hioo hampaitaan ja heristelee miekkojaan
kiireestä kantapäähän aseistettu saksalais-itävaltalainen porvaristo ja
kaukaisessa idässä liikehtivät japanilais-kiinalaiset joukot. Luulisi
ensi katseella, että täydellinen tuho uhkaa Venäjän vallankumousta.
Mutta onko asianlaita niin? Eikö ole joitakin tekijöitä, jotka estävät
ainakin toistaiseksi Europan imperialismia hyökkäämästä suorastaan
häikäilemättä Venäjän työtätekevän kansan kimppuun?
"Onpa tietenkin", vastaa kirjoittaja näihin kysymyksiinsä.
"Kuten tunnettua, odotettiin äsken suurella mielenkiinnolla työväen
vallankumouksen puhkeamista Länsi-Europassa. Mutta vakavista
liikehtimisistä huolimatta se ei kumminkaan puhjennut ilmiliekkiin.
Siihen oli omat syynsä. Vallankumouksen voimat olivat siellä kyllä
kypsymässä, mutta ne eivät kypsyneet vielä valmiiksi, sillä niiden
kypsymiselle _ei ollut todellista maaperää, ei ollut sitä äärimmäisten
olojen kärjistymistä, joka sytyttää vihanliekin hiljaisimmissakin
luonteissa, niinkuin oli Venäjällä ja meidän maassamme_. Tämä pettymys
Europan vallankumouksen puhkeamiseen nähden pakotti Venäjän työväen
vallankumouksen perääntymään, solmimaan mitä raskaimman rauhan
Saksan imperialismin kanssa ja siirtämään kaiken varalta Venäjän
pääkaupungin Moskovaan. Mutta Europan maissa ei silti ole kaikki
rauhallista. Venäjän vallankumouksen heittämät kipinät kytevät siellä
ja _vallankumous voi minä hetkenä tahansa puhjeta ilmiliekkiin_. Tämä
on se _ensimäinm tekijä, joka pakottaa imperialistisien kenraalien_
menettelemään varovaisemmin työväen vallankumouksen tukahuttamisen
suhteen vieraissa maissa, punnitsemaan tarkemmin jokaisen
toimenpiteensä."
"Onpa olemassa vielä _toinenkin tekijä_, joka ehkä vieläkin suuremmassa
määrässä on esteenä imperialismin hyökkäyksille. Ja tämä tekijä on
erimielisyys, etujen ristiriitaisuus itse imperialististen valtioitten
kesken. Tämä riita ei ole vielä läheskään päättynyt. Lännessä jatkuu
vielä sota Saksan ja Englannin välillä. Se sitoo Saksan käsiä. Samalla
tulee Saksan aina muistaa, että Englanti ei tule koskaan sallimaan
Saksan liioin varmistua Idässä ja voi tulla, ainakin silloin, kun Saksa
heikkenee, sekottamaan tämän meininkejä. Vasta sitten, kun työväen
vallankumouksen liekki leimahtaa yli koko kapitalistisen maailman,
voivat imperialistit jättää syrjään omat keskinäiset riitansa ja
ryhtyä yksimielisesti taisteluun työväenluokkaa vastaan. Mutta silloin
ei taistelekaan enää yksin Venäjän työtätekevä kansa, vaan kaikkien
kapitalististen maitten köyhälistö. Se vapautuu silloin lopultakin
kaikkien sovitteluhaluisten 'johtajain' kahleista ja ottaa kohtalonsa
omiin käsiinsä. Ja tämä köyhälistön vapautuksen hetki ennemmin tai
myöhemmin lyö."
Voihan olla, että tämä ennustelu todella toteutuu, mutta ennustelenhan
minäkin: ennenkuin siltä yleiseurooppalaiselta vallankumoukselta apu
ehtii tänne suomalaisen vallankumouksen hätään, on se asia täällä
järjestetty. Meidän kurki kuolee, ennenkuin heidän suonsa sulaa.
*
Nouseva kosto.
Kukapa nykyjään joutaisi kiinnittämään huomiotaan noihin
köyhälistökorttelien pieniin ihmisvesoihin, jotka ennen leikkivät
talojen likaisilla takapihoilla ja katuvierustoilla. Mutta jos
hetkiseksi pysähtyy vilkaisemaan heidän leikkejään nyt, niin huomaapa
niiden muuttuneen ja huomaapa samalla myöskin, miten tarkasti nämä
vesat seuraavat aikaansa ja mikä älykkyys heissä ilmenee.
Miten tärkeännäköisinä he lähtevätkään aina aamupäivisin liikkeelle,
pojat kiireestä kantapäähän asti aseistettuina puupyssyillä ja
miekoilla, tytöt puettuina laupeudensisariksi.
Tällä sotajoukolla on omat virastonsa ja laitoksensa mitä
monipuolisimpine koneistoineen, aina arsenaalista ambulanssiin asti.
Ja erittäin tärkeää osaa näytteleekin ambulanssi, sen huomaa jo
näistä laupeudensisarista, kun he täysissä virkapukeissa rientävät
taistelevien joukkojen mukana.
Taistelutantereina ovat esim. Sörnäisissä autiot kalliot ja läheiset
metsät ja siellä taistellaan milloin Suomen itsenäisyyden, milloin
sosialistihallituksen puolesta. Melkein aina ovat kumminkin vastakkain
punakaartilaiset ja lahtarit. Lahtareiksi valitaan joukosta aina
sellaiset, joista toiset eivät oikein pidä, ja sitten käyvät joukot
vastakkain. Lahtarit koettavat luonnollisesti rimpuilla minkä jaksavat,
mutta useimmassa tapauksessa saavat he selkäänsä, että roikuu. Joskus
käy niin, että joukot ovat tasaväkiset ja silloin tarvitaan joku
puolueeton välittäjä, mutta eipä siihenkään kelpaa kaikki.
Eräässäkin tappelussa, jossa punaiset ovat tapelleet Suomen
itsenäisyyden puolesta saksalaisia, ruotsalaisia ja lahtareita vastaan,
ei ole tullut lopullista ratkaisua ja tarjoutuu sitten valtio jos
toinenkin välittäjäksi, mutta ketään ei kelvoiteta. Viimein tarjoutuu
Belgia ja se hyväksytään yksimielisesti. Pieni Belgia, jonka suurvallat
ovat maan tasalle ruhjoneet, se, se vain ymmärtää sorretun Suomen
kohtaloa.
Eräässä toisessa tappelussa taas, jossa punaiset ja lahtarit tappelevat
vastakkain, joku suuri pojanjolli ei tiedä, mihin joukkoon menisi,
liehuu vain aina sillä puolella, joka näyttää olevan voitolla. Eräs
punaisten pikkusimpia kimpaantuu silloin, hyökkää epävarman kimppuun ja
kovenee: "Mene tiitä, tenkin pikkupolvali, kun tiinä haihattelet, etkä
tietä, mihin joukkoon tinä kuulut!"
Eräässä tappelussa taas on voitettu kaikki Euroopan lahtarit,
sosialistit ovat aseman herroina ja lahtarit ovat paenneet Kiinaan.
Kiinasta kumminkin lahtarit hyökkäävät kiinalaisten avustamina,
siinäkös tappelu, jossa kiinalaiset niinkuin lahtaritkin saavat
viimeisen läksynsä.
