YRJÖ (tuopi vettä).
GÖTZ (salavihkaa Yrjölle). Juoksaise Dachsbach'in tielle, kuulosta
korva maata vasten, tuntuuko hevosia tulevan; palaite tuota pikaa
takaisin!
MARTTI. Mutta me, kun olemme syöneet ja juoneet, vedämme suoraa
vastahankaa sille, mitä meidän tulisi olla. Meissä elää untelo
sulatuskyky sovittaa pään vatsan mukaan, ja ylenpalttisen levon ja
rauhan martaus-tilassa sikiytyy himoja, jotka hiettaasti paisuvat yli
äitinsä.
GÖTZ. No yksi lasi viiniä, veli Martti, ei tuo häirinne teiltä yö-unta.
Te olette tänään kävellyt pitkältä. (Tarjoo lasia). Kilai!
Taistelijain[6] malja!
MARTTI. Jumalan nimessä sitten! (Kilistävät). Minä en voi sietää
joutilaita ihmisiä, enkä kuitenkaan saata sanoa, että kaikki munkit
ovat jouten; he tekevät mitä he voivat. Minä nyt tulen St. Veil'istä,
sieltä missä lepäsin viime yötä. Priori vei minut puutarhaan. Sehän se
on heidän mehiläis-pesänsä. Mainiota sallaatia! Kaalia, ai herra
hetunen sitä! Ja sitä erinomaista kukkakaalia ja arttisokkaa[7],
verratonta koko Europassa muuten!
GÖTZ. S'ei siis ole teidän asianne. (Nousee, käy silmäämässä poikaa,
tulee paikoilleen).
MARTTI. Kyllä minä soisin, että Jumala olisi minusta tehnyt tarhurin
tai rohtoniekan! Vasta sinä olisin voinut elää onnellisena. Apottini
rakastaa minua, luostarini on Sachsenin Erfurtissa, hän tietää, ett'en
minä tule aikaan yhdessä kohti; niin hän lähettää minut kaikkialle,
missä on mitä toimitettavaa. Nyt minä olen matkalla Konstans'in piispan
tykö.
GÖTZ. Vielä yksi lasi! Onnea teidän puuhillenne!
MARTTI. Niin myös teidän.
GÖTZ. Miksi te niin katsotte minuun?
MARTTI. Siksi että minä olen niin ihastunut teidän haarniskaanne.
GÖTZ. Tekisikö teidän mielenne semmoista? Se on raskas ja hankala
kannettava.
MARTTI. Niin, mikäpä se ei liene hankalaa tässä maailmassa! Ja minusta
kuitenkaan ei mikään tunnu hankalammalta, kuin että ihminen ei tohdi
olla ihminen. Köyhyys, siveys ja kuuliaisuus -- kolme lupausta, joista
jokainen, kukin erikseen, näyttää luonnolle olevan ratki mahdoton, niin
tuiki kiusallisia ne ovat kaikki. Ja koetas koko elinaikasi tämän
kuorman alla tai tuon paljoa rasittavamman taakan alla, omantunnon
vaivoissa, valjuna voihkia! O, herra! Mitä on teidän elämänne
vaivalloisuus sen säädyn viheliäisyyteen verraten, joka parhaat vietit,
joiden kautta me ollaan olemassa, kartumme ja vartumme, kieltää
kiroten, ymmärtäessään väärin sen halun, mikä ihmisessä on -- hipua
Jumalaa lähemmä?
GÖTZ. Jos teidän lupauksenne ei olisi niin pyhä, minä tahtoisin
houkutella teitä, että sonnustautuisitte haarniskaan, tahtoisin antaa
teille hevosen, ja niin me lähettäisiin yhteen matkaan.
