Ravintola.
METZLER, SIEVERS pöydässä. KAKSI RATSUHUOVIA tulingon
ääressä. ISÄNTÄ.
SIEVERS. Hannu pikkunen, vielä yksi tilli viinaa, ja mittaas, niin kuin
ristitty.
ISÄNTÄ. Sin' oot pohjaton.
METZLER (hiljaa Sievers'ille). Kerro sinä siitä Berlichingenistä vielä
kerta! Se äkäyttää noita Bambergiläisiä, joutavat suuttua
silmittömäks'.
SIEVERS. Bambergiläisiä? Mitä ne tekee täällä?
METZLER. Weislingen on ollut jo pari päivää yläällä linnassa[3] herra
kreivin luona. Sitä ne on saattamassa olleet sinne. Ties sen, mistä se
herra tullee; ne kumminkin vuottavat sitä, ja se, kuulen ma, menee
takaisin Bamberg'iin.
SIEVERS. Kuka on se Weislingen?
METZLER. Piispan oikea käsi, ylen mahtava herra, joka Götz'illenkin
hyvänsä tehdäkseen sissii.
SIEVERS. Hänpä saa olla varoillaan, näen mä.
METZLER (hiljaa). Jatka sinä vaan! (kovasti) Milloinka taasen Götz ja
Bamberg'in piispa ovat riitasille jämähtäneet? Johan tuota hoettiin,
että kaikki välit on sovittu ja tasattu.
SIEVERS. Niin, mene sinä ja sovi mustanuttuin kanssa! Kun piispa näki,
ett'ei hän saa mit'ikään aikaan ja aina jääp' alle-kynsin, niin hän
herkes' armoille ja oli turkasen upera hommaamassa sovintoa väliin. Se
sydämellisen vilpitön Berlichingen antoi tavattomiin asti myöten,
jotenka hän tekee aina, jos hän on paremmalla puolen.
METZLER. Jumala varjelkoon häntä! Hän on peräti hurskas, rehellinen
herra!
SIEVERS. No aattelehan, eikö tuo ole rietasta? Siinä patuisessa
paikassa, kun hän ei osaa sanaakaan aavistaa, karkaavat kimppuun ja
nujertavat yhden ratsuri-pojan häneltä. Mut älähän huoli, vielä hän
niitä höyhentää siitä!
METZLER. Sittenkin oli se tuhma juttu, tuo että häntä niin huonosti
veteli se viime yrkäys. Kyllähän lie hänen siitä tullut sydän-seuduille
ähmää.
SIEVERS. Minä luulen, ett'ei häntä olle hamaan aikaan muu niin äijää
karvastellut. Aattele vielä, että kaikki tyyni oli mitä tyystimmin
urkittu tietoon: milloin piispa palautuu kylpymatkaltaan, monenko
ratsumiehen keralla, mitä tietä; ja ell'ei se muutamain petollisten
ihmisten kautta oisi tullut ilmi, kyllä hän ois' siunannut saunan ja
hieronut hyvänpäiväiseksi papin.
ENSIMÄINEN RATSUMIES. Mitä te siellä pakisette meidän piispasta?
Luulen, te vaan hankaatte riitaa.
SIEVERS. Huolehtikaa omia asioitanne! Ei teillä ole pienintäkään asiata
ongitella tänne meidän pöytään.
TOINEN RATSUMIES. Kenenkä luvalla te sitte solvaten puhutte meidän
piispasta?
SIEVERS. Vaan olenkos minä mikä velkapää vastaamaan sun eissäs? Kappas
tuota pöhkiötä!
ENSIMÄINEN RATSUMIES (lyöpi Sieversiä korvalle).
METZLER. Lyö tuo koira hengeti! Ryntäävät vastakkain.
TOINEN RATSUMIES. Tuusta tänne, jos uskallat!
ISÄNTÄ (erottaa ne toisistaan). Tokko te pysytte kuoressanne! Tuhannen
täytiset! Lapatkaa sen pisassa ulos, jos teillä on mitä ottelemista!
Siks' että huoneen kunniaksi tulee meillä kaiken käydä siivosti ja
säällisesti. (Syytää ratsumiehet ovesta ulos). Ja entäpäs, mitä te
aiheilette, aasit?
METZLER. Oho, hauku sinä vaan verosi mukaan, Hannu pikkunen, tahi saat
meiltä tuohon kuultavaan kalloosi. Lähetään, toveri, ja nepä siellä
ulkona me asetetaan alakärsäksi.
Kaksi Berlichingenin ratsumiestä tulee.
ENSIMÄINEN RATSUMIES. Mitäs tääll' on tekeillä?
SIEVERS. Ahaa, hyvää päivä, Petter! Hyvää päivää, Veit![4] Mistä matka?
TOINEN RATSUMIES. Älä sanaakaan hiiskahda siitä, ketä me palvellaan.
