LERSE. Jumala ottakoon teiltä pois tämän tuskan, armollinen rouva!
Maria on täällä.
ELISABETH. Jumalan kiitos! Lerse, me ollaan vajottu kauheaan surun
alhoon. Niin se nyt on, kuin minä aavistin kaikki. Vankina, niin kuin
kapinannostajat, pahantekijät, heitettynä syvimpään tyrmään --
LERSE. Minä tiedän kaikki.
ELISABETH. Et mitään, et mitään, et mitään sinä tiedä, viheliäisyys on
liika suuri! Hänen ikänsä, hänen haavansa, hiipivä kuume, ja enemmän
kuin tämä kaikki, vielä hänen sielunsa synkkyys sen vuoksi että näin
pitää hänestä tulla loppu.
LERSE. Myös tämä, että Weislingen on keisarillinen komisarius.
ELISABETH. Weislingen?
LERSE. On käytetty tavattoman ankaraa eksekutsionia. Metzler on
poltettu elävältä, satoja on rattahin ruhjottu, seipääseen pistetty,
mestattu, neljäksi reväisty hevosten vetäisemällä. Kauttaaltaan tämä
maa on ikään kuin mikä teurashuone, jossa ihmis-lihaa on kaupan
polkuhinnasta.
ELISABETH. Weislingen komisarius! O, Jumala! Yksi toivon säde, Marian
pitää mennä hänen tykönsä, hän ei voi siltä kieltää mitään. Hänellä on
aina ollut hento sydän, ja kun hän näkee sen ihmisen, jota hän rakasti
niin, jonka hän on saattanut niin onnettomaksi. Missä on Maria?
LERSE. Yhä vielä ravintolassa.
ELISABETH. Vie minut sen luo. Sen täytyy heti lähteä. Minä pelkään
pahinta.
* * * * *
_Weislingenin linna_.
WEISLINGEN. Minä olen niin sairas, niin heikko. Kaikki minun luuni on
ontot. Katala kuume on niistä kalvanut pois ytimen. Ei yön lepoa, ei
päivän rauhaa. Puolihorroksissa myrkyllisiä unia. Mennä yönä minä olin
kohtaavinani metsässä Götz'in. Hän paljasti miekkansa ja vaati minua
mittelyyn. Minä tapasin omaa miekkaani, käsi kieltäytyi minua
palvelemasta. Silloin hän pisti miekkansa tuppeen, viskasi vaan minuun
halveksivan silmäyksen ja astui minun ohitseni. -- Hän on vankina, ja
minä vapisen hänen edessänsä. Kurja ihminen! Sinun sanasi on hänet
kuolemaan tuominnut, ja sinä kauhistut, kuin minkä pahan tehnyt, hänen
uni-olentonsa edessä! -- Ja pitääkö hänen kuolla? -- Götz! Götz! -- Me
ihmiset emme johda omaa elämäämme itse; pahoille hengille on annettu
valta, että ne meidän turmioksemme harjoittavat helvetin-ilkeyttään
(itsekseen). Voipunut! voipunut! Kuin kynteni on niin siniset! --
Kylmä, kylmä, jäytävä hiki lamauttaa joka jäseneni. Kaikki tyynni
pyörii minulla silmäini edessä. Voisinkohan nukkua! Ah!
MARIA (astuu sisään).
WEISLINGEN. Jesus Maria! -- Jätä minut rauhaan! Jätä minut rauhaan! --
_Se_ olento puuttui vielä! Hän kuolee, Maria kuolee ja ilmestyy
minulle. -- Jätä minut, autuas henki! Minä olen kurja ilmankin.
MARIA. Weislingen, en minä ole mikään henki. Minä olen Maria.
WEISLINGEN. Se on hänen äänensä.
MARIA. Minä tulen sinulta rukoilemaan veljeni elämää. Hän on syytön,
niin rangaistavalta kuin hän näyttäneekin.
WEISLINGEN. Vaiti, Maria! Sinä taivaan enkeli tuot helvetin tuskat
mukanasi. Älä puhu enää!
MARIA. Ja minun veljeni pitää siis kuolla? Weislingen, se on
kauhistavaa, että minun tarvitsee sanoa sinulle, että hän on
syytön, että minun täytyy kujerrella, sinua hillitäkseni kaikkein
kamalimmasta murhasta. Sinun sielusi on sisimpiä syvyyksiänsä myöten
vihoilis-voimain vallassa. Ja tuo on Adelbert'iä!
