joka samassa työnsi sisäänkäytävän edessä riippuvan nahan syrjään ja
seisoi kookkaana edessäni, silmäkulmat rypyssä ja kasvot vihan
tummentamina. Minkävuoksi minä olen täynnä kuin kalanrakko, niin että
minä olen halkeamaisillani ja tuskin voin kulkea painon vuoksi, joka on
sisässäni? _Lalah!_ Minä olen juonut enemmän kuin koskaan ennen, ja
kuitenkin ovat silmäni kirkkaat, polveni tukevat ja käteni vakaa.'
"'Shamani ei voi laittaa meitä nukkumaan jumalien kanssa', valitti
kansa, joka nyt myöskin virtasi meidän luoksemme, 'se käy päinsä
ainoastaan sinun igloossasi.'
"Ja minä nauroin partaani, antaessani _hooch'ini_ kiertää ympäri ja
vieraiden käydessä iloisiksi. Sillä jauhoihin, jotka olin myynyt
Neewakille, olin sekoittanut hyvän joukon soodaa, jota olin saanut
Ipsukuk-naiselta. Ja kuinka olisi hänen juomansa voinut hapata, kun
sooda piti sen tuoreena? Eli hänen _hooch'insa_ tulla _hooch'iksi_, kun
se ei alkanut käydä?
"Tämän jälkeen virtasi meille taas tavaraa ilman minkäänlaista estettä
eli keskeytystä. Turkiksia oli meillä joukottain, naisten valmistamia
käsitöitä, kaikki päällikön tee, ja lihaa loppumattomiin. Eräänä
päivänä jutteli Moosu minulle erityiseksi mielenylennykseksi
kertomuksen 'Josef Egyptissä' -- surkeasti vääristeltynä -- mutta tästä
sain erään ajatuksen ja pian oli puoli heimoa rakentamassa minulle
suuria varastohuoneita. Ja kaikesta riistasta, mikä saatiin, sain minä
parhaimman osan ja panin sen varastooni. Eikä Moosukaan ollut
toimettomana. Hän teki itselleen kortit tuohesta ja opetti Neewakin
pelaamaan nakkia. Hän sai myöskin Tukeliketan isän ottamaan peliin
osaa. Ja niin otti hän eräänä päivänä tytön vaimokseen, ja seuraavana
päivänä muutti hän shamanin taloon, joka oli kylän kaunein. Neewakin
häviö oli perinpohjainen, sillä hän menetti kaikki mitä hän omisti,
mursunnahasta tehdyt rumpunsa, loihtukapistuksensa -- kaikkityyni. Ja
viimein joutui hän halonhakkaajaksi ja vedenkantajaksi ja sai totella
Moosun pienintäkin viittausta. Ja Moosu -- hän korotti itsensä
shamaniksi, eli ylipapiksi, ja hämärän raamatuntuntemuksensa
perusteella sääsi hän uusia jumalia ja teki loihtuja niiden alttarien
edessä.
"Ja minä olin hyvin tyytyväinen siihen, sillä minä näin edulliseksi,
että kirkko ja valtio kävisivät käsikädessä, ja minulla oli mielessä
eräitä viimemainittua laitosta koskevia suunnitelmia. Tapahtumat
kehittyivät aivan niinkuin olin arvannutkin. Hyvää mielialaa ja
hymyileviä kasvoja ei näkynyt kylässä kauemmin. Rähistiin ja tapeltiin
ja mielet olivat kiihdyksissä yötä päivää. Lyötiin korttia, ja
metsästäjät alkoivat pelata keskenään. Tummasook pieksi vaimoaan aivan
hirveästi, ja vaimon veli asettui häntä vastustamaan ja löi häntä
mursunhampaalla, niin että hän huusi täyttä kurkkua keskellä yötä ja
joutui kansan pilkan esineeksi. Asiain näin ollen tuli metsästys
laiminlyödyksi, ja maahan tuli nälänhätä. Yöt olivat pitkiä ja pimeitä,
ja ilman lihaa ei voitu saada _hooch'ia_. Väestö nurisi päällikköään
vastaan. Juuri siihen olin tähdännytkin, ja kun he olivat oikein
perinpohjin nälkiintyneet ja tyytymättömiä, kutsuin koko kylän kokoon
ja pidin suuremmoisen puheen, esiinnyin kuin patriarkka ja ravitsin
nälkäisiä. Moosu puhui myöskin ja tämän puheen sekä sen perusteella
mitä olin tehnyt, valittiin minut hallitsijaksi. Moosu, jolla oli
herran korva, ja joka julisti hänen tuomionsa, voiteli minut
valaanrasvalla, ja hän teki sen liian perusteellisesti, koska hänellä
ei ollut mitään käsitystä sellaisesta juhlamenosta. Ja molemmat jaoimme
kansalle uuden opin kuninkaan jumalallisista oikeuksista. Tarjottiin
_hooch'ia_ ja juhlittiin perinpohjin, ja he taipuivat mielellään uuteen
järjestykseen.
