Irmgard hiljaa, -- niin usein kuin näen yksinäisen matkamiehen
meidän pihassamme. Mutta usko minua, moni tervehtii sinua täällä
tervetulleeksi. Thüringiläiset rakastavat reipasta mieltä ja iloista
seurapuhetta, näyttäydy tänään sellaisena naapurien joukossa, ja,
jos minä saan antaa sinulle hyvän neuvon, älä karta meidän nuoria
miehiämme, kun he harjoittavat sankarileikkejänsä. Sillä minä uskon
sinunkin voivasi päästä voittajaksi kilpailussa. Jos sinä saat kiitosta
naapureiltamme, riemuitsee meidänkin talo, sillä isännän kunnia on, kun
hänen vierastansa ylistetään. Myöskin huomaan minä isäni toivovan sinun
parastasi.
-- Hän nyökkäsi punastuen päätänsä ja poistui muukalaisen luota.
Ruhtinas seisoi linnasalin ulkopuolella ottamassa vastaan ylimyksiä
ja vapaita talonpoikia, jotka lähestyivät joka taholta ratsastaen
sekä jalkaisin, ja joita Hildebrand avatun portin lähellä tervehti.
Ken oli tullut ratsastaen, hyppäsi tässä ales hevoiseltansa, ja
nuorukaiset taluttivat hänen juoksijansa avaraan tarhaan ja köyttivät
sen, jotta palvelijat saisivat kuivata siitä vaahdon oljilla ja
panna tuulehtuneita kauroja seimeen. Kohteliaat olivat tervehdykset
ja puheet, avarassa piirissä seisoivat vieraat pihassa, jalo joukko
mahtavia miehiä kahdestakymmenestä kylästä lähiseudulta, kaikki
sota-asussansa, saarnipuuvartiset keihäät kädessänsä, miekka ja
väkipuukko vyöllänsä, uljaissa nahkapäähineissä, jotka olivat
koristetut metsäsian hampailla ja korvilla; monella oli rautalakki
ja nahkavarus tahi rengaspaita valkoisen mekon yllä ja korkeat
nahkasäärykset, jotka ylettyivät lonkkaan asti, monella taaskin, joka
oli rikas ja oli ottanut huomioonsa Rhen-virran varrelta tulleen
kaupustelijan tavaroita, oli kaapu ulkomaalaisesta kankaasta, joka
oli koristettu monenkiiltävillä karvoilla ja loisti kuin petoeläimen
sileä talja. Vaitonaisina seisoivat miehet riemuiten kokouksesta,
ainoastansa jotkut lähestyivät toisiansa ja kuiskailivat matalalla
äänellä sanoja, jotka tarkoittivat niitä huhuja, jotka kulkivat
maassa erään suuren, lännessä olleen taistelun johdosta ja uhkaavista
ajoista. Mutta se, joka kuten Hildebrand, ymmärsi selittää ihmisten
mietteitä, huomasi kyllä heidän mielensä olevan horjuvan ja heidän
ajatustensa vaihtelevan. Tervehdykset kesti kau'an, sillä yhä tuli
miehiä yksitellen, jotka olivat myöhästyneet, mutta vihdoin astui
tallipäällikkö ruhtinaan eteen ja osoitti auringon asemaa.
Silloin vei isäntä vieraansa saliin; juhlallisessa kulussa vaelsivat
he portaita ylös; ovella otti heitä vastaan perheen emäntä ja hänen
vierellänsä seisoi hänen tyttärensä sekä seuranaisensa. Kunnioituksella
tervehtivät miehet naisia. Ruhtinatar ojensi kättänsä kaikille ja
kysyi, kuten säädyllistä oli, heidän vaimojensa vointia ja suhteita
kotona; miehille omasta suustansa tarjosi hän poskensa suudeltavaksi.
Kansan päämiehet asettautuivat juhlallisina korkolaattialla oleville
istuimille, ja alkoivat vakavan keskustelun keskenänsä, sill'aikaa
kun juomanlaskija ja pitkä jono palvelijoita astuivat saliin; nämät
kantoivat puuhulikoissa aamujuoman ja maukasta särvintä, valkoisia,
maustettuja leipiä ja savustettua lihaa.