Taistelutantereelta korjaavat laupeudensiskot kuolleet ja haavoittuneet
ja ensi apu annetaan kenttäsairaaloissa. Sitten tuodaan sairaat
kaupunkiin. Eräänkin talon takapihalla on pieni loukko, jota käytetään
sairaalana, ja täällä tapaa eräs talossa asuva äiti poikansa paareilla
näköjään aivan hengettömänä. Äidille hätä käteen:
-- Oletko sinä loukkaantunut? hätäilee hän.
Ei vastausta.
-- No herranen aika! äiti hätääntyy yhä enemmän. Etkö sinä voi edes
puhua? -- Hän aikaa ravistella kuollutta. Vihdoin kiivastuu kuollut ja
kivahtaa: -- Enhän minä voi puhua, kun minä olen myrkytetty. Lahtarit
ovat ampuneet myrkytetyllä kuulalla.
*
Yllä oleva kuvaus on erään "Järjestöpojan" "Työmieheen" kirjoittama.
Hänen on otsakekin. Hän jatkaa vielä:
"Nämä ovat vain lasten leikkejä, mutta nämä leikkijät varttuvat vielä."
Palmusunnuntaina 24 p:nä maaliskuuta.
Palmut ja punaiset paperiruusut.
"Seuraavana päivänä, kun suuri kansanjoukko, joka oli saapunut juhlaan,
kuuli, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin, ottivat he palmupuiden
oksia ja menivät häntä vastaan ja huusivat: 'Hosianna, siunattu olkoon
hän, joka tulee Herran nimeen, Israelin kuningas.' Ja saatuaan nuoren
aasin, Jeesus istui sen selkään."
Se on osa tämän päivän tekstistä, yksi sen kauniin kirjan kauneimpia,
josta se on otettu, voimakkaimpia siitä saamiani vaikutelmia,
suuren kärsimysdraaman värikäs alkukohtaus, joka jo lapsena levitti
mielikuvitukseni siivet. "Ottivat palmupuiden oksia, ja menivät häntä
vastaan ja huusivat: hoosianna!" Oli kuin olisin itse ollut siinä
saattueessa mukana, pyrkimässä niin lähelle kuin pääsin toisten
lomitse ja kainaloiden alaitse. Ja me menimme lapset hoitajinemme ja
kelkkoinemme varhaisena, kirkkaana kevättalviaamuna ulos hankiaiselle,
juoksimme ilakoiden yli narskuvien peltojen, pitkin nietostuneita
aitovarsia, ohi riihien, yli männikkökankaan metsäniitylle, jossa
kasvoi hyötyisä pajukko, täynnä "kissoja", kevään ensimmäisiä kukkia.
Siellä laskettiin hyviä mäkiä. Aurinko nousi ja alkoi lämmittää ja
imi esiin ja levitti tyyneen ilmaan koivuista ja kuusista urpujen
ja havuneulain tuoksua. Ja palataan kotiin, pappilaan, jossa on
aamiaispöytä katettu ja isä kirkkoasussa, parta ajettuna ja kaulassa
tiukalla valkea liina. Ja oksat asetetaan maljakkoihin kaikkialle
huoneihin, saleihin ja kamareihin. Ja me hivelemme pienin sormin
silkkinukkaisia nuppuja ja hyväilemme niillä omia ja toistemme huulia.
Nypimme niitä irtikin ja leikimme, että ne ovat lampaita.
Ja koulussa vähän vanhemmalla iällä on tähän päivään kiinnitetty
muistoja kävelyistä toverien ja tyttöjen kanssa kimmeltävien hankien
yli Kallaveden saariin, jonne toisia nuorukais- ja neitoparvia
menee ja toisia tulee, kaikilla käsissään ja hatuissa ja rinnoissa
pajupalmukimput, sydämessä "onnen" ensi aavistuksia. Taustana tummahko
Puijo ja sitä vastaan valkoinen kirkontorni ja tyyneen ilmaan
kohoilevat savupatsaat.
*
Tulen juuri aamukävelyltä. Näin tyttöjä koristettuina tänäisen juhlan
kunniaksi punaisilla paperiruusuilla. -- Ne, jotka eivät tahdo
olla missään tekemisissä kirkon ja sen juhlien kanssa, kuitenkin
koristautuvat sen juhlaan, tehden sen omakseen omalla tavallaan.
Rauhan symboolin sijasta sodan punainen. Vastalause vanhaa traditsiota
vastaan. Pois sinä, minä sijaan! Niinkuin valloittajakirkko ennen
pakanoita käännyttäessään sijoitti omat juhlansa heidän juhliensa
päiviksi, niin nyt nämä pakanat vuorostaan. Olisi hauska tietää,
tapahtuuko se tarkoituksellisesti, taktillisesti, vaiko vain naivisti
tyttöjen puolelta. Ovat kerta kaikkiaan tottuneet koristeleimaan tänä
päivänä ja valitsevat puolueensa värin, veriruusun, jolla muuten
kylläkin, koristelijain hattaramaisuudesta huolimatta, saattaa olla
hyvinkin syvästi aatteellinen merkitys.
*
Maailman suurin vallankumous ja sen pienin.
"Tiedonantajalla" on tänään omalaisensa juhlasaarna silläkin päivän
merkityksen johdosta, tekstinä oppi-isän Karl Marxin lauselma, joka
kuuluu näin:
"Vallankumouksellinen toiminta on ainoa keino, jolla voidaan lyhentää
vanhan yhteiskuntajärjestyksen kuolinkamppailua ja huojentaa uuden
yhteiskunnan verisiä synnytystuskia."
Ja sen mukaisesti lehti koettaa todistaa, että tämän ainoan keinon
välttämättömyys meilläkin oli olemassa.
Aseihin eivät Suomen työläiset tarttuneet kevytmielisesti ja tarkoin
ajattelematta, ei hetken harkitsemattoman päätöksen nojalla, vaan koko
kansan ja sen tulevan sukupolven onnea varten.
Tunnustus, että kapinaan siis käytiin pitkällisen harkinnan ja
kauan kypsytetyn päätöksen jälkeen, eikä, niinkuin tähän saakka
aina ja aina on uskoteltu ja väitetty, siitä syystä, että porvarit
aseistautumisenaan ja alkamalla hyökkäyksen pakottivat työväen
tarttumaan aseihin? -- todettakoon mielihyvällä. Kansanvaltuuskunnan
virallinen äänenkannattaja sen nyt itse myöntää, vihdoinkin,
peittelemättä. Kapina oli siltä taholta ainakin johdon puolelta
päätetty ja valmistettu oppi-isän ohjeita seuraten.
Tämä välttämättömyys perustellaankin. Heille, joita vastaan kapinaan
käytiin, sanotaan: "Te olitte kuuroja ja sokeita siihen aikaan, kun
työläisluokka kärsivällisesti, joskin vakavasti, viimeiseen asti koetti
rauhallisin keinoin saavuttaa oikeuksiaan. Te silloin ylimielisesti
pilkkasitte sen ponnistuksia ja uhkasitte virkavaltaisella väkivallalla
masentaa tyytymättömyyden ilmaukset. Työläisluokka rukoili: Kumotkaa
meitä niin raskaasti painavat orjalait, esim. torpparilaki. Valtaluokka
vastasi: Ei ainakaan ensi kiireessä. -- Työläisluokka anoi edelleen:
Vapauttakaa meidät valtiokirkon ikeestä. Vastattiin: Vielä me
tarvitsemme kirkkoa eräitä vuosikymmeniä. -- Kun nälänhätä ahdisti,
pyysi kansa: Jakakaa meidän kanssamme leipänne, jonka te olette meidän
avullamme saaneet, sillä mehän olemme kyntäneet ja kylväneet pellot! --
Silloin tuotiin ruutia ja helvetinkoneita: näistä saatte, mutta ette
leipää."