WEISLINGEN. Sinä näet, kalman kuluttava huoku on minut manalle
puhaltanut, minun voimani vaipuu hautaan päin. Minä kuolisin kurjana,
ja sinä tulet, syöstäksesi minut epätoivoon. Jos minä voisin puhua,
niin sinun mitä katkerin vihasi sulaisi sääliksi ja surkutteluksi. O,
Maria! Maria!
MARIA. Weislingen, minun veljeni kituu sairaana vankilassa. Hänen
vaikeat haavansa, hänen ikänsä! -- Ja jos sinä hennoisit hänen harmaan
päänsä -- Weislingen, me joutuisimme toivottomuuteen.
WEISLINGEN. Jo riittää. (Soittaa).
FRANS (äärettömässä mielenliikutuksessa). Armollinen herra!
WEISLINGEN. Paperit tuolta, Frans!
FRANS (hakee ne).
WEISLINGEN (repäisee auki muutaman vihkon ja näyttää Marialle
erästä paperia). Tässä on sinun veljesi kuoleman-tuomio
allekirjoituksineen.
MARIA. Taivaan Jumala!
WEISLINGEN. Ja noin minä repäisen rikki sen! Hän elää! Mutta voinko
minä uudestaan luoda, mitä olen tuhonnut? Älä itke noin, Frans! Hyvä
poika, minun kurjuuteni koskee syvästi sinun sydämeesi.
FRANS (lankee hänen eteensä ja likistää hänen polviansa).
MARIA (itsekseen). Hän on hyvin kipeä. Hänen hahmonsa murtaa minun
sydämeni. Kuinka minä rakastin häntä! Ja nyt minä näin lähellä häntä,
kuinka elävästi sen tunnen!
WEISLINGEN. Frans, nouse ylös ja heitä itku! Minä toivottavasti voin
vielä toipua. Eteenpäin elävän mieli.
FRANS. Ette koskaan, koskaan! Teidän täytyy kuolla.
WEISLINGEN. Minunko täytyy?
FRANS (pois suunnalta). Myrkkyä! Myrkkyä! Omalta vaimoltanne! Minä!
Minä! (Syöksyy ulos).
WEISLINGEN. Maria, juokse häntä katsomaan. Hän on epätoivon houreissa.
(Maria rientää ulos). Myrkkyä omalta vaimoltani! Voi! Voi! Minä jo
tunnen. Piina ja kuolema!
MARIA (toisesta huoneesta). Apua! Apua!
WEISLINGEN (yrittää nousta). Jumala, enkö minä jaksa!
MARIA (tulee). Hän on poissa. Salin akkunasta syöksyi hän raivoksissa
Mainin uomaan.
WEISLINGEN. Hyvä on hänelle! Sinun veljelläsi ei ole mitään vaaraa. Ne
muut komisariukset, etenkin Seckendorf, ovat hänen ystäviänsä. He
suovat heti ritarillisen vankeuden hänelle, hänen sanaansa luottaen.
Hyvästi, Maria ja mene!
MARIA. Minä jäisin sinun luoksesi, sä hyljätty raukka!
WEISLINGEN. Kyllä raukka ja hyljätty! Sinä olet hirmuinen kostaja,
Jumala! -- Minun vaimoni --
MARIA. Heitä pois nuo ajatukset. Käännä sydämesi Armahtajan puoleen.
WEISLINGEN. Mene, rakas sielu, anna minun jäädä omaan kurjuuteeni. --
Kauhistavaa! Myös sinun läsnä-olosi, Maria, tää viimeinen lohtu, on
tuskaa.
MARIA (itsekseen). Vahvista minua, o Jumala! Minun sieluni sortuu hänen
sielunsa kanssa.
WEISLINGEN. Voi! Voi! Myrkkyä omalta vaimoltani! -- Minun Frans'ini
tuon iljetyksen viettelemä! Kuinka se vartoo kuulokorvana airutta, joka
saattaisi sanoman: Hän on kuollut! Ja sinä, Maria! Maria! Miksi sinä
olet tullut jokaista minun nukkuvaa synti-muistoani herättämään! Jätä
minut, että minä kuolisin pois!