SIEVERS (supisee). Sittepä ei mahtane teidän herra Götz'innekään olla
kovin kaukana?
ENSIMÄINEN RATSUMIES. Suu poikki siitä! Onko teillä tässä mikä jupakka?
SIEVERS. Te tapasitte ne kaksi miestä ulkona, ne on Bambergiläisiä.
ENSIMÄINEN RATSUMIES. Mitä ne tekee täällä?
METZLER. No, Weislingen on linnassa, yläällä armollisen herran luona.
Sitä ne on saattamassa olleet sinne.
ENSIMÄINEN RATSUMIES. Kuka? Weislingen?
TOINEN RATSUMIES (hiljaa). Petter! se juuri on löytty otus!
(Kuuluvasti). Kuinka kauvan se on siellä ollut?
METZLER. Umpeen kaksi päivää. Mut että se nyt taasen aikoo lähteä
taipaleelle, kuulin ma toisen noista miehistä sanovan.
ENSIMÄINEN RATSUMIES (hiljaa). Enkö minä sulle sanonut, että hän on
täällä? Oispa vaan voitu tuolla puolen tähystää vähän aikaa. Lähetään,
Veit!
SIEVERS. Ei, avittakaa ensin meitä löylyttämään niitä Bamhergiläisiä.
TOINEN RATSUMIES. Onhan teitä kaksi kahta vastaan. Ja meill' on kiire
pois. Äijöö! (Pois).
SIEVERS. Aika hönkköjä, nuo ratsurit! Joll'et niille maksa, ei ne
avuks' läimäise kertaakaan, niin.
METZLER. Minä saatan vannoa, jotta niill' on joku vehje tekeillä. Ketä
ne palvelee?
SIEVERS. Ei mun pitäis' sitä virkkaa; muuten, sitä ne palvelee Götz'iä.
METZLER. Vai niin! Nyt pitää meidän niitä ulkona-olijoita pehmittää.
Lähetään! Niin pian kuin minulla on jykeä pahkasauva kädessä, en nuita
liioin pelänne heidän paistinvartaitaan.
SIEVERS. Kunpa me niinikään voisimme kerran rynnätä ruhtinasten[5]
kisaan, jotka meitä kettävät, jotta valkea luu näkyy.
* * * * *
_Ravintola metsässä_.
GÖTZ (oven edessä, lehmusten varjossa). Missä mun huovini viipynevät!
Mun täytyy tässä kävellä eestaas, muuten minut uni uuvuttaisi. Jo oltu
viisi päivää ja viisi yötä väijyksissä siltä silmää! Karvaalta alkaa
tuntua tämä rahtunen elämää ja vapautta. Jahka minä saavutan sinut,
Weislingen, sitä jälkeä minä hennon viettää vähän hyviäkin päiviä.
(Laskemassa lasiin). Taas tyhjä! -- Yrjö! Niin kauvan kuin viiniä
kestää ja raikasta tuulta, ei minua muuta kuin naurattaa tuo
ruhtinasten vallanhimo ja juonet. -- Yrjö! -- Niin, laittakaa te se
luopuisa Weislingen kiertää lihmimään nepasten ja nipi-kuomasten
pakeilla, se on omansa mustaamaan minua. Syteen tai saveen! Mut minä
olen valveilla. Sinä kyllä pääsit luiskahtamaan minun kynsistäni,
piispa! Vaan senpä tähden saakin sitten tuo sinun rakas Weislingenisi
korvata koko pyräyksen. -- Yrjö! Onko nyt pojan korvat lumpeissa! --
Yrjö! Yrjö!
YRJÖ (päällä panssari, suhteettoman suuri). Ankara Herra!
GÖTZ. Arossako sinä piilet? Ootko sinä maannut? Mitä naamari-ilvettä
sinä kujeilet? Mitä helkkarissa? Tulepas tänne! Sinä näytät hyvältä,
näen mä. Elä ujostele yhtään, poika. Sinä olet reipas, Jyri! Vainenkin,
jospa sinä oisit sen asun täyteinen! Se on Hannun haarniska, vai mitä?
YRJÖ. Hannu tahtoi nukahtaa, ja siks' aikaa riisaisi tämän päältään.
GÖTZ. Niinpä hän hennoo elää rennommin, kuin hänen herransa.
YRJÖ. Älkää vihastuko. Minä tämän hellävaraa otin siitä, sukaisin
päälleni ja sivalsin isäni vanhan miekan seinältä, juoksin niitylle ja
vetäisin paljaaksi.
GÖTZ. Jako huimit kaikinne päin? Siin' on tainnut pensaille ja
orjantappuroille käydä hyvästi. Onko Hannu nukkumassa?
YRJÖ. Teidän huutoonne kavahti hän ylös ja kiljaisi mulle, että te
kutsutte. Minä rupesin tätä haarniskaa riisumaan, kun kuulin teidät
toisesti, kolmannesti!