Siis torpparilaki, valtiokirkko ja lyijy ja helvetinkoneet
elintarpeiden sijasta -- niiden tähdenkö kaikki tämä? Syiden suunnaton
heikkous osoittaa, että mitään pakottavaa välttämättömyyttä sittenkään
ei ole voinut olla olemassa, sillä kuka täällä antoi lyijyä, ennenkuin
sillä täytyi puolustaa omaa henkeään. Ja milloin on käytetty
helvetinkoneita? Kumousta valmistettiin, muut esitetyt syyt ovat
tekosyitä.
Mutta kuinka minä kimmastunkin heihin -- kuitenkaan minä en voi itseäni
silmästä silmään katsoen kieltää, että syitä sittenkin on, joskaan
ei _tähän_ vallankumoukseen, niin ainakin _vähää vaille_ tähän, ja
että Marx saattaa olla oikeassa. Vallankumous ei ollut _meillä_ ainoa
keino, ei ainakaan tällä kertaa, mutta kuka tietää, eikö se joskus
olisi voinut tulla sitä olemaan, sillä miksipä meillä valtaluokat
pohjaltaan olisivat toisenlaiset kuin muuallakaan maailmassa, jossa
kaikkialla ja kaikkina aikoina lopulta on paaduttu ja päädytty
sälyttämään alaluokan niskaan niin paljon kannettavaa, että sen on
täytynyt voimanponnistuksin karistaa se hartioiltaan, katkoa köytensä
teräaseella, kun solmut ja silmukat eivät ole mitenkään muuten
auenneet. Eihän kukaan meistä valkoisimmistakaan ja yhteiskuntaa
säilyttävimmistäkään kiellä, että Ranskan vallankumous oli välttämätön
koko sen kansan pelastamiseksi, ja olemmehan täällä laillisimmatkin
pitäneet selviönä, että vallankumouksen Venäjälläkin täytyi tapahtua
verisesti, muuten ei siellä olisi päästy alkuunkaan. Ja me olemme
tyytyväiset, iloitsemme, että se tapahtui siellä niin meidänkin
hyväksemme. Säälimmehän tosin meriupseerien murhia, mutta kohautimme
samalla olkapäitämme: niiden joukossa oli luultavasti montakin
kohtalonsa ansainnutta. Ja kuka tässä maassa ei iloinnut, kun Bobrikoff
kaatui ja Plehve murhattiin -- sanokaamme teloitettiin -- koko
vapauteensa pyrkivän Suomen ja Venäjän nimessä ja puolesta ja hyväksi.
Hehän olivat _syyllisiä_, mutta tässä meidän kapinassa teurastetaan
syyttömiä. Mutta niitä syyttömiä on mennyt kaikissa vallankumouksissa,
persoonallisesti syyttömiä, mutta ei suinkaan Ranskan, vielä vähemmän
Venäjän vallankumouksen sen tähden mielestämme suinkaan olisi pitänyt
jäädä tekemättä.
Oikeastaan emme me, tai ne, jotka eivät hyväksy tätä aseellista
kumousta, lopulta sittenkään vallankumouksiin nähden valita muuta kuin
_tapaa_, sitä tapaa, millä tapetaan, ja myös ketä tapetaan, ei itse
tappamista. Mutta niin pian kuin kerran ollaan tappamisen oikeutuksen
kannalla, on verrattain toisarvoista, miten ja missä mitassa se
suoritetaan ja käytetään keinona sen takana olevan ja sitä elähyttävän
aatteen puolesta. Se, joka ei sitä yleensä, periaatteellisesti,
tuomitse, ei voi tuomita sitä sen hairahdustenkaan vuoksi. Siitä
ei pääse millään vikuroimisella. Ei siitä voi vikuroida pois edes
koettamalla osoittaa, että _se_ aseellinen vallankumous -- niin no, se
tietysti! -- oli oikeutettu, mutta _tämä_ -- totta kai! -- tämähän on
ihan toista!
Ne on aina ja kaikkialla yhtä tuomittavia, samoin kuin sota. Ja jos
yhden ymmärtää ja antaa anteeksi, niin täytyy suhtautua samalla tavalla
toiseenkin. Ne ovat molemmat historian kulkua, visseistä edellytyksistä
ja välttämättömyyksistä johtuneita. On tyhmä se kyntäjä, joka kiroo
kiven, joka katkaisee hänen auransa kären. Ja niin on sen, joka
joutuu lähemmässä tai kaukaisemmassa tulevaisuudessa langettamaan
tuomiota tästä meikäläisestä, tehtävä se aivan toisessa mielessä ja
mielentilassa, kuin mihin meillä näytään valmistauduttavan. Kapina on
tietysti kukistettava, s.o. paha kivi kaivettava maasta ja siirrettävä
pois, mutta _tapa_, millä se tehdään --? En enää epäilekään, että
suorituksemme tulee tapahtumaan kiukun ja koston ja äärimmilleen
ärtyneen hermostuneisuuden merkeissä, niinkuin Ranskassa 1871.
Sillä miten me valkoiset olisimme enkelimpiä kuin ihmiset yleensä,
samoinkuin punaisetkaan tuskin ovat olleet perkeleempiä kuin muutkaan
maailmanhistorian punaiset.
Tätäkö minä uskallan ajatella, jopa panna paperille osaksi viholliseni
hyväksi -- juuri nyt? Mutta minä tunnen kuin vaipuisi pohja jalkojeni
alta, ellen sitä sano ainakin itselleni.
Niin, nythän on, huomaan, vallankumouksen vuosipäivä, sen, joka alkoi
palmusunnuntaina vähää vaille kaksituhatta vuotta sitten. Se suuri
kumousmies ajoi silloin aasin selässä pääkaupunkiin, kansan huutaessa
hoosiannaa sille, joka tulee Herran nimeen. Hän suoritti sen omalla
tavallaan -- uhrasi _ainoastaan_ oman henkensä, mutta suoritti sen
sittenkin, historian ainoan, oikean, suurimman. Täällä suoritetaan yhtä
sen pienintä, sekä tarkoitukseen että tapaan nähden.
Maanantaina 25 p:nä maaliskuuta.
Tämä on myös uskonsota.
Jonossa seisoo vanha, hyvissä vaatteissa oleva työmies, jossa ei ole
vähimmässäkään määrässä huligaanimaisuutta eikä yllyttajämäistä, vaan
joka kaikesta päättäen on vain sellainen valveutunut, yhteisiä asioita
seuraava ja harrastava n.s. rehellinen työmies. Hän ei nähtävästi ole
kapinassa aktiivisesti mukana, tuskinpa niin vanhaa miestä pantaisiin
vahtiinkaan. Mutta kun tuulee ja rätkii räntää kolealta taivaalta ja
toinen huomauttaa, että ei niillä nyt ole hyvä olla tämmöisellä ilmalla
siellä rintamallakaan, huokaa hän: "ei ole; kun voisin, menisin heittiä
avustamaan, vaikka ma vain heitin hevosiaan ruokkoisin."
Tuo heidän vilpittömyytensä, hartautensa ja yhteenkuuluvaisuuden
tunteensa se minua aina järkyttää ja kammottaa tulevaisuuteen nähden.
