Ensimmäinen kohtaus.
Sama seutu. Huone kuninkaan linnassa.
(Kuningas Juhana, Pandulph, kantaen kruunua,
ja seuralaisia tulee.)
KUNINGAS JUHANA.
Näin nyt ma herrauteni kultarenkaan
Käteenne annoin.
PANDULPH (antaen kuninkaalle kruunun).
Kädestäni saatte
Takaisin paavin läänityksenä
Kuninkaallisen oikeuden ja vallan.
KUNINGAS JUHANA.
Sananne pyhä pitäkää, ja menkää
Heti Ranskan leiriin; pyhän isän teille
Suomalla vallalla heit' estelkää,
Ennenkuin täällä tulessa on kaikki.
Nyreät kreivimme on kapinassa,
Ja kansa, riidoin velvoituksen kanssa,
Uskollisuutta vannoo sielun täyden
Verelle vieraan, ulkovallalle.
Ja tätä pahain nestehien tulvaa
Ei muu voi asettaa kuin yksin te.
Siis joutukaa; niin sairas nyt on aika,
Ett' oiti täytyy lääkitystä antaa,
Tai tulee tuho parantumaton.
PANDULPH.
Mun henkeni se tämän myrskyn nosti,
Kun paaville te uhottelitte;
Mut nyt, kun syvää katumusta teitte,
Taas kielin sodan myrskyn asetan
Ja maahan riehuvaan tuon kaunist' ilmaa.
Huomatkaa, tänä helatorstaina,
Paaville vannomanne valan tähden,
Aseensa vaadin Ranskan heittämään.
(Menee.)
KUNINGAS JUHANA.
Nyt helatorstaiko? Profeetta sanoi,
Ett' ennen lounaa helatorstaina
Ma kruunustani luopuisin. Niin kävi;
Ma luulin pakosta sen tapahtuvan,
Mut, taivaan kiitos, omin ehdoin tein sen.
(Bastardi tulee.)
BASTARDI.
Mennyttä koko Kent on; Dover-linna
Vain yksin kestää; kelpo isäntänä
Dauphin'in joukot Lontoo otti vastaan.
Teit' aateli ei kuule, palvelustaan
Viholliselle tarjomaan on mennyt;
Ja hurja säikky ajaa sinne tänne
Pient', epäröiväin ystäväinne laumaa.
KUNINGAS JUHANA.
Palata eikö loordit tahtoneet,
Kun kuulivat, ett' Arthur vielä elää?
BASTARDI.
Kuolleena hänet kadull' äkkäsivät,
Vain tyhjän lippaan, josta hengen helmen
Kirottu käsi oli ryöstänyt.
KUNINGAS JUHANA.
Tuo Hubert konna sanoi: Arthur elää.
BASTARDI.
Niin, mut ei, jumalauta, muuta tiennyt!
Vaan miksi allapäin ja murheissanne?
Suur' olkaa työssä niinkuin aatteessakin,
Ja silmää kuninkaallist' älköön mailma
Pelon ja tuskan valtaamana nähkö.
Kuin aika valpas olkaa: tuli tulta
Ja uhka uhkaa vastaan; hirmun korskaan
Korskalla vastatkaa! Alemman silmä,
Jok' isoisilta lainaa ryhtinsä,
Isoksi kasvaa esimerkistänne
Ja ottaa päälleen uljaan sankarhengen.
Pois! Välkkykää kuin sodan jumala,
Kun sotakenttää kaunistaa hän aikoo!
Rohkeutta vain ja mieltä ylevää!
Kuin? Leijonaako pesäst' etsittävä?
Ja siellä pelkoon säikytettävä?
Ei, se ei kelpaa. Pystyyn vain! Ja tuhoon
Käsiksi käykää kodist' etäämmällä;
Päin syöskää, ennenkuin se liki pääsee!
KUNINGAS JUHANA.
Tääll' äsken kävi paavin lähetti;
Tein hänen kanssaan onnellisen rauhan;
Dauphin'in sotajoukon kotiin laittaa
Hän lupasi.