GÖTZ. Mene! vie jälleen panssari hälle, jonka oma se on, ja sano, että
hänen tulee olla valmiina ja hoitaa hevosia.
YRJÖ. Niit' olen minä ruokkinut hyvästi ja huoltanut siihen reilaan,
jotta te voitte istua satulaan, milloin tahansa tahdotte.
GÖTZ. Haepas mulle yksi potti viiniä, anna myös Hannulle lasillinen,
sano hälle, jotta hänen sietää olla pirteänä, pian koittaa lähtöhetki!
Minä tässä vartoon joka silmänräpäys vakoojoitani palajaviksi.
YRJÖ. Ah, ankara Herra!
GÖTZ. No mikä sinua vaivaa, poika?
YRJÖ. Enkö minä pääsisi mukaan?
GÖTZ. Toissa kertana, Yrjö, kun lähtään kauppamiehiä saavuttamaan ja
kuormia riistämään.
YRJÖ. Toissa kertana! Niin te olette jo monesti sanonut. Oi, tällä
kertaa, tällä kertaa! Minä juosta vikittäisin vaan jälkivietteessä,
vaan sivulta päin pälymässä. Minä tahtoisin olla nuolen-noutajana
teillä.
GÖTZ. Vasta-kertana, Yrjö. Sinun pitää ensin saada jakku, kypärä ja
keihäs.
YRJÖ. No ottakaa minut matkaan! Jos min' oisin ollut mukana viime
kerrallakin, ei teilt' oisi jousi joutunut hukkaan.
GÖTZ. Oletko sinä sen jälille päässyt?
YRJÖ. Te olitte sillä heittänyt vihollista päähän, joku jalkamies oli
siepannut sen ylös, ja hui-hai! -- se oli mennyttä kalua. Eikös ole
totta? Tiennen sitä toki minä, niin!
GÖTZ. Kertooko mun huovini sulle semmoisia!
YRJÖ. Nepä ne vissiin. Sen livulta minä viheltelenkin niille minkä
mitäkin virrentutkaimia, kun ollaan hevosia sukimassa, ja opetan niille
somia lauluja.
GÖTZ. Sin' oot urhakka poika.
YRJÖ. Ottakaa minut mukaanne, että mä saisin näyttää.
GÖTZ. Vasta-kertana, ja sanasta miestä! Noin asutonna sin' et saa
lähteä taisteluihin. Tuleva aika myöskin tarvitsee miehiä. Minä sanon
sulle, poika, että moinen kallis aika on tuleva: ruhtinaat tarjoovat
aarteitaan tämmöisestä miehestä, jota he nyt vainoovat. Mene, Yrjö,
anna Hannulle haarniska takaisin ja tuo mulle viiniä. (Yrjö pois.)
Missä ihmeellä mun huovini viipyvät! Sitä en voi käsittää. Joku munkki!
Mistähän se tullee?
Veli Martti tulee.
GÖTZ. Kunnian-arvoinen taatto, hyvää iltaa! Mistä näin myöhään? Pyhän
rauhan mies, teidän verrallanne saa hävetä moni ritari.
MARTTI. Kiitän teitä, jalo Herra! Ja olen tätä nykyä ainoasti nöyrä
veli, jos mitä nimi tulee kyseeseen. Augustinus olen luostari-nimeltä,
toki mieluisin maine on minusta ristimänimeni: Martti.
GÖTZ. Te olette väsynyt, veli Martti, ja epäilemättä te janootte.
(Poika tulee). Siinä tuleekin viini ihan tasaiseen tarpeeseen.
MARTTI. Minulle joku siemaus paljasta vettä. Minä en tohdi juoda
viiniä.
GÖTZ. Sotiiko se teidän lupaustanne vastaan?
MARTTI. Ei, jalo herra, viinin-juominen ei sodi minun lupaustani
vastaan; mutta koska viini sotii lupaustani vastaan; niin minä en juo
viiniä.
GÖTZ. Kuinka tuo teistä on ymmärrettävä?
MARTTI. Hyvä teille, ett'ette sitä ymmärrä. Syömä ja juoma,
luullakseni, on ihmisen elämä.
GÖTZ. Hyvä!
MARTTI. Te kun olette syönyt ja juonut, te olette kuin
uudesti-syntynyt, olette voimakkaampi, rohkeampi, luonnistuneempi
tehtäväänne. Viini ilahuttaa ihmisen sydäntä, ja iloisuus on kaikkien
hyvien avujen äiti. Kun te olette viiniä juonut, olette aina
kahdenvertainen siksi, mikä teidän tulee olla, kahta mointa selvempi
ajattelemaan, kahta mointa hartaampi ryhtymään toimeen ja kahta mointa
kerkeämpi sen suorittamaan.
GÖTZ. Siihen nähden kuin minä sitä juon, tuo on totta.