Ne ovat niin tosissaan, niin hirvittävän tosissaan, ne uskovat, tämä on
heille uskonsotaa, taistelua enemmän uskon ja vakaumuksen kuin aineen
ja etujen puolesta. Kuunnelkaa vain äänen värähdystä, kun hän lausuu
sanat: "tämä työväen asia", "tämä köyhälistön asia". Se on muuttumassa
heille, osalle heistä, juuri yksinkertaisimmille, pyhäksi sodaksi, ja
vaikka heidät kukistetaan ja sitten heidän tilaansa parannetaan, jää
se polvesta polveen heidän, tällaisten, veriin ja muistotieto sitä
ylläpitää ja heidän runoutensa -- jota on -- sitä ihannoi. Ja kuta
huonommin heidän käy, sitä enemmän se siksi muuttuu, -- ja kuta enemmän
me teemme virheitä, sitä enemmän saapi se virikettä.
Jonossa kerrotaan, että Haapalainen on vangittu. Muuan nainen silloin
huudahtaa auton perään, joka ajaa ohi: -- Tuossa sitä nyt viedään. Se
on maailman suurin roisto! -- Mistä te sen tiedätte? -- Miksen sitä
tiedä, kun olin kymmenen vuotta naimisissa hänen kanssaan.
*
Eräiden sosialistien selostus.
Vapaa Sana n:o 20 julkaisee eräiden kapinaan osaaottamattomien ja
sitä vastustaneiden sosialistien selostuksen kulissien takaisista
interiöreistä ennen kapinan alkamista. Siinä väitetään, mikä
jo ennenkin on luultu tiedettävän, että punakaarti yhdessä
venäläisten kanssa teki kaappauksen myöskin työväen omassa
keskuudessa. "Kun valtiokaappaus toimeenpantiin, ei kysytty lainkaan
sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän mielipidettä, ja puolueneuvosto
kutsuttiin asiasta päättämään vasta viikon päästä tapahtuman jälkeen,
jolloin jokainen julkisesti vastaan asettuva olisi joutunut pistimien
kärkeen. Niinkuin tämä valtiokaappaus on tapahtunut yleisillä vaaleilla
valittua kansaneduskuntaa kohtaan, oli se kaappaus myöskin itse
puoluetta vastaan."
*
Ei bolshevikkeja.
Turussa olevat matruusit ovat saksalaisten tulosta tiedon saatuaan
ja heidän pelossaan naulanneet katukulmiin ilmoituksen, että heidän
aluekomiteansa on lakannut toimimasta. Päälliköilleen he ovat
ilmoittaneet, etteivät he ole bolshevikkeja. Siellä olevasta laivoista
ovat punaiset liput poistetut ja mastoon on nostettu Andreaksen lippu.
*
Tietoja Tampereelta.
Eräässä yksityisessä kirjeessä Tampereelta t.k. 22 p:ltä kerrotaan,
että Mannerheim on antanut vaatimuksen antautumisesta. "Määräaika meni
umpeen viime perjantaiaamuna t.k. 22 p:nä. Vaatimusta ei noudatettu.
Hänen joukkojaan on jo Kangasalan kirkolla ja Aitolahdella. Hänen
tiedustelijansa kulkevat kaikkialla kaupungin läheisessä ympäristössä.
Yöllä 22 p:ää vasten arveltiin hyökkäys tulevaksi ja jo k:lo 5
suljettiin kaikki liikenne kaduilla, mutta yö kului kuitenkin
rauhallisesti, joten k:lo 8 aamulla päästiin ulos. Herrasmiehet eivät
juuri voi liikkua kaduilla. Pakko-otto patteritöihin, varustuksia
Epilässä ja Pyynikillä. Kanuunoita kaupungin ympäristöissä. Tulta
aiotaan johtaa Tammelan kaupungin osassa keuhkotautiparantolasta,
minkä katolta on laaja näköala. Kuularuiskuja pääkatujen ullakoilla,
mutta muuten sotilaallisesti katsottuna kaupunki turvaton. Esikunnat
karkasivat vieden palkkarahat, sen vähän kuin rahoja olikaan.
Keskiviikkona valittiin uudet johtajat Salmela ja Rahja, samalla kuin
esikuntapäällikkö Hyrskymurto, jonka ei onnistunut paeta, vangittiin.
Hän muuten kovasti vaati kaupungin antautumista taistelutta, koska
puolustus on toivoton. Punaiset tarjoavat yksityisesti aseitaan sitä
vastaan, että saavat ruokaa ja turvaa. Niiden tila on ikävä. Näkevät
huutavaa nälkää, vieläpä täälläkin, rintamasta puhumattakaan. Viime
yönä kieltäytyi kaksisatamiehinen osasto lähtemästä ulos kaupungista
Kangasalle, koska heillä ei ollut ruokaa ja koska pitivät joukkojaan
liian pieninä ja väsyneinä. Valkoiset ovat kauhu, josta puhutaan kuin
kuolemasta. Täällä lasketaan noin 8,000 miehen saarroksiin joutuneina
olleen pakoitetun antautumaan Vilppulassa ja Korkeakoskella. Se
sotaliike ei kuitenkaan liene vielä päättynyt. Panssarijuniaan saavat
kiittää, että osakaan heidän joukoistaan pääsi perääntymään. Nämä
junat ovat myöskin tulleet kelvottomiksi. Toinen suistettiin kiskoilta
Siitamassa ja toinen ohjattiin yöllä eilistä vastaan kollisioniin
sen kanssa, jossa siitä toinen vaunu vikaantui, niin että molemmat
pikatykit menivät rikki, ja on se nyt täällä ratapihalla. Muuten on
täällä valmiina vetureja ja vaunuja kaikkien johtajien poisviemiseksi
kaupungista, eikä muuten kukaan vähänkään asiaa tunteva sosialisti enää
luota voittoon. Tänään ovat kuitenkin hieman rauhallisempia, sentähden
että etelästä on saapunut pienempiä apujoukkoja. Ne eivät kuitenkaan
vaikuta mitään. Aitolahden Kuikkaan kartanossa on valkoisten etujoukot.
Punaiset perääntyneet tänä aamuna kansanedustaja Linnan taloon,
joka on noin kaksi kilom. Tampereelta. Luopioisista punaiset ovat
perääntyneet Hauholle. Valkoiset Pälkäneen ja Kangasalan kirkonkylissä.
Kangasalan asema on vielä tätä kirjoitettaessa punaisilla. Helsingin
radan katkaisua Toijalassa odotetaan pian. Valkoisten etujoukkoja
on eilen iltapäivällä ollut Ylöjärven Pohtolassa, joka on kaupungin
länsipuolisella rajalla. Kaupunki eilenillasta piiritystilassa.
Pakko-otolla saatiin eilen aamulla satakahdeksan miestä vaihtoihin.
Porvarit loistavat poissaolollaan. Oriveden taistelussa punaiset
menettivät kaksikymmentäyksi kanuunaa."
*
Toistaiseksi ei myödä lippuja Hyvinkäätä edemmä. -- Tampereen huhutaan
olevan vallatun ja Lempäälän sillan räjäytetyn. Sähkösanomia ei mene
Poriin, Tampereelle eikä Turkuun.
Tiistaina 26 p:nä maaliskuuta.
Pyhä Ilion ei saa kaatua.