BASTARDI.
Oi, kunniaton liitto!
Pitääkö meidän omallakin maalla
Terveiset laittaa, sovintoa pyytää,
Kursailla, tinkiä ja keskustella
Hyökkääjäin kanssa? Parratonko poika,
Hyväilty silkkinarri, meitä uhkaa,
Väettää mieltään sotaisessa maassa,
Ivaten ilmaa lepattavin lipuin
Ja ilman vastusta? Aseihin, herra!
Ehk' ei saa kardinaali rauhaa aikaan;
Ja joskin saa, niin sanottakoon meistä,
Ett' oli meillä tahto vastustaa.
KUNINGAS JUHANA.
Tee, mik' on sopivinta aikaan nähden.
BASTARDI.
Eteenpäin, rohkein mielin! Tiedän vaan:
Pystymme uljaammatkin voittamaan.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Tasanko Saint Edmunds-Bury'n luona.
(Louis, Salisbury, Melun, Pembroke, Bigot tulevat
aseissa sotamiehineen.)
LOUIS.
Kopio tuosta tehkää, lord Melun,
Ja muistoksi se pankaa hyvään talteen.
Nuo loordit sitten saakoot pohjakirjan.
Niin että he, kuin mekin, lukemalla
Siin' esitetyt kohdat, tietäisivät,
Miks äsken sakramentin otimme,
Ja pitäisivät liiton rikkomatta.
SALISBURY.
Me sitä emme koskaan riko, me.
Ja, jalo Dauphin, vaikka menollenne
Pakotont', ehdollista luottamusta
Näin vannomme, niin uskokaa mua, prinssi:
Ei hauskaa, että moista ajan kuismaa
Kehnolla kapinalla laastaroidaan
Ja yhden mätähaavan paranteeksi
Useita tehdään. Mieltä oikein särkee,
Kun täytyy kupeeltani vetää rauta
Ja tehdä leskiä, oi! maassa, missä
Maineikas puolustus ja pelastus
Nimeä Salisburyn nyt ääneen huutaa.
Mut siihen määrään saastunut on aika,
Ett' oikeutemme terveys ja hoito
Pakottaa meitä julmaan väkivaltaan
Ja hurjaan vääryyteen. Oi! Onhan sääli,
Murheiset ystäväni, että meidän,
Tään saaren poikien ja lasten, täytyy
Se kolkko hetki ijässämme nähdä,
Ett' yhdymme sen vihollisten riviin
Ja vieraan kanssa kilvan ihanaa sen
Povea poljemme -- ah! pois ma käännyn.
Ja tätä pakollista tahraa itken --
Vain oudon aateliston kunniaksi
Seuraillen tänne vieraan lippua.
Kuin? Tänne? -- Kansa, oi, jos muuttaa voisit!
Jos käsi Neptunon, mi sua kaulaa,
Vois itsetuntemisen riistää sulta
Ja pakanaiseen rannikkoon sun niitää,[19]
Miss' yhtyis näiden kahden kristijoukon
Vihaiset veret liiton valtimoksi,
Eik' enää naapur'riitaan menehtyisi.
LOUIS.
Jaloa mieltä tuolla ilmaiset,
Ja suuri tunnon taisto povessasi
Sen panee jaloudesta järkkymään.
Oi, oivan olet kamppauksen käynyt
Pakon ja velvoituksen välillä!
Suo, että pyyhin pois tuon jalon kasteen,
Mi hopioina poskillesi valuu.
Naiskyyneleistä sydämmeni heltyi,
Ja ne vain sitä tavallist' on tulvaa;
Mut tuopa, moinen miehen itkun tyrsky,
Tuo sielun myrskyn kaivelema rankka,
Enemmän pelottaa ja tyrmistyttää,
Kuin jos näkisin taivaan katon täynnä
Tulisten ilmanraanain kiemuroita.
Pää pystyyn vain nyt, kuulu Salisbury,
Ja ylväin mielin pois tuo myrsky työnnä!
