kerrotaan, että Svinhufvud on silloin ollut matkalla Berliinistä
Vaasaan. Berliinissä on ollut suuri banketti, jossa m.m. itse
Hindenburg on ollut läsnä. Hän on pitänyt puheen ja vakuuttanut,
että Suomi tulee saamaan Aunuksen ja Kuolan niemimaan. Malmössä
ovat Svinhufvudia vastassa olleet Suomen edustajat, Tukholmassa A.
Gripenberg, H. Gummerus ja H. G. Paloheimo. Myöskin ruotsalaisia
viranomaisia on ollut. Svinhufvudia on kutsuttu: "Hänen ylhäisyydekseen
Suomen tasavallan presidentiksi."
*
Sosialidemokraatinen militarismi.
Tähän kapinaan ryhtymisen puolustamiseksi ja perustelemiseksi on
punaiselta taholta esitetty senkin seitsemiä syitä, jotka tekivät sen
välttämättömäksi. Melkein joka päivä keksitään joku uusi. Viimeksi
uskotellaan tänään "Tiedonantajassa", että työväki tarttui aseisiin
pakollista asevelvollisuutta vastaan. Jos nykyinen luokkasota päättyisi
porvariston voittoon, olisi vakinaisen sotalaitoksen perustaminen
porvariston luokkavaltaa pönkittämään siitä varma seuraus. Sisäinen
militarismi olisi Suomeen luotu. Sen avulla kukistettaisiin n.s.
sisäinen vihollinen, sisäinen vaara, joka ei ole mikään muu kuin
sos.-dem. työväenliike. Sillä Rantakari on eduskunnassa sanonut,
että Bismarck on sanonut, että "sosialidemokraatinen kysymys on
militaristinen kysymys."
Ja sitäpä se todella ainakin tällä hetkellä tässä maassa onkin. Se
kysymys ei meillä ole mitään muuta kuin puhdas militaristinen kysymys,
kysymys siitä, kuinka _sosialidemokraatinen militarismi_ meillä saadaan
kukistetuksi.
*
Tulevat kieliolot.
Millaisiksi viralliset kieliolot meidän maassamme muodostuisivat, jos
kansanvaltuuskunta pääsisi niitä pitemmälle järjestämään, selviää
eräästä pienestä enteestä. Liikenneasiain valtuutettu Emil Elo ja
puhelinlaitoksen ylivalvoja Arthur Hellman määräävät, että sen jälkeen
kun venäläiset joukot ovat siirtyneet pois, ei ole enään tarpeellista,
että venäläisiä sotilaskomissarioita oleilee puhelinasemilla.
Koska maassamme oleilee sangen suuri venäläinen siirtokunta, joka
ei taida maamme kieltä, on puhelinasemain huolehdittava siitä,
että niillä kaikkina vuorokauden aikoina on venäjänkielentaitoisia
puhelinyhdistäjiä.
Niin kauan kuin Suomessa on venäläisiä, täytyy heitä siis palvella
heidän omalla kielellään. Saatuaan omakielisen _sanan_vaihdon
viralliseksi vaativat he tietysti siksi myöskin _kirjeen_vaihdon,
mikä tietysti myönnetään, koska heille on myönnetty kaikki muutkin
kansalaisoikeudet.
Lienevätköhän venäläiset joukot muuten todella jo siirtyneet täältä
pois? Satama on yhä laivoja täynnä ja musta- ja harmaatakkeja liikkuu
edelleen kaupungilla.
Tähän saakka on saanut liikkua kadulla klo 9:ään illalla, tästä lähtien
vain 8:aan. Ylihuomisesta alkaen suletaan kaikki yksityiset puhelimet.
-- Nämä määräykset vaikuttavat yhtä virkistävästi kuin "kyyhkyset".
Niitä ei ole tässä näkynytkään taas pitkään aikaan. Mutta luultavasti
tuli rukinsija jo katsotuksi.
*
"Muutama sana nykyisestä vallankumoussota-asemasta".
"Työmiehen" joku strateegi punoo ja punoo päätään sillä, että vaikka
asema yleensä ja varsinkin Vilppulassa on ollut niin erinomaisen hyvä,
niin mikä ihme siinä on, että Vilppulassa sittenkin tuli tappio.
Siellä oli tungettu kiilana eteenpäin, siellä oli sivustatkin saatu
nousemaan kiilan kären lähettyville ja kuitenkin tapahtui peräytyminen,
joka "jostain käsittämättömästä syystä sai paon luonteen". "Joukot on
vallannut joku käsittämätön joukkohermostuminen ja he ovat jättäneet
asemansa ja mitä edullisimmat puolustuskohtansa, joissa aivan pienillä
voimilla olisi voinut estää suurtenkin vihollisjoukkojen hyökkäykset.
Perääntymistä ei ole aiheuttanut valkokaartin voimakkuus, ei niiden
armeijan ylivoima, vaan, kuten jo sanottu, joukkojemme hermostuminen
-- ja sanottakoon suoraan -- käsittämätön hermostuminen. Sillä
sotilaallinen asema ei siihen voinut aihetta antaa. Seurauksena tuosta
perääntymisestä oli, että valkokaartilaiset pääsivät häiritsemään
äärimmäisen vasemman siiven liikennelinjoja ja etappi-yhteyttä ja siten
jonkun verran hidastuttamaan yhtenäistä sotatoimintaa ja tarkoituksia."
Mutta kun hätä on suurimmillaan, silloin on myös apu lähellä. On
keksitty keino vastaisten vaurioiden välttämiseksi.
"Yksi ja toinen on jo päässyt selville menettelytavasta, mitä tässä
luokkasodassakin on noudatettava, nimittäin yhtenäisen kiinteän
strategian sääntöjä. Rintama on luotava yhtenäiseksi ja lujaksi ja
liikunta tapahtuu eteenpäin koko linjojen siirtämiseksi. Sissisodan
luonnetta ei tällä sodalla ole ollut ja tuskin tulee olemaankaan. Eikä
sille sellaista saa asettaakaan, koska voitto saavutetaan mielestäni
vain yhtenäisen rintamatoiminnan kautta."
Sellainen yhtenäinen, kiinteä rintama on nyt olemassakin. Se on ainakin
Tampereella, siinä muodossa, että suuri osa punaista armeijaa on
saarrettu, niin että se ei pääse sieltä yli eikä ympäri. Vahvistaneeko
tämä uusi tilanne joukkohermoja, on toinen asia. "Työmiehen"
sota-asiain tuntija ainakin vakuuttaa, että sotilaallinen asema ei
anna aihetta huolestumiseen, vaikkei kuitenkaan sovi liikoja vaatia.
"Armeijamme voittaa, vaikkei kädenkäänteessä".
*
"Oman kuvansa mukaan".
Yhä selvemmäksi kehittyy punaisten lehtien taktiikka esittää
lukijoilleen asema niin edullisessa valossa kuin suinkin. Suurten
tappioitten jälkeen oli näkyvissä hetken hätkähdys, mutta nyt ovat
maltilliset ja järkevät ainekset sysätyt syrjään ja punaisimmat ja
mielettömimmät saaneet omien riviensä keskuudessa voiton -- ainoan,
minkä tähän asti ovat saaneet. Kaikki on suuremmoisessa kunnossa,
sekä siviilipuolella että sotapolulla. "Vallankumouksen voitokas
kulku on riemastuttava huomio tällä hetkellä". "Valtiohallinto,
kunnallishallinto, oikeuslaitos, kaikki on työtätekevä kansa hionut
oman kuvansa mukaan."
"Keski-Suomi ja Pohjois-Suomi ovat _vielä_ lahtarien hallussa." Mutta
pian toivotaan vallankumouksen punaisen lipun "liehuvan pelastuksen
merkkinä Pohjolassa."
Hyvää tuulta koetetaan ylläpitää myöskin lupauksilla Venäjältä pian
saapuvista viljajunista.
*
Kirjallisuutemme "punainen" loimi.
Jonkun esseistin pitäisi kirjoittaa tutkimus tämän vallankumouksen
aikana esiintyneistä kaunokirjailijoista. Olen tainnut jo ennenkin
kosketella tätä asiaa. Useilla heistä on jo jotenkin vakiintunut
tyylinsä, joka kylläkin vetää vertoja monen porvarillisen kirjailijan
tekeleille. Heillä on monesta meikäläisestä etuote sikäli, että
heillä on aatteensa ja asiansa, jonka puolesta he taistelevat. Sitä
selväperäisyyttä puuttuu meidän puoleltamme. Kirjailijat useimmiten
nousevat syvistä riveistä. Tämä aikakausi mahdollisesti herättää uusia
kirjailijoita siltä taholta. Syntyy sekä valkoinen kirjallisuus että
punainen, jotka iskevät yhteen, niin että säkenöi. Kummankin puolen
paatos kumpuu esiin eri lähteistä. Inspiratsio tulee saamaan aiheitaan
elämyksistä, muistoista ja aatteista, jotka elävät perimätietona niissä
kansan kerroksissa, joista kirjailijat nousevat. Oppositsiokirjallisuus
tulee olemaan hirvittävän punainen ja järkyttävä. Moni Homsantuu tulee
huutamaan eri äänilajeissa: "Teidän lakianne ja oikeuttannehan minun
pitikin ampuman!" -- Tähänastinen helisevä romanttinen isänmaallinen
runous on elänyt aikansa. On vuotanut verta, on olemassa hautoja,
syyttömienkin hautoja ja haamuja niiden ympärillä, jotka herättävät
syyttäjiä, Daniel Hjorteja. Sovittajat, lopullisen oikeuden jakajat,
tulevat vasta jälemmä. Johtuu mieleeni Zola ja V. Hugo, "Germinal"
ja "Les misérables". Se kurjuus, joka tästä sodasta seuraa, ne olot,
jotka olivat sitä ennen ja jatkuvat sen jälkeen, vaativat ruoskintaa
syyllisille. Ei ne hyvällä poistu, ei itsestään vieläkään, vaikka
olisi kuinkakin muka nyt herätty. Kun välitön vaara on ohi, ollaan
entiseltään. En _toivo_, vaan _pelkään_ niin olevan. Kumouksen henki ei
ole tukahdutettu, vaikka nykyinen kapina kukistetaankin. Kirjailijat
valmistavat sitä uutta kumousta, miten se sitten tapahtuneekin.
Köyhälistön vapautumisen ja valtaan pyrkimisen aate kulkee jo nyt
ja on kulkenut enemmän tai vähemmän läpikäyvänä tendenssilankana
suomalaisessa kirjallisuudessa. Kramsu, Minna Canth, Maila Talvio,
Arvid Järnefelt. Ne traditsiot tulevat yhä edelleen elämään ja
kehittämään uutta. Kirjallisuudessamme on "punaista" lointa enemmän
kuin on ehkä huomattukaan. Eivät ne Meurmannit y.m. yhteiskunnan
ja kirkon säilyttäjät turhaan omalta kannaltaan kauhistuneet ja
pauhanneet. Ja Nuija-sodan ihannoiminen -- mitä olivat Ilkat ja Poutut
muuta kuin aikansa "punaisia"? Heihin he usein vetoavatkin.
Ja Rantamala ja Lehtimäki! Sanottakoon nyt Rantamalasta mitä tahansa,
niin on hän, millä nimellä nyt liekin, ilkeimmissäkin pamfleteissaan
iskenyt, joskin useimmiten harhaan, niin myöskin usein oikeaan. Hänen
kirjailijapsyykensä tutkiminen olisi mitä mielenkiintoisin puhtaasti
psykiaatriseltakin kannalta. Hän kuuluu elävän täydellisenä erakkona,
harva hänet on nähnyt ja tuntee. Hänestä on tullut vallankumouksen
huuhkain. Ääni kuuluu, kaamea ääni rotkoisesta korvesta, josta hän
ilmiantaa, yllyttää ja usuttaa nimeltä mainitsemiensa henkilöiden
kimppuun, m.m. porvarillisten kirjailijavirkaveljiensäkin. Hänen
kauttansa pääsee tunkemaan koko pitkälle heikäläisten sieluun, sen
hyvään ja pahaan. On nähtävästi hurmioitunutta innostusta, mutta
samalla kataluutta, matalamielistä kateutta, joukahaismaisuutta.