Sill'aikaa valmisti nuoriso maltittomuudella radan sotaisia leikkejä
varten kartanon ulkopuolella olevalle niitylle. Kylän pojat alkoivat
kilpailun saadaksensa hekin kiitoslauseita sankareilta; he juoksivat
kilpaa, he hyppäsivät hevosen ylitse ja ampuivat ruokoisilla nuolilla
salkoon. Mutta pian valtasi into nuorukaisetkin, he heittivät keihästä,
he nakkelivat raskaita kiviä ja juoksivat niiden jäljessä, ja kun
Theodulf aimo vauhdilla oli nakannut suurimman kiven ja tehnyt pisimmän
harppauksen, hyvin syltä pitemmän kuin muut, silloin tunki raikuvat
riemuhuudot saliin asti. Ja kansan vanhimmat ja viisaat eivät enää
viihtyneet paikoillansa, vaan hekin kiiruhtivat niitylle katselemaan.
Sinne kerääntyi suuri joukko katselijoita, kylän vaimot olivat tulleet
juhlapu'uissansa, erillään heistä seisoivat miehet, ja yhä korkeammaksi
nousivat kiihoitushuudot ja voittajille ylistyslauseet katselijain
piirissä.
Katselijain joukossa seisoi Ingokin ja silmäili vaijeten vikkelyyden
ja voiman leikkejä. Silloin astui hänen luoksensa Isanbart, muuan
piirikunnan vanhoja päälliköitä, heitti hänen tutkaisevan silmäyksen
ja alkoi vakaisesti lausua, josta toisten puhe vaikeni: -- Sinunkin
kansassasi, muukalainen, mistä sinun sukusi lieneekin, harjoittavat
kaiketi nuoret soturit itseänsä hypyissä ja aseissa. Silmästäsi ja
käsivarrestasi voi huomata, ett'et sinä ole vento vieras leikkeihin;
kentiesi haluaisit sinä näyttää meidän nuorille miehille, minkälainen
tapa teidän maassanne on, vaikk'et sinä voisikaan tehdä päällikön
temppuja. Jos sinä tulet idästä päin, kuten minä olen kuullut
kerrottavan, voit sinä kumminkin heiluttaa puista nuijaa, ja
sellainenkin heitto saattaa voiman näkyviin, vaikka minun kansalaiseni
harvoin sitä harjoittavat. Salissa näin minä isännän istuimen kohdalla
sellaisen nuijan.
Ingo vastasi tuolle kunnianarvoiselle vanhukselle: -- Jos ruhtinas ja
kansan päämiehet sallivat, tahdon koetella, mitä ennen muinoin olen
oppinut.
Ruhtinas antoi merkin, yksi seurueesta juoksi saliin ja palaisi
tammipuusta tehdyllä aseella, joka kädensijalta oli taaksepäin
taivutettu ja jolla edessäpäin oli terävä terä.
Nuija kulki miesi miehelle, ja hymyillen punnitsivat miehet tätä
keveätä asetta. -- Tällaista asetta, kuin tämä on, kantaa meidän
sikopaimen susia tappaakseen, -- huudahti Theodulf ylenkatseella, mutta
ijäkäs Isanbart vastasi hänelle nuhdellen: -- Sinä puhut kuin hupsu,
minä olen nähnyt sellaisen nuijan, joka ei ollut niinkään raskas kuin
tämä musertavan pääkallon kuin savi-astian. -- Ja hän laski nuijan
isännän käteen.
-- Se, joka joskus on ratsastanut taistelukentän yli tuolla
idänpuolella, puhui ruhtinas, -- tietää minkälaisia haavoja tämä
puunkappale tuottaa. Mutta vanhoilta sotureilta olen minä kuullut,
että joku salaisuus piilee nuijassa ja että sitä heittäessä on vaikea
käsitellä, sillä oikullisena sanotaan sen sattuvan varomattoman omaan
päähän. Tämä ase ei ole arvoton olemaan jalosukuisen miehen kädessä,
sillä se oli erään kuninkaan oma ja minun isäni toi sen kotiinsa
vieraasta maasta.