Nuo vedet jätä lasten silmiin, jotka
Ei ole nähneet jättimailman vimmaa
Ja onneen yhtyneet vain juhlissa,
Kun ilot, pilat, seurat verta kiihtää.
Tule! Rikkaan onnettaren kukkaroon
Saat sinä kätes yhtä syvään pistää
Kuin Louis'kin; -- te samoin, herrat kaikki,
Te, joiden jännevoima minuun yhtyy.
(Pandulph tulee seuralaisineen)
On niinkuin puhunut ois enkeli:
Kas, pyhä legaatti se tuossa tulee
Kädestä taivaan tuomaan meille valtuun
Ja oikeuden leiman painamaan
Pyhällä hengellänsä toimihimme.
PANDULPH.
Terveeksi, jalo Ranskan prinssi! Sitten:
Juhana kuningas nyt Rooman kanssa
On sopinut; hän muuttanut on mieltä,
Ei pyhää kirkkoa, ei Rooman hiippaa,
Ei valtakaupunkia enää uhmaa.
Siis lippus ylväät päästele, ja hilli
Tuo hurjan sodan raivo henki, että,
Kuin kädest' apatettu jalopeura,
Lepohon rauhan jalkoihin se laskis,
Eik' oisi muun kuin silmän kauhuna.
LOUIS.
Anteeksi, pyhä isä! Min' en väisty.
Ma olen liian suurisyntyinen,
Käskettävä ja renki ollakseni
Ja kuuliainen välikappale
Kellenkään valtiaalle maailmassa.
Henkenne ensin puhui tulta hiiliin
Sodaksi tään maan välille ja minun;
Ain' uutta sytykettä tuleen toitte;
Nyt suur' on liekki, sitä sammuttamaan
Ei riitä sytyttäjän heikko henki.
Näytitte mulle oikeuteni kasvot,
Haluni tähän maahan käänsitte.
Ajoitte sydämmeeni tämän tuuman.
Nyt sanotte; Juhana Rooman kanssa
On rauhan tehnyt. Mitä minun siihen?
Mun tämä maa on naimaosana
Arthurin jälkeen; puoliks vallannutkin
Sen olen. Taantuisinko nyt, siks että
Juhana teki Rooman kanssa rauhan?
Minäkö Rooman orja? Rahoillako
Ja sotureilla, sotavaroillako
Mua Rooma auttoi? Eikö ole kaikki
Mun niskoillani? Kuka muu, kuin minä
Ja ne, jotk' asiaani kannattavat,
Hikoillen puuhaa näissä sotatöissä?
Riemuillut eikö kansa: _vive le roi!_
Kun saaren kaupunkien kautta kuljin?
Mull' eikö parhaat kortit, voittaakseni
Tään helpon pelin, miss' on kruunu kaupan?
Nyt voittoniko sikseen heittäisin?
Ei, kautta kunniani! Mahdotonta!
PANDULPH.
Asian ulkopuolen näette vain.
LOUIS.
Sisä- tai ulkopuolen! Min' en
Siks kunnes teen niin kuuluks yritteeni,
Kuin rohkealle toivolleni taattiin,
Ennenkuin tämän urhojoukon hankin
Ja nämä tulihenget kokoon haalin,
Jotk' uhmaa voittoa ja maineen löytää
Kidasta vaarojen ja kuolemankin. --
(Torven toitaus kuuluu.)
Mik' uljas torvi tuolla meitä kutsuu?
(Bastardi tulee seurueineen.)
BASTARDI.
Maailman säädyllisten tapain mukaan
Puhua pyydän: virkani on haastaa. --
Kuninkaan luota tulen, pyhä isä,
Kysymään, kuinka toimenne te teette.
Kun vastuun saan, niin tiedän, miten laaja
on liikkumisen valta kielelläni.
PANDULPH.
Dauphin on liian itsepäisen jäykkä,
Ei tahdo pyyntööni hän suostua,
Vaan sanoo suoraan: aseita ei heitä.
BASTARDI.