Varsinkin Lassilana hän on tavattoman vähässä asiallisuudessa,
suunnattomassa kertautuvassa sanatulvaisuudessa ja onttoudessa näyte
niistä puolista suomalaista rotua yleensä ja varsinkin sosialistista
kirjailijaa.
*
Saksalaisia risteilijöitä nähty.
Eräs meriupseeri on kuulema kertonut, että Suomenlahdella jossain,
Helsingin kohdalla, olisi nähty neljä saksalaista risteilijää, joista
yhden nimi on "Mainz".
Pitkänäperjantaina 29 p:nä maaliskuuta.
Godenhjelmien kylvämä sienten.
Tänään, pitkänäperjantaina, avaa eräs kirjoittaja M. P. kirjoituksessa
"Ennen ja nyt" "Tiedonantajassa" monia mietteitä herättäviä
perspektiivejä menneisyyteen, katsoessaan sitä nykytapahtumien valossa.
"Viime sunnuntaina tulin", kirjoittaa hän, "Helsingissä kulkeneeksi
pitkin Ludviginkatua, Tultuani talon n:o 8 kohdalle näin siinä
sijainneen vanhan puurakennuksen olevan puretun, ainoastaan
kivijalka oli enää jälellä. Rakennuksen näkeminen raunioina sai
minut pysähtymään. Kuinka monta muistoa siihen liittyi, kuinka monta
ajatusta se toi mieleen! Tuossa kadonneessa rakennuksessahan oli
ollut _Godenhjelm_-puolisoiden koti, se lämmin liesi, josta valoa
ja rakkautta oli virrannut maamme tietoa kaipaavalle, kovaosaiselle
_suomalaiselle_ väestölle. Muistin, kuinka nuo molemmat manalle
menneet henkilöt olivat Helsingissä opettaneet tiedon alkeita
työväestölle aikana, jolloin ei vielä ollut maassamme kansakouluja
eikä opettajaseminaareja. Muistin, kuinka he olivat työskennelleet
kirjallisuuden alalla valistusta levittäen, kuinka he olivat mukana
suomalaista tyttökoulua perustamassa, kuinka se heidän vaalimanaan
kasvoi ja varttui levittäen tietoja ja sivistystä laajoihin piireihin.
Muistin aikoja, jolloin Suomessa ei ollut kuin neljä sivistynyttä
perhettä, joissa _suomi_ oli kotikielenä, ja heidän perheensä, heidän
kotinsa oli yksi näistä. -- Nyt oli se siinä edessäni raunioina, mutta
mitä siitä -- tämän kodin asukkaat olivat suorittaneet tehtävän, jonka
vaikutukset eivät katoa, vaan kantavat kauas tulevaisuuteen tuoden
kansallemme siunausta."
"Näin ajattelin, nyökkäsin päätäni vanhalle talolle jäähyväisiksi
ja jatkoin matkaani. Olin niin ajatuksiini vaipuneena, että tuskin
huomasin väkijoukkoa, joka oli keräytynyt lähellä olevan Erottajatorin
kulmaan. Jouduttuani sen keskelle, huomasin kaikkien silmäin olevan
luotuina Bulevardinkadulle päin, josta juuri alkoi tulla näkyviin
ruumissaattue niin pitkän pitkä -- valkoisia arkkuja, arkkuja, joissa
lepäsi nuoruutensa ja miehuutensa parhaassa voimassa kaatuneita
kansalaisiamme. Ja mikä oli heille surman tuottanut? Toisen kansalaisen
murha-ase. Nuo vainajat, jotka siinä viimeiseen lepoon saatettiin, ne
olivat työläisiä, ja ne, jotka heidät olivat surmanneet, ne olivat
maamme parempiosaiset, maamme sivistyneeseen yläluokkaan kuuluvat
henkilöt. Jäin kuin jähmettyneenä seisomaan paikalleni. Tämäkö oli
se siunaus, joka oli koituva kansallemme, kun tiedon valo pääsisi
leviämään kansan syviin kerroksiin?"
"Oi, te vanhat, jotka tiedon siemeniä kansaan levititte, ettekö
ymmärtäneet, että tiedon puun hedelmä antaa ymmärrystä, että kerran
tulee hetki, jolloin niiden silmät, jotka siitä hedelmästä ovat
syöneet, aukenevat ja he tulevat astumaan teidän eteenne sanoen:
Antakaa meille enemmän tietoa, antakaa meidän päästä tiedon lähteiden
luo. Elkää ravitko meitä henkisesti ja ruumiillisesti niillä muruilla,
jotka rikkaiden pöydiltä putoavat, vaan antakaa meidän istua samojen
pöytien ääreen, joiden ääressä itse istutte ja jossa nälkää ja janoa
kärsivä sielumme ja ruumiimme voi tulla ravituksi."
"Nyt on se hetki tullut, jolloin Suomen työväestö valveutuneena ja
itsetietoisena on astunut etuoikeutetun yläluokan eteen nuo sanat
huulillaan. Ja tällä yläluokalla, tällä sivistyneellä säädyllä, tällä
entisellä valistuksen levittäjällä ei ole ollut muuta vastausta antaa
kuin surman isku. Veriin asti kurittajana, tappajana esiintyy nyt tuo
entinen ystävä. Ja tätä teloittajan tointa harjoittaessaan puhuu hän
kerskaten uskonnollisuudestaan ja kristillisyydestään. Eikö huomaa hän,
kuinka kaukana hänen menettelynsä on siitä opista, jota hän tunnustaa?"
"Pois murha-aseet! Luopukaa, te elämän kukkuloilla eläjät, itsekkäistä
pyyteistänne ja luokkaeduistanne, lyökää veljen käsi työläiselle,
kansalaisellenne ja ihmisveljellenne, tuokaa tietonne ja sivistyksenne
niinkuin edelläkävijänne kansan vainiolle, ja se vainio on kasvava
viljaa, joka riittää henkiseksi ja ruumiilliseksi ravinnoksi jokaiselle
työtä tekevälle Suomen kansalaiselle."
Tämmöisiin mietteisiin hän johtuu, tuo vanha sosialisti. Sen kiitoksen
hän antaa noille kahdelle vanhalle. Kiittää kyllä ohimennen siitä,
mitä on saanut, mutta vaatii samassa enemmän, paneepa miltei heidän
syykseen sen, missä nyt ollaan. Kiittämättömyys tietysti on aina
maailman palkka. Moni lapsikin syyttää vanhempiaan siitä, mitä _ei_
ole saanut, muistamatta, mitä _on_ saanut. Monesta laiminlyömisestä
kai vanhoja suomenmielisiä esityöntekijöitä, samoin kuin heidän työnsä
jatkajiakin, voitaneen moittia. Mutta syyttää heitä ja meitä siitä,
että kansan valistamiseksi ei olisi tehty kaikkea, enemmänkin kuin
mitä kohtuudella voidaan vaatia, se on väärin. Kyllä tässä maassa
ainakin Godenhjelmien työn tapaista työtä on koetettu suorittaa
hengästyksiin, uupumukseen asti, sekä yksilöllistä että yleistä, ettei
sen suorittajia ainakaan pitäisi syyttää punakapinan syntymisestä. Ei
ole syy kansanvalistuksen antajain, vaan sen ottajain. "Valistusta"
on annettu yhtäkkiä ehkä liian paljonkin, jotta sitä olisi jaksettu
sulattaa. Mutta ne valistajat eivät ole Godenhjelmien työn jatkajia,
vaan sen tukehduttajia. Godenhjelmien hyvän hengen vako on kasvanut
rikkaruohoa, jota siihen pahat henget ovat kylväneet. Murha-aseet eivät
olleet heidän eivätkä he ole sodan uhreista missään vastuussa.
Tämänlaisia mietteitä olisi heidän talonsa, vanhan valonahjon, sijan
näkemisen pitänyt herättää, talon, joka purettiin uuden valonahjon
rakentamiseksi sijalle.
Sillä sijalle oli määrä kohottaa uusi talo Helsingin Sanomille,
jonka kapinalliset ensiksi valtasivat ja jossa väkivalloin painetaan
"Tiedonantajaa", kapinallisten ja suomalaisen sivistyksen suurimpain
vihollisten pää-äänenkannattajaa. Jos Godenhjelmien elämäntyön
riittämättömyyttä vaikeroidaan, olisi osoitteen pitänyt olla kokonaan
toinen, olisi ollut sanottava: Noin ne vanhat opettivat oikein, näin me
lapset käytimme sitä väärin.
Lauantaina 30 p:nä maaliskuuta.
Puhelimet suljettu.
Puhelinasemalta ei enää vastata. Täytyy siis alkaa toimittaa asioitaan
ilman sitä mukavuutta. Eipä sillä, että tuosta enää pitkään aikaan
olisi ollut mitään hyötyä, kun keskustelujen päiväntapahtumista ja
kysymyksistä kuitenkin on täytynyt kulkea toisia teitä. Tämä uusi vaihe
tuntuu, melkein vaihtelulle tässä yksitoikkoisuudessa. Ja onhan se taas
pieni askel lopun lähenemistä kohti. Sulku tuskin enää kestää kauankaan.
*
Hiiret.
Laivan upotessa pistävät kaikenlaiset pikku hiiret päänsä esille
piipittäen sovitteluista ja rauhanehdoista, nähtävästi vain oman
henkensä pelastukseksi. Niinpä asianajaja John Svanljung soitti minulle
ja pyysi päästä puheilleni. Edusmies Orasmaa kuuluu tarjonneen jollekin
rauhaa aivan mahdottomilla ehdoilla. Uuden hallitusmuodon pohjaksi
olisi pantava kansanvaltuuskunnan tekemä, ja hallitukseen otettava yhtä
monta sosialistia kuin porvarillista. Tarvinneeko sanoakaan, ettei se
semmoinen kävele. Valpaskin liikkunee taas samoissa hommissa.
*
Saksalainen vaara.
Luettuani sen, mitä tässä tulen siteeraamaan, minä kohautin
olkapäitäni ja nakkasin lehden luotani. Se nyt on sitä tavallista
kiukkua ja väärentelemistä. Koetetaan uhkailla oman voimattomuuden
ja vihan tunnossa milloin milläkin. En liitä sitä päiväkirjaani.
Mutta kun ajattelin vähän tarkemmin, tutkin itseäni, niin siteeraan
sen sittenkin. Eräs L. M--n "Työmiehessä" kirjoittaa siitä vaarasta,
jonka hän uskoo uhkaavan meitä saksalaisten puolelta, jahka ne, tänne
kutsuttuina, saavat täällä jalansijan.
"Saksan korkealla kehitysasteella oleva kansa voi helposti
saksalaistuttaa Suomen, se tietysti kuuluu Saksan suunnitelmiin,
paljaasta hyväntahtoisuudesta se ei avusta porvareita. Venäjän ei
sadan vuoden aikana onnistunut venäläistyttää tätä maata, mutta se
ei todista sitä, ettei saksalaiset siinä onnistuisi. Kun venäläiset
valloittivat Suomen, oli silloin koko kansa sitä vastustamassa.
Suomen onnistui Venäjän sortovaltikankin alla kohota aineellisesti
ja henkisesti korkeammalle tasolle orjuuttajaansa. Suomalaiset ovat
yksimielisinä olleet venäläistyttämistä vastustamassa, työväestö
on siinäkin paljon tehnyt. Kaikesta tästä on ollut seurauksena,
ettei Venäjän verisen tsaarivallan onnistunut muuttaa tätä maata
venäläiseksi kuvernementiksi, johon se hellittämättä kaikin keinoin
pyrki. Nyt on asia aivan toinen. Saksan sotajoukot tulevat tänne
'pelastajina'. Avosylin ottaa porvaristo vastaan ulkolaiset ruoskan
heiluttajat, hartaita rukouksia on saatu merien taakse lähettää,
ennenkuin tähän tulokseen on päästy. Tekivätpä saksalaiset täällä
mitä tahansa, porvaristo kuitenkaan ei vastusta. Onhan porvaristolla
ennestäänkin suhteita Saksaan. Oppineissa piireissä on tähänkin
saakka ollut sangen läheinen vuorovaikutus Saksan kanssa. Siellä
heidän mielestään kaikki on ollut mitä mallikelpoisinta, esimerkiksi
kelpaavaa. Nyt sitten saksalaiset, jos he todella tänne tulevat,
tuovat sitä kuulua järjestystään, kuuluja oppineitaan, sotaherrojaan
ja aatelisjunkkareita, teollisuuskapitalisteja ja virkaherroja.
