Grazian Likovay luki kirjeen kahteen kertaan, kolmeen kertaan, mutta ei
sitä ymmärtänyt. Täytyi kutsua avuksi mestari Mathias.
"Lue tämä kirje! Sen on narri tuonut, narri kirjoittanut, narri myös
se, joka sen käsittää."
"Minä käsitän sen", sanoi Mathias, luettuaan kiireesti kirjeen.
"No, anna kuulua, mitä siinä on!"
"Muistatte kai vielä, miten ankarasti häväisitte isä Siegfriediä
Bittsen linnassa? Minä olin myöskin siellä ja näin kasvot, jotka
paljastuivat, kun te riistitte päähineen häneltä; ne olivat todellakin
Teodor Dalnokin."
"Minä olen hänelle asianmukaisesti kostanut, vai kuinka?"
"Se on totta. Ja sellaisia haavoja ei niin pian paranneta, varsinkaan
ei, jos ne sattuvat semmoisiin paikkoihin, jotka tuskin ovat ehtineet
arvettua. Myöskin tiedätte, että Teodor Dalnoki on neiti Magdaleenan
hyljeksitty kosija. Lisäksi ovat linnat niin lähekkäin, että melkein
näkee toisensa ikkunoista."
"Sinä siis arvelet, että tässä kirjeessä on puhe Magdaleenasta?"
"Muitahan naishenkilöitä ei olekaan meidän talossa. Ja vaikka kaikki
nämä tauluille maalatut kauniit kuvat olisivatkin eläviä, niin
ainoastaan Magdaleenaan palaisi Teodorin mieli. Se on minun
ajatukseni."
"Katsopas ikkunasta pihalle! Etkö näe jäidenlähtöä Waagissa? Narrin
tullessa olivat jäät tuskin liikkeessä, mutta nyt ne ovat suorastaan
raivoissaan. Näes, kuinka jäälohkareet vievät mukanaan mökkejä
rannikolta ja katkovat paksuja puunrunkoja. Mikä ihmisellinen olento
voisi sydänyönaikana niitä myöden kulkea? Sano mielipiteesi!"
"Minä olen Raamatusta lukenut, että Pietari kerran käveli kuivin jaloin
vettä myöten ja se tapahtui merellä. Hyvänä luteerilaisena täytyy minun
uskoa, mitä Raamatussa on."
"Se oli silloin. Se oli pyhä Pietari, jolle kaikki mahtaa olla
mahdollista. Mutta tänään on tänään."
"Mutta minä tiedän myös, että munkki voipi saada paljo aikaan,
rakastaja vielä enempi, molemmat yhdessä pystyvät he kaikkiin!"
"Puhelemmeko asiasta Berezowskyn kanssa?"
Aina siitä saakka, kun oli koteuduttu Bittsen hääjuhlallisuuksista, oli
tuo vanha sulhasmies oleskellut Mitoschinin linnassa. Hänenhän piti
mennä naimisiin Magdaleenan kanssa ja sitte viedä hänet kotimaahansa.
Asian lopullista toimeenpanoa hidastutti ainoastaan se seikka, että
vävypoika ja appiukko ottivat jota aamu niin perinpohjaisen pöhnän,
jotta oli pakko kantaa heidät nukkumaan vuoteeseen, josta heitä ennen
puoltapäivää ei kyennyt herättämään tulipalonhälinäkään eikä edes
ryövärien päällekarkaus. Mutta jälkeen puolenpäivän taasen ei tuo
tekopyhä herra tahtonut ottaa osaa mihinkään kirkolliseen toimitukseen
ja siten tuli avioliitto yhä lykätyksi päivästä toiseen. Häitä sentään
vietettiin jo etukäteen joka päivä.
Myöskin tänään koetettiin sulhasta herättää, vaan turhaan. Hänen
korvaansa huudettiin, hänen jalkapohjiansa kutitettiin, mutta mikään
ei auttanut. Hän vaan liikutti kättä tai jalkaa ikäänkuin
rauhanhäiritsijää torjuakseen sekä nukkui edelleen.
"Maatkoon", mutisi herra Grazian, "minulla on toinen aate, puhelen
tyttäreni kanssa."
