OLEARIUS. Minä tätä osaan ylistää.[20] (Juovat). Soisipa Jumala, että
näin puhuttaisiin minun isänmaassani!
APOTTI. Mistä te olette kotoisin, korkeasti oppinut herra?
OLEARIUS. Mainin Frankfurtista, Teidän ylhäisyytenne luopuisin
palvelija.
PIISPA. Eivätkö herrat lakimiehet olekaan siellä hyvässä huudossa?
Mistä se tulee?
OLEARIUS. Erikoisen kumma kyllä. Minä olin siellä isäni perintöä
hakemassa; rahvas oli kivittää minut, kun kuuli, että minä olen
lakimies.
APOTTI. Jumala varjelkoon!
OLEARIUS. Mutta se tulee siitä, että kaupungin neuvosto, lautakunta,
jolla on suuri arvo kauvaksi ympäristöön, on jäsenistönsä puolesta
pelkkiä semmoisia miehiä, jotka eivät tiedä hölyn pölyä roomalaisesta
oikeudesta. Uskotaan, että on täysin hyvä sillä, kunhan elämän ja
kokemuksen varrella hankitaan tarkka tieto kaupungin sekä sisäisestä
että ulkonaisesta tilasta. Niinpä vanhan pitämyksen ja muutamain
säännösten nojassa sitten tuomitaan porvarit ynnä ympäristön maalaiset.
APOTTI. Tuo on kyllä hyvä.
OLEARIUS. Mutta ei hetikään riittävä. Ihmisen elämä on lyhyt, eikä
yhden polvikunnan aikana ennätä sattua kaikkia oikeusjuttuja. Meidän
lakikirjamme on kokoelma semmoisia tapauksia usealta vuosisadalta. Sitä
paitsi on ihmisten tahto ja mieli horjuvainen; tänään on toisen
mielestä oikein, mitä toinen ei huomenna voi hyväksyä; ja siitä seuraa
hämminki ja epä-oikeus välttämättä. Tässä kaikessa määrää laki; ja
laki on muuttumaton.[21]
APOTTI. Tuo on epäilemättä parempi.
OLEARIUS. Sitä ei käsitä rahvas, joka, niin utelias kuin onkin
uutisille, kuitenkin kammoo oikein uskolla uutta, joka sitä pyrkii
ohjaamaan pois entiseltä polanteelta, vaikkapa samaisen rahvaan kohtalo
kostuisi kuin paljon uudennuksesta. He arvaavat lakimiehen pahemmaksi
kuin kapinannostajan tai taskuvarkaan, ja ovat melkein raivostua, jos
joku on aikeissa asettua sinne.
LIEBETRAUT. Te olette Frankfurtista! Minä olen aika tuttu siellä.
Keisari Maksimilianin kruunaus-juhlassa me siellä sulhojenne herkkuja
hieman maistelimme edeltäpäin. Teidän nimenne on Olearius? En tunne
siellä sen-nimistä ketään.
OLEARIUS. Minun isäni nimi oli Oelmann. Ainoastaan välttääkseni,
ett'ei tuo sopimaton nimi esiytyisi minun latinaisten kirjaini
päällys-lehdellä, nimitin minä itseni, arvoisain oikeuden-opettajain
esimerkkiä sekä neuvoa noudattain, täksi: Olearius.
LIEBETRAUT. Siinä te teitte hyvin, että käänsitte itsenne. Profeetta ei
ole minkään arvoinen isänmaassaan, niinpä olisi voinut teille käydä
äidin-kielessänne.
OLEARIUS. Ei se tapahtunut siitä syystä.
LIEBETRAUT. Kaikella on joku pari syytä.
APOTTI. Profeetta ei ole minkään arvoinen isänmaassaan!
LIEBETRAUT. Tiedättekö, miksi, kunnianarvoinen herra?
APOTTI. Siksi, että hän on syntynyt ja kasvanut siellä.