Ylemmät virkapaikat annetaan saksalaisille herroille, saksalaiset
pohatat rupeavat määräilemään teollisuuden alalla ja saksalaiset
sotaherrat asetetaan sotajoukon johtoon. Edelleen saksankieli asetetaan
sellaiseen asemaan, että ilman sitä ei pääse vaatimattomimpaankaan
tehtävään. Se määrätään pakolliseksi aineeksi seminaareihin ja lopuksi
kansakouluihin. Ruotsalainen yläluokka mukautuu saksalaiseksi, eikä
siitä ole mitään haittaa, sehän on nykyäänkin puoleksi saksalaista.
Heistä siis muodostuu saksalaisten kanssa sellainen _muukalaisien_
yläluokka, joka kokoilee kaiken vallan käsiinsä, niin valtiollisella
kuin taloudellisella alalla. Suomalainen kansa, työväen luokka, saisi
olla juhdan asemassa, jota ehkä komennettaisiin sen omalla kielellä.
Sitä sortaisi ja nylkisi muukalainen yläluokka mielin määrin.
Ruoskijaksi ja pyöveliksi taitaisi suomenkielinen porvarikin sentään
kelvata."
Tähän sanon: _jos_ niin käy, niin kai täytyi. Mutta kuka sen siihen
vei? Ilman punaisten alkamaa kapinaa ja turvautumista venäläisiin
ja ilman heidän pidättämistään täällä ei olisi ollut pakko kutsua
saksalaista maahan. Sanotaanhan, että paha on pahalla poistettava.
Myrkyn täytyi saada vastamyrkkyä. Kahdesta pahasta on nyt kai Saksan
paha oleva vähempi kuin Venäjän oli ja varsinkin olisi tullut
olemaan. Jos oli valittava, ei ole epäilystä, kumpi oli valittava:
saksalais-porvarillinen -- vaiko bolshevistis-punakaartilainen.
*
Tämän isonvihan muistot.
Eikä ole vähemmän kaamea ja vähemmän uskottava se toinenkaan
tulevaisuudenkuva, jonka sama kirjoittaja maalaa mielensä katkeruuden
pohjalta.
Hän puhuu "lahtarien" tässä sodassa muka harjoittamista hirmutöistä,
murhista ja kuolemantuomioista. Ne tulevat aina pysymään muistissa,
ne elävät kansassa, äiti kertoo niistä lapselleen, lapsi jälleen
lapselleen. Niiden tekojen muisto, niiden kirous, kulkee perintönä
polvesta polveen. Työmies ja porvari tulevat tässä maassa olemaan
vastakkain. "Tuhkassa kytevä hiili saattaa pitkät ajat pysyä tulisena,
vaikka se näyttää aikoja sitten sammuneelta. Pienestäkin tuulen
henkäyksestä se saattaa liekkiin leimahtaa, sytyttää ympäröivän kulon,
metsät, kylät, kaupungit, eikä sitä silloin mikään voima kykene
sammuttamaan. Työväen nyt kärsimät veriteot, siihen isketyt haavat,
tulevat olemaan niitä tulisia hiiliä, jotka kytevät sen mielessä. Ison
vihan ajasta on kulunut jo 200 vuotta, mutta vielä tänäpäivänäkin tapaa
Suomen saloilla vanhuksia, jotka perimätietojen nojalla kertovat sen
ajan hirmutöistä. Ukkovaari on kertonut nuoremmille, tämä vuorostaan
lapsilleen. Ja vielä nytkin vuosisatojen takaa saattaa moni käsi
nyrkkiin puristua, moni kuuntelija kirouksen lausua, kuunnellessaan
menneitä kauhuntöitä. Nyt tehdyt hirmutyöt eivät tule katoamaan tämän
ajan verivirtoihin työläisten mielistä. Porvari ja työmies ovat
taistelukannalla niin kauan kuin anastukseen ja sortoon perustuva
järjestelmä on pystyssä. Uusi vallankumous tulee luonnon lain
välttämättömyydellä olemaan kehityksen tuloksena."
Täydennän tätä kuvaa sikäli, että sama viha, minkä kirjoittaja uskoo
tulevan elämään työläisissä porvarien hirmutöistä, elää myöskin
porvareissa punaisten monta vertaa kaameammista.
Olin unohtaa, että huomenna on pääsiäinen, jolloin sovittaja nousi
kuolleista.
Pääsiäissunnuntaina 31 p:nä maaliskuuta.
Siperian vilja saapunut.
Tokoi on nyt päivän sankari. Hän on saanut viljajunansa -- 30 vaunua
-- saapumaan Siperiasta Helsingin asemalle. Ainakin väitetään, että se
on viljaa ja että vilja, mikä on tullut, on tullut Siperiasta, jollei
kaikki ole tekaistua teatteria -- Aarne Orjatsalokin on siinä mukana
-- niin on juna lähtenyt täältä helmikuun 19 p:nä ja saapunut Omskiin
maaliskuun 7 p:nä, josta palattiin Pietariin t.k. 29 p:nä ja oltiin
täällä eilen illalla.
Se otettiin vastaan suurilla juhlallisuuksilla. Itse Manner oli
vastassa Riihimäellä ja piti tietenkin puheen. Väliasemalla junaa
tervehdittiin suurilla juhlallisuuksilla, jotka saavuttivat huippunsa
Helsingissä. Matka oli kestänyt 41 vuorokautta. Ei "Työmies" aivan
suotta kehaise, että tapaus on yksi historian merkkitapauksia.
Se on lyönyt porvarilliset provokaattorit ja työväen häpäisijät
auttamattomalla häpeällä ja osoittanut, että siihen, mihin
porvarillinen hallitus ei koskaan olisi pystynyt, pystyy työväki ja sen
asettama hallitus.
Junan pysähdyttyä Helsingin asemalle nousee sen etupäässä olevan
matkustajavaunun rappusille O. Tokoi ja lausuu junan miehistölle
tervehdykset. Hän huomauttaa maaliskuun päivien suuresta merkityksestä.
"Kolme vuotta sitten oli muutamia ihmisiä niistä piireistä, jotka
sen katsoivat tarpeelliseksi, kokoontunut samalle laiturille
vastaanottamaan Venäjän tsaaria, joka matoilla peitettyä laituria
myöten astui kaupunkiin. Vuosi taaksepäin otettiin samalla laiturilla
vastaan Venäjän porvarillisen vallankumoushallituksen lähetit Roditshev
ja vähän myöhemmin Stahovitsh ja Kerenski, ja tästä päivästä vuosi
takaperin otettiin vastaan entisen kukistuneen hallituksen päällikkö
Svinhufvud, jonka porvarilliset kukittivat. Nyt maaliskuun 30 p:nä
olemme kokoontuneet vastaanottamaan Suomen vallankumouksellisen
köyhälistön leipäjunaa, joka toisesta maasta ja suunnattomien matkojen
ja lukuisien vaikeuksien takaa on tuonut Suomen työläisille leipää,
joka on sittenkin elämän todellinen voiman ja elämän lähde. Se on ollut
mahdollista vain sen kansainvälisen solidarisuuden vuoksi, joka eri
maiden köyhälistöjen kesken vallitsee. Täten on pantu alku myöskin
todelliselle kansainväliselle kaupalle.
"Muistuttaen, että juna on päässyt perille kaikista niistä epäluuloista
ja valheista huolimatta, mitä sen johdosta on täällä levitetty, kohotti
Tokoi lopuksi 3-kertaisen eläköön-huudon ihmiskunnan tärkeimmälle
ravintoaineelle: leivälle.
"Saapuvilla olleet yhtyivät siihen riemulla.
"Tämän jälkeen Rautatieneuvoston puheenjohtaja Myrsky rautatiehallinnon
puolesta tervehti saapunutta junamiehistöä, kutsuen heidät kahville
rautateiden hallintorakennukseen, jonne myöskin soittokunta siirtyi.
"Hallintorakennuksen ravintolassa kajautti torvisoittokunta ripeän
marssin, minkä jälkeen taiteilija Aarne Orjatsalo lausui muutamia
reippaita sanoja tervehdykseksi pitkältä matkalta saapuneen junan
miehistölle, kohottaen 3-kertaisen eläköön-huudon".
Se, että kohotetaan eläköön-huuto leivälle, tapahtuu luultavasti ensi
kerran maailman historiassa. Ennen vanhaan syömään ruvettaessa vain
ristittiin kädet ja siunattiin jumalanvilja.
*
"Jokainen jumalien luota pois astuttu askel vie ihmistä ylöspäin."
Irmari Rantamala on valinnut tämän päivän selvittääkseen välinsä
itsensä ja jumalan kanssa. Kirjoitus, jonka nimenä on "Oman itsensä
edessä", on valaiseva tämän miehen samoinkuin monen muunkin sikäläisen
sisäisen minän ymmärtämiseksi. Se opettaa samalla, mihin perustuu se
kirkon ja sen opin viha, joka ei-kristillisissä sosialisteissa on
tunnusmerkillistä. Pitkästä kirjoituksesta lainaan näytteeksi vain
joitain otteita.
"Johdun tätä kirjoittamaan tietämättä miksi. En tiedä koskaan
tahtoneeni heittää jumalia kivillä, mikäli olen jaksanut hitusenkaan
uskoa niiden olemassaoloon. Mutta sitä uskon voimaa minulla ei
ole koskaan ollut. Jokainen hetki on vain synnyttänyt minuun yhä
syvemmälle sen vakaumuksen, että tarut jumalista on ihmiskunnan
suurin ja taikauskoisin petos. Olen tuhannesti koetellut kuunnella
pääsiäiskellojen soittoa elämän lakkaamattomasta syvyydestä, mutta aina
on niistä kelloista kantanut korviini se surullinen todistus, että
kristinusko ei ole jaksanut jalostaa ihmiskuntaa rahdunkaan vertaa,
ei Kristus-jumalan veri pestä ja puhdistaa ainoaakaan ihmissydämen
nurkkaa. Pakanamaailman syvyydestä voin poimia lukemattomia nimiä,
jotka edustavat korkeampaa moraalia kuin ainoakaan kristinuskon pappi.
-- Pakanamaailma ei ole polkenut ihmistä koskaan niin syvään orjuuteen
kuin on polkenut nykyinen, kristinuskon merkeissä vaeltava yhteiskunta,
ja kuvaavaa on, että sitä orjuutta, jonka on luonut juuri kristinuskon
ja nimenomaan Kristuksen uskon hegemonian alainen yhteiskunta,
sitä orjuutta hävittämään, orjia vapauttamaan ovat astuneet ne ja
ainoastaan ne miehet, jotka ovat tehneet kynnyksensä niin korkeiksi,
että jumalat eivät voi heidän huoneeseensa tulla. Onhan suorastaan
vihlovan hädän ja häpeän huuto sekin näky, että esim. Suomen orjien
hartioilla on samainen Kristus-jumala tuhansine pappeinensa tullut
milteipä raskaimmaksi kuormakiveksi. Hänet ristiinnaulittiin ryövärien
keskelle. Olisiko siinä elämän verinen, vihlova ja syvä ironia lausunut
tuskallistakin tuskallisimman ennustuksensa? Hänen pappinsako,
Kristuksen papit, ovat aina ylinnä elostelleet orjien hartioilla,
ryöväten ja riistäen nyt kuten muinoin? Olisiko todellakin Jeesus
Joosefinpojan elämän tragiikka ollut niin syvä, että hän elämänsä
päättyessä naulittiin ikuisiksi ajoiksi ristinpuuhun -- ryövärien
seuraan, riistäjien herraksi ja jumalaksi?"
"Kysyt. Et saa vastausta. Kun puhelen itseni edessä, kun etsin
itsestäni, minkä jalostavan vaikutuksen on kristinusko minuun itseeni
tehnyt, niin on kuin vajoaisin johonkin syvään pimeyteen, josta kuuluu
vain veristen pääsiäiskellojen etäinen ja salaperäinen sointi. Saat
aavistuksen jostain taikauskosta ja hätäännyt, et tiedä minkä edessä.