Olen aina rakastanut ja ihaillut Ranskaa, josta olen, lähinnä
Skandinaviaa, erittäinkin Norjaa, saanut henkisesti kaiken, minkä
voi ulkomaailmalta saada. Kun ensi kerran elämässäni, lähempänä
kolmeakymmentä, pääsin ulkomaille, kiidätettiin minut suoraan
Pariisiin. Siellä sain maailman näyttelyn panoraamaitse silmäillä
hiukan muihinkin maailmoihin, aina itämaille ja Afrikaan. Siellä sain
käsityksen siitä, mitä maailma on, mitä yleisihmisyys. Siellä ranskaa
oppien opin oman kielenikin ja ymmärtämään oman maani. Siellä sain
käsityksen taiteesta ja tyylistä. En siellä mitään opiskellut, mitään
erikoisesti tutkinut, se vain tuli eläen ja hengittäen. Näin siellä
joskus unta, että olin palannut kotimaahan. Se oli painajainen, josta
herättyäni tyynyni oli märkä. Olin itkenyt unessa sitä onnettomuutta.
Minussakin toteutui, mikä muissakin, että jokaisella meistä on kaksi
isänmaata, oma maamme ja Ranska.
Riemukaaren alla Champs Elysées'n päässä kertoi minulle opas
ylpeydellä, että sen alaitse eivät saksalaiset olleet kulkeneet, vaikka
marssivatkin ohi. Vaimot ja lapset olivat piirittäneet sen ahtautuen
yhteen sen alle ja ympärille, eivätkä voittajat sentään hennoneet
heitä ampua. Olin ylpeä kummankin puolesta, mutta kaikki myötätuntoni
tietysti oli ranskalaisten puolella, niinkuin se yleensä aina on ollut
voitettujen puolella -- tähän asti. Sodan alussa olivat tunteeni ja
niistähän nyt on puhe -- kokonaan Ranskan ja Belgian puolella. Iloitsin
Marnen voitoista. Ei moni Ranskan-ystävä tässä maassa sitä enää silloin
tehnyt.
Ja melkein kauhistuen minä nyt totean, että kun kuulen liittoutuneiden
tappioista, ja että Pariisia on pommitettu 120 kilometriä kantavilla
tykeillä ja täällä uskotaan ja toivotaan, että Pariisi kyllä
valloitetaan ja Saksa sanelee siellä rauhanehdot, minä siitä, joskin
häpeän iloita, en kuitenkaan tunne erikoisempaa suruakaan. Saksan
voitto ranskalaisista merkitsee nyt meidän lopullista voittoamme
venäläisistä. Semmoisia ne meissä ovat ne n.k. parhaat tunteemme. Oma
etu on aina piru temppelin harjalla.
Mutta ei sittenkään, Pariisia ei saa pommittaa, ei saa tulla se
päivä, jolloin pyhä Ilion kaatuu. Se on liian suuri maksu meidän
itsenäisyytemme hinnaksi. Liian suuri siksikin, että meillä ei olisi
varaa sitä hintaa siitä maksaa.
*
Valpas tarjoo rauhanpiippua.
Valpas, se vanha irokeesi-intiaani, joka kaiken ikänsä on ollut
sotapolulla, on nyt ehkä viimeinkin saanut tarpeekseen skalppeja
vyöhönsä, lähtenyt rauhanpolulle ja ehdottaa tomahavkin kaivamista
maahan ja rauhanpiipun sytyttämistä porvarillisten kanssa. Hän on
tavannut edusm. Lohen ja tarjonnut välitystään rauhan aikaansaamiseksi
millä ehdoilla hyvänsä. Lohi oli vastannut, ettei hän voi tehdä mitään
asiassa. Sopivissa tilaisuuksissa, kun joukot jollain hetkellä menevät
pitemmälle kuin missä hän uskaltaa olla mukana -- niinkuin viime
keväänä valtuusmiehiä vankina pidettäessä -- merkitsee Valpas aina
eriävän kantansa ja luultavasti on tämäkin sitä. Kettu kuulema joskus
pelastuu ajavien koirien käsistä viskautuen selälleen, heittäytyen
hyväksi ja nuollen niitä turpaan. Joskus se kuuluu onnistuvankin, mutta
vanhat kettukoirat eivät anna pettää itseään. Ja niin tulee käymään
nytkin.
Sittenkun punaisten johdossa oli tapahtunut palatsivallankumous ja
jyrkimmät ainekset päässeet voitolle uudistaen punaisen kaartin
johdonkin, on väsähtävä sävy saanut väistyä ja nyt puhalletaan
sotatorvea entistä kiihkeämmin ja voitonvarmemmin. "Nyt on tullut
suurten taistelujen vuoro. Köyhälistöltä kysytään nyt rautaisia hermoja
ja päättäväistä toimintaa. Mikään porvarismahti ei voi ehkäistä
yksimielisen vallankumouksellisen köyhälistöarmeijan voittokulkua! --
Aseelliseen hyökkäykseen maan työväkeä vastaan ryhtynyt riistäjäluokka
tuntee lopullisen kohtalonsa hetken pian lyövän. Nopeaan toimintaan,
toverit! Aseihin jokainen torpan ja töllin mies!" j.n.e.
*
Lakilapsonen.
Ovat vielä viimeisillään tekaisseet lakilapsosenkin, jolle on annettu
nimeksi "Laki väliaikaisesta vuokratalon verotuksesta kaupungissa".
Jokainen kiinteistön omistaja suorittakoon vuokratulon veroa 10 %
vuokratuloista. Laki "astuu voimaan heti" -- ja lakkaa yhtä pian
olemassa voimasta, jos koskaan astuukaan voimaan.
Mihin nämäkin pikkuäpäräparat joutunevat, kun aika isistä jättää.
*
Eräs kokous.
Eilen oli kokous, johon olin pyytänyt eräitä kansanvalistusta
ja edistystä harrastavia henkilöitä saapumaan keskustellaksemme
erään ehdotuksen johdosta, jonka olin heille tehnyt ryhtymisestä
isänmaalliseen taisteluun ja toimintaan kansan eetillisen kasvatuksen,
laillisuuden, oikeuden ja totuuden puolesta isänmaattomuutta,
laittomuutta, vääryyttä, valhetta ja siveettömyyttä vastaan.
[Ks. Hajamietteitä kapinaviikoilta II s. 114.] Olin ajatellut,
että tätä toimintaa varten olisi aikaansaatava toimisto kansaa
valistavien sanomalehtikirjoitusten hankkimiseksi, joita sitten
tarjottaisiin varsinkin maaseutulehdille. Kokous pidettiin salaisesti,
niinkuin tarpeellista oli, ja varmimmaksi paikaksi katsottiin
Kansanvalistusseuran toimisto kaukana Töölöössä. Siihen oli saapunut
kymmenkunta eri aloilla toimivaa henkilöä, joiden nimiä en pane tähän
julki, koska pääasia on, että heidän mielipiteensä tulevat merkityiksi
muistiin.
Kun olin avannut kokouksen selittämällä sen tarkoituksen ja esittämällä
aikaisemmin laatimani kirjoituksen nojalla ehdotuksen eetillisen
valistustoiminnan järjestämisestä, jonka päätarkoituksena olisi
etupäässä sanomalehti- ja muunlaatuisten kirjoitusten kautta taistella
sitä valhetta ja vääryyttä vastaan, joka on yhteiskuntaa vuosikausia
myrkyttänyt ja lopuksi kansamme veljessodan kauhuihin saattanut, ja
läsnäolleet suhtautuneet mitä myötätuntoisimmin esitettyyn ajatukseen,
valitsi kokous puheenjohtajaksi minut.
