Joutuen yhä enemmän raivoihinsa.
Tässä ei Sarkaska mitään auta. Vai akkavalta! Nähkääs tätä keppiä! Kuka
on Sarkasen käskijä, kuka?!
Pamauttaa kepin pöytään.
Jaa-a, se keppi kestää!
VIERAAT sekasin. Herra vallesmanni, se on teidän asianne! -- Esivalta
suojelkoon meitä! -- Sarkaska! -- Sarkaska!
Kaikki kiireesti ulos, lakkaamatta Sarkaskaa huutaen.
SARKANEN. Se keppi kestää, sanon minä!
NIMISMIES yrittää rauhoittaa raivoavaa Sarkasta. Sarkanen, Sarkanen!
Tahdotteko ryypyn? Sarkanen, tulkaa järkiinne! Sarkanen!
SARKANEN. Ja kontrahti rikki ja tyttö irti! Tyttö irti!
NIMISMIES. Mikä on irti?!
SARKANEN. Tyttö irti, tyttö irti, sanon minä! Totisesti tämä keppi
kestää! Tyttö irti!
NIMISMIES. Mikä tyttö? Mikä tyttö?!
SARKANEN pamauttelee keppiään yhä tuimemmin pöytiin niin että
viinilasit ja kupit hyppelevät ja kaatuilevat. No kyllä tämä keppi
kestää! Tyttö irti!
NIMISMIES. Mies on tullut hulluksi! -- Sarkaska tänne! -- Sarkaska! --
Sarkaska!
Suinpäin ulos.
SARKANEN huohotuksesta päästyään pyyhkii kumpaisellakin käsivarrella
vuorotellen otsaansa. Ohhoh! Hikeen veti tämä toimitus miehen.
Katselee ympärilleen, tarkastelee esineitä,
kurkistaa syrjähuoneisiin.
Tyhjä kuin Hiltusen lekkeri. -- Minne olenkaan minä pääni pistänyt?
Hiljaa kutsuen.
Eetla! -- Ei, ei, Eetla nukkuu kotona. Ja tämä -- eikös tämä ole niitä
korkean kruunun esikartanoita? Eikö tässä samassa huoneessa ole moni
syytetty ja vanki seisonut ankaran tuomarinsa edessä vavisten ja kurkku
kuivana, kädet koreasti selän taakse köytettyinä? Älä, älä selkiä,
Sarkanen, älä vielä selkiä! Huhhuu...
Istuutuu.
Eetla nukkuu ja pelkkää pötyä puhui sekin Kallu, joka meille uutta
hääiloa ennusti. "Saat jälleen hääpolskaa tanssahdella, sanoi, ja muori
hyppelee luoksesi ja kuhertelee kuin turtturikyyhkyläinen". Kyllä tässä
taitaa kohta tulla sitä "turtturikyyhkyläistä"! Mitä ne niin mennessään
huusivat: Sarkaska, Sarkaska!
Kavahtaa pystyyn.
Eivät suinkaan ne sitä tänne meinanneet...! Herra varjelkoon! Pidä
kutisi pääpoloinen! Oma karvainen mukulani, älä herrannimessä selkiä!
Lystihän meidän on! Heeluvee!
Maistelee pöydällä olevia viininjätteitä.
Ei ole näistä liemistä apua... Musiikkia, musiikkia! Kuulinhan minä
äsken musiikkia: tuossa on posetiivi, onpa totisesti...
Menee gramofoonille.
Mutta mistä sinua veivataan, posetiivi? Missä veivuuvärkkisi?
Kopeloi gramofoonia, joka alkaa soittaa entistä surullisen
viehkeää tanssisäveltä. Sarkanen peräytyy säikähtäen.
Älä, älä... enhän minä sinua veivaa, e-en minä veivaa... Jesta! Jesta!
Lakkaa jo hiivatissa! Vaikene, sanon minä, sinä selvität minun pääni!
Voi minua, voi minua!
Vaipuu väsyneenä ja epätoivoissaan permannolle
puolimakuulle tuolia vasten.
Mitä olet sinä tehnyt, Sarkanen? En osaa ajatella, päätäni huimaa ja
kovin jäseniäni raukasee. Tähän nukkuu tämä mies, nukkuu virkistävään
uneen kestääksensä tulevaista myrskyä ja rajutuulta, sillä tukkapöllyyn
ja kahleiden kalinaan olen minä tästä heräävä. Voi etten enää
milloinkaan heräisi! Voi että tämä olisi vaan unta: Että se olisi jo
kauan, kauan sitten ollutta ja mennyttä, ja me rakkaan Eetlan kanssa
istuisimme sylityksin taivaissa maallisen elämämme katoavaisuutta ja
turhuutta muistellen! Ja harpun sävel hiljaa soisi valkopaita enkelien
nappaillessa kultaisen kanteleen ihanasti helähteleviä kieliä... Voi
minua, voi minua...
Nukkuu nyyhkytyksiinsä.