ELISABETH. Jumala teille palkitkoon rakkautenne ja uskollisuutenne
minun herraani kohtaan! (Vartija pois). Maria, mitä sanomia sinä tuot?
MARIA. Veljeni turvallisuuden vakuutta. Ah! mutta minun sydämeni on
särjetty. Weislingen on kuollut, oman vaimonsa myrkyttämänä. Minun
mieheni väikkyy hengen vaarassa. Ruhtinaat käyvät taistelussa ylen
mahtaviksi häntä kohti; sanotaan, että hänet on suljettu ja piiritetty.
ELISABETH. Älä usko huhuja. Äläkä anna Götz'in huomata mitään.
MARIA. Kuinka hän jaksaa?
ELISABETH. Minä jo pelkäsin, että hän ei elä siihen asti, kun sinä
tulet takaisin. Herran käsi makaa raskaana hänen päällänsä. Ja Yrjö on
kuollut.
MARIA. Yrjö! Se kultainen poika!
ELISABETH. Kun ne katalat olivat sytyttäneet Miltenberg'in palamaan,
lähetti hänet herransa sinne, että hän tyystyttäisi niitä. Siellä oli
karannutkin joukko liittolaisia niiden kimppuun. -- Yrjö! Oisivatkin ne
kaikki puoltansa pitäneet, niin kuin hän -- niillä oisi kaikilla
täytynyt olla hyvä omatunto. Monta on pistetty kuoliaaksi, ynnä
Yrjökin. Hän kuoli kuin kunniallinen ratsumies.
MARIA. Tietääkö sen Götz?
ELISABETH. Me pidämme sitä salassa häneltä. Hän kysyy minulta kymmenen
kertaa päivässä ja lähettää minut kymmenen kertaa päivässä
kuulostamaan, mitenkä jaksaa Yrjö. Minä en hirviä antaa hänen
sydämellensä tätä viimeistä iskua.
MARIA. O, Jumala! Mitä on tämän maallisen maan toiveet!