Hän tapasi Magdaleenan istumassa avonaisen ikkunan vieressä.
"Oletpa sinä muruseni, tänään kuumaverinen, kun tämmöisellä ilmalla
ikkunaa auki pidät", puheli hän.
"Annoin ainoastaan kyyhkyselleni vapauden, sillä jos minä sattuisin
kotoani pois joutumaan, ei kukaan sitä ruokkisi."
"Sinä siis jo tiedät, että sinun täytyy mennä pian naimisiin?"
"Tiedän, isä rakas."
"No etkö revi tukkaasi, etkö vuodata verisiä kyyneleitä, etkö sano:
sata kertaa mieluummin kuolemaan kuin hänen omakseen?"
"Sinun läsnäollessasi en enää vuodata yhtään kyyneltä."
"Sittehän olet koko lailla muuttunut. Kenties se johtuu piispan häistä?
Varmaankin se sai mielesi muuttumaan, kun näit siellä entisen
rakastajasi ja tulit tietämään, että hän nykyään on erään kauniin
rouvan hempukkana?"
"Se oli kamala kohtaus, isä rakas."
"Ethän rakasta tätä munkkia?"
"Valallani vakuutan, ett'en _munkkia_ rakasta."
"Semmoinen olisikin hirveätä. Minä en oikeen voi sanoa, mitä sinulle
siinä tapauksessa tekisin, jos niin olisi asianlaita. Mitä tuossa
pienessä pussissa säilytät?"
"Kaikellaisia pieniä muisto-esineitä, jotka olen perinyt
äitivainajaltani, kuten esim. hänen emaljoidun kuvansa, kiharan hänen
tukastaan sekä erään pienen hopeaisen ristin, jota lapsuudessani
kannoin kaulassani. Kyllä kai minä ne saan viedä mukanani, kun lähden
tästä talosta?"
"Mutta sinähän olet kokonaan muuttunut, olet tullut kuuliaiseksi
tyttäreksi. Ehkä asiat vielä kehittyvät siksi, että tulet saamaan minun
siunauksenikin."
"Siunaa siis minua, vaikka vain yhdellä sanalla!" pyysi tyttö isänsä
jalkoihin polvistuen. "Salli minun suudella sinun kättäsi."
Grazian salli Magdaleenan viedä huulillensa hänen kätensä.
"Lupaa, että annat minulle anteeksi ne mielipahat, joita tahtomattani
olen sinulle saattanut!"
Tuo pyyntö liikutti Grazianinkin raakaa sielua.
"Ole huoleti, en minä sinulle ole paha", murisi hän sekä sipaisi kerran
karvaisella oikealla kädellään tuon polvillaan olevan tytön päätä. Sen
liikkeen saattoi otaksua siunaukseksi.
"Koht'sillään pannaan asiat täytäntöön", puheli hän. "Pappi on jo
täällä. Meidän täytyy mennä tänään aikaisin levolle, että jaksamme
nousta ylös aamulla varhain. Huomenna nimittäin ovat häät."
Sen sanottuaan meni herra Grazian takaisin huoneeseensa, jossa mestari
Mathias vielä odotti.
"Oletpa väärillä jälillä, velihopea", puheli hän tälle. "Juttelin
tytön kanssa ja huomasin, että hän on kokonaan muuttunut. Hän ei
itkenyt lainkaan, kun minä häistä juttelin. 'Leena', sanoin minä,
'huomenna ovat häät'. Hän tuumi, että niin on hyvä sekä suuteli minun
kättäni."
"Sehän on juuri paras todistus siitä, että hän turmiota päässään
hautoo. Hän otti jäähyväiset isältään, koska hän aikoo ennen häitä,
ensi yönä, rakastajansa kanssa paeta. Siitä ovat he keskenään sopineet.
Minä tunnen naisväen."
"Tuhat-tulimmainen! Olisiko se mahdollista? Tuli ja leimaus, jos
todella niin olisi! Taivaan talikynttilät! minä tapan heidät! Herätä
puolalainen paikalla! Herätä hänet, vaikka hän olisi puolikuolluksissa!
Minä tukehdun kiukusta. Hälytä koko linnan väki jalkeille!"