Pojass' on oikeus, kautta veren kaiken,
Mit' äkä huokuu! -- Englantia kuulkaa;
Mun kauttani sen majesteetti haastaa:
Aseissa on hän, niinkuin tulee olla,
Tät' älytöntä, hölmää käyntiänne,
Tät' ase-ilvettä ja hurjaa pilaa,
Tät' uhkaa parratonta, poikasotaa
Kuningas nauraa vain, ja hän on valmis
Tään vaivaissodan ja nuo kerijoukot
Pois maansa alueelta pieksemään.
Se käs', jok' oman oven eessä teitä
Niin suomi, että koikkuun kömmitte,
Sukelsitte kuin sanko salakaivoon,
Ryömitte pehkuun tallin pilttuisiin,
Lippaissa, kirstuiss' asuitte kuin pantit,
Elitte sikain kanssa, makorauhaa
Haitte haudoissa ja käähkänöissä
Ja oman kansan kukon kieuntaakin[20]
Vavahditte ja vapisitte, luullen
Sit' asestetun engelsmannin ääneks:
Se voitollinen käsi nytkö herpos,
Jok' antoi kodissanne vitsaa teille?
Ei! Aseiss' ylvä kuningas on, tietkää.
Hän niinkuin kotka poikains' yli leijaa,
Ja päälle käy, jos lähestyy ken pesää.
Ja luopiot te kiittämättömät,
Veriset Nerot, maanne äidin kohdun
Te raatajat, hävystä punastukaa,
Kun eukkonne ja kalvaat impenne,
Kuin urhottaret, rummun jälkeen käyvät,
Sotisormikkaisiin vaihtain sormustimet,
Keihäisiin neulat, hellät sydämmensä
Verisiin, hurjiin intohimoihin.
LOUIS.
Kehusi lopeta ja kotiin käänny!
Torassa meistä voiton viet, sen myönnän.
Hyvästi! Aikamme on liian kallis
Hukata lörppään.
PANDULPH.
Suokaa minun haastaa.
BASTARDI.
Ei, minä puhun.
LOUIS.
Kumpaakaan en kuule --
Soi, rumpu! Sodan kieli puhukoon
Tääll'-oloni ja oikeuteni puoleen!
BASTARDI.
Ne huutaa, rumpunne, kun niitä lyödään;
Te myös, kun teidät lyömme. Kaiku vain
Sa rumpus pärinällä herätä,
Niin tääll' on yhtä pingoitettu rumpu,
Jost' yhtä äänekäs soi kaiku vastaan.
Lyö toista, toinen yhtä äänekkäästi
Rämähtää taivaan korvaan, ilkastellen
Jyräkkää ukkosääntä. Hän jo saapuu --
Nojaumatta tuohon nilkkuun pappiin, --
Jot' ivaks enemmän kuin hyödyks käytti --
Juhana uljas: kypärässä hällä
Luuranko istuu, jonka työnä tänään
On niellä tuhatkunta ranskalaista.
LOUIS.
Soi, rumpu, soi! Nyt suoraan vaaroihin!
BASTARDI.
No niin, Dauphin; ne varmaan löydätkin.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Sama seutu. Tappelutanner.
(Sotamelskettä. Kuningas Juhana ja Hubert tulevat.)
KUNINGAS JUHANA.
No, kuinka meidän käy? Oi, sano, Hubert!
HUBERT.
Huonosti, varon. Kuinka voitte, herra?
KUNINGAS JUHANA.
Tää poltto, jok' on vaivannut niin kauan,
Mua ahdistaa. Oi, sydän on niin sairas!
(Sanansaattaja tulee.)
SANANSAATTAJA.
Lankonne, herra, uljas Faulconbridge,
Pakohon teitä kehoittaa ja pyytää
Mua tuomaan tiedon, minne lähdette.
KUNINGAS JUHANA.
Swinstead'iin, sano, sinne luostariin.
SANANSAATTAJA.