"Siinä kuulette, oi mies, että minä olen ollut ylhäisessä asemassa ja
kantanut purppuraa ja hallinnut kansaa. Ja minä voisin olla vieläkin
kuningas, jos vaan tupakka olisi riittänyt kauemmin, eli jos Moosu
olisi ollut enemmän narri ja vähemmän lurjus. Sillä hän iski silmänsä
Esanetukiin, Tummasookin vanhempaan tyttäreen, ja minä panin vastaan.
"'Oi veli', sanoi hän, 'sinä olet nähnyt soveliaaksi puhua uusien
laitosten perustamisesta tämän kansan keskuuteen, ja minä olen kuullut
sinun sanojasi ja niistä viisastunut. Sinä hallitset jumalan antamalla
oikeudella ja minä nain jumalan antamalla oikeudella.'
"Minä huomasin, että hän nimitti minua veljeksi, ja minä suutuin ja
polin jalkaa hänelle. Mutta hän palasi takaisin kansan luo ja teki
loihtuja kokonaista kolme päivää, ja koko kansa otti osaa hänen
puuhiinsa. Lopuksi pyysi hän heitä kuulemaan herran ääntä, ja niin
julisti hän, että moniavioisuus oli jumalallinen säädös. Mutta hän oli
ovela, sillä hän sääsi, että vaimojen lukuisuuden tulisi riippua
varallisuussuhteista, jotenka hän rikkauksiensa takia pääsi muita
edullisempaan asemaan. Minä en voinut olla ihailematta hänen
neuvokkaisuuttaan, vaikka näkyi selvästi, että menestys oli noussut
hänelle päähän, niin että hän ei ennen olisi tyytyväinen, ennenkuin
kaikki valta ja kaikki rikkaudet olisivat hänen käsissään. Hän tuli
pöyhkeäksi ja ylpeäksi, unohti, että se olin minä, joka olin auttanut
häntä saamaan sen paikan, mikä hänellä oli, ja hän alkoi valmistaa
minun perikatoani.
"Mutta se oli oikein huvittavaa, sillä se kanalja sai aikaan
tavallaan kehityksen tuossa alkuperäisessä yhteiskunnassa.
_Hooch_-monopoolistani oli minulla tulot, joita minä en enään suostunut
jakamaan hänen kanssansa. Hän mietti tätä jonkun aikaa, mutta sitten
keksi hän viimein papillisen verotusjärjestelmän. Hän sääsi kymmenykset
kansalle, piti puheen lihavista esikoisista ja sellaisesta ja esitti
kaikenlaisia vääristeltyjä raamatunlauseita, joita hän oli sattunut
kuulemaan, ja jotka voivat olla hänelle apuna saavuttamaan
tarkoituksensa. Tämänkin kärsin minä ääneti, mutta kun hän esitti
jotain sellaista joka muistutti asteettain kohoavaa tuloveroa, asetuin
minä vastaan, ja minä tein sen sokeudessa, sillä sitä hän oli juuri
toivonutkin. Nyt vetosi hän kansaan, ja he asettuivat hänen
puolellensa, kateellisia kun olivat minun suurista rikkauksistani, ja
kun heidän itsensä täytyi maksaa suuret verot. 'Minkävuoksi meidän
pitäisi maksaa veroja, eikä teidän?' kysyivät he. 'Eikö se ole jumalan
ääni, joka puhuu Moosun -- shamanin -- suun kautta?' Niin täytyi minun
antaa perään. Mutta samalla kohotin minä _hooch'in_ hintaa -- ja heti
oli hän valmis kohottamaan veroni.