MARTTI. Soisipa Jumala, että minun hartiani tuntisi itsessään
voimaa, jaksaaksensa kantaa haarniskan, ja käsivarteni tarmoa,
jaksaakseen syöstä vihollisen alas satulasta! -- Raukka, heikko käsi,
ennestään tottunut kuljettamaan ristiä sekä rauhan lippua ja
häilyttämään suitsutus-astiaa, kuinka sinä pystyisit hallitsemaan
keihästä ja kalpaa! Minun ääneni, ainoastaan sopeutunut Ave- ja
Halleluja-veisuuseen, kuuluisi vihollisen korvaan minun heikkouteni
airunna, kun taas teidän äänenne hänet valloittaisi. Mikään lupaus ei
voisi pitää minua palautumasta vielä siihen säätykuntaan, jonka Luoja
itse on perustanut -- vapaaseen ihmisyyteen.
GÖTZ. Onnellisen palautumisen malja!
MARTTI. Sen minä juon ainoasti teidän onneksenne. Palautuminen omaan
häkkiini on kumminkin aina onnetonta. Kun te, herra, palajatte omain
muurienne sisälle, iloisena urhoutenne ja tarmonne tunnossa, tarmon,
jok'ei tiedä väsymyksestä mitään, vakaana rauhassa vihollisen
hyökkäyksiltä, riiseissä aseista rupeatte omalle vuoteellenne ja
antautte unen helmaan, joka maistuu paremmalle teistä, kuin minusta
virvoitusjuoma pitkään janoon: silloin te voitte puhua onnesta!
GÖTZ. Niin, siksi tuleekin se harvoin.
MARTTI (tulisemmin). Ja on, milloin tulee, taivaan esimaku. -- Kun te
käännytte takaisin vihollisistanne, viljan raskaana riistaa, ja siinä
mieleenne muistuu: sen minä survasin pois satulasta, ennen kuin se ehti
ampua, ja sen minä syöksin hevosineen alas, ja sitten te ratsastatte
ylös omaan linnaanne, ja --
GÖTZ. Mitä tarkoitatte?
MARTTI. Ja teidän vaimoväkenne! (Kaataa lasiin). Teidän rouvanne malja!
(Pyhkii silmiään). Onhan teillä kai se?
GÖTZ. Erinomaisen jalo, ehtoisa emäntä!
MARTTI. Onnellinen se mies, jolle on suotu kunnollinen, siveä puoliso!
Siitä puolin elää hän kahta vertaa kauvemman. Minä en tunne mitään
naisia, ja kuitenkin, olihan vaimo luomisen kukka!
GÖTZ (itsekseen). Hän säälittää minua. Oman säätynsä ikävä tuntemus
kalvaa hänen sydäntänsä.
YRJÖ (juoksujalassa tulee). Herra! Minä kuulin, että hevosia laukkaa
täyttä karkua. Kaksi! Ne ne on vissiin.
GÖTZ. Taluta hevoseni ulos! Hannun pitää hypätä satulaan. Jääkää
hyvästi, veli kulta, Jumala johtakoon teitä! Olkaa urhoollinen ja
kärsivällinen. Jumala antaa teille vielä tilaa.
MARTTI. Pyytäisin kysyä teidän nimeänne!
GÖTZ. Suokaa anteeksi! Voikaa hyvin! (Tarjoo vasemmustaan).
MARTTI. Miksi te tarjootte mulle vasemmustanne? Enkö minä ole sen
ritarillisen oikean käden arvoinen?
GÖTZ. Vaikka te olisitte itse keisari, pitäisi teidän tyytyä tähän.
Oikea käteni, jos koht'ei ihan mitääntekemätön sodassa, on turta
tuntemaan rakkauden lämmintä likistystä: se on yhtä käsineen kanssa --
näette, se on rautainen.
MARTTI. Niinpä te olette Götz von Berlichingen! Minä kiitän sinua,
Jumala, että näytit minulle hänet, tämän miehen, jota ruhtinaat
vihaavat, jonka puoleen kääntyy ahdistettu kansa. (Tarttuu Götz'in
oikeaan käteen). Sallikaa minulle tämä käsi, antakaa minun suudella
sitä!
GÖTZ. Te ette saa.