LIEBETRAUT. Hyvä! Joutaa se olla yksi syy. Ja toinen on tämä: koska tuo
arvollisuuden ja pyhyyden säde-kehä, jolla utuinen etäisyys valhetellen
ympäröitsee hänet, katoo pois, kun tullaan se herra lähemmin
tunteneeksi; ja sitä lyytä hän onkin aivan vähäinen pätkä talia.
OLEARIUS. Näyttää, että te olette yksinomaan tilattu lausumaan
ihmisille totuuksia.
LIEBETRAUT. Kun minulla on uskallusta siksi, niin ei minulta puutu
suutakaan.
OLEARIUS. Mutta puuttuu taitoa, te näet ette osaa noita totuuksia
istuttaa oikeaan paikkaan.
LIEBETRAUT. Kupparinsarvet ovat aina hyvin satutettuina siinä missä ne
suinkin imevät.
OLEARIUS. Saunoittajat tutaan aina esiliinasta, eivätkä he siltä ole
yhtään paheksittavia ammatissaan. Erhetyksen välttämiseksi, te
tekisitte hyvin, jos te rupeisitte kantamaan narrin-kauhtanaa.
LIEBETRAUT. Missä teidät on vihitty tohtoriksi? Tämä on ainoastaan
etukysymys, jos minulle miten pistää päähän, niin että minä osaisin
oitis mennä oikeain seppojen eteen.
OLEARIUS. Te olette ruti julkea.
LIEBETRAUT. Ja te ruti ylpeä.
(Piispa ja Apotti nauravat).
PIISPA. Nyt jostain muusta! -- Ei olla niin kiihkeitä, hyvät herrat!
Näin pöydässä sallitaan kaikkea -- Joku muu puheen aine, Liebetraut!
LIEBETRAUT. Vastapäätä Frankfurt'ia sijaitsee yksi paikka, jonka nimi
on Sachsenhausen[22] --
OLEARIUS (piispalle). Mitä sanotaan sotaretkestä Turkkilaisia vastaan,
Teidän Ruhtinaallinen Armonne?
PIISPA. Keisarin mielestä ei ole mikään tärkeämpää, kuin että ensi
kädessä rauhoitetaan valtakunta, kumotaan kahakat pois, ja vahvistetaan
tuomio-istuinten arvo. Sitten, niin sanotaan, aikoo hän, itsepä
keisarikin lähteä tuota valtakunnan ja kristikunnan yhteistä vihollista
vastaan. Tätä nykyä hänellä on omissa yksityis-riidoissaan kyllin
tekemistä, ja valtakunta, huolimatta lähes neljästäkymmenestä
maanrauhasta,[23] yhäti vielä on murhamiesten luolana. Franken,
Schwaben, Ylä-Rhein, ynnä näiden rajamaat on vallattomain ja
uhkarohkeiden ritarien hävitettävinä autioksi. Sickingen, tois-jalka
Selbitz, rautakoura Berlichingen ilkkuen pilkkaavat niissä tienoissa
keisarillista arvoa --
APOTTI. Jaa, jos Hänen Majesteettinsa ei pian puutu asiaan, niin nuo
urokset lopuksi pistävät toisen ihmisen pussiin.
LIEBETRAUT. Se varmaan olisi uros, joka tahtoisi Fuldan viinitynnörin
työntää pussiin!
PIISPA. Erittäinkin niistä se viimeksi mainittu, on monta vuotta ollut
minun leppymätön viholliseni, ja kiusaa minua sanomattomasti; vaan ei
sitä kauvan enää kestäne, toivon minä. Keisari pitää nyt hoviansa
Augsburg'issa. Me olemme ryhtyneet tarpeellisiin keinoihin, ei ne voi
mennä meiltä tyhjiin -- Herra tohtori, tunnetteko te Adelbert von
Weislingenin?
OLEARIUS. En, teidän Ylhäisyytenne.
PIISPA. Jos maltatte odottaa, jahka hän saapuu tänne, niin saatte
riemuksenne oppia tuntemaan mitä jaloimman, ymmärtäväisimmän ja
herttaisimman ritarin.
OLEARIUS. Se lienee mainio mies, joka ansaitsee semmoisia
ylistys-sanoja semmoisesta suusta.