Huoletta vain! Se suuri sotavoima,
Jot' odotteli Dauphin avukseen,
Toiss'yönä Goodwin-sand'iss'[21] ajoi maalle,
Juur' Richard sai sen tietää. Ranskalaiset
Sotivat veltosti ja peräytyvät.
KUNINGAS JUHANA.
Mua voi! Tää julma kuume minut polttaa,
En jaksa sanomastas iloita.
Swinstead'iin pian! Kantotuoli tänne!
Mun valtaa heikkous, mua raukaisee.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Sama seutu. Toinen kohta tappelutannerta.
(Salisbury, Pembroke, Bigot y.m. tulevat.)
SALISBURY.
Paljonhan kuninkaall' on ystäviä.
PEMBROKE.
Uus ryntäys! Rohkeutta ranskalaisiin!
Käy pahoin meidän, jos käy pahoin heidän.
SALISBURY.
Tuo pirun äpärä, tuo Faulconbridge,
Uhalla uhan yksin kestää taiston.
PEMBROKE.
Kuningas sairas lie ja matkaan mennyt.
(Melun tulee haavoitettuna, kahden soturin taluttamana.)
MELUN.
Englantilaisten luopioitten luokse!
SALISBURY.
Meill' oli onnen aikaan toinen nimi.
PEMBROKE.
Melun se on.
SALISBURY.
Ja kuolinhaavoissa.
MELUN.
Englannin ylimykset, paetkaa!
Olette myydyt. Kirvoittakaa rihma
Kapinan neulasta ja tervehtäkää
Eronnut uskollisuus palanneeksi!
Kuninkaan eteen menkää, polvistukaa!
Jos Dauphin tulee päivän sankariksi,
Niin vaivojenne palkaksi hän teiltä
Päät poikki lyö. Sen on hän vannonut,
Ja minä myös, ja muutkin meidän kanssa,
Saint Edmunds-Bury'n pyhäll' alttarilla,
Samalla, missä kalliin ystävyyden
Ja ikilemmen valan teille teimme.
SALISBURY.
Se onko mahdollista? Onko totta?
MELUN.
Mull' eikö silmäin eessä kuolon kauhu
Ja jäljell' elämää vain pieni hiukka,
Mi verin valuu pois, kuin vahakuva[22]
Sulaen hajoo tulen paistehessa?
Mik' yllyttää mua nyt vois petokseen.
Kun petost' en voi hyödykseni käyttää?
Miks valehella täällä kuolisin,
Kun tuolla elää täytyy totuudella?
Sen sanon taas: jos Dauphin tänään voittaa,
Niin väärin vannoi hän, jos noilla silmin
Te nähdä saatte uuden päivän nousun.
Tän' yönä -- jonka mustat myrkkyhuurut
Väsyneen, heikon, vanhan päivänpojan
Palavan sulkatöyhdön päällä suitsee --
Tän' yönä teiltä elinpäivät päättyy,
Ja palkka-petoksenne palkaksi
Henkenne teiltä petoksella viedään,
Dauphin jos teidän avullanne voittaa.
On muuan Hubert kuninkaanne luona,
Hänelle terveiseni; rakkautemme
Ja muisto siit', ett' isoisäni
Tääll' Englannissa syntyi, tuntoani
Pakottaa tämän tunnustuksen tekoon.
Siis melusta ja hälinästä täältä
Pois viekää minut paikkaan, missä rauhass'
Aatella saisin aatosteni tähteet
Ja tehdä ruumiin eron sielusta
Pyhissä mietteissä ja rukouksissa.
SALISBURY.
Uskomme sua. -- Hornaan sieluni,
Jos ei mua muoto miellytä ja sävy
Tään kauniin tilaisuuden, joka meidät
Kirotun paon teiltä palauttaa!
Nyt, niinkuin hiljaa laskeuva luode,
Jätämme hurjat harhatiet ja käymme
Taas vanhaa hylkimäämme valtaväylää,
Lipuen tyveninä, nöyrinä
Mereemme, suuren kuninkaamme turviin. --
Käteni auttaa kantamaan sua täältä:
Näen kuolon julmat tuskat silmissäsi. --
Pois, ystävät! Taas pako uudistuu,
Mut vanha uskollisuus palautuu.