-- Sittenpä se saa näyttää ominaisuuksiansa pojalle, -- huudahti
Ingo iloissansa ja tempasi sen käteensä. Äkkinäisellä käsivarren
heilauksella lingoitti hän nuijan, se lensi viistellen ilmassa, mutta
juuri kun kaikki luulivat sen putoavan maahan, kiiti se ikäänkuin
rihmasta vedettynä jälleen takasin heittäjällensä; tämä tempasi
sen lennossa kiinni käden sijalta ja lingoitti sitä taas, milloin
sinne, milloin tänne, yhä rivakkaammin, ja aina palasi se joka heiton
jälkeen tottelevaisena takasin hänen käteensä. Niin helpolta ja
hauskalta tuntui leikki tammisella nuijalla, että katselijat astuivat
lähemmäksi ja korkeaääninen nauru kaikui katselijajoukossa. -- Tuo
on kuljeskelevan silmänkääntäjän temppuja, -- huudahti Theodulf
ylenkatseella.
-- Tämä on miehen puolustusase, -- vastasi muukalainen, -- tuskinpa
liene sinun kallosi kovempi kuin tämä kypäri. -- Hän virkkoi
muutaman sanan Wolfille, ja tämä asetti keihäsheiton matkaa siitä
vanhan rautakypärin pylvään päähän. Muukalainen silmäili tätä,
punnitsi kädessänsä olevaa asetta, lingoitti sen kaaressa kypäriä
kohti ja otti senjälkeen aimo harppauksen. Heleästi kilahti metalli
haljetessansa, ja kuitenkin lensi nuija takasin ja taaskin kaappasi
Ingo sen voimakkaaseen käteensä ja kohotti sen korkealle päänsä
päälle. Kummastelemisen huudot kaikuivat piiristä, ja joukko uteliaita
kerääntyi muserretun kypärin ympärille.
-- Noh, -- lausui Theodulf alavasti, koska sinä nyt olet näyttänyt
meille, miten teidän maassanne ollaan totuttu, niin koettelepa nyt
meidänkin maamme tapoja. Taluttakaa esiin hevoiset niille, jotka
haluavat uskaltaa hyppäyksen.
Aluksi asetettiin kaksi hevoista vierekkäin pää päähän ja häntä
häntään. Kilpailijat astuivat takaperin ja juoksivat lyhyeltä matkalta;
hyppäys onnistui melkein kaikille, mutta kolmen hevosen yli hypätessä
onnistui ainoastansa harvat, ja neljän yli hyppäsi Theodulf yksin, ja
kun hän hevoisten toiselta puolen palasi takasin väkijoukkoon, katsoi
hän ilkkuen muukalaiseen ja kehoitti häntä viitaten kädellänsä tekemään
saman tempun. Muukalainen nyökäytti hiukan päätänsä ja teki saman
hypyn sellaisella varmuudella, että keto kaikui mieltymyshuudoista.
Silloin huusi Theodulf esille viidennen hevosen, tehdäksensä aimo
hypyn; sellainen onnistui kuitenkin kaikkein vikkelämmälle. Mutta
hän oli äreissänsä ja lujasti päättänyt uskaltaa viimeisimmänkin.
Hän järjesti itse hevoiset toisin kuin ennen, niin että hiiro nyt
tuli seisomaan viidentenä, sitten katsoi hän ympärillensä, sai
onnentoivotushuudahtuksia ystäviltänsä ja uskalsi näin tuon hirveän
hypyn. Ja ylitse hän pääsikin, vaikka hän ales tullessansa seljällään
pyyhkäsi hiiroa. Mutta samassa kun hän palasi takasin mielissänsä
kansan riemuhuudoista, kaikui hänen takanansa vieläkin kovemmat
mieltymyksen äänet, ja kun hän käänsi päänsä, näki hän muukalaisen,
joka tällä kertaa nopeasti ja ilman ponnistuksetta oli tehnyt saman
hypyn hänen selkänsä takana. Thüringiläinen miesi kalpeni vihasta,
äänetöinnä meni hän paikallensa ja koki turhaan salata sitä kateutta,
joka hänen silmissänsä ilmaantui. Mutta vanhat astuivat muukalaisen
luokse, ylistäen hänen taitavuuttansa ja tuo ijäkäs päällikkö lausui:
-- Minä huomaan, muukalainen, jollei sinun olentosi petä, ett'et
sinä ole tottumatoin hyppäämään kuudenkaan hevoisen yli, jota hyppyä
nimitetään kuninkaanhypyksi ja joka ei onnistu kaikenikäisille uroille.