Kysymyksestä syntyi vilkas ja monessa kohden syvälle uurtava
keskustelu, johon nykypäiväin raskaat olosuhteet loivat vakavan
sävynsä. Ajatusten vaihdosta kävi ennen kaikkea selville suunnitellun
valistus- ja uudistustyön ehdoton tärkeys, johon nähden kaikki puhujat
olivat poikkeuksetta yksimieliset; ainoastaan käytännöllisissä
kysymyksissä ilmaantui jossain määrin eriäviä mielipiteitä. Eri
puhujain lausunnoista mainittakoon seuraavaa:
_Ensimäinen puhuja_, joka aloitti keskustelun, huomautti, että kyseessä
olevan toiminnan menestys tietysti kokonaan tulee riippumaan siitä,
missä hengessä ja millä tavalla työ suoritetaan. On olemassa ehtoja,
jotka ovat välttämättömästi toteutettavat, jos mieli tosituloksiin
päästä. On otettava huomioon se tilanne, joka rauhan päätyttyä
syntyy: suuria joukkoja punaisia tullee mahdollisesti lähetettäväksi
vankileireihin. Toisia heistä muuttanee Venäjälle. Tuhannet ovat
kaatuneet. Kaikkien näitten perheet joutuvat työttöminä tuuliajolle.
Tehtaat ovat seisahduksissa. Leipää ei piankaan saatane. Ja monessa
paikoin ei työnhaluisia punaisia varmastikaan oteta vastaan. Asiain
näin ollen, arveli puhuja, ei mainitunlaatuinen kirjallinen toiminta
yksinomaan paljoakaan tepsi. Sillä ei semmoisenaan tule olemaan
tarpeellista vastakaikua. Eetillinen opetus menee yli päitten. Onhan jo
monesti kuultu lastenkin herjaavan: "En perkele välitä Jumalasta enkä
saatanasta!" Se valistustyö, joka tässä on kyseessä, olisi sen vuoksi
siihen tapaan järjestettävä, että se todella niin hyvin aineellisesti
kuin henkisesti _nostaisi_. On asetuttava mikäli mahdollista
ymmärtävälle kannalle. Ei saa kaikkea syytä toisten niskoille
heittää. Porvarillisellakin taholla on virheitä tehty. Kasvatus on
kohdistettava myöskin -- ja ensinnä -- voittajiin. Kansallistunto on
osoittautunut heikoksi; siitä on lähdettävä. Yhteiskunnan kosto elköön
voiton huumassa nousko yli lain ankaruuden. Johtajia on kyllä kaikella
ankaruudella rangaistava, mutta muille on laajassa määrin myönnettävä
amnestia. Toisella puolella on jotain hyvitettävä. Vankileireissä
olevia ja heidän perheitään on autettava. Yleistä mielialaa on kautta
linjan rohkaistava. Rakentavaan suuntaan on toimittava, työkansassa on
herätettävä jälleen toivoa ja luottamusta. Nyt suunniteltu toiminta
elköön muodostuko _porvarilliseksi_ agitatsioksi: se vain nostaisi
vastapuoluelaisten vihaa. Yritys on niin tärkeä, että olisi suunnaton
vahinko, jos se supistuisi ainoastaan työksi, jonka kautta yläluokka
valaisisi alaluokkaa.
_Toinen puhuja_ ilmoitti melkein kaikin puolin yhtyvänsä edelliseen
lausuntoon. Hän huomautti nykyhetken tehtävän jakaantuvan
kahdenpuoleiseksi: suoranaiseksi valistustyöksi ja valtiolliseksi
uudistustoiminnaksi. Mitä ensinmainittuun tulee, oli puhuja sitä
mieltä, ettei niitä henkilöitä, joita etupäässä tarkoitetaan, voida
saavuttaa, jos yksinomaan porvarillisissa lehdissä julkaistaan
kirjoituksia. Piti sen vuoksi lentolehtien levittämisen ja suullisen
toiminnan onnistuneempana, varsinkin jos esittämisen sävy on nostava
eikä alaspainostava, jommoista se suinkaan ei saisi olla. Mutta yleistä
mielipidettä oli pyrittävä ohjaamaan myöskin valtiollisiin tehtäviin
nähden, ja sen työn tuli kohdistua porvarilliseen yhteiskuntaan.
-- Valtiollisella alalla on taantumuksellista suuntaa vältettävä.
Äänioikeuteen ja kansalaisoikeuksiin ei pitäisi puuttua. Nykyinen
tilanne on parlamentaarista tietä korjattava. Torpparikysymys on ensi
tilassa ratkaistava. Kunnallissosialismia on toteutettava. Kuntien
on hankittava itselleen maata, ja sillä keinoin taloudellisesti
vahvistettava asemaansa, -- Muuten toivoi asian kehittyvän siihen
suuntaan kuin edellinen puhuja oli ehdottanut.
Huomautin tähän, että esittämäni suunnitelma kyllä on siksi laaja, että
siihen hyvästi mahtuu sekä kirjallinen että valtiollinen työ ja että
kirjoituksessani on selvästi viitattu myöskin porvariston syyllisyyteen.
_Kolmas puhuja_ oli sitä mieltä, että asian menestys riippuu etupäässä
edellä esitetystä näkökannasta. Porvaristoon nähden on ollut vallalla
mitä suurin epäluottamus. Ei mielellään oteta vastaan, mitä siltä
taholta sanotaan. Jos vielä kostotoimiin ruvetaan, niin yhä pahenee
asia. Luottamusta on saatava syntymään eri kansanluokkien välillä.
On tunnustettava, että on meilläkin paljon korjaamisen varaa.
Mitä pikimmin on ryhdyttävä uudistustöihin sekä taloudellisella
että henkisellä alalla ja niinmuodoin keskenäinen luottamus
herätettävä; ainoastaan sillä tavoin voimme toiminnallemme luoda
oikeata psykologista pohjaa, ainoastaan yhteiskuntaelämän syvemmälle
kyntämisellä valmistaa sivistyksen siemenelle hedelmällistä maaperää.
-- Oli samaa mieltä kuin ensimäinen puhuja: on ensiksi käännyttävä
sivistyneistöön.
_Neljäs puhuja_ kuvaili parilla esimerkillä, miten laajoissa
työväen piireissä vilpittömästi uskotaan punaisten taistelevan
oikeuden puolesta. Emmekö näe tuhansien heistä horjumatta uhrautuvan
uskotellun asiansa hyväksi? Siinä on vakavuutta takana. Meidän on
se tunnustettava. Emme voi enää palata vanhoihin muotoihin. Uutta
yhteiskuntaa on rakennettava. Synnintunnustuksella on aloitettava.
Syyt, jotka tähän tilanteeseen ovat johtaneet, on poistettava.
Kotikasvatusyhdistyksen toiminnassa on huomattu, että vain _asiat
puhuvat_. Pelkillä sanoilla ei pitkällekään päästä. -- Uudistustyö
olisi kohdistettava myös kirkolliselle alalle, sillä kirkkokaan ei ole
syyllisyydestä vapaa. Pääasia on, että autetaan eikä paineta alas.