"Niin syntyi julkitaistelu välillämme. Minä olin aina kiinnittänyt
erityistä huomiota Neewakiin ja Tummasookiin heidän perinnäisten
oikeuksiensa takia, mutta Moosu syrjäytti minut perustamalla
pappissäädyn ja antamalla heille siinä ylhäiset asemat. Kysymys
vallasta oli joutunut hänen ratkaistavakseen, ja hän ratkaisi sen
niinkuin se usein ennenkin on ratkaistu. Erehdykseni oli se, että minun
olisi pitänyt ruveta shamaniksi ja hänen hallitsijaksi, mutta tämän
huomasin liian myöhään, ja oli sallittu, että minä vetäisin lyhemmän
korren maallisen ja henkisen vallan välisessä taistelussa. Syntyi
ankara riita, mutta kaikki liittyivät heti Moosuun. Kansa muisti, että
Moosu oli voidellut minut kuninkaaksi, ja kaikille oli selvänä, että
valtani lähde ei ollut minussa itsessäni vaan Moosussa. Ainoastaan
jotkut harvat pitivät vielä minun puoltani Angeitin johdolla, Moosun
taas johtaessa kansanpuoluetta. Hän levitti huhua, että minulla oli
mielessä kukistaa hänet ja asettaa omat jumalani, jotka olivat mitä
kelvottomimpia jumalia, hänen jumaliensa sijaan. Ja tässäkin kohden
ehti se viekas kelju ennen minua, sillä sen olin juuri aikonutkin tehdä
-- ajattelin luopua kuninkuudesta, ymmärrättekö, ja taistella
henkisyyttä vastaan henkisillä aseilla. Mutta hän peloitti kansaa minun
jumalieni kelvottomuudella ja pahuudella -- varsinkin mustasi hän
erään, jota hän nimitti 'Biz-e-Nassiksi' -- ja siten tappoi hän
suunnitelmani jo kapaloonsa. Tapahtui, että Tummasookin nuorempi tytär
Kluktu oli voittanut suosioni, ja minä hänen. Minä käännyin isän
puoleen, mutta entinen hallitsija epäsi pyyntöni hyvin jyrkästi --
sittenkun olin maksanut tytöstä hinnan -- ja hän selitti, että tyttö
oli aiottu Moosulle. Tämä meni jo liian pitkälle, ja minä olin aikeissa
mennä hänen igloonsa ja tappaa hänet aseettomin käsin. Mutta sitten
muistin, että tupakka oli loppumaisillaan, ja minä palasin nauraen
kotiini. Seuraavana päivänä manasi Moosu taas ja hän vääristi
kertomuksen leivästä ja kalasta siten, että siitä tuli ennustus, ja
minä voin lukea rivien välistä, että hän tähtäsi suuria lihavarastoja
aitoissani. Kansa luki myös rivien välistä, ja koska Moosu ei
kehottanut heitä menemään metsälle, pysyivät he kotona, ja ainoastaan
jokunen peura ja karhu kaadettiin ja kuljetettiin kotia.
"Mutta minulla oli salaiset tuumani, sitten kun olin huomannut, että ei
ainoastaan tupakka, vaan myöskin jauhot ja siirappi alkoivat loppua.
