"Tarkoitin Ebbaa!"
"Sisartani?"
"En, vaan toista."
"Ah, häntä! Tyttö rukka!"
"Mikä häntä vaivaa?"
"Pelkään, että hän on taittanut jalkansa."
Margareta yksin uskalsi laskea leikkiä. Sen näet, jonka oli mentävä
vihkituoliin, sanottiin taittaneen jalkansa. Mutta kuningatar oli nyt
kaikkea muuta kuin leikkituulella ja hän huudahti tuimasti:
"Vaikkapa olisi taittanut molemmat jalkansa ja kätensä lisäksi,
sanon, että hänen täytyy tulla tänne ja heti."
Ei ollut nyt mitään muuta keinoa kuin totella, ja tyttö rukka
noudatti käskyä pelosta vavisten.
Kuningatar istui huoneen perällä suuressa nojatuolissa, käsivarret
ristissä. "Tule tänne!" käski hän.
Ebban täytyi etsiä tukea lähimmistä esineistä, ettei kaatuisi, ja
niin hän lähestyi kuningatarta.
"Sinä olet punonut pauloja kuninkaalle aikoen kietoa hänet
verkkoihisi."
"En, en", sanoi Ebba kyynelissään.
"Enkö nähnyt sinun koettavan hurmata häntä kevytmielisin suukkosin!
Jos olisit ollut tavallinen piika, olisin ajanut sinut tiehesi, mutta
kreivi Magnus Brahen ja erittäinkin unohtumattoman ystäväni Brita
Lejonhufvudin tytärtä täytyy minun pitää testamenttina, jota olen
luvannut uskollisesti valvoa. Etkö käsitä menettelysi rikollisuutta?"
"Hänen majesteettinsa on sanonut..."
"Että tahtoo naida sinut, eikös niin?"
"Niin, muutamain vuosien kuluttua!"
"Hänen majesteettinsa on nuori herra, joka lörpöttelee mitä mieleen
juolahtaa. Nyt on hän mielistynyt sinun sieviin kasvoihisi, kuten hän
mielistyy toisiin toisessa kaupungissa tai maassa. Mutta jokaisen
siveän neitsyen on torjuttava kaikki sopimaton lähenteleminen, ja
sentähden, ettet ole tehnyt sitä, katson olevan syytä rangaista
sinua, kuten olisit oma tyttäreni."
Näillä sanoin sivalsi hän kaikkea muuta kuin lempeällä kädellä
pelästynyttä neitsyttä ensin toiselle ja sitten toiselle poskelle.
Lapsi rukka, joka ei koskaan ollut saanut moista osakseen,
pysyttäytyi vaivoin tuolillaan ja tuijotti melkein tajutonna
ympärilleen, ja pikku kasvot alkoivat tällöin paisua aivan
suhdattomasti.
"Kas niin, nukkeni, nyt olen parantanut lemmensairautesi, korjaa nyt
luusi täältä."
Melkein koneellisesti koetti Ebba noudattaa käskyä.
Mutta voimat pettivät, ja hän vaipui tunnotonna lattialle.
Kuningatar soitti, ja saapunut palvelija sai käskyn viedä neitsyen
kamariinsa. Hän oli kaatunut ja loukkautunut.
Mutta kun kuningatar jäi yksin, jupisi hän itsekseen:
"Se ei saa tapahtua eikä tapahdu!"
Pfalzkreivi sillaikaa liekamoi prinsessan ympärillä kuin perhonen
tulen ympärillä; kukaan muu ei päässyt Kätcheniä puhuttelemaan.
Pfalz-Zweibrückenin kreivi Juhana Kasimir oli hyvinkasvatettu
nuori mies, joka oli opiskellut Heidelbergin yliopistossa ja
hyvin perehtynyt ritarillisiin harjoituksiin, vaikkei suinkaan
ollut sotainen luonteeltaan. Hän oli hieman raskasmielinen eikä
erittäin loistava hengenlahjoiltaan, mutta hän oli käytännöllinen,
ymmärtäväinen ja oikeamielinen.
Katarina prinsessan yksinkertainen ja luonnollinen käytös teki
yhdessä miellyttävän ulkomuodon kanssa häneen heti syvän vaikutuksen.
Sitä paitsi oli hän kyllin älykäs voidakseen laskea ne ulkonaiset
edut, jotka ruotsalaisella prinsessalla olivat puolellaan. Hän itse
oli kolmantena poikana isänsä kuoltua saanut ainoastaan Neucastelin
linnan ja vakuutuksen vuotuisesta 3,000 guldenin eläkkeestä.
Katarina oli kuninkaan tytär, ja ruotsalaisena prinsessana hän
saattoi olla varma 100,000 riikintaalarin myötäjäisistä, paitsi
isän ja äidin perintöä sekä upeita myynejä. Ja jos hänen veljensä
ja serkkunsa kuolivat ilman perillisiä, oli hänellä oikeus Ruotsin
valtaistuimeenkin.
Oikeastaan tietämättä miksi, mieltyi prinsessakin puolestaan nuoreen
ruhtinaaseen. Tämä oli tosin viittä vuotta nuorempi kuin hän, mutta
tuli hänen rakkaan äitinsä maasta, ja ennenkuin hän oli ehtinyt
ajatella ikäeroitusta, oli toinen jo saanut sijansa hänen sydämessään.
Ruhtinas oli varovainen; hän ei aikonut kosia ennenkuin oli varma
prinsessan suostumuksesta, ja käytti aikansa tehdäkseen itsensä niin
miellyttäväksi kuin voi.