Minä näin sen kerran nuorena ollessani; minun kansani ei ole sitä
koskaan nähnyt. -- Ja hän huudahti korkealla äänellä: -- Taluttakaat
tänne kuudes hevoinen! -- Silloin syntyi sorinaa väkijoukossa, ja
etäämpänä olevat tunkivat lähemmäksi, sill'aikaa kuin nuorukaiset
riensivät tuomaan hevoista. Mutta ruhtinatar lähestyi Ingoa, hän oli
huolissansa orpanansa häviölle jäämisestä ja puhui hiljaa vieraallensa:
-- Mieti ensin tarkkaan, uros, asiata; helposti tapaa metsämiehen nuoli
koppelon, kun se levittää siipensä ja kohottaa äänensä. -- Mutta Ingo
katsoi Irmgard'iin, joka iloisena odotellen seisoi äitinsä takana sekä
hymyili ystävällisesti hänelle, ja hän vastasi hehkuvin poskin: --
Älkäätte minuun närkästykö, ruhtinatar, minua on kehoitettu kilpailuun,
itsestäni en minä ole tunkenut kilpatantereelle; vastenmielisesti
hylkää miesi tarjotun kunnian. -- Hän vetäytyi takaperin ottaakseen
vauhtia hyppäykseen, harppasi korkealle ilmaan ja onnistui päästä
hevoisten yli, jolloin kaikki kansa riemuitsi, ja palatessansa
takasin ei hän huolinut ruhtinattaren kasvoilla ilmestyneestä
tyytymättömyydestä, vaan iloitsi, että hänen kokeensa oli onnistunut,
ja että Irmgardin posket hohtivat kuin ruusut. Kau'an tulvaili
katselijat sinne tänne, puhuivat muukalaisen rohkeudesta ja ylistivät
häntä, kunnes toisia koetetemppuja valmisteltiin miesten kilpailulle.
Ingo seisoi yhä alallansa päämiesten rinnalla, eikä kukaan vaatinut
häntä uusiin otteluihin.
Jo alkoi aurinko laskea korkeudestaan, kun tallipäällikkö lähestyi
ruhtinasta ja kutsui seuran illallisaterialle. Iloisessa odotuksessa
tottelivat miehet kutsua, ja joukko palasi taaskin taloon takasin ja
salin portaita ylös. Tallipäällikkö ja hovimestari kulkivat heidän
edellänsä ja osoittivat kullekin sijansa pöydässä näiden arvon ja
kunnia-asteensa mukaan. Tämä oli huolestuttava toimi, sillä kukin
vaati sitä sijaa, joka näytti hänestä arvokkaammalta, joko ruhtinaan
pöydässä tahi sitä lähellä, ennemmin oikealla kuin vasemmalla
puolella. Siellä oli pitkä jono pöytiä ja arvokkaimmat vieraat saivat
istuimia korkealla selkänojalla ja nuoremmat soman rahin. Vaikeata oli
kaikkein tyydyttäminen, mutta tallipäällikkö ymmärsi asiansa ja tiesi
kerskata monen sijalla lähellä istuvan naapurin vuoksi, tahi vaimoväen
läheisyyden takia, tahi sen vuoksi, että siitä oli mukava katsella
ympäri salia. Lähimmäksi ovea pantiin ruhtinaan miehet istumaan
pitkään riviin, jossa Theodulfilla oli kunniasija, ja häntä vastapäätä
kaikkein viimeisenä istui muukalainen. Kaikkein istuessa siinä
odotuksessa, astui juomanlaskija sisään palvelijoineen ja toi mukanansa
tervetuliaisjuomaa kauniissa, puusta tehdyissä maljoissa; isäntä nousi
seisovallensa, joi tervetuliaismaljan vieraillensa ja kaikki nousivat
seisomaan tyhjentäen maljansa. Sitten tuli hovimestari sauvoinensa ja
hänen takanansa pitkä jono palvelijoita, jotka asettivat ensimäiset
ruokalajit pöydälle; kukin otti nyt vyöllänsä kantaman veitsen ja
rupesi mielihalulla aterioitsemaan.
Alussa vallitsi äänettömyys istuimilla, sillä nälkä esti vielä
puhelemista ja ainoastansa matalalla äänellä lausuttiin ylistyksiä
emännän vieraanvaraisuudesta. Mutta vanhukset, jotka istuivat ruhtinaan
läheisyydessä vaihtelivat vakavia sanoja, he muistelivat urhojen töitä
menneillä ajoilla ja kerskailivat hevoisiensa hyvistä avuista. Muut
kuuntelivat syödessään mielellänsä näiden puheita.