(Menevät, taluttaen Melun'ia.)
Viides kohtaus.
Sama seutu. Ranskalaisten leiri.
(Louis tulee seurueineen.)
LOUIS.
Ei auringolla ollut mailleen mieli,
Vaan viipyi, lännen rantaa punaten,
Kun arat engelsmannit omaa maataan
Mittaili taappäin. Hyvä tuli loppu,
Kun verileikin jälkeen hyvää yötä
Jyrähytimme liikatykeillämme.
Ja kirvoitimme liput ryysyiset,
Kentälle viimeisinä herroiks jääden.
(Sanansaattaja tulee.)
SANANSAATTAJA.
Missä on prinssi?
LOUIS.
Tässä. -- Mitä tiedät?
SANANSAATTAJA.
Melun on kuollut; hänen toimestansa
Englannin loordit taas on luopuneet;
Ja kauan odotettu apuvoima
On Goodwin-sand'in luona hukkunut.
LOUIS.
Kirottu tieto! Kirottu myös sinä!
En luullut että tänään apeutuisi
Näin mieleni. -- Ken sanoi Juhanan
Paenneen pari tiimaa ennen, kuin
Hapuva pimeys erin ajoi joukot?
SANANSAATTAJA.
Ken lienee sanonut, mut totta on se.
LOUIS.
Siis kukin paikalleen, ja varuill' olkaa!
Niin aikaiseen ei aurinkokaan nouse,
Kuin minä huomispäivän onnen leikkiin.
(Menevät.)
Kuudes kohtaus.
Aukea paikka Swinsteadin luostarin läheisyydessä.
(Bastardi ja Hubert tulevat eri taholta.)
HUBERT.
Ken siellä? Joutuun sano, muuten ammun.
BASTARDI.
Ystävä olen. Mutta kuka sinä?
HUBERT.
Englannin puoluetta.
BASTARDI.
Minne matka?
HUBERT.
Mitä se sinuun? Minä enkö saisi
Sun tietäs tiedustaa kuin sinä minun?
BASTARDI.
Hubert, ma luulen.
HUBERT.
Se on tosi luulo,
Siis joka tapauksess' ystäväksi
Sun uskon, koska äänestä mun tunnet.
Ken olet?
BASTARDI.
Kuka lienen; vaan jos tahdot,
Niin mielikseni uskoa sa voisit,
Ett' olen Plantagenet tavallaan.
HUBERT.
Oi, muisti pahaa! Häpeään mun saatte.
Sinä ja päätön yö. Suo anteeks, urho,
Ett' ääni, sinun huuliltasi tullut,
Mun korvissani soi niin vieraalta.
BASTARDI.
Pois kaikki sievistelyt! Mitä uutta?
HUBERT.
Hapuilen tässä pilkkomustass' yössä
Tavoittaa teitä.
BASTARDI.
Lyhyeen: mit' uutta?
HUBERT.
Oi, hyvä herra, yön mukaista uutta,
Kamalaa, mustaa, julmaa, lohdutonta!
BASTARDI.
Esille uutisesi hirvein haava!
En ole nainen minä, enkä pyörry.
HUBERT.
Kuninkaan lienee munkki myrkyttänyt;
Sanaton oli melkein; syöksyin tänne
Tät' ilmoittamaan teille; parempi
Äkiltä varustauta turmaa vastaan,
Kuin jos sen verkkaiseltaan tietää saa.
BASTARDI.
Kuink' otti hän sen? Kuka ensin maistoi?
HUBERT.
Sanoinhan: munkki, uskalias konna,
Jolt' äkkipäätä ratkes sisukset;
Kuningas puhuu vielä, ehkä toipuu.
BASTARDI.
Ken majesteettia jäi hoitamaan?
HUBERT.
Vai ette tiedä? Palanneet on loordit,
Ja Henrik-prinssin tuoneet mukanaan.