Suureksi pelästyksekseen kuuli Kätchen rakkaalta Heldiniltään siitä
kohtelusta, jota Ebba Brahe oli kokenut. Hän ei ollut voinut sitä
estää, eikä tapahtunutta voinut enää muuttaa, mutta hän katsoi
kuitenkin velvollisuudekseen ilmoittaa siitä kuninkaalle, vaikkakin
mitä varovaisimmin sanoin.
Sitä paitsi puheli hän Ebban kanssa kuninkaasta ja kehoitti tätä
avaamaan sydämensä. Kätchen luki siitä, että nuori Ebba oli hyvin
onnellinen ja mielissään, kun oli voittanut kuninkaan rakkauden;
hän ei vain tiennyt, miten kuningattarena piti olla, ja kaiken
lisäksi hän pelkäsi niin leskikuningatarta, että vapisi kuullessaan
hänen askelensa. Hän tahtoi kaikessa alistua korkean valtiattarensa
tahtoon, mieluummin kärsiä sen hirveän häpeän, että hänet
lähetettäisiin pois hovista. Hän aikoi kirjoittaa kuninkaalle ja
pyytää, ettei tämä enää koskaan ajattelisi häntä.
"Luuletko että hän taipuu siihen?" kysyi Kätchen.
"Täytyy kai hänen. Olisipa hän vain nähnyt minut ensi viikolla
saatuani sivallukset, olisi hänen rakkautensa kyllä kylmennyt."
Katarina huokasi. Jos liekin Kustaa Aadolf ollut Hagborg, ei Ebba
ainakaan ollut mikään Signe!
Muutamia päiviä myöhemmin saapui kuninkaalta kirje sisarelleen ja sen
sisällä myös Ebballe. Viimeksi mainittu kuului seuraavasti:
"Sydämeni rakkahin neiti, olen mitä suurimmalla surulla saanut
tietooni, että hänen majesteettinsa, rouva äitini, on torunut teitä,
sydämeni rakkahin. Sentähden ei uskollinen sydämeni ole sallinut
minun olla lähettämättä Teille tätä kirjettä, ja rukoilen Teitä,
ettette ole kovin suruissanne, vaan koetatte tyytyä, kunnes Jumala
suo, että herra isänne tulee noutamaan Teidät sieltä."
Jollei asia päättyisi, kuten hän toivoi ja halusi, tahtoi hän
kaikessa tapauksessa kehoittaa Magnus kreiviä rientämään hoviin, niin
ettei Ebbaa turhaan kiusattaisi kauemmin.
Kirje päättyi vakuutuksilla hänen uskollisesta ja sydämellisestä
rakkaudestaan, ja allekirjoituksena oli yhteen kiedottu K ja E,
heidän etunimiensä alkukirjaimet.
Ebba kätki sen huolellisesti, ja sitä mukaa kun kärsityn nöyryytyksen
muisto haihtui, heräsi toivo ja rakkaus uudestaan kauniin neitsyen
sydämessä.
Sillä välin kiintyi kuningattaren mieli pfalzkreivin pitkälliseen
vierailuun ja siihen suureen huomaavaisuuteen, jota hän osoitti
prinsessalle. Eikä Kätchenkään näyttänyt olevan kylmäkiskoinen häntä
kohtaan. Aikoikohan tyttö jättää sikseen lupaamansa Vadstenassa
käynnin? Se ei saanut tapahtua.
Kuningatar ilmoitti aikovansa lähteä eläkealueelleen Gefleen. Silloin
oli kreivin pakko lähteä matkaansa, ja prinsessan oli täytettävä
lupauksensa.
Ei viipynyt montakaan päivää, ennenkuin Gripsholma oli autiona ja
tyhjänä. Mutta sitä ennen oli kreivi pyytänyt prinsessan kättä.
Kätchen oli neuvonut häntä kääntymään kuninkaan puoleen, ja matkusti
itse Vadstenaan.
Juhana herttuan synkät kasvot kirkastuivat hänet nähdessään, ja hän
koetti tehdä oleskelun heidän luonaan sisarelleen niin miellyttäväksi
kuin mahdollista. Prinsessa, joka osoitti harrastusta kaikkeen mikä
häntä ympäröi, houkutti retkille milloin maisin, milloin vesille.
Maria Elisabet otti tosin osaa näihin retkiin, mutta synkin katsein
ja vaiteliaana; väliin kieltäytyi hän tykkönään tulemasta mukaan, ja
silloin herttua oli parhaimmalla tuulella.
Silloin hän kertoi mitä oli lukenut tai lausui muutamia
kirjoittamiaan säkeitä, joissa puhuttiin hukkaan menneestä elämästä
ja kuinka ihmistä kahlehti onneton kohtalo.
Kätchenin kiitokset näyttivät häntä suuresti ilahuttavan. Mutta kun
tämä koetti järkyttää hänen maailmankatsomustaan, silloin pudisti
hän päätään ja vastasi, etteivät eri ihmisten kokemukset olleet
samanlaiset.
Maria Elisabet toivoi sydämestään, että prinsessa pian vapauttaisi
hänet läsnäolostaan. Kätchen lähtikin kahdeksan päivän kuluttua, eikä
sisar kiittänyt häntä edes toivottamalla onnea matkalle. Herttua sitä
vastoin saattoi häntä kappaleen matkaa ja sanoi erotessa, että elämän
viimeinen päivänsäde katosi hänen mukanaan.
7.