MARTTI. Suokaa minun! Sinä, kalliimpi kuin joku pyhimyksen
jäännös-käsi, jonka suonissa on pyhin veri virrannut, kuollut astalo,
elostunut mitä jaloimman hengen luottamuksesta Jumalaan!
GÖTZ (panee kypärän päähänsä ja ottaa keihään).
MARTTI. Oli eräs munkki meillä -- siitä on nyt vuosi ja päivä -- joka
oli käynyt teitä näkemässä silloin kun teiltä kämmen oli ammuttu
Landshut'in[8] piirityksessä. Kuin hän meille kertoi, mitenkä teihin
koski, ja mitä syvää tuskaa te tunsitte siitä, että teidän täytyi nähdä
itsenne vaivaiseksi kutsumukseenne, ja kuinka teille oli juolahtanut
mieleen, kuulleenne miehestä, jolla myöskään ei ollut muuta kuin yksi
käsi ja yhtä hyvin oli uljaana ratsumiehenä palvellut vielä kauvan, --
ah, tuota minä en unhota koskaan!
Ne kaksi huovia tulee.
GÖTZ (puhuu niille salaa).
MARTTI (jatkaa sill'aikaa). Sitä minä en unhota koskaan, kun hän puhui
jaloimmassa, yksinkertaisimmassa luottamuksessa Jumalaan: Ja vaikka
minulla olisi kaksitoista kättä, eikä Sinun armosi minulle soisi hyvää,
mitäpä ne hyödyttäisi minua? Niin minä voin yhdellä --.
GÖTZ. Niin muodoin sinne Haslach'in metsään! (Kääntyy Martin puoleen).
Jääkää hyvästi, arvoisa veli Martti! (Suutelee häntä).
MARTTI. Älkää unhottako minua, niin totta kuin minä en unhota teitä
ikinä! (Götz pois).
MARTTI. Kuinka niin sydäntäni puristi, kuin minä näin hänet! Hän ei
puhunut tuon kummempaa, ja kuitenkin voi minun henkeni erottaa hänen
henkensä. On oikein imanne nähdä suurta miestä.
YRJÖ. Kunnian-arvoinen herra, te kai nukutte tässä meillä?
MARTTI. Voisinko minä saada vuoteen?
YRJÖ. Ei, herra! Min' en tunne vuoteita muuta kuin korvakuulolta. Tässä
meidän majassamme ei ole olkia kaksisempaa.
MARTTI. Hyvä sekin! Mikä on nimesi?
YRJÖ. Yrjö, kunnian-arvoinen herra!
MARTTI. Yrjö! Niinpä sinä oletkin kaimastunut uljaaseen
suojelus-urhoon.
YRJÖ. Ne sanovat, että se on ollut ratsuri; se minäkin aijon olla.
MARTTI. Malta! (Ottaa esille rukouskirjan ja antaa pojalle erään
pyhimyksen kuvan). Tässä sinä saat sen. Seuraa hänen esimerkkiään, ole
urhoollinen ynnä pelkää Jumalaa! (Martti pois).
YRJÖ. Ah, niin kaunis kimo! Jos minä kerran saisin tuommoisen! -- Ja
tuo kultainen tamineisto! -- Siin' on kamala lohikäärme -- Nyt minä
vaan ammuksentelen varpusia. -- Pyhä Yrjänä! Tee minut suureksi ja
väkeväks', anna mulle tuommoinen keihäs, asu ja ratsu, sitten joutaa
tulla lohikäärmeitäkin!
* * * * *
Jaxthausen.
_Götz'in linna_.
ELISABETH. MARIA. KAARLE, Götz'in ainoa poikanen.
KAARLE. Minä pyytäisin sinua, rakas täti, kerropas vielä joku kerta
siitä hurskaasta lapsesta,[9] s'on hyvin kaunis satu.
MARIA. Kerro sinä nyt mulle, pikku vekkuli, siinä mä kuulen, tokko sinä
olet tarkkaavainen.
KAARLE. Malt's aikaa, jahka minä muistelen --. Oli kerran -- niin --
oli kerran pikku poika, ja sen äit' oli kipeä, silloin lähti poika
pois --