»Hiljaa! Sido kielesi kiinni. He ovat lumoavia. En olisi milloinkaan
uskonut. Jos Szelistye on kauttaaltaan tämän näköistä, rakennan sinne
ensi talvena linnan itselleni.»
»Ja minusta tulee linnanvouti, eikö totta, armollinen herra?»
»Se olisi sama kuin uskoisi silavan koirien huostaan.»
Solakat hovipojat, joilla oli yllään valkeat kullalla kirjaillut
silkkivaipat, vapauttivat varjostimenkantajat. Jokaisella heistä
oli riikinkukonsulista tehty viuhka kädessä. Nyt katseli sata
riikinkukonsilmää ja kaksi hovipojansilmää noita suloisia kasvoja.
Viuhkojen suhiseva ja liehuva liike toi viileän henkäyksen painostavaan
kuumuuteen.
Kuinka ihanaa, kuinka miellyttävää! Ehkä se ei ollutkaan tuulahdusta,
vaan pelkkää kuvittelua. Samantekevä, nouse, nouse, kuin olisit
oikea tuuli, työnnä liiallinen kuumuus kasvoista, huumaannu ruusujen
tuoksuista, saata pienet hiussolmusta luisuneet kutrit liikkeelle,
jotta ne voisivat kisailla miesten silmillä.
Niin he astelivat sokkeloista, kaikuvaa holvikaarta pitkin toiseen
pihaan, josta portaat veivät ensi kerrokseen.
Portaiden luona odotteli kuusi husaaria, kolmen vihreällä silkillä
päällystetyn kantotuolin ääressä. ‘
»Nyt teidän on istuttava noihin», määräsi isonenäinen.
»Tuohon pieneen taloonko?» kysyi Vuca. »En ole mikään viiriäinen enkä
istu siihen.»
Herra Rostó polki jalkaa.
»Viiriäinen et ole, se on varmaa, mutta hanhi sinä olet, sen voin
sanoa. Etkö tiedä, kenen luona sinä olet nyt? Etkö pelkää, että
kuningas heti antaa hakata pääsi poikki?»
»Ah, mitäpä hän tekisi poikkihakatulla päälläni?»
Anna Gergely istuutui kantotuoliin, noudattaen neuvoa, jonka vanhus oli
kotona hänelle antanut.
Ei Mariakaan vastustellut; viuhkojen löyhyttely oli muuten saanut hänet
jälleen virkoamaan.
Kun Vuca näki sen, ajatteli hän: »No, koska nuokaan eivät arkaile, ei
minunkaan tarvitse pelätä.»
Hän hypähti kantotuoliin kuin orava ja huusi vain kerran, kun husaarit
tarttuivat kantotuolin edessä ja takana oleviin tankoihin ja kohottivat
hänet ilmaan kuin höyhenen.
»Ah, hyvä Jumala! Kunpa ette vain pudottaisi minua!»
Ensi kerroksen suuri ritarisali oli täynnä hirvensarvia ja aseita, ja
keskellä oli kullattu valtaistuintuoli.
Siellä kuningas vastaanottaisi Szelistyen naiset.
Tässä huoneessa vallitsi rauha kuin kirkossa tai hautaholveissa.
Askeleet kaikuivat juhlallisina marmoriliuskoilla.
Herra Rostó otti taitavasti kaksi porrasta kerrallaan päästäkseen
tunkeutumaan edelle.
Isonenäinen järjestelijä sanoi hänelle: »Onko teilläkin ehkä aikomus
päästä sisään, herra serkku?»
»Sen kyllä uskon», vastasi Rostó lyöden rintaansa.
»Ja minä sanon teille, että olisi paljoa parempi, jos päästäisitte
naiset yksinään sisälle.»
»Mitä vielä!»
»Te voisitte mieluummin sillä välin jutella hiukan minun kanssani.»
Herra Rostó raivostui ja puhkesi sanomaan: »Hitto sinun kanssasi
jutelkoon, poika. Minun herrani, Nagyszebenin kreivi, jos ehkä olette
hänestä kuullut, jonka edustajana muuten olen täällä, ei ole lähettänyt
minua jalkojen luo, vaan olen tullut pään luo ja siinä pysyn.»
»Tunnetteko ehkä kuninkaan?»
»En, en ole häntä vielä milloinkaan nähnyt.»
»No hyvä, käykää sisään ja johtakaa naisia.»
Eteisestä he tulivat odotussaliin, jonka neljässä nurkassa seisoi
neljä kuninkaallista henkivartijaa paljastetuin miekoin. Neljä miekkaa
laskeutui yhtaikaa tervehdykseksi; näytti siltä kuin olisi yhtaikaa
salamoinut jokaiselta neljältä ilmansuunnalta.
Sitten avautui sisäoven korppivaakunan koristamat puoliskot, ja
häikäisevässä ympäristössä näkyi kuningas, joka istui kullatulla
valtaistuimella, päässään haikaransulilla koristettu purppurainen
hattu; jalokivin somistettu miekka virui hänen polvillaan. Toiset
korkeat herrat seisoivat paljain päin puolikehässä valtaistuimen
ympärillä.
Ah, tämä näky oli liikaa! Se oli liikaa itse herra Rostóllekin, entä
sitten naisille! Hämillään, huojuen astui ukko etualalle.
Naisten näyttäytyessä syntyi merkillinen liikehtiminen, kummallinen
aaltoilu, eräänlainen ihailun kohina Siellä täällä kalisi miekka tai
sivulle liukunut mente-nutun ketju. Menteissä, miekoissa ja hattujen
töyhdöissä kimaltelivat opaalit, smaragdit ja rubiinit häikäisevän
värikkäinä.