Ja eräs ruhtinaan vieressä istuva päämies alkoi puhella: -- Kaikkein
ihanimmalta näyttää minusta suvella todellakin tällainen kokous, jossa
kansalaiset tervehtivät toisiansa sotapu'ussa vihriällä niityllä,
harmajaparrat muistelevat silloin muinaisia sotaretkiä ja sotaisa
nuoriso ilmaisee leikillänsä, että se joskus tulee voimallansa
lisäämään esi-isäin kunniaa. Aurinko paistaa lämpimästi ja isännän
kasvot loistavat vieraillensa; karjalaumatkin juoksentelevat sinne
tänne, ja ohran tähät kypsyvät etelätuulessa, riemuiseksi tulee
sellaisella hetkellä miehen sydän ja vastenmielisesti muistelee hän
suruja. Kuitenkaan ei sovi miehen kokouksessakaan laskea miekkaa
kauemmaksi, kuin käsi ulottuu, sillä vaiheita täynänsä on koko elämä
ihmisten asunnoilla, helposti peittyy taivas synkällä pilvellä ja maa
valkoisella vaipalla; ei mikään ihmis-onni ole pysyväinen, ja seuraava
päivä voi tuoda muassansa uusia kohtaloita. Niinpä kerrotaan nyt kansan
kesken uutisia Romalaisten maasta, moni on niistä levottomana ja niiden
ajatukset kysyvät meidän isännältämme, josko hän on saanut kuulumisia,
jotka olisivat meille tarpeen tietää.
Nämät sanat ilmaisivat kaikkien mielen, ja jokaisesta pöydästä kuului
myönnytyshuutoja; sitten syntyi syvä äänettömyys. Mutta ruhtinas
vastasi arvoisesti: -- Suuresta tappelusta olemme me kaikki kuulleet
puhuttavan ja neuvottelemme nyt, josko se on oleva meille miksikään
hyödyksi. Kuitenkaan en minä kehoita meitä, vuorelaisia, tänään
huolellisena kääntämään tiedustellen silmäyksiämme juomasarvesta.
Vielä tiedämme me ainoastansa, mitä kaukaa tulleet matkamiehet ovat
meille kertoneet, kentiesi mitä he itse ovat nähneet, kentiesi myöskin
pelkkiä huhuja. Sentähden ovat meidän tiedustelijamme ratsastaneet
metsän poikki eteläänpäin saamaan uusia tietoja. Varrotkaamme heidän
palajamistansa ja sitte viisaat tutkikoot, josko tiedot ovat sellaisia,
että kansan niistä tarvitsee olla huolissansa.
Koska nämät sanat viittasivat sinnepäin, ett'ei isäntä aikonut kertoa
mitään romalaissodasta, kuului nurinan ääniä, ja Answald-ruhtinas
huomasi, että vieraat mielellänsä olisivat toivoneet saavansa kuulla
enemmän ja ett'eivät he hyväksyneet hänen vaitioloansa.
Sentähden astui nyt esiin salaisen merkin saatuansa ruhtinaalta
tallipäällikkö ja huusi korkealla äänellä: -- Miekkatanssailijat
tulevat ja pyytävät suosiollista vastaanottoa. -- Silloin vaikeni
jokainen ja asetti istuimensa paikoilleen valmiina katselemaan, ja
vaimot nousivat istuimiltansa.
Ensimäisenä kävivät pilliinpuhaltaja ja säkkipillinsoittaja,
heidän jäljessänsä tuli kaksitoista tanssailijaa, kansan nuoria
sotureja ja ruhtinaan seuruelaisia, puettuina valkoisiin housuihin
ja kirjavaan vyöhön, välkkyvä miekka kädessänsä; heidän edellänsä
astui kolmantenatoista Wolf, miekkakuningas, punaisessa pu'ussa.
He pysähtyivät ovelle ja tervehtivät, antaen aseensa vajota, ja
tämän jälkeen alkoivat he laulaa erästä leikkilaulua sekä kulkivat
vitkallisilla askelilla kunniaistuimen edessä olevalle tyhjälle
paikalle. Keskellä seisoi miekkakuningas ja ne muut kaksitoista
asettuivat juhlallisina piiriin hänen ympärillensä kohoitetuin miekoin.