"Meidän pitää sangen varovaisesti ryhtyä toimeen. Siis, ei mitään
hälinää! Muutoin he huomaavat ja ovat varuillansa. Meille olisi
parasta, että joka mies nukkuisi niin kauan kuin itsestään herää.
Lisäksi pitäisi karhujen ruokaan sekoittaa iltasella kloroformia, niin
että ne olisivat hiljaa. Kappelissa eivät asiat ole oikealla tolallaan.
Sydänyön kellonsoitto ja kummitukset valaistussa kirkossa, joita itse
olette nähneet, ovat epäilemättä elävän ihmisen aikaansaamaa. Siinä
piilee joku salaisuus. Armollinen herra, jättäkää asia minun haltuuni!
Jo illaksi olen minä itseni niin valmistanut, etten väisty
Belzebubiakaan, jos hän nimittäin olisi mukana pelissä."
Aina myöhäiseen iltaan kesti tänään kuiskuttelua ja jymyä
Mitoschinin linnassa. Mutta naisia ei luonnollisesti tehty osallisiksi
salaisuudesta.
Sillä aikaa, kun neiti Magdaleena oli ruualla, vietiin Berezowskyn
aseelliset palvelijat kappeliin. Tuo julma sulhanen tahtoi myöskin olla
mukana hyökkäyksessä.
"Mutta älkää murhatko munkkia!" neuvoi hän väkeänsä. "Munkin tappaminen
tuottaa suuren vaaran. Iso-isäni sattui kerran vahingossa munkin
hengiltä ottamaan, mutta kostoksi siitä, vei paholainen hänet
elävältä."
Täytyi oikein vakuuttamalla vakuuttaa hänelle, että isä Siegfriedin
henki säästettäisiin. Sen sijaan lupasi hän keksiä sopivan kidutus- ja
rangaistustavan, jolla munkkia piinattaisiin.
Yön tullessa hiipi Berezowsky itse myös kappeliin sekä piiloutui
aseellisen seurueensa kanssa hautaholveihin.
Miehet saivat ajankulukkeekseen tynnyrin olutta ja nopanheittovehkeet.
Pimeän tultua antoi herra Grazian kuuluvalla äänellä käskyn, että
kaikkein piti aikaisin mennä levolle, kyetäkseen aamulla varhain
jalkeille, sillä silloin piti vietettämän häitä talossa. Koko yönä ei
saanut kukaan ulkona liikkua. Kellarit, varastohuoneet ja makasiinit
piti tarkasti sulkea.
Sen jälkeen kun koululaiset olivat laulaneet häälaulun morsiamen
ikkunan alla, sammutettiin kaikki valot linnassa.
Seudulla vallitsi niin syvä hiljaisuus kuin nukkuisivat kaikki elävät
olennot siellä. Ainoastaan kohisevasta Waag-virrasta kuului kumeata
ryskettä, joka aiheutui jääpalasien toisiinsa törmäämisestä ja
särkymisestä.
Mutta kun suuri linnankello kuuluvilla lyönneillä ilmaisi puoliyön
hetkeä, nousi Magdaleena vuoteeltaan, puki vaatteet yllensä, sitoi
vyöllensä vyön, jossa riippui pienoinen, äidin perintönä saadut
pikkutavarat sisältävä pussonen, kääräsi ympärilleen lämpimän
vaipan sekä kiiruhti kuulumattomin askelin takimmaisia kiertorappusia
myöten tuolle tutulle pienelle ovelle, joka johti karhupihalle.
Hän katseli ympärillensä. Karhuja ei ollut näkyvissä -- se oli mestari
Mathiaksen käyttämän nukutusaineen ansiota. Siten saattoi hän estämättä
kävellä kirkon luo, jossa vielä heitti viimeiset jäähyväiset
isänkodillensa, jonka kohta oli ainaiseksi jättävä. Sitte hän astui
sisälle kappeliin.
Taasen paistoi kuu kirkkoon sekä valaisi pyhimysten kuvat, nimettömät
hautakivet ja alttaritaulun.
Jospa vapauttaja, rakastettu pian tulisi!
Huuhkaja kiljui tornissa.