Muuten tunsin velvollisuudekseni pitää yllä kunnioitusta valkoisen
miehen viisautta kohtaan ja laittaa kiusallisia huolia Moosulle, joka
oli tullut tavattoman pöyhkeäksi siitä vallasta, minkä olin hänelle
antanut. Sinä yönä menin liha-aittoihini ja siellä oli minulla paljon
puuhaa. Seuraavana päivänä olivat kaikki kylän koirat huomattavan
kylläisiä. Ei kukaan epäillyt mitään, ja minä puuhasin yhtä innokkaasti
joka yö -- ja koirat tulivat yhä lihavemmiksi, ja kansa yhä
laihemmaksi. He nurisivat ja pyysivät, että ennustus täyttyisi, mutta
Moosu rauhoitti heitä ja odotti, että heidän nälkänsä tulisi vieläkin
kovemmaksi. Ja aivan viimeiseen saakka ei hänellä ollut vähintäkään
aavistusta heille tekemästäni kepposesta -- tarkotan tyhjiä aittoja.
"Kun kaikki oli valmisna, lähetin Angeitin ja ne muutamat harvat
uskottuni, joita olin salaisuudessa ravinnut, kutsumaan kansaa kokoon.
Ja heimo kokoontui laajalle, kovaksi tallatulle paikalle asuntoni
sisäänkäytävän eteen. Moosu oli myöskin läsnä ja seisoi piirin
sisäreunassa vastapäätä minua, vakuutettuna että minulla oli tekeillä
joku uusi suunnitelma ja valmisna kukistamaan minut ensimmäisellä
sopivalla hetkellä. Minä nousin ja tervehdin häntä kaikkien
läsnäolijoiden edessä. 'Oi Moosu, sinä herran siunattu', alotin minä,
'epäilemättä on se herättänyt sinussa ihmettelyä, että minä olen
kutsunut kansan kokoon. Ja epäilemättä olet sinä, monien
mielettömyyksieni takia, vakuutettu minun tekevän itseni syypääksi
kiivaisiin sanoihin ja ajattelemattomiin tekoihin. Mutta ei -- ei niin.
Sanotaan, että jos jumalat tahtovat jonkun turmiota, tekevät he hänet
ensin mielipuoleksi. Ja se olen todellakin ollut. Minä olen asettunut
sinun tahtoasi vastaan ja pilkannut valtaasi ja tehnyt paljon pahaa ja
kevytmielisiä tekoja. Ja senvuoksi ojensi minua viime yönä ilmestys, ja
minä opin näkemään jumalattoman elintapani. Ja sinä, oi Moosu,
näyttäydyit minulle loistavana tähtenä, ja sinun otsallasi liekehti
tuli ja sydämmessäni tunsin suuruutesi. Minulle selvisi kaikki. Tiesin,
että sinulla on jumalan korva käytettävissäsi, ja että se kuulee
silloin kun sinä puhut. Ja minä muistan, että aina kun olen tehnyt
jonkun hyvän työn, niin olen tehnyt sen jumalan ja Moosun armosta.'
"'Niin lapseni', huudahdin minä, samalla kun käännyin kansan puoleen,
'minkä oikein olen tehnyt ja mitä hyvää olen tehnyt, on se kaikki
johtunut Moosun neuvosta. Niin kauan kun kuuntelin häntä, meni kaikki
hyvin, sitten kun suljin korvani häneltä ja menettelin omien
järjettömien päähänpistojeni mukaan, on kaikki käynyt hullusti. Hänen
neuvostaan kokosin minä lihaa varastoon voidakseni ruokkia nälkäisiä
vaikeina aikoina. Hänen suosiostaan korotettiin minut hallitsijaksi. Ja
miten olen hoitanut virkaani? Suokaa minun sanoa se teille. Minä en ole
tehnyt yhtään mitään. Pääni oli pyörällä vallasta, minä pidin itseäni
Moosua mahtavampana -- ja katsokaa, minulle on käynyt huonosti. Minä
olen hallinnut typerästi, ja jumalat ovat vihastuneet. Katsokaa, te
olette nälän piinaamia, äitien rinnoissa ei ole tippaakaan maitoa, ja
pikkulapset itkevät koko pitkät yöt läpeensä. Ja minä, joka olen
paaduttanut sydämeni Moosua vastaan, en tiedä mitä tehdä, eli miten
voitaisiin hankkia ravintoa.'