MARIA. Anna minun jäädä! Sinä olet yksin. Ajattele, että minä olen
sinulla sairaan-hoitajana. Unhota kaikki! Suokoon Jumala niin kaikki
sinulle anteeksi, kuin minä sinulle suon kaikki tyynni anteeksi!
WEISLINGEN. Sinä, sielu, täysi rakkautta, rukoile minun puolestani,
minun puolestani! Minun oma sydämeni on teljessä.
MARIA. Hän tulee armahtamaan sinua. -- Sinä olet voipunut.
WEISLINGEN. Minä kuolen, kuolen, ja en voi kuolla tyhjään -- rauveten.
Ja tässä kauheassa elämän ja kuoleman kamppauksessa on helvetin-tuskat.
MARIA. Armahtaja, armahda häntä! Vaan yksi ainoa säde _sinun_
rakkauttasi suo hänen sydämeensä, että se avautuisi lohdutukselle, ja
hänen henkensä saisi viedä toivon, elämäntoivon myötänsä kuoloon!
* * * * *
_Synkkä, ahdas holvi_.
SALAISEN TUOMIO-ISTUIMEN JÄSENIÄ. (Kaikki naamaroituja).
VANHIN. Salaisen tuomio-istuimen[83] tuomarit, vannokaa köyden
ja kalvan uhalla, että olette vilpittömät, että tuomitsette
hengenrikos-asiassa, rankaisette hengenrikos-asiassa, ikään kuin
Jumala! Onko teidän sydämenne puhtaat ja teidän kätenne, niin nostakaa
kätenne ylös, huutakaa kirousta ja tuhoa pahantekijäin päälle: Kirous!
Tuho!
KAIKKI. Kirous! Tuho!
VANHIN. Huutaja, alota oikeudenkäynti!
HUUTAJA. Minä huutaja huudan kannetta pahantekijöitä vastaan. Jonka
sydän on puhdas, jonka kädet on puhtaat saattaakseen vannoa köyden ja
kalvan uhalla, hän syyttäköön köyden ja kalvan kautta! syyttäköön,
syyttäköön!
SYYTTÄJÄ (astuu esiin). Minun sydämeni on puhdas pahanteosta, käteni
puhtaat viattomasta verestä. Jumala, anna minulle anteeksi pahat
ajatukset ja varjele pahan-tahto teosta! Minä nostan ylös käteni ja
syytän, syytän, syytän!
VANHIN. Ketä sinä syytät?
SYYTTÄJÄ. Syytän minä köyden ja kalvan uhalla Adelheid von
Weislingeniä. Hän on tehnyt itsensä syypääksi aviorikokseen, on
miehensä myrkytyttänyt tämän aseenkantaja-pojalla. Poika on itse
tuominnut itsensä, mies on kuollut.
VANHIN. Vannotko totuuden Jumalalle, syyttäväsi totuuden mukaan?
SYYTTÄJÄ. Minä vannon.
VANHIN. Ja jos syyte löyttäisiin vääräksi, tarjoatko sinä oman kaulasi
murhaajan ja aviorikkojan rangaistusta kärsimään?
SYYTTÄJÄ. Minä tarjoon.
VANHIN. Teidän äänenne! (He puhelevat salaa vanhimmalle).
SYYTTÄJÄ. Salaisen tuomio-istuimen tuomarit, minkä tuomion te nyt
langetatte Adelheid von Weislingenille, joka on tullut syytetyksi
aviorikoksesta ja murhasta?
VANHIN. Kuolla pitää hänen! Kuolla katkera, kaksinainen kuolema.
Köydellä ja tikarilla pitää hänen saada kaksinkertainen kosto
kaksinkertaisesta pahanteosta! Ojentakaa kätenne ylös ja huutakaa tuhoa
hänen päällensä! Tuho! Tuho! Kostajan käsiin!
KAIKKI. Tuho! Tuho! Tuho!
VANHIN. Kostaja! Kostaja, astu esiin.
KOSTAJA (esiytyy).
VANHIN. Tartu tässä köyteen ja kalpaan, tuhotaksesi hänet taivaan
kasvojen edessä, kahdeksan päivän kuluessa! Missä sinä tapaat
hänet -- alas, alas hän tomuun! -- Tuomarit, te jotka tuomitsette
hengenrikos-asiassa, ikään kuin Jumala, varjelkaa sydämenne pahanteosta
ja kätenne viattomasta verestä!
* * * * *
_Talo lähellä ravintolaa_.