Hän antoi merkin, pilliinpuhaltajat soittivat, liikkeet muuttuivat
nopeimmiksi, puolet miehistä kääntyivät oikealle sisempään piiriin,
muut päinvastaiseen suuntaan ulkopiiriin, ja kukin jakeli määrätyssä
järjestyksessä miekaniskuja jokaiselle vastaantulijalle. Nyt pujoitteli
kuningas itsensä välkkyväin miekkain lävitse liihotellen kaarteissa
milloin sisäpuolelle milloin ulkopuolelle piiriä ja varosi aseellansa
sekä kosti toisten iskuja. Yhä monimutkaisemmaksi muuttui tanssin
pyörteet, liikkeet tulivat kiivaimmiksi, yksi toisensa perään luikahti
kuten sodassa toisten muodostaman rivin läpitse. Sitten jakaantuivat he
ryhmiin, juoksivat yhtaikaa toistensa kanssa ja taistelivat aseilla,
kunnes he yhtä haavaa kihertyivät miekkailijajoukoiksi, kolme tahi
neljä miestä kussakin. Äkkiä asettuivat kaikki suureen piiriin,
vajoittivat miekkansa laattiaan ja liittivät ne silmänräpäyksessä
yhteen kummalliseksi, kilvenmuotoiseksi kutomukseksi. Miekkakuningas
astui sille, ja hänen kaksitoista toveriansa osaisivat nostaa hänet
laattiasta olkapäidensä yli tällä miekoista muodostetulla kilvellä,
jolla hän nyt seisoi, ja omalla miekallansa tervehti ruhtinas vieraita
ja naisväkeä. Samalla tavalla laskivat he hänet sitten hiljaa
laattialle, irroittivat miekat toisistansa ja alkoivat uudestaan juosta
kiertokulussa toisiansa vastaan; nyt seurasivat juoksu ja miekan iskut
nopeasti kuin salama, tuskin ennätti silmä eroittaa eri lyöntejä,
heiluen välkkyivät nuot kiiltävät aseet, miesten vartalot pujahtelivat
teräväin miekkain välitse, huilu soi, säkkipilli puhalsi raivosia
ääniä ja miekoista lenteli säkeniä. Näin jatkui urhojen kisa ruhtinaan
salissa, kunnes tanssijat yht'äkkiä ikäänkuin lumottuina seisahtuivat
miekkailu-asentoon, mies miestä vastaan. Sitten alkoi laulu uudestansa,
ja vitkallisilla askelilla sekä kohteliaasti tervehtien liihoittelivat
tanssijat toistensa ohitse ja menivät sotakulussa ulos salista.
Raivoisia mieltymyksen ositteita kuului istuimilta, vieraat ryykäsivät
seisovalleen ihastuksissansa ja huusivat taitelijoille riemulliset
suurkiitokset.
Ruhtinaan läheisyydessä nousi Rothari-päämies seisomaan ja alkoi lausua:
-- Minä puhun, niinkuin minä ajattelen, taiteellisempaa miekkatanssia
ei minun silmäni konsanaan ole nähnyt muissa kansoissa, ja me Thüringin
miehet olemme tulleet maailman mainioiksi sellaisista leikeistämme.
Mutta tuolla ruhtinaan alimaisella penkillä on muukalainen, joka on
hyvin harjaantunut sotaisiin toimiin. Ja jos minä arvostelisin häntä
sen miehuullisuuden mukaan, jota hän tänään on osoittanut, muuttaisin
minä hänen istuimensa tänne korkeammalle väkeväin urhojen joukkoon.
Mutta erilailla jakelevat jumalat lahjojansa; muukalaisestakin, joka
ei tunne esi-isiäänkään, voi tulla kunniassa pidetty soturi. Kansa
sanoo tiedot romalaissodasta ensin levinneen maahan ruhtinaan hovista,
ja nähtyäni muukalaisen, arvelin hänet viestintuojaksi; nuijanheitto
osoittaa kuitenkin hänen olevan kotosin idänpuoleisista kansoista. Minä
lausun tälle salissa olevalle vieraalle tervehdykseni.
Ingo nousi seisovallensa ja kiitti. Silloin huudahti Theodulf ääneensä:
-- Monen olen minä nähnyt juoksevan ja hyppivän pehmeällä niityllä,
joka taistelussa unohtaa rohkeat hyppynsä.
-- Oikein sinä puhut, -- vastasi Ingo kylmäkiskoisesti, -- mutta monen
sielua kalvaa myöskin kateus sentähden, ett'ei hän itse ole tehnyt
korkeinta hyppyä niityllä.