"Ja nytkös he alkoivat nyökytellä ja naureskella, ja he kokoontuivat
ryhmiin, ja minä tiesin, että he kuiskuttelivat toisilleen leivästä ja
kalasta. Minä jatkoin nopeasti:
"'Näin tulin huomaamaan oman tyhmyyteni ja Moosun viisauden, oman
kelvottomuuteni ja Moosun kelvollisuuden. Ja koska en enään ole
mielipuoli, tunnustan kaikki ja tahdon sovittaa tekemäni pahan, Minä
loin jumalattomuudessani silmäni Kluktuun ja katso, hän oli aiottu
Moosulle. Hän kuuluu kuitenkin minulle, sillä enkö ole antanut
Tummasookille ne tavarat, jotka hän hänestä vaati? Mutta minä olen
arvoton saamaan hänet, ja hän voi lähteä isänsä igloosta Moosun luo.
Voiko kuu valaista kun aurinko paistaa? Muutoin saa Tummasook pitää ne
tavarat, jotka annoin hänelle tytöstä, ja Kluktu tulee olemaan vapaa
lahja Moosulle, jonka jumala on määrännyt hänen lailliseksi herrakseen.
"Ja sitten vielä! Koska minä olen käyttänyt omaisuuttani väärin ja
teitä sortaakseni, oi lapseni, lahjotan minä kerosikannun ja
hanhenkaulan ja pyssynpiipun ja kuparikattilan Moosulle. Ja koska en
voi enään hankkia itselleni mitään omaisuutta, täytyy teidän mennä
hänen luoksensa, silloin kun haluatte _hooch'ia_, ja hän virkistää
teitä liikoja kiskomatta. Sillä hän on suuri mies, ja itse jumala puhuu
hänen suunsa kautta. Kuulkaahan vielä edelleen -- sydämeni on
pehmentynyt, ja minä kadun mielettömyyttäni. Minä, joka olen hullu ja
hullujen poika -- minä, joka olen pahan jumalan Biz-e-Nassin orja --
minä, joka tiedän teidän vatsanne tyhjiksi, mutta en tiedä, millä ne
voitaisiin täyttää -- minkä vuoksi minä olisin hallitsijana ja ohjaisin
hallitusta sinun turmioksesi? Minkä vuoksi tekisin tämän, joka ei ole
oikein? Mutta Moosu, hän joka on viisaampi kaikkia muita ihmisiä, hän
on luotu ohjaamaan lempeällä ja oikeamielisellä kädellä. Ja kaiken sen
perusteella, mitä nyt olen esittänyt luovun minä kuninkuudestani ja
jätän sen Moosulle -- ainoalle, joka tietää, kuinka te voitte saada
ravintoa nyt, kun mitään lihaa ei maassa löydy.
"Nyt seurasi valtavat käsientaputukset ja kansa huusi 'Kloshe! Kloshe!
mikä merkitsee samaa kuin 'Hyvä! Hyvä!' Minä olin huomannut ihmettelyä
ja levottomuutta Moosun katseessa, sillä hän ei voinut käsittää yhtään
mitään kaikesta tästä, ja hän pelkäsi valkosen miehen viisautta. Minä
olin kaikessa tehnyt hänen mielikseen ja vieläpä myöntynyt
sellaiseenkin, jota hän ei ollut osannut toivoakaan. Ja seisoessani
siinä nyt, itse ryöstettyäni itseltäni kaiken vallan, tiesi hän, että
hetki ei ollut otollinen usuttaa kansaa minua vastaan.