-- Kuitenkin hiipivät joskus huoneeseen hetket, jolloin maailma
tuntuu olevan entistäkin etäisempi. Mieleen virkoaa joku lapsuuden
hellä muisto hiljaa kuin yksinäinen kaino kukka keväthankien alta.
Kun tutkin itseäni ja monia mietteitäni, niin minun ylleni silloin
leviää se rauhallinen usko, että olen jo syntyissäni ollut irti
kaikista jumalista. Olen joskus yksinäisyydessä itkenyt yhtä ja toista
siellä kaukaa muistellessani. Olin tuhannesti sydämelläni tuntenut,
että jumalankieltämykseni, vaistomaisen halun tulla toimeen ilman
jumala-usvia olen perinyt jo isäni verestä, suomalaisen talonpojan
verestä, talonpojan, joka naivin lapsen hartaudella vähintäin kerran
päivässä kiersi pientaria myöten peltonsa nähdäkseen sen viljan
kasvun, toisten sille lapsen hartaudelle nauraessa. Muistan keväisen
hiljaisen tou'onteonpäivien päivän, jolloin isäni kylvi, minun --
olin noin kuusivuotias -- tapani mukaan hänen edellään 'siemenellä
kulkiessa' näyttääkseni kylvöksen nojaa. Isäni istahti hetkiseksi
siemensäkille, mietti ja puheli sitten minulle: 'Kylvetään. Sanotaan
jumalien lainaavan kasvun', alkoi hän ja lisäsi: 'Mutta jos, poika,
kerran kylvät, niin kylvä semmoinen siemen, että pellostasi häviävät
sekä jumalat että muut ohdakkeet.' Tämä on minulla sittenkin isäni
jättämä suurin, oikeastaan ainoa perintö ja monesti minä olen
tuntenut hiljaista rauhaa ja ylpeyttäkin siitä -- että se on juuri
talonpoikaisisän, suomalaisen talonpojan jättämä perintö. Vasta sitten,
kun minulle lopullisesti lakkasivat kuulumasta kaikkien jumalien äänet,
alkoivat minulle ennen autioon korvaani ilmestyä ja kuulua orjien ja
kärsivien apua anovat äänet. Paljonhan, oikeastaan kaikki olisi pitänyt
elämässäni olla toisin, mutta myöhä on syyttää itseänsä, ei sillä
mikään parane. Lamppu vain kituen palaa, pääni köyhtyy hiuksista, mieli
käy raajarikoksi. Isäni jättämä kylväjäperintö on jäänyt kylvämättä
silloin, kun vielä käsissäni, oli miten oli, tuntui olevan kylväjän
täysi voima. Nyt ovat kylvöaikani jo ohi, sillä kädet ovat jo aikoja
rauenneet. Se perintö, jonka suomalainen talonpoika kerran jätti
pojallensa, on jäänyt kuolleeksi peniksi, sillä nyt ovat päästäni
hiukset lähteneet, sanani ovat köyhät ja maailmani on huvennut pieneksi
hökkeliksi, jossa ei ole enää muuta kuin köyhyyden suuri rikkaus. Mutta
hyvä niinkin. Kylväkööt rikkaat kylväjät."
"Ja miten paljon siihen isän perintöön sisältyikään! Pääsiäiskellojen
varassa kulkenut ihmiskunta seisoo parastaikaa oman verisen
vararikkonsa edessä. Jumalien ja niiden kirkon johdolla vaeltanut
maailma seisoo syvimmän onnettomuutensa raunioilla. Inhimillinen
moraali, joka oli laskettu Kristuksen veren varaan, on näinä päivinä
lopullisesti vajonnut rikollisesti vuodattamansa ihmisveren mereen.
Huone ei ollut siis kalliolle rakennettu. Nyt kauheimman hädän hetkellä
oli ihmiskunnan pelastajiksi täytynyt astua juuri niiden, jotka ovat
ainaiseksi ovensa jumalilta lukinneet. Näissä ja monissa muissa
tuskallisen syvissä tosiasioissa on Suomenkin köyhälistölle vihjaus
siitä, mitä teitä kulkien sen on lähdettävä vapauttaakseen henkensä ja
vapautuakseen orjuudesta. Jokainen jumalien luota pois astuttu askel
vie ihmistä ylöspäin."
"Niin uskon, uskon levollisesti enkä katkeruudella. Vaikeahan on seisoa
sen tosiasian edessä, että jumalien vereen hukkuneen ihmiskunnan nyt
täytyy etsiä pelastusta omasta verestänsä, mutta sen lujan ja raskaan
tosiasian edessä ei auta enää muu kuin vaieta ja olin sen todistajana.
Ehkä on niin, että ihmiskunta ei voinut enää peseytyä ja puhdistua
muussa kuin omassa veressänsä. Sotaa, nykyistä syvää murhenäytelmäähän
on kristinuskon vaikutuksen alainen porvarillinen moraali suositellut
kansojen kasvattajana ja karkaisijana. Niin tekee esim. suomalainen
Snellman valtio-oppinsa filosofiassa, jossa hän ihannoi sotaa
ihmiskunnan ja kansojen fyysillisenä kasvattajana ja karkaisijana."
Ja samaan henkeen jatkuu tämä pääsiäissaarna palstamääriä.
*
Saksalaisten vakuutetaan aivan varmasti olevan Hangossa. Ensi viikon
kuluessa he ovat täällä.
*
Viime keskiviikkona on punakaartilla ollut kiihkeä kokous Säätytalolla.
Johtajia on vangittu. Enemmistö on vaatinut antautumista, mutta
vähemmistö on ajanut tahtonsa läpi.
Kansantalolla on myöskin ollut kaartiin kuulumattomien siviilimiesten
kokous. Sielläkin on aseiden laskemisen puolella ollut enemmistö;
vähemmistö ei kuitenkaan alistunut, vaan kutsui punakaartilaisia
avukseen. On ollut mellakkaakin.
*
Minä vain paikkaisin.
Voitaneenko mitään oikeastaan uudesta rakentaa? Eikö tässä maailmassa
sittenkin rakennettane uutta oikeastaan vain paikkaamalla. Mistä repeää
tai kuluu, siihen ommellaan uutta. Riippuu siitä, miten paikka pannaan,
kuromallako vai huolellisesti ompelemalla. Sillä lailla uudistuu vanha
ja paikattu on usein lujempi kuin kokonaan uusittu. Pienillä kansoilla
ei ole varaa rynnätä mullistelevasti uusimaan olojaan, enemmän kuin
köyhällä on varaa teettää uusi takki, ennenkuin vanhasta ei enää tule
paikatenkaan kalua. Niin on täällä meillä tehty ja on tehtävä. Näen
yhtäkkiä edessäni äitini, joka maata pannessani jäi parsimaan lastensa
vaatteita. Kun heräsin aamulla, oli hän vielä siinä. Kai hän oli
käväissyt levollakin, pannen myöhään maata ja nousten varhain, paikaten
ja parsien, ja saaden urakkansa täytetyksi, lapsilauman vaatteiden
repeämät korjatuksi. Sillä lailla siihen aikaan ylipäänsä kaikilla
tavoin Suomea, sitä vanhaa Suomea, ylläpidettiin. Nyt tätä uutta Suomea
rakennetaan niin, että repaleet saa takapuolesta roikkua, kunnes uudet
housut saadaan vaattureissa ommeltua ja rässättyä -- mutta ennenkuin
ne sieltä saadaan, täytyy esiintyä sansculotteina, housuttomina, ja
sitä aikaa on tämä tänäinen. Joka oli todistettava -- en tiedä sitten,
kuinka sitovasti syrjäisille, mutta ainakin minulle itselleni, oman
luonteeni mukaisesti, on asia selvä.
Maanantama 1 p:nä huhtikuuta.
Jos Saksa ei voittaisi --?
Tulemme olemaan kokonaan kytketyt Saksaan. Jos autamme Saksan vallan
laajentamista (Ahvenanmaa, Suursaaren laivastoasema, toinen Helgolanti,
sotasatama Jäämeren rannalle), joudumme sen kanssa Englantia,
Ranskaa ja Amerikkaa vastaan, ja myös Venäjää vastaan, sekä nyt
että varsinkin silloin, jos siellä vastavallankumous voittaa ja sen
liitto länsivaltain kanssa pysyy. Ellei Saksa voi auttaa meitä ajan
pitkään, tai se ei voi sanella rauhanehtoja -- kuinka sitten selviämme
Venäjästä? Onhan meillä nyt valttikuningas kädessämme, mutta kuningasta
korkeampi kortti on ässä, joka voi kaataa koko pakan, tai oikeastaan
äksä = suuri tuntematon.
*
Olenhan ollut näinä aikoina yhdessä monenlaisten ihmisten kanssa, mutta
en ole tavannut montakaan, jonka kanssa voisi keskustella asiallisesti
ja intohimottomasti, niinkuin historiallisesta asiasta. Ei kenelläkään
ole puolueettomuutta eikä myöskään mielikuvitusta. Joka paikassa kohtaa
minua fraasit, kliseet, pintapuolisuus ja mataluus. Ihmiset ovat
kaikesta selvillä, mutta lyhytnäköisesti. Niin tietysti minäkin, mutta
sen vuoksi etsin niitä, jotka ovat viisaampia ja kaukonäköisempiä kuin
minä.
Lienenkö koskaan elänyt niin intensiivistä sisäistä elämää, penkonut
itseäni niin perinpohjin, nähnyt kaikki niin lahjomattomasti, ottanut
itseni niin operatiivisesti. Luulin, että elämäni ja kehitykseni jo oli
valmis. Nyt se vasta oikein alkaneekin, s.o. voisi alkaa, jos olisi
minussa alkajaa. Mutta luultavasti solahdan vanhaan slentriaaniin,
sillä minussa on samalla vastustamaton nirvanaanvaipumis-halu, halu
päästä rauhaan. Tulee välistä huikaiseva ikävä, en tiedä mitä. Vihaan,
inhoan tätä maailmaa ja varsinkin tätä kansaa sen kaikkia kerroksia
myöten. Jos tähän lisäisin, niinkuin tavallisesti lisätään: mutta minä
rakastan sitä kuitenkin, niin olettelisin.
Tiistaina 2 p:nä huhtikuuta.
Tokoi vertaa itseänsä Kristukseen.
Tokoi on pitänyt monta suurta puhetta, joskus hyviäkin, niinkuin sen
suuren viimekesäisen vapauspuheensa, jonka jälkeen hän oli miltei
kansallissankari porvarienkin keskuudessa -- muutaman hetken. Hän
oli profeetta, mutta väärä, niitä kaikkein väärimpiä ja kieroimpia.
Nyt hän on taas pitänyt puheen, saarnan, jonka teksti on otettu
raamatusta. Minulla on hämärä aavistus siitä, että tämä hänen puheensa
on hänen viimeisensä tässä maassa. Tampere, joka niin monta kertaa
on valloitettu, lienee nyt todella valloitettu, viimeisen kerran ja
lopullisesti. Kaikesta päättäen ei enää ole aikaa puheiden pitoon,
Karkoittajan askeleet kuuluvat jo kujalla, maa tömisee hänen jalkojensa
alla.
Ja jopa totisesti on aika ajaa rienaaja temppelistä. Sillä Tokoi rienaa.
Hän on valinnut ja vallannut Kansallisteatterin näyttämön
saarnatuolikseen. Sieltä tämä piru nyt selittää raamattua. Päivä,
jonka hän oli valinnut ja jonka merkityksen johdosta hän puhui,
oli pitkäperjantai. Siellä oli heillä juhla Ensi-avun hyväksi.
Siellä esiintyi myöskin Orjatsalo, nämä kaksi tämän maan suurinta
humpuukimestaria, sirkustirehtööri ja hänen pajatsonsa.
Tokoi rienaa. Riittäisi, jos vain sanoisin, että hän vertaa itseänsä
Kristukseen -- hän! Mutta saakoon hän sanan vuoron vähän laajemmaltakin.
Hän kertoo, kuinka vieno naisääni hänen kadulla kulkiessaan heitti
häntä vastaan sanan: "Isänmaankavaltaja!" -- luullen näillä
sanoilla muka tulkitsevansa kansan yleisen mielipiteen, lausuneensa
syvän historiallisen totuuden. Niin juuri! huudahtaa Tokoi.