He prinssin pyynnöst' ovat armon saaneet
Ja ovat kaikin majesteetin luona.
BASTARDI.
Vihasi hilli, kaikkivoipa taivas,
Meit' älä yli voimain koittele!
Tän' yönä, tiedä, puolet voimastani
On tällä alangolla tulva vienyt;
Lincolnin rimmet nuo ne kaikki nielleet;
Mun hyvä ratsu tuskin pelasti.
Edellä käy! Nyt luokse kuninkaan?
Ehk' on hän kuollut ennen tuloani.
(Menevät.)
Seitsemäs kohtaus.
Swinsteadin luostarin puutarha.
(Prinssi Henrik, Salisbury ja Bigot tulevat.)
PRINSSI HENRIK.
On liian myöhä; kaikki elinveret
On myrkyttyneet; selvä, kirkas aju --
Tuo muka sielun hauras asuinsuoja --
Nyt hourunsekaisilla mietteillään
Ennustaa, että lähellä on muutos.
(Pembroke tulee.)
PEMBROKE.
Kuningas puhuu vielä; ja hän luulee,
Ett' ulkoilmahan jos hänet tuodaan,
Niin ankaran ja tuimelevan myrkyn
Tulinen hehku siitä vaimenee.
PRINSSI HENRIK.
Puutarhaan tänne hänet tuottakaa. --
(Bigot menee.)
Houriiko vielä?
PEMBROKE.
Tyynempi hän nyt on
Kun teidän lähteissänne; äsken lauloi.
PRINSSI HENRIK.
Oi, taudin hairausta! Viimeisillään
Ei tuimat tuskat tunne itseään.
Kun kuolo ryöstänyt on ulko-osat,
Niin näkymättömiin se katoo, sieluun
Se rynnistää, ja sitä kiusaa, raataa
Nyt legionat haaveit' outoja,
Jotk', ahtautuen tähän viime loukkoon,
Vain hämmentävät toisiaan. On kummaa
Tuo kuolon laulaminen. Poika olen
Ma tuolle kalpealle joutsenelle,
Jok' omaa kuolinvirttään vaikeroitsee
Ja heikkoutensa urkutorvella
Sielun ja ruumiin soittaa ikirauhaan.
SALISBURY.
Huoletta, prinssi; teill' on syntyvalta
Tää sekasorto järjestää, mi hältä
Jäi muodottomaksi ja keskoiseksi.
(Bigot palajaa seuralaisineen, jotka tuolissa
kantavat kuningas Juhanaa.)
KUNINGAS JUHANA.
Nyt sielulla on tilaa! Mielinyt
Ei mennä ovist' eikä ikkunoista.
Niin kuuma mun on povessani kesä,
Ett' ihan tomuks sisukset se jauhaa.
Olen kuva, jonka kynä kyhännyt
On pergamentille; tulessa tässä
Kutistun nyt.
PRINSSI HENRIK.
Kuin voitte, majesteetti?
KUNINGAS JUHANA.
Tuhottu, -- myrkytetty, -- kuollut, -- kurja;
Ja kukaan teist' ei pyydä talvea
Jääkättään vatsahani pistämään,
Tai johda valtakunnan virtoja
Poveeni palavaan, tai pyydä, että
Mun pykiville huulilleni pohja
Viluista tuultaan suikkaisi ja jäillään
Mua viihdyttäisi. -- Paljoa en pyydä,
Vain kylmää lohtua, ja tylyt, kovat
Te olette, kun senkin kiellätte.
PRINSSI HENRIK.
Oi, kyyneleilläni jos oisi voimaa
Virkistää teitä!
KUNINGAS JUHANA.
Suola niiss' on kuumaa.
On sisässäni helvetti, ja myrkky
Siell' asustaa kuin vihamies, ja vaivaa
Armotta kirottua vertani.
(Bastardi tulee.)
BASTARDI.
Oi, mua polttaa tulikuuma kiire,
Palava into nähdä kuningasta.