-- Suuremmassa arvossa kuin ilmassahyppijää pidetään meillä sitä
miestä, joka kantaa arpensa edessäpäin ruumistansa, -- vastasi Theodulf.
-- Mutta minä olen oppinut vanhoilta ja viisailta, että ei ole
vähemmin kunniakasta lyödä kuin saadakaan syviä haavoja. -- Varmaankin
tulee sinulle päämiehen kunnia, jonka edessä seurue pitää kilpensä
vihollisten keihäitä vastaan, jotta hänen kasvonsa hempeys säilyisi
iloksi hänen kansallensa, -- ivasi taaskin ruhtinaan soturi.
-- Ja minä olen kuullut monen, joka on saanut miekan iskun, kaakattavan
tästä kuin kana munastansa, -- vastasi Ingo ylenkatseella.
-- Kunniattomiakin haavoja saattaa, paita peittää, arpia lyönneistä,
jotka ovat sattuneet selkään, -- huudahti Theodulf säkenöivin silmin.
-- Kunniattomaksi nimitän minä puolestani sitä pahanelkistä kieltä,
joka salissa koettaa pistää vierasta. Eipä tunnu minusta kunnialliselta
sellainen puhe, Thüringiläisten miesten ei sovi noudattaa petollisten
Romalaisten tapaa.
-- Jos sinä tunnet niin tarkoin Romalaisten tavat, -- huudahti toisesta
pöydästä muuan julma soturi, joka oli Theodulfin sukulaisia, -- niin
olet kaiketi oppinut tuntemaan heidän lyöntejänsäkin.
-- Tappelussa taistelin minä Romalaisia sotureja vastaan, -- huudahti
Ingo, unohtaen asemansa. -- Kysypä heidän leirissänsä heimolaisiasi,
niin eivät kaikki tule vastaamaan, jotka ovat olleet minun miekkaani
lähellä.
Korkeaäänisiä huutoja nousi salissa, kun muukalainen ilmaisi olleensa
osallisna taistelussa Romalaisia vastaan. -- Hyvin puhuit, muukalainen,
kuului kaikkialta, ja taaskin toisista pöydistä: -- Turhia lavertelee
muukalainen, terve, Theodulf!
Ruhtinas nousi seisovallensa ja huudahti ankaralla äänellä: -- Minä
käsken riitelemiset herkeämään, minä julistan rauhan juhlasalissa.
Silloin vaikenivat nuot korkeaääniset huudot, mutta väittely eri
ajatuksista kohisi vielä jokaisen pöydän ympärillä, silmät säihkyivät
ja vahvoja käsivarsia kohotettiin. Sekamelskan kestäessä juoksi muuan
nuorukainen ruhtinaan seurueesta portaita ylös ja huudahti saliin: --
Volkmar-runoilija ratsastaa pihaan.
-- Hän olkoon tervetullut, -- vastasi ruhtinas. Ja kääntyen sinnepäin,
missä vaimot istuivat, jatkoi hän: -- Irmgard, lapseni, mene lausumaan
opettajaasi tervetulleeksi ja saata hänet meidän pöytäämme. -- Näin
käski tuo järkevä isäntä, muistuttaen riiteleviä vaimojen läsnäolosta.
Hänen sanansa vaikuttivat kuin taikavoima tuohon kohisevaan joukkoon,
synkät kasvot kirkastuivat, ja moni tempaisi maljan sekä joi pitkän
kulahduksen, poistaakseen ajatuksiansa ja valmistuakseen kuulemaan
runoilijan laulantoa. Mutta Irmgard astui ulos lehtimajastapa meni
miesten penkkein välitse kynnykselle. Saliin johtaville portaille oli
kylän nuoriso kokoontunut kurkistelemaan uteliaasti saliin. Silloin
kävi Irmgard joukon läpi ja odotti pihassa runoilijaa, joka eräässä
rakennuksessa oli valmistanut itseänsä astumaan pitoihin. Kohteliaalla
tervehdyksellä lähestyi tyttöä runoilija, joka oli keskimittainen
miesi, kirkkailla silmillä, ja hänen kähäräinen, kullankeltainen
tukkansa oli hiukan harmoissa; tottuneella tavalla kantoi hän
kirjavasta kankaasta tehtyä päällysvaatettansa, hänen alastomat
käsivartensa olivat koristetut kultarenkailla ja kädessänsä oli hänellä
soittimensa.