"Isänmaankavaltaja, maanpetturi" on aina kuulunut silloin, kun työväki
tai kuka tahansa on uskaltanut nousta vallassa olevaa järjestelmää
vastustamaan. Isänmaankavaltajana, kansan ja keisarin vihollisena,
yhteiskunnallisen järjestyksen häiritsijänä ristiinnaulittiin "eräs
mies" noin 2000 vuotta sitten ryövärien keskelle. "Nykyinen maailma
kunnioittaa häntä Vapahtajan nimellä. Niin paljon ovat mielipiteet
muuttuneet tämän ajanjakson kuluessa. Mutta myöhemminkin kautta
vuosisatojen on aina sama tuomio kuulunut silloin, kun joku on
rehellisesti, vakaumukselleen uskollisena, ryhtynyt vastustamaan
vallassa olevaa järjestelmää." Se tuomio on nyt soinut Suomen
työmiehenkin korviin. Mutta se tuomio on tälle työmiehelle yhtä
epäoikeutettu nyt, kuin se oli sille "miehelle" silloin. Työväki on
aina vastustanut militarismia. Mutta nyt sen täytyi tarttua aseisiin,
sillä "vastustajat olivat sen siihen pakottaneet." Ja se on tapahtunut
täydessä sopusoinnussa Kristuksen opin kanssa, jopa hänen nimenomaista
neuvoaan noudattaen. Sillä "sekin rauhanmies, jonka kuoleman
muistopäivää me nyt vietämme ja joka koko oppinsa perusti rauhaan,
hänkin tuskan hetkinä nähdessään ne yhteiskunnalliset ristiriidat,
jotka silloin vallitsivat, oli pakotettu lausumaan: 'Jolla on kaksi
hametta, hän myököön toisen ja ostakoon miekan'. Yhteiskunnalliset
olot muokkaavat mielipiteet, pakottavat vastustamattomalla voimalla
valitsemaan ne esiintymistavat, jotka kukin aika vaatii."
Ja näin on siis todettu, että tämä punakaartilaiskapina on Kristuksen
opin mukainen ja verrattava hänen historialliseen tehtäväänsä. Ja
vielä: jos Kristus olisi elänyt nyt, olisi hän menetellyt samoin kuin
täällä on menetelty. Olot olisivat pakottaneet hänet vastustamattomalla
voimalla valitsemaan ne esiintymistavat, ne punakaartilaistavat, mitkä
nykyaika vaatii.
Tokoin ajatuksen juoksu on siis: koska Kristus ei ollut maankavaltaja,
niin en minäkään sitä ole.
Ja niin on piru taas kerran selittänyt raamattua omalla tavallaan ja
omaksi edukseen. Mutta turhaan Tokoi tänä pitkänäperjantaina pesee
käsistään verta sillä verellä, joka vuoti tuona toisena.
*
Tokoi ja isänmaa.
Tokoin erikoisosa kapinaan nähden on, niinkuin tästäkin näkyy, esittää
siinä isänmaallisen, suomalaiskansallisen miehen osaa. Hän puhuu
aina siitä, kuinka paljon _Suomi_ tästä tulee hyötymään. Niinpä hän
pitkänperjantain puheessaankin tehostaa, että tähän taisteluun on
ryhdytty siksi, että työläisetkin saisivat omistaa tästä _isänmaastaan_
edes jonkun osan ja tuntea sen omaksi isänmaakseen. "Jos me voitamme,
tarjoutuu meille mahdollisuus rakentaa uudelleen tämä pirstoiksi mennyt
yhteiskunta. Silloin meillä on valta muodostaa tämä Suomi maaksi, jonka
me tunnemme isänmaaksemme, omaksemme."
Isänmaallisena miehenä hän maalaa seinälle paholaisen, joka Suomea
uhkaa Saksan puolelta, jonka kapitalismille porvarit "ovat antaneet
täydelliset riisto-oikeudet tässä maassa." Torikokouksessa maalisk.
3 p:nä pitämässään puheessa hän koko ajan kehui sitä Suomen kannalta
edullista kauppaa, minkä kansanvaltuuskunta oli tehnyt bolshevistisen
hallituksen kanssa järjestäessään näiden molempien työväen tasavaltojen
keskinäisiä välejä. Ei sanallakaan hän maininnut sen meille tuottamista
haitoista ja vaikeni kokonaan kansalaisoikeuksien myöntämisestä
venäläisille. Olisiko se ollut hänen äänetön vastalauseensa niitä
pykäliä vastaan, ehkä hän oli koettanut "isänmaalleen" saada enemmänkin
kuin oli voinut. Miten lie, ainakin katsoo hän tarpeelliseksi
näytellä suomalaista, kansallista, välttäen huolellisesti puhua
kansainvälisyydestä ja venäläisestä toveruudesta, jotka erikoisesti
näyttävät kuuluvan ulkoministeri Sirolan rooliin. Tokoi on viran
puolesta jonkunlainen supisuomalaisten sisäasiain ministeri, jonka
erikoistehtävät kuuluvat hänelle erittäinkin elintarvepäällikkönä.
*
Kaarti sijoitetaan kasarmeihin.
Punakaartilaisjoukot ovat tähän asti nähtävästi asuskelleet kukin
kotonaan, koska nyt käsketään, että heidät tästä lähin tullaan
sijoittamaan kasarmeihin. Piileskelyä, haluttomuutta ja niskoittelua on
kai ollut, koska semmoisesta uhataan saattaa säälimättä sotaoikeuteen
ei ainoastaan yksityisiä, vaan myöskin -- joukkoja. Tänään kuletettiin
Esplanadin poikki suurta joukkoa työläisiä, aseistettujen toverien
edessä kaartin kasarmille päin.
Keskiviikkona 3 p:nä huhtikuuta.
Sirolan viimeinen puhe.
Sirolakin on pitänyt pitkänäperjantaina puheen kansallisteatterissa. Se
on sen päivän pituinenkin. Sen lyhykäinen sisältö on tämä: Porvaristo
tahtoi täällä harvainvaltaa ja militarismia. Sitä varten se heitti
kansamme sekä sisälliseen sotaan että suurpoliittisiin seikkailuihin,
toivoen Saksan avulla saavuttavansa tarkoituksensa. Täällä aiottiin
panna toimeen pakonalainen asevelvollisuus, jonka määränä oli taistella
Suomen porvariston ja nähtävästi joidenkin suurimperialististen etujen
puolesta vierailla tantereilla. Saksa tulee käyttämään Suomen poikiakin
valloitustarkoitustensa hyväksi. Tätä kaikkea vastaan Suomen köyhälistö
on noussut pyhään sotaan Suomen kansan vapauden ja kansojen rauhan ja
maailman työläisten oikeuden puolesta. Jos Suomen kansan on suursodan
Molokille uhrinsa kannettava, niin kantakoon se ne siinä mielessä, että
syöstään istuimeltaan koko militarismin ihmisiä ahmiva, verta juova
peto.
Kun Sirolan puheen koko rakennus seisoo sen vanhan valheellisen
väitteen pohjalla, että Suomen porvaristo aloitti sodan ja sitä tahtoi,
romahtaa se siihen. Olen siitä oikeastaan maininnut heittääkseni
tällekin suurpuhujalle hyvästini, niinkauan kuin hän vielä on
näköpiirissäni. Sillä kai hänkin on pian tiessään. Heiluttaessani
kylmää kättä, sanon sentään vielä, että Sirolan puhe on muodollisesti
hyvin koottu ja taitavasti dialektinen. Hän muovailee hyvin sekaisen
savensa.
*
Sirola jääkäreistä.
Sirolan puheessa oli minulle jotain uuttakin -- en tiedä sitten,
kuinka _totta_ se on -- mitä hän kertoo kohtauksestaan joidenkuiden
jääkärien kanssa. Jotkut heistä olivat viime kesänä Tukholmassa
tiedustelleet häneltä, vieläkö heitä Venäjän vallankumouksen
jälkeen Suomen vapautukseksi tarvitaan. "Vastasin, ettei ole
sosialidemokraatien asia antaa heille ohjeita, kun emme ole olleet
heitä Saksaan lähettämässäkään, mutta -- viittasin -- että jos kova
kaledinilais-kornilovilainen taantumus Suomea uhkaisi, niin voisi
heidän sotataidostaan olla hyötyä -- mikäli sitten tahtoisivat
kansanvallan puolesta tapella. -- Nuo poikaset vakuuttivat, että heidän
joukossaan on huomattavasti sosialisteja ja on heillä useimmillakin
sympatioja sosialismia kohtaan. Osoitin heille, että sellaiset
'sympatiat' ovat sitä kaikkein huokeinta rihkamaa, mitä maailman
markkinoilla liikkuu, ja todistin, että vielä tullaan Suomessa
käymään porvariston ja köyhälistön kesken ankaria taisteluita maamme
itsenäisyyden sisällyksestä. Silloin nähtäisiin, ovatko he kansanvallan
vaiko herrasvallan puolella."
*
Asema "vahvistuu".
Samaan aikaan kuin tiedetään, että Tampere on valloitettu, ilmoittaa
punaisen kaartin esikunta, että heidän asemansa siellä _vahvistuu_
päivä päivältä. Raudussa ilmoitetaan valkokaartin hyökänneen, mutta
kärsineen raskaan tappion. He ovat muka menettäneet 800 miestä,
"kun sitä vastoin meikäläisten mieshukka supistuu pariin kymmeneen
kaatuneeseen ja 18 haavoittuneeseen. Vihollisen kymmenkertaiset voimat
lyötiin kokonaan hajalle."
*
Omituisuutena mainittakoon, että punakaartin raporteissa ei enää puhuta
"lahtareista" vaan "valkokaartilaisista".
*
Heränneitten lippu ja sotahuuto.
"Työmies" kertoo, että Pohjanmaan heränneillä on oma mustapohjainen
sotalippunsa, johon tunnuslauseeksi on suurilla kirjaimilla piirretty:
"Jeesuksen Kristuksen nimeen perkeleitä vastaan." Heidän sotahuutonsa
on: "Puukko oikeahan, puukko vasempahan, puukko punaisen rintahan."
*
Harakiri.
Vihdoinkin alkaa tapahtua enemmän ja enemmän. Pitkään aikaan ei ole
mitään tapahtunut. Kaduillakaan ei näy mitään. Mitä seinäin sisässä ja
vartioiduilla alueilla toimitetaan, ei kukaan tiedä. Vallankumouksesta
ei näe juuri muuta kuin vartiat pankkien y.m. virallisten talojen
edustalla; ne näyttävät ikävystyneiltä ja tehtäviinsä kyllästyneiltä,
useimmat nuoria poikia tai vanhempia miehiä. Luultavasti eräissä
porvarillisissa piireissä toimitaan, järjestetään, kenties
hiljaisuudessa harjoitetaankin. Kasvojen ilmeistä näkyy, että eletään
varman voiton toivossa. Ryhti on toinen ja tervehdykset kaduilla
reippaat. Naiset ompelevat pusseja, joihin mahtuu muonaa kolmeksi
vuorokaudeksi suojeluskaartilaiselle, kun hänen aikansa on astua
piilostaan esiin. Ei kuulu enää laukauksiakaan öisin, ainakaan tällä
puolen kaupunkia Eiran kaupunginosassa, kaukana keskustasta meren
rannalla. Mutta anna ajan kulua vielä vähän, niin juuri tämä tienoo
kai muuttuu yhdeksi Helsingin valloituksen päänäyttämöksi. Sillä jos
saksalaiset tulevat laivoineen, niin tuohon ne kai tulevat, niin että
mukavasti näen heidät ikkunastani. Ei ole näkynyt sieltä tulevia,
paitsi kahta "kyyhkystä", jotka taas leijailivat useita kierroksia
kaupungin yllä -- mutta meneviä olen nähnyt, ja se on tämän päivän
suuri jännittävä elämys.
Vihdoinkin jotain!
Ilmaantui taas pitkästä ajasta liikettä merelle. Viaporin salmesta
matelee jääsohjussa ulos pieni hinaaja kihnuttaen perässään pitkää
soikulaista esinettä, merikäärmettä, jolla on keskellä koroke ja jonka
pian älysin vedenalaiseksi. Sitten tulee niitä samanlaisia kaikkiaan
neljä suurempaa ja pienempää. Ne kasaantuvat jotenkin yhteen ryhmään
Groohaaran sisäpuolelle. Siitä niitä päivän pitkään siirretään
ulomma ja ulomma. Luulin ensin, että ne vietäneen nekin Kronstadtiin
saksalaisten tieltä, mutta niin pitkäksi niiden viimeinen matka ei
tullut. Ne asetettiin rykelmään lähelle toisiaan ja siinä touhussa
kului päivä noin klo 6:11 tienoille. Hinaajat palasivat pois ja
jättivät vedenalaiset sinne.