_Viides puhuja_, kuten edellisetkin, huomautti, että sosialistien
puolella katkeruuden juuret ovat hyvin syvällä. Toiminnan muodot olisi
siitä syystä tarkoin punnittava. Tilannetta olisi arvioitava laajalta
kannalta ja puolueiden välisiä _liittymiskohtia_, niinkuin ylipäänsä
_tasoittavia toimenpiteitä_ ehdottomasti etsittävä. Sosialismia ei
ole pidettävä huliganismina -- vaikka meikäläisen sosialistisen
liikkeen differentiatsiokyky onkin osoittautunut heikoksi. Suurena
tekijänä kärsimiimme oloihin on ollut kansamme riippuvaisuus Venäjästä
ja myöskin se läheinen suhde Venäjän vallankumouksellisiin, jota
sosialistiset johtajat nähtävästi jo kauan ovat ylläpitäneet.
_Idän painajainen_ on tilanteeseen paljon vaikuttanut ehkäisten
maamme olojen tervettä kehitystä. -- Oli muuten sitä mieltä ettei
pitäisi tähän eetilliseen toimintaan laajemmassa määrin sekoittaa
konkreettista yhteiskunnallista reformityötä, jonka tekeminen kyllä on
katsottava erittäin tärkeäksi, mutta jota ei olisi yhdistettävä tähän
yleiseetilliseen valistustoimintaan. Siveellisen tunnon syventämistä
on nähtävästi aloitteentekijä tarkoittanut, ja puhuja tahtoi tätä
pyrkimystä kannattaa. Puoluetyöhön läheisesti liitettynä tämä
eetillinen pyrkimys ei saisi riittävää kantavuutta.
_Kuudes puhuja_ asettui uudistuskysymyksiin nähden samalle kannalle
kuin edellinen puhuja. Mitä syytöksiin porvaristoa kohtaan tulee,
halusi hän jyrkästi protesteerata sitä väitettä vastaan että sisäiseen
sotatilaan olisi vaikuttanut aikaisempain puhujain mainitsemat
yhteiskunnalliset puutteet. Epäkohtia on, mutta syy nykyiseen olotilaan
on venäläisten vaikutus, bolshevistinen henki, joka myrkyn tavalla
on meikäläisten vereen tarttunut. Ellei niin olisi, minkä vuoksi
käyttäisimme aseita punaisia vastaan?
_Seitsemäs puhuja_ kohdisti ajatuksensa etupäässä
tehdaspaikkakuntalaisiin ja nuorisoon. Kansanvalistustyö oli ollut
yksipuolista. Siihen oli sitten liittynyt suggestio utopistisesta
tulevaisuuden onnesta. Kun tämä utopismi nyt särkyy, aikaansaa se
kansan sydämeen haavan, joka ei liene helposti parannettavissa. Tämä
katkeruus tulee yhä kasvamaan, elleivät pettymyksestä kärsineet saa
vaikeassa tilassaan ymmärrystä osaksensa. Tärkeintä on nousevaan
polveen tähdätä työ. Jos se tapahtuu, voi nyt suunnittelun alaisesta
toiminnasta olla sangen hyviä tuloksia. -- Pyysi erityisesti saada
kiinnittää huomiota johtotoimen tärkeyteen.
_Ensimäinen puhuja_ vielä ilmoitti myöntävänsä, että kirjoituksilla
maalaislehdissä voisi kyllä hyvin paljon saada aikaan; sillä tavalla
voitaisiin esim. luoda opinioni, joka ei ehkä muuten syntyisi. Ja
kirjoitusten julkaisemiseen olisi heti rauhan palattua ryhdyttävä,
jotta sanomalehdistön suunta ja sävy alusta pitäen tulisi johdetuksi
oikeaan.
Kuitenkin tahtoi vielä painostaa sitä, että työttömille ja
leivättömille olisi ennen kaikkea hankittava elämisen mahdollisuus.
-- esim. siirtämällä ne maaseuduille, jossa vielä jonkun verran
leipää on ja missä apuväkeä maanviljelystöissä kylläkin kipeästi
tarvittaneen. Sillä tavoin saisi heille avatuksi uusia näköaloja. --
Tähän lisäsi, että kenties ei olisi paikallaan tässä liittyä mihinkään
tarkoin määriteltyyn poliittiseen ohjelmaan; kuitenkin olisi yhteisiä
suuntaviivoja ehdottomasti työlle löydettävä.
_Kolmas puhuja_ myönsi kuudennen puhujan olevan siinä oikeassa, että
suurimmat syyt epäilemättä ovat toisella puolella. Mutta tämä ei kumoa
sitä välttämättömyyttä, että luottamuksen suhde on saatava palautetuksi
ja että voittajan puolelta on lähdettävä liikkeelle.
_Toinen puhuja_ lopuksi totesi, että kaikilla näkyi olevan sama pohja
ainakin mitä työkansaan istutettujen vääräin käsitysten oikaisemiseen
tulee.
Periaatteellisen keskustelun tähän loputtua, tiedusteli puheenjohtaja,
olivatko läsnäolijat sitä mieltä, että toimintaan oli ryhdyttävä.
Yksimielisesti vastattiin tähän myönteisesti.
Päätettiin asettaa toimikunta, jonka tehtäväksi tuli laatia
seikkaperäisempi suunnitelma kyseessä olevaa toimintaa varten.
Keskiviikkona 27 p:nä maaliskuuta.
Vilppulan tappio -- provokatsion tulos.
Nyt on Vilppulan romahdus virallisesti myönnetty tapahtuneeksi.
Surusanomaa julistamaan on pantu vallankumouksen kaikkein korkein,
itse Manner. Niinkuin voisi ajatella, että _jos_ saksalaisten rintama
murtuisi, keisari Wilhelm, eikä Hindenburg tai Ludendorff, toisi siitä
sanan kansalleen ja pitäisi heti päälle rauhoittavan puheen.
Manner myöntää, että punainen armeija on ollut pakotettu peräytymään
Vilppulasta, että valkoisten joukot ovat jo Tampereella pommittaneet
sen esiseutuja, jopa ovat tunkeutuneet rautatielinjalle etelämpänäkin.
Ettei tämä pala olisi kovin karvas purra ja niellä, sokeroi Manner
sen nyt punaiselle mielelle niin makeaksi kuin mahdollista. Se on
tyylinäyte, jota en henno olla selostamatta.
Ketjumme ovat tähän asti edenneet kaikilla rintamilla. Siitä
huolimatta ei vihollista saatu ratkaisevasti lyödyksi, sillä se --
vekkuli -- vältteli huolellisesti ratkaisutaistelua. Mokoma hitaus ei
miellyttänyt vallankumouksellisia joukkoja. Tunkeuduttiin sitkeästi
eteenpäin varsinkin n.s. Vilppulan rintamalla. "Olosuhteitten vuoksi
se tapahtui syvissä kiiloissa. Rintama muodostui pakosta hevosenkengän
muotoiseksi ja venyi liian pitkäksi sekä samalla oheni. Tätä meille
epäedullista seikkaa käyttivät viholliset hyväkseen (!) ja suuntasivat
hyökkäysiskunsa kauemmas sivustoihin yrittäen saartaa pitkien
taistelujen väsyttämät joukkomme tuhotakseen ne. Viimeksi mainittu ei
kuitenkaan onnistunut. Vaikeasta asemasta pelastui kaartimme jotenkin
ehjänä, perääntyen Tampereelle ja sen lähistölle. Elävä voima säästyi.
Kaartin osastojen ja eräiden päälliköiden kylmä harkintakyky ja
tarmokkuus sen vaikutti. Aineellista menetystä ei kuitenkaan voitu
kokonaan välttää. Muutamia ensin käyttökelvottomiksi tehtyjä tykkejä,
vähän ampumatarpeita sekä vähän muuta tavaraa oli pakko jättää
kirvelevin mielin."