"Ennenkuin he hajausivat ilmoitin minä, että tislauslaitos todellakin
tulisi kuulumaan Moosulle, mutta kaikki _hooch_, mitä minulla oli,
olisi kansan. Moosu koetti vastustaa tätä, sillä ennen emme olleet
antaneet useampien kuin muutamien juopua yhtäaikaa. Mutta kansa huusi
taas 'Kloshe! Kloshe!' ja oveni edessä syntyi tavaton mässääminen. Kun
nyt juoma nousi heille päähän ja he alkoivat tulistua, neuvottelin minä
Angeitin ja niiden harvojen kanssa, jotka olivat pysyneet minulle
uskollisina. Minä määräsin kullekin tehtävänsä ja neuvoin, mitä heidän
piti sanoman. Sitten menin erästä takatietä metsään paikalle, missä
kaksi hyvin kuormitettua rekeä, kohtalaisesti ruokittujen koirien
vetäminä, odotti minua. Kevät lähestyi, huomaattekos, ja hanki kantoi,
joten oli paras aika lähteä matkalle itään päin. Ja sitten oli
tupakkakin kaikki. Siellä metsässä istuskelin minä ja odottelin, sillä
minulla ei ollut mitään pelättävää. Jos he aikoivat ajaa takaa minua,
niin olivat heidän koiransa liian lihavat ja he itse liian laihat
voidakseen saavuttaa minut. Sitäpaitsi otaksuin minä, että koko
esiintyminen päättyisi tavalla, jota varten minä olin tehnyt oivallisia
valmistuksia.
"Ensin tuli eräs miehistäni juosten, ja hänen perässään toinen. 'Oi
herra', huusi ensin tullut läähättäen, 'kylässä vallitsee suuri
hämmennys, ja kaikki ovat pyörällä päästään. Kaikkityyni ovat he
juoneet itsensä humalaan, ja toiset jännittävät jousiaan, ja toiset
vaihtavat kiukkuisia sanoja. Ei koskaan ole siellä ollut vielä
sellaista meteliä.'
"Ja toinen sanoi: 'Minä olen tehnyt niinkuin olet käskenyt, oi herra --
olen kuiskutellut kavalia sanoja kansalle ja muistuttanut kuinka ennen
muinoin asiat olivat. Ipsukus-nainen valittaa ääneen köyhyyttään ja
itkee rikkauksia, jotka ennen kuuluivat hänelle. Ja Tummasook luulee
tulleensa uudestaan hallitsijaksi, ja kansaa kalvaa nälkä ja he
ryntäävät sinne ja tänne.'
"Ja kolmas: Neewak on kukistanut Moosun alttarit ja tekee loihtuja
vanhojen, muinoin kunnioitettujen jumalien alttareilla. Ja koko kansa
muistaa hyvän ravinnon, joka ennen kulki heidän kurkuistaan, mutta jota
he eivät nyt enään saa. Ja ensin tappeli Esanetuk, joka oli _sick
tumtum_, Kluktun kanssa, ja siitä syntyi aika metakka. Sen jälkeen
tappelivat he molemmat -- koska he olivat saman äidin tyttäriä --
Tukeliketan kanssa. Minkä jälkeen he kaikki ryntäsivät tuulispään
tavoin Moosun kimppuun, niin että hänen täytyi juosta pakoon
igloostaan, ja kansa teki hänestä pilkkaa. Sillä miestä, joka ei voi
pitää kurissa vaimojaan, pidetään narrina.'
"Sitten tuli Angeit. 'Suureen pulaan on Moosu joutunut, oi herra, sillä
minä olen kuiskutellut kansalle kaiken mitä olen osannut, kunnes ne
viimein lähtivät hänen luoksensa ja sanoivat, että heillä oli nälkä ja
tahtoivat, että ennustus täyttyisi. Ja he huusivat kovasti: 'Iltwillie!