Oli kokoontunut yhä enemmän väkeä kadulle meidän talomme edustalle,
josta on vapaa näköala merelle yli Ursinin kallioiden ja uimahuoneiden.
Ehkä ne tietävät jotain siitä, mitä on tekeillä. Lähden alas. Rappuja
laskeutuessani heilahtaa yhtäkkiä koko talo, ovet lyövät loukkua
ja samassa kuuluu kova pamaus. Kun pääsen ulos, seisoo suuri musta
savupatsas sillä kohdalla, missä vedenalaiset olivat. Kun pilvi on
häipynyt, on kaksi laivaa kadonnut. Seisomme siinä ja kiikaroimme ja
odotamme, että toistenkin on käyvä samoin. Välähtää, pamahtaa niin,
että tuntuu ruumiissakin, seuraa musta savupilvi, se haihtuu ja jälellä
on vain kaksi laivaa. Pian kai nekin menee samaa tietä. Mutta ei
menekään. Jotain on nähtävästi joutunut epäkuntoon, helvetinkone ei
olekaan toiminut. Ja siihen ne jää. Hinaajat eivät näytä uskaltavan
mennä apuun. Sytytyslankahan voisi sittenkin kyteä hiljalleen.
Kuinka lie? Ihmiset odottavat turhaan ja poistuvat vähitellen pimeän
tultua. Vasta klo 10:n tienoissa kuuluu kolmas räjähdys mereltä ja
hinaajan lyhty kiiltää Groohaaran luona. Se oli sittenkin uskaltanut
mennä puhaltamaan hiillokseen ja saanut sen uudelleen syttymään. Oli
mennyt kolmas ja neljäskin englantilainen vedenalainen meren pohjaan
saksalaisia pakoon, upotettu monien miljoonain aarre. Ihmiset olivat
tavattoman hyvätuulisia, sillä kun englantilaiset kerran ryhtyvät
tällaisiin varokeinoihin, silloin he tietävät, että heidän laivansa
muussa tapauksessa varmasti joutuisivat vihollisen käsiin. Tyhjää
ne eivät säikähtäisi. Liekit, jotka loimahtivat mereltä, olivat
kuin merkkitulia vuorilta, ilotulia meille, tietotulia vapauttajan
pikaisesta saapumisesta.
Torstaina 4 p:nä huhtikuuta.
Loppuhälytystä.
Kapinan alussa löi heidän sanomalehdistään vastaan suuret otsakkeet ja
niiden alla monen palstan yli kulkevat lihavilla kirjaimilla painetut
julistukset. Lopun edellä leimahtaa sama liekki ennen sammumistaan.
Tämän aamun "Tiedonantajassa" on kaksi "_julistusta_" ja kaksi
"_päiväkäskyä_" kahdella palstalla paksuin kirjaimin.
Sävy on kuitenkin toinen, ero syttyvän ja sammuvan. Silloin
monisanaisia monilla nimillä varastettuja manifesteja valtuuskunnilta
ja järjestöiltä ja neuvostoilta, nyt lyhyitä käskyjä ja komennuksia,
joiden alla on persoonaton "Esikunta" tai vain "Helsingin paikallinen
esikunta", jolle kansanvaltuuskunta siis näkyy jättäneen pesänsä hoidon.
Silloin mobilisoitiin kaikki voimat hyökkäykseen, nyt kerätään
viimeiset rippeet puolustukseen. Lisätään vartiostoa rautateille,
maanteille, silloille, tiesolmuihin; kielletään liikkuminen kaikkialla,
missä se vain katsotaan tarpeelliseksi; panssariautojen, kuularuisku-,
kone- ja varuskuntien sekä tykkimiehistöjen käsketään joka hetki olla
valmiina panemaan toimeen niitä määräyksiä, joita esikunta antaa.
Kaikki valta sotilas- ja siviiliasioissa siirretään Esikunnalle, joten
on siis olemassa täydellinen sotilasdiktatuuri, piiritystila, sotatila,
vai miksi niitä noita tiloja oikein kutsuttaneen. Rakkaalla lapsella on
monta nimeä.
Huomenaamusta alkaa myös pakko-otto. Sitä koskeva päiväkäsky on näin
kuuluva: "Perjantai-aamusta klo 10 alkaen tullaan ottamaan työvoimaa
P. kaartin sotilaallisiin y.m. tarkoituksiin tarpeellisten töiden
suorittamista varten, ensi sijassa joutilaan katuyleisön keskuudesta."
Alkaa siis nähtävästi ihmismetsästys, orjajahti.
Kuuluuhan tämä kylläkin sotaiselta, jokainen julistus on kuularuiskun
rätisevä laukaus, mutta ei se kaikki enää tee juuri mitään vaikutusta.
Mörkö mörähtelee, turkki korvilla nurin, mutta ei kukaan häntä pelkää;
lapset tietävät jo, kuka siellä alla on: voimaton ja vaaraton.
Mahdollisesti napataan joku porvari kiinni, ehkä tulee teloituksia ja
ryöstöjäkin, mutta talot taitavat jo olla siksi hyvin varustetut, ettei
niiden asukkaiden ottamiseen uskalleta ryhtyä. Ja mihinkä ne veisivät
meitä töihinsä ja kuka meitä kaikkia vartioisi? Se on nähtävästi
kaikki turhaa häivytystä. En enää malta enkä viitsi lukea heidän
lehtiään. Merkitsen vain muistiin jonkun vastaisen tutkijan varalle,
että "Tiedonantajassa" on pääkirjoitus otsakkeella: "Taiteilijan
ja opiskelijan traagillinen kohtalo", jonka loppulauseesta päätän,
että siinä kehoitetaan näitä yhdennellätoista hetkellä liittymään
vallankumoukseen ja luvataan olla "lempeä ja jalo".
*
"Rauhallista" kaikilla rintamilla.
"Tiedonantajan" mukaan on kaikilla rintamilla "rauhallista" -- Viipurin
rintamalla, Heinolan rintamalla, Kouvolan rintamalla, Lappeenrannan
rintamalla. On ilmaantunut uusikin rintama -- Hämeenlinnan, jossa
sielläkin on "verrattain rauhallista", ainoastaan joitain pienempiä
taisteluja siellä täällä. Tästä päättäen on siis rintama Tampereelta jo
siirtynyt Hämeenlinnaan.
*
Saksalaiset jo Karjalla.
Aivan varmoista lähteistä saatu tieto kertoo, että saksalaiset ovat
nousseet maihin Hangossa ja edenneet Karjan asemalle, jossa on
taisteltu. Koko päivän on sakea sumu peittänyt meren. Klo 1:n tienoissa
kuului sieltä samanlainen räjähdys kuin eiliset. Luultavasti lensi
viimeinenkin vedenalainen ilmaan.
Kerrotaan, että ryssät ovat peloissaan saksalaisten tulosta, aikeissa
viedä satamalaitureissa vielä olevat kuljetuslaivansa Kruunuvuoren
selälle, muka puolueettomalle alueelle.
*
Senaatintalo tyhjenee.
On nähty kapsäkeillä täytetyn auton lähtevän senaatintalon luota
Hallituskadun puolelta ja ajavan asemalle. Luullaan niiden olevan
senaattorien ja senatoorskain matkakapistuksia. Olisin mennyt viemään
kukkia, jos olisin tiennyt tunnin ja hetken. Sillä minä olen iloinen
siitä siveellisestä tappiosta, jonka tällainen pako tuottaa. Paimenet
lähtevät ja jättävät laumansa oman onnensa nojaan. Ei heidän päänsä
ympärillä nyt ainakaan tule säteilemään marttyyrikruunun kehä.
*
Sain juuri kuulla, että valtuuskunnan lähtö on tapahtunut kaikenlaisin
hankaluuksin. Punakaarti ei ole tahtonut päästää heitä livistämään,
vaan on heidät vangittu asemalla ja viety Smolnaan. Hyvin puhein he
nähtävästi ovat sieltä päässeet irti, koska taas ovat ilmaantuneet
asemalle. Vielä kerran heidät kuitenkin vangittiin, mutta viimein
annettiin mennä. Kai he saivat armeijan johdon vakuutetuksi siitä,
että "hallituksen" ennen muita täytyy olla turvassa ja että jos se
vangitaan, joutuu kaikki "järjestys" hunningolle. Siirtyihän hallitus
Pariisistakin pois. Kerrotaan, että loppuargumenttina lähtölupaan on
ollut kuularuiskukin.
*
Varokeinoja pommituksen pelossa.
Tulevan pommituksen pelossa laittavat ihmiset ikkunoitaan avattavaan
kuntoon ilmanpaineen vaikutusta vastaan. Palvelijattaret naureskelevat
tälle rouvain touhulle, varmasti vakuutettuina siitä, että tämä
on vain porvarillista provokatsiota mielialan masentamiseksi ja
että saksalaiset eivät ole nousseet maihin, vaan että Hangosta
tulevat ovat vain saksalaisiksi pukeutuneita suojeluskuntalaisia.
Suojeluskuntalaisten pelossakohan englantilaiset piilottivat
vedenalaisensa meren pohjaan ja näitäkö pakoon kansanvaltuuskunta
muutti majaa?
*
Yhä niuhottaa usva merellä ja on sieltä levinnyt maihinkin. Se on
symboolinen usva, verho tietymättömän tulevaisuuden edessä. Ei tiedä,
mitä sen takana piilee, elämäkö vai kuolema.
*
Ryhtyvätkö ne täällä todellakin vastustamaan saksalaista vai
heittävätkö aseensa ja antautuvat? Jos Helsingissä ei vuotaisi verta,
helpottaisi se suuresti loppusuoritusta, jolle olisi eduksi, ettei
mieliala pääkaupungissa liiaksi kiihtyisi.
*
Kansanvaltuuskunta matkalla omaan maahansa.
Huhut kansanvaltuuskunnan lähdöstä toteutuvat. Se on kuin onkin
paennut ja siirtynyt Viipuriin. Punaisen kaartin esikunta ilmoittaa
"katsoneensa sen olevan välttämätöntä", ja käskee "kaikkia laitoksiaan
ja toimitsijoitaan antamaan kaikkea mahdollista apua tämän siirron
helpottamiseksi".
Käskyn lähteä antaa hallitukselle siis sotilasjohto, Punainen kaarti,
niinkuin Ranskan armeijan ylipäällikkö käski Poinrarén siirtymään
Bordeaux'hon. Koko komeaa! Valtuuskunta voi nyt pestä kätensä ja sanoa:
"Ka, olisinhan minä jäänyt... enhän minä... mutta kun ne nuo...
täytyihän totella, en mahtanut mitään".
Mutta ei tämä temppu kuitenkaan pitkälle auttane. Raukkamaiseksi,
kurjaksi paoksi sen tulevat leimaamaan ennen muita omat miehet, oman
nahkan pelastamiseksi, asian pettämiseksi, toverien jättämiseksi
oman onnensa nojaan. Viipuriin siirtyminen on silmäin lumetta, paon
todellisen tarkoituksen peittämistä, paon, joka ennen pitkää päättynee
Pietariin, ellei välillä napata kiinni.
Sinne siis menivät Tokoit, Mannerit, Sirolat, Gyllingit, Kuusiset,
Valppaat, Pärssiset -- kaikki. Idästä he ovat tulleet, idäksi pitää
heidän jälleen tuleman. Eikä taida mikään heitä sieltä enää kyetä eloon
herättämään.
*
Uusi hallitus.
Vanhan hallituksen mentyä on sijaan astunut uusi, suurten, tunnettujen
nimien tilalle pienet ja tuntemattomat: Ylin sotapäällikkö on nyt joku
F. E. Johansson, kulkulaitosten päällikkö G. A. Laitinen, työasiain
päällikkö Rob. Hurskainen, sairashuoneiden päällikkö H. Virtanen.
*
Täysin taistelukuntoinen punakaarti.