"Näin muodostuivat tapaukset viime viikolla pohjoisella, Tampereen
rintamalla, vallankumouksellisen taistelumme ensimäiseksi
vastoinkäymiseksi."
"Lahtarit eivät viivytelleet käyttämästä syntynyttä tilannetta
hyväkseen. Samalla kuin ne ahdistelivat Tampereelle perääntyneitä
joukkojamme kaupungin ympäristössä, heittäytyivät niiden toiset
joukot Kangasalta käsin Tampereen--Lempäälän rautatielinjaa kohden
ja näkyivät himoitsevan rautatielle hiukan etelämpänäkin. Tampereen
esiseutuja ne pommittelivat suurempaa vaurioita aikaan saamatta. Mutta
sekä Tampereella että Tampereen--Lempäälän rautatielinjalla pitävät
joukkomme puoliaan, jopa hyökkäilevät taas menestyksellä."
"Tampereen rintamalla kohtasi meitä ensimmäinen merkille pantava
vastoinkäymisemme. Älköön sitä sentään suuremmaksi tehtäkö, kuin mitä
se on. Vihollisemme nyt kyllä sen johdosta koettavat palkkalaistensa
laittamien nimettömien julistusten ja lähettämiensä kätyrien
avulla kylvää epätoivon ja epäluulon myrkkyä työläisjoukkoihin
rintaman takana, niinkuin ne ovat tehneet rintamallakin. Ovatpa ne
saaneet monia itsetiedottomia köyhälistöläisiäkin tarkoituksellisia
juorujaan ja valheitaan uskomaan ja levittämäänkin sekä siten
tekemään vastavallankumouksellisille suoranaista palvelusta.
Vallankumouksellisen armeijamme ja koko työväenluokan on noustava
moista vastaan kaikilla sekä aineellisilla että siveellisillä
voimillaan. Pidettäköön mielessä, että muilla rintamilla seisovat
joukkomme yhä lujina. Toisin paikoin ne etenevät varovasti, mutta
varmasti. Tampereen rintamalla saatu raskas isku ei murskannut Suomen
työväen nykyistä taisteluvoimaa. Vallankumouksellisen työväen lujissa
käsissä on sen asia edelleenkin."
Senkin valkoiset! Parjaavat, provoseeraavat, käyttävät heille edullisia
tilanteita hyväkseen.
Se Mannerista. Hän varoittaa lopuksi parjaajista ja provokaattoreista.
Ne on nyt ajettu matkaansa. Ja syystä kyllä. Sillä jos _niitä_ ei olisi
ollut, ei olisi tappiotakaan tullut.
Millaista tuo provokatsio oli, siitä kertoo "Työ"-lehti seuraavaa:
"Pohjoisella Vilppulan rintamalla olevien joukkojen ollessa
voitokkaassa taistelussa lahtarien kanssa, alkoi joukoissamme
levitä tietoja: 'Lahtarit tuhonneet oikean sivustamme kokonaan',--
'olemme kokonaan saarrettuja': -- huusivat joukkojen sekaan päässeet
provokaattorit. Tästä syntyi pakokauhu, kuten tunnettua, sellaisin
seurauksin, että joukkomme täytyi peräytyä. Kolme lahtarikaartilaista,
jotka ehken kaatuneilta tovereiltamme olivat saaneet korttimme ja
siten päässeet joukkoomme, päästivät taistelun kestäessä huudon,
että 'päällikkömme ovat pettäneet meidät ja järjestäneet niin, että
olemme kaikki tuhon omat', saaden tällä tavoin joukkomme hajalleen.
Jälkeenpäin asiaa tutkittua ja epäjärjestyksen saattaneet henkilöt
tarkastettua, löydettiin näiden paidankauluksesta lahtarikaartin
kortit."
"Nyt ovat asiat pohjoisella rintamalla taasen täydessä järjestyksessä
ja painaltavat poikamme hurjalla vimmalla eteenpäin ja saavat piankin
korjatuksi ne pienet vauriot, jotka lahtarien provoseeraus aikaan sai."
"Siis, korvat kuuroiksi provokatsionille ja ankarin tuomio sen
aikaansaattajille. Siitä riippuu taistelumme pikainen voitto!"
Ei näytä lopullinen voitto olevan kovinkaan tiukassa kantimessa, jos se
riippuu vain provokatsion torjumisesta.
Eiköhän tämä muuten jo ole liika paksua pajunköyttä?
Ovathan pohjalaiset poppamiehiä ja muutenkin suuria suustaan, mutta
tokkohan ne nyt sentään _sanan_ voimalla saivat Vilppulan rintaman
rikki?
*
Yhteiset tietotoimistot.
Suomen Kansanvaltuuskunnan Tietotoimisto on nyttemmin asettunut
suoranaiseen yhteyteen virallisen ranskalaisen tietotoimiston kanssa,
jolta se tulee saamaan säännöllisesti tietoja Ranskasta ja muualtakin
ulkomailta.
Tietäisikö tämä sitä, että Ranska on lähentänyt välejään niiden kanssa,
joiden kanssa sillä on yhteinen vihollinen, Saksa?
*
Eräs henkilö sanoi tänään jotakin, joka on laatuaan aika originellia.
Se ei ole enää valkoinen kanta, vaan oikein lumivalkoinen. Heti kun
kapina on kukistettu, pitäisi myöskin, sanoi hän, kukistaa Svinhufvudin
hallitus siksi, ettei se ollut paremmin selvillä asemasta eikä ryhtynyt
ajoissa tarpeellisiin varokeinoihin uhkaavan vaaran varalta. -- Jos
niin tapahtuisi, kumoutuisi ainakin mitä tehokkaimmin syytös, että
hallitus varustautumisellaan olisi _pakottanut_ työväen tarttumaan
aseihin.
*
Junat menevät vain -- pohjoiseen.
Että Tampere on, joskaan ei otettu, niin ainakin saarrettu, siitä on
todistuksena se, että junia ei enää ilmoiteta lähteviksi Tampereelle,
vaan pohjoiseen. Kai ne pian lähtevät vain itään -- ja sinne jäävät.
Sääli vetureita ja vaunuja.
Tampereelle on alkanut oikea kansanvaellus pohjoisesta. Kaikki, jotka
kynnelle kykenevät, pakenevat valkoisten tieltä.
Näsijärven jäällä liikkuu sankkoja joukkoja.
*
Järkevimmät sosialistit Tampereella, niiden joukossa osa
punakaartilaisiakin, olivat vaatineet suostuttavaksi Mannerheimin
uhkavaatimukseen, mutta eivät ole saaneet tahtoansa läpi. Tampere siis
täytyy Valloittaa väkirynnäköllä.
*
Maailma ylösalaisin.
Erään isännän luo Kalvolassa oli tullut kaksi hänen rintamalta
paennutta renkiään ja pyrkinyt sodasta tarpeensa saatuaan koreasti
töihin. Olisivat suostuneet rupeamaan vaikka ruokapalkoille,
rahapalkoista ei puhettakaan. -- "Eihän maar", sanoi isäntä, "kyll mä
sentään teitille palkankin maksan". Miehet neuvottiin halkometsään.
Menivät aamuhämärässä ja palasivat sieltä vasta 9:n tienoissa illalla.
Siinä tuli koko joukon yli 8 tunnin työpäivä. Isäntä veisteli miehille:
"Jos te aiotte näin hassusti huhtoa, loppuu minulta pianaikaa metsä."
*
Komeaa.