Iltwillie' (Lihaa.) Moosu käski vihan ja _hooch'in_ kiihottamat
vaimonsa tukkimaan suunsa -- ja niin vei hän koko heimon suorinta tietä
sinun aitoillesi. Hän käski miesten avata ovet ja syömään itsensä
kylläisiksi. Mutta katso -- aitat olivat tyhjät! He seisoivat siinä
mykkinä, kansa oli kauhun lyömänä, ja keskellä tätä syvää hiljaisuutta
korotin minä ääneni. 'Oi Moosu, missä ovat lihat? Me tiedämme, että
siellä on ollut lihaa. Emmekö ole ajaneet otuksia ja kuljettaneet ne
tänne metsästyksen loputtua. Ja on mahdotonta otaksua, että yksi mies
olisi yksin jaksanut syödä ne suuhunsa. Ja me emme ole nähneet eläinten
nahkoja emmekä karvoja. Mihin ovat lihat joutuneet, oi Moosu?
Sinullahan on jumalan korva. Missä ovat lihat?'
"Ja kansa huusi: 'Sinulla on jumalan korva. Missä ovat lihat?' Ja
kauhuissaan tunkeutuivat he yhteen pelosta vapisten. Silloin lähdin
minä kiertämään heidän joukossaan ja puhuin vavisten käsittämättömistä
asioista -- hengistä, jotka tulevat ja lähtevät ja saavat aikaan
vahinkoa -- kunnes he kaikki kirkuivat kauhuissaan ja painautuivat
toinen toisiansa vasten, aivankuin pienet lapset, kun he pelkäävät
pimeätä. Neewak puhui ja syytti siitä onnettomuudesta, joka oli
kohdannut heitä, Moosua. Kun hän oli lopettanut, syntyi siellä
hirvittävä meteli, ja he ottivat jousensa käsille, ja mursunhampaat, ja
nuijat, ja kiviä rantaäyräältä. Mutta Moosu riensi kotiinsa, ja koska
hän ei ollut juonut hooch'ia eivät he voineet saada häntä kiinni, vaan
hoippuroivat sikin sokin ja pääsivät hitaasti eteenpäin. Vielä tällä
hetkellä ulvovat he hänen igloonsa ulkopuolella, ja hänen vaimonsa
riehuvat siellä sisäpuolella, ja hän ei voi saada ääntänsä kuuluville
heidän rähinältään ja huudoltaan.'
"'Sinä olet toimittanut asiasi hyvin, Angeit', sanoin minä ja käskin
sitten: 'Mene nyt, ja ota tämä tyhjä reki ja laihat koirat ja aja
ripeästi Moosun igloolle. Ja ennenkuin kansa, joka on juovuksissa,
ehtii huomata mitään, heität sinä hänet rekeen ja tuot hänet tänne
minun luokseni.'
"Minä odotin hänen takaisin tuloaan, ja sillä aikaa annoin hyviä
neuvoja toisille liittolaisilleni. Kun reki tuli takaisin, oli Moosu
mukana, ja minä huomasin naarmuista hänen kasvoissaan, että hänen
vaimoväkensä oli pitänyt hänestä hyvää huolta. Mutta hän hoippui reestä
alas ja lankesi jalkoihini lumeen ja huusi: 'Oi herra, sinä annat aivan
varmaan anteeksi palvelijallesi Moosulle kaiken sen pahan, minkä hän on
tehnyt! Sinä olet suuri mies! Varmasti annat sinä anteeksi!'
"'Kutsu minua 'veljeksi' -- kutsu minua 'veljeksi', oikasin minä,
samalla kun nostin hänet jaloilleen mokkasiinieni kärellä. 'Tahdotko
totella minua tästä lähtien?'
"'Kyllä herra', vikisi hän, 'ijäti'.
"'Paneudu sitten poikkipuolin reen yli.' Minä otin koirapiiskan
käteeni. 'Ja käännä kasvosi lunta vasten. Ja reipastuppas nyt, sillä
tänään matkustamme itään käsin.' Ja kun hän oli kunnollisesti sidottu
kiinni, annoin hänelle lyönnin lyönnin perästä, ja joka iskulla
luettelin minä ne vääryydet, jotka hän oli tehnyt minulle. 'Tässä on
sinulle tottelemattomuudestasi yleensä -- läiskis! Ja tässä on
tottelemattomuudestasi erityisissä tapauksissa -- läiskis! läiskis!