Vilppulasta lyötiin punaiset takaisin, Tampere kai jo on valloitettu,
vaikka "Tiedonantaja" myöntää vain sen, että se on joka puolelta
piiritetty ja eristetty, Raudussa on ollut täydellinen romahdus,
valtuuskunta on paennut -- mutta siitä huolimatta vakuuttaa
"Tiedonantaja", että "täysin taistelukuntoinen punakaarti on torjunut
-- kuten Raudussa ynnä muualla -- kaikki suuremmat yleisrynnäköt", ja
että "työväen luokan järjestettyä joukkovoimaa vastaan ei voi mikään
mahti seistä".
*
Venäläisiä on -- valkokaartissakin.
Venäjän kaksinaamaisen -- vai kaksipäinenkö se nyt oli -- kotkan
traditsiot elävät yhäkin bolshevistisessa ylösnousemisessaan. Moskovan
kansankomissaarien neuvosto on jostain syystä, nähtävästi saksalaisia
peläten, katsonut hyödylliseksi vakuuttaa, että mitään venäläisiä
osastoja ei Suomessa ole, ja jos olisi, kutsutaan ne pois. Jos siellä
kuitenkin niitä olisi, ovat ne vapaaehtoisia ryhmiä, joita on sekä
_valkokaartin_ että punakaartin riveissä.
*
Saksalaiset Hangossa ovat valkokaartilaisia.
Nyt täytyy "Tiedonantajankin" myöntää, että Hangossa on tapahtunut
maihinnousu. Siellä on "tuntematon" laivasto, jonka mukana
oli "Sampo". Se laski maihin 400 miehen suuruisen joukon --
valkokaartilaisia. Laivat tunnettiin sitten saksalaisiksi, "jotka
olivat tulleet katsomaan, kuinka valkokaartilaisten hommat onnistuvat".
Valkokaartilaiset valtasivat Hangon ja etenivät Tammisaareen ja
siitäkin ohi Karjalle päin. Siellä oli punakaartilaisia vastassa,
ja vihollisen täytyi peräytyä aina Tammisaareen asti. Niiden
karkoittamisessa ei ollut suurtakaan työtä. Tämä valkokaartilaisjoukko
oli "todennäköisesti koottu Ahvenanmaalla huseeraavista
valkokaartilaisista".
Ei, kyllä kai siellä on hiukan muutakin tulossa ja tekeillä.
*
Saksan laivasto Helsingin edustalla.
Ja nyt onkin näin kuuluva julistus heitetty alas lentokoneesta:
"Saksalaiset joukot tulevat aivan lähipäivinä ottamaan Helsingin
haltuunsa. Armoille antautuminen ilman ehtoja on välttämätön.
Monet ihmishenget voivat säästyä ja varusväen kohtaloa voidaan
paljon lieventää, jos kaikki satamassa olevat sota- ja kauppalaivat
luovutetaan vahingoittumattomina. -- Suomenlahdessa olevan Saksan
laivaston päällikkö lupaa vapauden ja palkintoja jokaisen laivan
miehistölle, joka luovutetaan vahingoittumatonna. Jokainen yksityinen
mies miehistöstä, joka saattaa laivansa käyttämättömäksi, saa siitä
ankarimman rangaistuksen. _Saksan merisotavoimat ovat jo Helsingin
lähellä_. Kaikki punaisten väkivaltaisuudet ja rauhallisten asukkaiden
hengen ja omaisuuden ottaminen rangaistaan mitä ankarimmin."
On nyt sitten ainakin _se_ varma, että ne tulevat -- ja ehkä ovatkin jo
tuolla sumuseinän takana.
Voisihan vielä ajatella, että tämäkin on "provokatsiota", että julistus
on tekaistu, mutta ainakin on sen alkuteksti, ruotsinnoksesta päättäen,
ollut saksankielinen.
Lauantaina 6 p:nä huhtikuuta.
Eräs, joka tuntee pohjalaisen talonpojan.
Tulee tässä vielä lehtiäkin silmäilleeksi niiden lopun edellä,
laiskahkosti ja välinpitämättömästi siirtyen otsakkeesta otsakkeeseen.
Niitä on tänään: "Tää on viimeinen taisto, rintamaamme yhtykää...";
"Köyhälistön voitto" (Santeri Mäkelän puhe Viipurissa); "Taistelun
tuoksinassa", puhe, jonka Viipurissa on pitänyt Hilja Pärssinen -- hän
on siis siellä; "Helsingin työväen tervehdykset punakaartilais- ja
työläistovereille Tampereella", -- joka on piiritetty ja jonne tervehdys
ei enää tule, koska se ehkä jo on vallattukin.
Toveri Santeri Mäkelä antaa puheessaan hyvin synkän kuvan meidän,
porvarien, voiton ja tulevaisuuden toiveista. On todettavissa se
tosiasia, sanoo hän, että vastustajamme voimat eivät ole niin
suuret ja kestävät kuin yleensä luullaan. Oikeastaan sen taistelu
on epätoivoista taistelua. Vihollisemme pyrkii epätoivon vimmalla
joihinkin ratkaiseviin tuloksiin, tietäen, että se hetken perästä on
myöhäistä. Mannerheimin valtakunnassa on nälkä. Pohjois-Pohjanmaalla on
jo tapahtunut nälkäkuolemia. Kevät lähestyy. Talonpoika alkaa ikävöidä
peltotöihin; ja enemmän: talonpojalle alkaa selvitä yhtä ja toista
tämän sodan kestäessä. -- "Olen eteläpohjalainen talonpoika, kotoisin
sieltä lahtarien körttiläismailta. Tunnen sen heimon, joka tällä
hetkellä jäykimmin taistelee omaa kansaansa, työväenluokkaa vastaan.
Voin teille pohjalaisena talonpoikana, pohjalaisten talonpoikien
puolesta mitä vakavimmin vakuuttaa, että eivät nämä talonpojat ole
alkuaan lähteneet kansalaissotaan -- nehän lähtivät vain ajamaan ryssää
maasta ja pitämään 'huligaaneja kurissa'."
Jos pohjalainen talonpoika lähti liikkeelle ajamaan ryssää ja
hulikaania maasta, niin se jatkaa tätä ajoaan, kunnes tarkoitus on
saavutettu, ja nythän niitä on vielä molempia tällä puolen rajan.
*
Kaikki yhteen kasaan.
On julaistu määräys, jossa kaikkien punaiseen kaartiin kuulumattomien
henkilöiden käsketään tänään klo 2 kokoontua kaartin kasarmin pihalle.
Joka ei tottele, uhataan ottaa väkisin. Nähtävästi tämä tarkoittaa
kaikkien niiden sekoittamista yhteen sakkiin, jotka eivät ole tahtoneet
olla aseellisesti mukana. Siten syntyneestä laumasta on vaikeampi
löytää varsinaiset kaartilaiset, jotka näin kai koettavat piiloutua
toisten selän taa.
Sunnuntaina 7 p:nä huhtikuuta.
Hautajaissaatto.
On tämän talven kuluessa ollut monta vaikeaa päivää, mitä
ristiriitaisimpien ja repivimpien mielialojen täyttämiä. Eihän
voitto aina ole ollut läheskään varma ja sitä mahdollisuutta on
ollut vaikea sulattaa. Silloinhan olisi kaikki pirstaleina. Nyt, kun
ainakin ulkonainen voitto on varma, nousevat aaveet toisaalta. Miten
sitten voitosta suoriudumme? Miten osaamme sen hedelmät korjata, tai
oikeammin: sen rauniot rakentaa. Sillä raunioita tästä tulee ja on jo
tullut, aineellisia, siveellisiä, aatteellisia.
Minut valtaa sanomaton, kyyneletön sääli tämän kapinan _uhreja_
kohtaan. Voittajan on helpompi nilkuttaa rampanakin, mutta taistelunsa
menettäneen, joka kainalosauvain varassa laahustaa kerjäten ovelta
ovelle ja saa leivän sijasta kiven ja kiven kera jälkeensä kirouksen,
syyllinen niinkuin syytönkin, sillä niitäkin on? Kaikki he saavat
eliniäkseen haukkumanimen "punikki". Se on hyvin suureksi osaksi
ansaittu, ja se siinä juuri onkin surkeinta. Mutta vielä surkeampaa
on, että tämä pitkä- ja salavihainen kansa vihaa kolmanteen ja
neljänteen polveen lapsia ja lastenlapsia. Se nauttii vihasta, sen
veret tarvitsevat sen virkistyksen, niinkuin äkäinen äijä aamuriidan
omaistensa kanssa.
On hirvittävää sen inhon ja vihan juopa, joka on revennyt kahden
kansanluokan väliin. On oleva ilkeää, sietämätöntä elää tässä maassa
loppuikänsä. Mahtaneeko voida karaista itsensä välinpitämättömäksi,
jatkaa elämäänsä, ollen olevinaan optimisti? Ottanenko asian syvemmin
ja herkemmin kuin on syytä? Soisin sen tekeväni.
Olin tänään sunnuntaikävelyllä ja satuin punaisten hautaussaattueen
tielle, Bulevardin kadulla, kirkkopuiston kohdalla. Kun en tahtonut
tunkea rivien läpi, pysähdyin. Minusta eivät vain hautaan saatettavat
vainajat olleet viimeisellä retkellään, vaan myös saattajat. Ne olivat
kaikki kuin kuolemaan tuomituita. Ei ollut enää mitään ryhtiä eikä
uhmaa. Liput kyllä liehuivat, mutta ilme niiden kantajien kasvoilla
oli kalsea ja tympeytynyt. Aseelliset olivat viimeistä reservijoukkoa,
joiden käteen kivääri mahdollisesti oli pistetty väkisin. Paras väki
on kai jo aikoja sitten viety manalle. Nuo tuollaisetko ne aikovat
käydä harjaantuneita, vanhoja Saksan sotureita vastaan? Jotkut
tytöt koettivat niskojaan nakellen heittää uhmakatseita siihen
porvarijoukkoon, joka reunusti kadun. Saattueen kulku tämän kujan
läpi oli kuin tuomittujen kulkua. Tuomio ei ollut vielä täytäntöön
pantu, mutta kyllä lausuttu. Se jomotti päättäväisen peruuttamattomana
jäykillä kasvoilla ja kiinteissä katseissa ja suun ympärystä
viiltävissä, ivallisissa nykäyksissä. Yllä hyrräsi saksalainen
lentokone kuin haaskalintu erämaan karavaanin päällä.
Lähdin seuraamaan saattuetta, kun matkani muutenkin oli Töölööseen
päin. Ylioppilastalon aukealla seisoi eräs vanha tuttavani,
herkkämielinen, vanha laulaja ja opettaja, jonka kanssa oli entisinä
aikoina innostuttu monet kansalliset innostukset, juotu monet maljat
ylioppilasjuhlissa isänmaan ja kansan onneksi. Hän, kansanvalistusmies,
seminaarinopettaja, nyökäytti päätään suruvoittoisesti, saamatta
sanotuksi muuta kuin: "Voi surkeutta, voi järjettömyyttä!" Oliko tämä
näkemämme tulos liian paljosta kansanvalistuksesta vaiko liian vähästä?
Kuljin saattueen rinnalla, se Henrikin katua, minä alempana Henrikin
puistossa, yhdessä ja kuitenkin erillään, yhtäsuuntaisesti ja
kuitenkaan koskaan yhtymättä. Töölöön tavara-aseman ratapiha on täynnä
kuolleita vaunuja. Siellä ei ole mitään liikettä, ei näy ainoatakaan
ihmistä. Yksi ainoa veturi on tuonnempana liikkeessä.
Menisinkö heidän kanssaan aina Mäntymäelle saakka? Ottamaan puhevuoron,
selittämään heille, että tämä on heissä mieletön harha, että heidän
aatteellaan on ystäviä muuallakin kuin heidän omassa luokassaan,
aatteella, mutta ei menettelyllä. Ei se mitään hyödyttäisi. Se olisi
ollut tehtävä ennen. Se on tehtävä toiste, kun nämä päivät ovat tulleet
päätökseensä. Enhän osaa puhua, mutta jos osaisinkin, saisin ehkä
kuulan otsaani; sitä useamman painetin piston, kuta paremmin olisin
puhunut. Sitä sanottaisiin provokatsioksi, minä olisin yllyttäjä,
"lahtarien" lähetti.