KUNINGAS JUHANA.
Silmääni ummistamaan tulit, lanko.
Sydämmen touvit palaneet on poikki,
Ja kaikki elämäni pursiköydet
On vain kuin rihma, hieno hivuskarva;
Sydäntä kannattaa vain pieni säie,
Mi tuskin kerrontasi ajan kestää;
Ja sitten kaikk' on multaa, mitä näet,
Hävinneen kuninkuuden tyhjä muotti.
BASTARDI.
Dauphin nyt varustelee matkaa tänne;
Kuink' otetaan hän vastaan, tiesi taivas!
Eräänä yönä, tilaisuutta käyttäin
Kun peräydyin, niin paras miehistöni
Vajosi arvaamatta rimpisuohon,
Miss' äkillinen tulva nieli sen.
(Kuningas kuolee.)
SALISBURY.
Puhutte kuolon sanaa kuolleen korvaan. --
Oi, herrani! -- Juur' kuningas -- ja nyt!
PRINSSI HENRIK.
Tie sama mullakin ja sama loppu.
Ei varmuutta, ei turvaa päällä maan:
Kuningas äsken, ja nyt talmaa vaan!
BASTARDI.
Sa noinko menit? Nyt vain minä jään,
Sijassas koston tointa täyttämään.
Ja sitten sielu taivaaseen sua seuraa,
Niinkuin se palveli sua maankin päällä.
Nyt tähdet te, jotk' oikeill' aloillanne[23]
Taas liikutte, miss' on nyt voimanne?
Parempaa alttiutta näyttäkää;
Palatkaa heti kanssani; pois syöskää
Tuho ja alituinen häpeä
Hervonneen maamme heikolt' ovelta!
Koht' etsoon, muuten koht' on etso täällä!
Dauphin se meitä kantapäille tallaa.
SALISBURY.
Vähemmän, näen mä, tiedätte kuin me.
Sisällä tuolla lepää kardinaali;
Dauphin'in luota hän vast'ikään tuli
Ja rauhanehdot tuoden semmoiset,
Jotk' ottaa voimme kunnialla vastaan.
Hän oiti sodast' aikoo luopua.
BASTARDI.
Sen tekee sitä mieluummin, kun näkee
Ett' ollaan täällä vahvat vastustukseen.
SALISBURY.
Ei, hän jo tavallansa on sen tehnyt:
Lähettänyt on monet lastivaunut
Jo rannikolle päin, ja kardinaalin
Sovittaa antaa koko riitajutun.
Tään kanssa minä, te, ja muutkin loordit;
Jos mieli, tänään iltapuolla käymme
Asian hyvään loppuun saattamaan.
BASTARDI.
No, olkoon sitte. -- Ja te, jalo prinssi,
Ja muutkin prinssit, joit' ei siellä tarvis,
Isänne ruumis hautaan saattakaa.
PRINSSI HENRIK.
Me hänet Worcester'ihin hautaamme.
Se hänen tahtons' oli.
BASTARDI.
Sinne siis, --
Ja onni itsellenne, astuissanne
Perittyyn kunniaan ja valta-arvoon!
Eteenne nöyrimmästi polvistun
Ja uskollista lupaan palvelusta
Ja alaist' alttiutta ijäisesti.
SALISBURY.
Ja sama nöyrä tarjous on meillä,
Ja ijäti se tahratonna olkoon.
PRINSSI HENRIK.
Mun heltyy mieleni; se kiittää tahtois,
Mut sit' ei muuten voi kuin kyynelin.
BASTARDI.
Suruista aika vieköön pakko-osan,
Kosk' on jo etumaksuun tuskaa saanut. --
Ei valloittajan korskan jalan alle
Taipunut vielä maamme, eikä taivu,
Jos ei se itseens' ensin haavaa iske.
Kotona taaskin Englannin on prinssit.
Nyt mailman kolme kulmaa varustelkoon,
Ne kuritamme! Kukaan meit' ei ketä,
Englanti jos vain itseään ei petä.
(Menevät.)