Sama ilta Sarkasen tuvassa.
Eetla ja Kallu makaavat vuoteessa entisissä asennoissa, edellinen
seinän puolella, seinään päin kääntyneenä, jälkimäinen laitapuolella,
selin Eetlaan.
Kallu on todella nukkunut ja kuorsaa hartaasti, kilpaa Eetlan kanssa.
Hetken kuluttua näkyy lyhdyn tuiketta ikkunan takaa.
HILMA koputtaa oven takana. Sarkaska! Onko Sarkaska kotona? Hoi, hoi!
Hetken kuluttua uusi ja tuimempi koputus.
Päästäkää sisälle! Se on vallesmannin Hilma!
Väsymätöntä kuorsaamista vuoteesta.
HILMA yhä oven takana. Sarkaska tulkaa pian apuun, kun Sarkanen tekee
vallan ihmeitä. Kuuletteko? Hän on vallesmannin salissa ja lyö keppiä
pöytään ja on pelottanut kaikki vieraat... Ettekö kuule?...
Avaa oven, katsoo ympärilleen.
Mutta aukihan tämä on! Eikö täällä ole ketään?
Tulee lyhtyineen lähemmäksi.
Tai mikäs tuolla on? Sarkaska nukkuu -- ja -- ja... herranen aika...
toinen mies hänen vieressään! Sarkaska on hylännyt Sarkasen. Ja
Sarkanen on surusta juonut itsensä humalaan! Mutta ylös täytyy
Sarkaskan nyt, vaikka mikä olisi... Sarkaska hoi!
Koettaa Kallun ylitse nykäistä Eetlaa.
KALLU herää, tarttuu Hilman käteen. Hiljaa, sh!
HILMA säikähtää. Hyi kuka lienetkin! Sarkaskan täytyy nousta!
KALLU. Sh, herrantähden hiljaa, hiljaa!
Nousee ja työntää Hilmaa poispäin.
Hilma?! Vai Hilma, no, no...
HILMA. Mutta Kalluko se on? Hyi sentään! En olisi ikinä uskonut...
KALLU. Mutta olehan nyt hiljaa siunaaman hetki hullu tyttö!
HILMA. Ettäs kehtaatkin!
KALLU. Suu poikki, sanon minä.
Koettaa tukkia Hilman suuta.
HILMA painii vastaan, irtautuu. Älä luulekaan! -- Ja Sarkaskakin, vanha
ihminen!
Rupeaa itkemään.
KALLU. Tiedä siis, me saamme torpparahat, jos nyt vain osaat olla
hiljaa. Tule, kulta, tänne keinutuolille, niin kerron sinulle kaiken.
HILMA. Enkä tule. Hyi ja hyi ja hyi!
KALLU. No kuule ja koeta ymmärtää: Sarkanen meni kovistamaan
vallesmannilta sinun kontrahtiasi rikki.
HILMA. Herranenaika! Sitäkö se kovisti! Ja oikein kepillä! Jesta! Ja
minä kun tulin apua huutamaan!
KALLU. Minä jäin vahtimaan nukkuvaa Sarkaskaa, ymmärrätkö? Mutta hän
heräsi. Silloin rupesin ontumaan niinkuin Sarkanen. Hän luuli minua
Sarkaseksi, ja kun en puhunut mitään, luuli Sarkasen suuttuneen
ikipäiviksi ja lupasi hädissään tuhat markkaa meille...
HILMA. Oho äläs... ihanko totta?
Istuu keinutuoliin.
KALLU. Ymmärrätkö nyt, ettei hän saa millään herätä?
HILMA. Puhu sitten hiljempaa itsekin. Vai tuhat markkaa!
KALLU istuu Hilman viereen. Ei saa herätä, kunnes Sarkanen ehtii asian
toimittaa ja minä saan hänet tuohon tilalleni.
HILMA. Ai-ai, Kallu, ettei se nyt vain heräisi! Meneppäs sinne takaisin
sen viereen. Minä juoksen sillä aikaa sanomaan vallesmannille...
päästä, päästä, he odottavat siellä minua... muuten tulee rouva itse
hakemaan Sarkaskaa... mutta päästähän, tässä on kiire ..
Aikoo lähteä.
KALLU pidättää häntä kädestä. Viivyhän hetki. Kuinka raskisin sinusta
luopua, kun kerrankin saamme olla näin kahden kesken...
HILMA. Mutta lensmanska juoksee kohta tänne, saat nähdä, ei viivy
kauankaan...
KALLU. Siunaaman hetki vain, Hilma...
HILMA. Ja jos tuokin herää...
KALLU. Mikäs hänet herättää! Ajatteles Hilma sentään: torppa, aivan oma
torppa!
HILMA. Jaa-a, Kallu, kyllä vain, kun niin pitkälle kerran päästäisiin!
Innostuvat keinumaan.
KALLU. Vielä tänä keväänä, Hilma, istumme oman katon alla. Ja oma katti
pankolla.
HILMA. Tänäkö keväänä? Entä minun vuosikontrahtini? Vai luuletko
Sarkasen todella sen rikki saavan?
KALLU. Ole huoletta, tyttö. Sarkasella on enemmän valtaa kuin sinä
tiedätkään. Että kyllä tästä nyt vihdoinkin näyttää tosi tulevan.
HILMA. Onpa sinulla hyviä toiveita. Mutta luulen minä puolestani, että
kyllä tässä saadaan vielä monta kovaa kokea, ennenkuin asiat niinpäin
kääntyy. Eikä keinuta niin lujaa, se jyryää.
KALLU. Jaa-a, vaikea on minunkin uskoa, että kaikki on niin hyvinpäin
minulle kelvottomalle kääntynyt. En ole ansainnut tätä onnea. Ja
tunnustan avoimella sydämellä, että jos saisin aimo selkäsaunan kaiken
synnillisen elämäni vuoksi, niin olisi mieleni nyt vieläkin keveämpi.
Leikillisesti.
Mutta kuka tässä kylässä on mies minua löylyyttämään, kysyn minä? Sillä
et kaiketi luule siihen juuri rouvasväenkään pystyvän?
HILMA. No ellei juuri lensmanska sentään, jos oikein hullun pään
ottaisi.
KALLU. Oho, vai lensmanska! Lensmanskan kiusaksi vielä tänä keväänä
istumme oman katon alla, ja ehkä juuri tämmöisessä keinutuolissa,
ajatteles!
HILMA. Jospa todellakin, jospa todellakin niin kävisi!