Poikkean Karamsinin taloon. Se on nyt museona. Siinä asui aikoinaan
Suomen hienoin ja ylhäisin ja hyväätekeväisin nainen. Hän istuskeli
parvekkeellaan ja näki tyynen kaislarantaisen lahden yli Kaisaniemen
koivut ja Sörnäsin kalliot, palan idyllistä sisäsaaristo-Suomea, ei
ratapihoja, ei kivimuureja, ei Kansantalon ryöväriritari-linnaa. Se oli
sitä aikaa, jolloin laineet loiskuivat luhtaniityille ja ruokakuormaa
ajavan maalaisen kärrynrätinä kuului maantieltä, ei viertotieltä,
muistuttaen pääkaupungin ja maaseudun silloin ystävällistä suhdetta.
Liekö tämän maan silloin ollut parempi vai pahempi kuin nyt?
Jatkan matkaani puistoon, istuudun sulalle kalliolle, jota aurinko
lämmittää. On aivan hiljaista muuten, paitsi että saattueen astunta
kuuluu heikkona rapinana katuun. Ei kukaan virka mitään. Eivät
puhele, eivät laula eivätkä soitakaan. Nyt soittavat. Jostain edempää
alkupäästä kuuluu vaimeneva "Ikuinen muisto". Olen päässyt kaikesta
katkeruudestani. Tämä on liian surkeaa ja säälittävää. Ei se ole heidän
_kaikkien_ syynsä. Eivät ne kaikki ole raatelijoita ja murhamiehiä.
Eivät ne ole älynneet tehneensä maanpetosta ja kavallusta. Se
suomalainen, joka venäläiseen turvaten käy oman kansansa kimppuun,
ei ymmärrä enää mitään. Hänen suurin rikoksensa on hänen paras
puolustajansa. Ja vielä enemmän sekaisin on se, joka puolustautuu
väitteellä, että vieraaseen apuunhan porvaritkin turvasivat, ettei siis
saksalaisen ja venäläisen välillä ole erotusta. Syylliset karkasivat ja
pelastivat nahkansa, syyntakeettomat jäivät heidän sijastaan kärsimään.
Heitä vielä viimeiseen saakka tuuditetaan siihen, että köyhälistö
voittaa, että voitto on varma. Ei se muka ole saksalainen lentokone,
joka leijailee heidän ylitsensä. Siinä on vain joitain valepukuisia
suojeluskuntalaisia. Hangossa ei ole ainoatakaan saksalaista laivaa
eikä miestä.
He eivät tiedä eivätkä ymmärrä paremmin. Mutta meidän toisten täytyy
ymmärtää paremmin. Sillä meillä on kaikki edellytykset menetellä
toisin. Meiltä _voi_ vaatia sitä ja me _vaadimme_ sen itseltämme. Sillä
tavalla tehden tästä voi alkaa uusi elämä ja siedettävät olot.
*
Puuttuu nimi ja allekirjoitus.
Tiedot saksalaisten pikaisesta tulosta vahvistuvat vahvistumistaan
ja ovat nähtävästi aikaansaaneet suurta hämminkiä ja masennusta
punaisella puolella. Sen torjumiseksi on ryhdytty monta kertaa
koeteltuun ja aina tehonneeseen keinoon, tosiasiain kieltämiseen ja
provokatsioksi selittämiseen. "Työväen pääneuvosto", jonka tietysti
täytyy tietää, kuinka asiat ovat, julistaa, että saksalaisten tulossa
Hankoon on ainoastaan sen verran perää, että lahtarit koettavat vain
saksalais_kauhulla_ lamauttaa punaisen armeijan sotilaita. Ei ole edes
todennäköistäkään, että saksalaiset tulevat. "Saksan imperialistinen
hallitus vitkastellee sellaiseen ryhtymästäkään, sillä Saksan työväki
ei voi äänettömänä sitä sallia." Niinikään venäläisen Itämeren
laivaston päällystö väittää, että Saksan Itämeren laivaston päällikön
täällä levitetty julistus laivaston tulosta on väärennys. Siinä ei ole
nimeä eikä allekirjoitusta. Saksalaiset eivät ole venäläisen laivaston
päällystölle antaneet mitään tietoa tulostaan.
Osa kansanvaltuuskuntaa näyttää vielä olevan Helsingissä. Ainakin
on Kullervo Manner vielä eilen allekirjoittanut täällä päivätyn
julistuksen, jossa määrätään pakollinen yleinen mobilisoiminen työ- ja
sotilastarkoituksiin.
*
Kansanvaltuuskunnan oikeusasiain osaston nimessä määräävät L.
Letonmäki ja A. Kiviranta, että Punakaartin sota- ja kenttäoikeudet
ovat oikeutetut tuomitsemaan vastavallankumouksellisten ainesten
saboteerauksesta vallankumousta vastaan, ja on niiden siinä sekä
tuomioiden täytäntöönpanossakin noudatettava sotaoikeuden mukaista
nopeutta ja ankaruutta.
Jos tähän saakka olisi ollut jotain turvaa mielivaltaista,
päähänpistoista punaterroria vastaan, ei sitäkään nyt enää ole
olemassa. Tässä julistuksessa ei ole aikaa eikä paikkaa niinkuin yllä.
*
Runoilija J. Siljo on kuollut haavoistaan -- se kaunisilmeinen poika,
ujo tulisielu.
Maanantaina 8 p:nä huhtikuuta.
"Tiedonantaja" lakannut ilmestymästä.
Isäntä Kansanvaltuuskunta lähti jo talostaan, mutta sen uskollinen
rakki "Tiedonantaja" jäi vielä pariksi päivää -- ehtiihän nopsajalka,
pystykorva jälempääkin. Sen päätoimittaja lienee ollut Eetu Salin,
puolueensa mefisto. Haukuttuaan täällä haukuttavansa -- ja hyvin se sen
tehtävänsä suoritti -- se tänään aamulla otti jalat alleen luultavasti
yhtyäkseen omaansa Viipurissa. Lehtipoika ilmoitti, että tämä on
viimeinen numero. Itse lehti sanoo: "Tiedonantaja ei ilmesty huomenna,
tiistaina."
Milloin ilmestyvät "Helsingin Sanomat?" Joko viikon päästä? Missä
kunnossa lienevät painokoneet? Onko kaikki paperi kulutettu? Erkko
istuu vankina Katajanokalla ja Ivalo Fenniassa, sairaana.
*
Valppaan viimeinen tahto.
"Tiedonantaja" lähti, "Työmies" jäi -- kuinka kauaksi? Ei se ainakaan
tänään vielä ole millänsäkään. Se on ehompi entistään. Siinä esiintyy
itse Valpas, joka koko kapinan ajan on ollut piilossa. Mies, jonka
henki toimii jokaisen punakaartilaisen ruumiissa, jonka omallatunnolla
on tuhansien veri, sekä punaisten että valkoisten, se mies tulee nyt
näiden ruumiiden yli tarjoomaan rauhaa ei n:nnellä hetkellä, vaan
sanokaamme viittä minuuttia vaille 12. Luulisi, että hän alistuu ja
taistelun menetettyä pyytää armoa ja rauhaa joillain siedettävillä
ehdoilla lieventääkseen joskaan ei omaansa, niin edes onnettomuuteen
saattamiensa kohtaloa. Mutta sitä hän ei tee. Hän lähtee siitä, että
molemmat taistelijat yhä ovat tasaväkiset, ja että sovitaan pois vanhat
vihat ja jäädään ennalleen.
Ensin on tehtävä aselepo sinä ja sinä huhtikuun päivänä sillä tavalla
kuin Punaisen ja Valkoisen Kaartin esikunnat lähemmin sopivat.
Kun se on tehty kokoontuu eduskunta. Eduskunta _hyväksyy_ Suomen
tasavallalle Valppaan laatiman valtiosäännön, jonka mukaan kaikki
lainsäädäntö- ja voimaansaattava valta kuuluu eduskunnalle. Eduskunta
valitsee hallituksen ja korkeimpien oikeuksien jäsenet enintään
viideksi vuodeksi kerrallaan. Hallituksen puheenjohtaja on samalla
tasavallan esimies, mutta tällä presidentillä ei ole mitään erityistä
lainsäädäntöoikeutta, eikä mitään muutakaan itsenäistä toimivaltaa.
Jollei eduskunta tälle pohjalle rakennettua valtiomuotoa hyväksyisi,
pannaan toimeen kansanäänestys kahdesta valtiosääntöehdotuksesta,
joista toisen "tulee olla" sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän
hyväksymä.
Ennen hajaantumistaan on eduskunnan hyväksyttävä laki vuokra-alueiden
muuttamisesta itsenäisiksi tiloiksi, jonka mukaan vuokraajat saavat
alueensa omakseen melkein ilman korvausta. Missä korvaus tulee
kysymykseen, suorittaa sen valtio.
Sodan takia elintarpeensa menettäneille on niitä toimitettava valtion
kustannuksella.
Armahdus kaikille muille paitsi sodan aikana yksityisiä rikoksia
tehneille. Jos yksityiset rupeaisivat vieromaan vallankumoukseen
osaaottaneita, niin etteivät nämä kunniallisella työllä saisi
elatustaan Suomessa, on heille valtion puolesta turvattava elämisen tai
maasta poistumisen mahdollisuus.
Siis punakaartille ei ainoastaan amnestiaa, vaan myöskin eläke siksi,
kunnes saavat kunniallista työtä -- tai matkarahat Amerikkaan.
Vakinaista sotaväkeä ei Suomen tasavalta aseta. Ainoastaan rajojensa
vartioimista varten saa se asettaa 3000-miehisen vartioväen, jonka
käyttämisohjeet eduskunta laatii 2/3 enemmistöllä. Jos siis sosialistit
eivät tahdo asettaa tätä vartioväkeä esim. Venäjän rajalle, saa ryssä
tulla vapaasti maahan, milloin sosialistit katsovat sen sopivaksi.
Se on kaikki tämä sitä paksuinta, sitä raainta pilaa, mitä Valpas
koskaan on laskenut. Tosissaan hän kuitenkin on olevinaan. Hän on
esittänyt sen jo joku aika sitten joillekuille porvarillisille, jotka
eivät ole olleet siitä tietääkseenkään, mikä "Työmiehen" mukaan on
todistuksena siitä, että "porvaristo ei halua sovintoa."
Niin kauan kuin eduskunta näistä juttuaisi tai niistä toimitettaisiin
kansanäänestys, seisoisivat valkoiset ja punaiset vastakkain
kuukausmääriä asemillaan ja luultavasti olisi myöskin saksalaisten
jäätävä odottamaan tätä äänestystä. Entä kevätkylvöt?
Tätä sopimusta käytäntöön panemaan ehdottaa Valpas toistaiseksi
asetettavaksi Väliaikainen Valtuuskunta-nimisen valtioelimen, jossa
tulisi olemaan kaksi tusinaa jäsentä, kaha kumpiakin, 12 sosialistisen
eduskuntaryhmän ja 12 porvarillisten valitsemaa, siis yhtä monta
punaista kuin valkoistakin. Nämä eivät saa tehdä päätöksiään sen mukaan
kuin satutaan olemaan saapuvilla tai voidaan tulla. Jos jonkun punaisen
täytyy poistua, täytyy jonkun valkoisenkin poistua. Valtuuskunnalla
on kaksi puheenjohtajaa, yksi sen molemmista ryhmistä. Kaksi kahta
vastaan, eikä edes puheenjohtajan ääni voi ratkaista, vaan ehkä syrjään
pantu lippu, arpa, milloin jumalan arpa, milloin pirun.
Sen pituinen se kompromissi-ehdotus. Se on kyllä paljoa pitempi, mutta
jo tämä selostuksenikin riittäköön näytteeksi Valppaan viimeisestä
tahdosta.
*
Kaikki on menetetty.
Nyt Rantamalakin myöntää "Työmiehen" pääkirjoituksessa "Suomalainen
murhenäytelmä", että kaikki on menetetty. "On mahdoton enää kenenkään
kieltää sitä tosiasiaa, että Suomen kansan ylle on heittäytynyt verinen
murhenäytelmä ja nyt seisomme siellä, missä saamme aavistuksen sen
murhenäytelmän peloittavasta syvyydestä."
*