Tässä on sinulle Esanetukista! Ja tässä on sielusi autuudeksi! Ja tässä
on armollisesta vallastasi! Ja tässä on lihavista esikoisistasi! Ja
tässä ja tässä tuloverostasi ja leivästä ja kalasta! Ja tässä
Kluktusta! Ja tässä jumalallisista oikeuksistasi! Ja tässä kaikesta
tottelemattomuudestasi! Ja sitten lopuksi tämä, jotta sinä oppisit
tästä lähtien esiintymään säädyllisesti ja ymmärtäväisesti! Lopeta nyt
ulvomisesi ja nouse ylös! Pane lumikengät jalkaasi ja mene tuonne
etupäähän polkemaan tietä koirille. Chook! Mushon! Matkaan!'"
Thomas Stevens hymyili hyvin tyytyväisesti itsekseen, samalla kun hän
sytytti viidennen sikaarinsa ja puhalsi savurenkaan toisensa perästä
ylös kattoa kohti.
"Mutta miten kävi Tattaratin kansan?" kysyin minä. "Eikö ollut julmaa
jättää heidät riutumaan nälkään?"
Ja hän vastasi nauraen, parin savurenkaan välillä: "Jäihän heille
lihotetut koirat!"
Uskollisuus.
"Minä sanon mitä teemme -- me annamme noppien ratkaista sen."
"Sama minulle on", sanoi toinen ja kääntyi samassa indiaanin puoleen,
joka oli panemaisillaan lumikenkiä majan nurkkaan. "Kuuleppas,
Billebedam, oleppas niin kiltti ja mene Olesonin majaan ja sano
hänelle, että me haluaisimme lainata hänen noppalaatikkoaan."
Tämä äkillinen pyyntö keskellä neuvotteluja palkoista, polttopuista ja
ruokavaroista hämmästytti Billebedamia. Sitäpaitsi oli vielä varhainen
päivä, eikä hän ollut koskaan nähnyt Pentfieldin ja Hutchinsonin
tapaisten valkoisten miesten askaroivan korttien ja noppien kanssa
ennen päivän työn loputtua. Mutta hänen kasvoillaan oli
järkähtämättömän välinpitämätön leima, joka on ominaista
Yukonindiaanille, ja hän pani kintaat käsiinsä ja läksi.
Vaikka kello oli kahdeksan, oli ulkona vielä pimeä, ja majaa valaisi
tyhjään whiskypulloon pistetty talikynttilä. Se seisoi honkalaudoista
tehdyllä pöydällä sikin sokin olevien likaisten tina-astioiden
keskellä. Lukemattomista kynttilöistä oli tippunut talia pitkin korkeaa
pullonkaulaa ja hyytynyt siihen pienoiseksi jäätiköksi. Pieni huone,
joka täytti koko majan, oli ahdettu yhtä täyteen romua kuin pöytäkin,
ja sen yhdessä nurkassa oli pari makuusijaa, toinen toisensa
yläpuolella, joista peitteet riippuivat alas, samassa asennossa mihin
miehet olivat heittäneet ne noustessaan ylös.
Lawrence Pentfield ja Corry Hutchinson olivat miljoonanomistajia,
vaikka he eivät siltä näyttäneet. Mitään tavatonta ei heissä huomannut;
missä paikassa Michigania tahansa olisivat he menneet parista
oivallisesta tukkipojasta. Mutta ulkona pimeässä, missä ammotti aukko
maassa, oli monta miestä nostamassa ylös soraa ja lokaa ja kultaa aukon
pohjasta, ja muutamilla oli viisitoista dollaria päivältä siitä, että
he kaapivat sitä irti kallionkolosta. Joka päivä kaivettiin kultaa
tuhansien dollarien arvosta ja nostettiin ylös maanpinnalle, ja
kaikkityyni kuului Pentfieldille ja Hutchinsonille, jotka luettiin
Bonanzan rikkaimpien miesten joukkoon.