Vihdoinkin kello soi ja alttaritaulu tuli valoisaksi. Rakastettu
lähestyi.
Kun hän astui poistuneen Antonius-kuvan paikalle, oli hän kuin
todellinen elävä alttaritaulu ainakin: pyhä Ladislaus, tuo kuuluisa
unkarilainen pyhimys. Ei tuo pakanain kuoliaaksi kiusaama, köyhä
pyhimys, vaan pakanoita voittava sankari.
"Jumalan kiitos, että vihdoinkin olet täällä! Huomen aamulla on minun
määrä lähteä Puolaan."
"Rientäkäämme sitte täältä, rakkaani!"
"Salli minun ensin lausua rukous veljeni haudalla!"
"Minä yhdyn sinun rukoukseesi!"
Molemmat polvistuivat vierettäin, käsi-kädessä murhatun veljen
muistomerkin ääreen. Magdaleena suuteli kiveen veistettyä kuvaa.
"Rakas veli, annathan minulle anteeksi!" rukoili tyttö.
"Annanhan toki minä sinulle anteeksi, rakas sisko", kuului ääni
vastaavan syvyydestä sekä samassa aukeni hautaholvin ovi ja sieltä
hyökkäsi ylös Berezowskyn asestettu joukko, etunenässä tuo ikinuori
sulhasmies itse, heilutellen julmasti miekkaansa.
Seuraavassa silmänräpäyksessä salamoi myöskin miekka Teodor Dalnokin
oikeassa kädessä.
"Ahaa! Et siis olekkaan munkki! No sitte sinun pitää kuolla tuossa
paikassa", kiljui Berezowsky sekä hyökkäsi Teodoria kohti, miekka
hirmuiseen iskuun kohotettuna. Mutta tämä olikin liikkeissään
vikkelämpi ja antoi sen sijaan miekallaan Berezowskylle niin tukevan
lyönnin olkapäähän, että käsi kokonaan irtautui ruumiista. Berezowsky
itse kaatui lattialle ja heitti henkensä ennen taistelun loppua.
"Takaisin maanalle, pelkurit!" jymisi Teodorin ääni, samalla kun hän
kostonenkelin tavalla huitoi ympärillensä ja ahdisti hyökkääjät jo aina
hautaholvin ovelle saakka. Mutta silloin avautui kirkonovi ja sisään
tunki Grazianin aseilla ja tulisoitoilla varustettu joukko. Itse ukolla
oli aseena ainoastaan koukkusauvansa.
"Tänne päin, pappi!" mörisi Grazian. "Astuppa eteeni, munkki! Isä
Siegfried! Naisenryöstäjä! Kepillä pitää sinut tapettaman! Tällä minun
kepilläni!"
Ja raivosta sokeana hyökkäsi hän keppi koholla eteenpäin.
Magdaleena heittäytyi miesten väliin kovasti kiljaisten.
"Jumalan tähden!" rukoili hän. "Isä! Teodor! Älkää tehkö onnettomuutta!
Tappakaa ennen minut!"
"Pois tieltä, lutka!" kiljui Grazian sekä potkasi jalallaan polvistuvaa
tyttöä. Sen teon aikoi Teodor kostaa Mitoschinin herralle miekan
iskulla, mutta lyönti sattuikin erään esiin tunkevan palvelijan päähän.
Se oli onneksi Grazianille, sillä palvelija oli saanut kuolinhaavan.
Vielä kaksi palvelijaa kaatoi ritarin miekka, sitte sen terä katkesi
kädensijaa myöten.
Mutta miekatonnakin piti hän puoliansa noilta pelkureilta
palkkalaisilta. Hän sieppasi aseekseen suuren messinkisen
kynttilänjalan alttarilta. Sillä hän jakeli niin tehoisia iskuja sekä
oikeaan että vasempaan, ett'ei juuri kenenkään tehnyt enää mieli häntä
lähestyä. Jo hän seisoi alttarilla, aivan Antonius padualaisen
paikalla, ja takanansa ammotti maanalaisen käytävän musta aukko. Jos
hän vain kerkiäisi niin paljo edelle, että voisi tammioven siellä
sulkea perässään, olisi hän täydellisesti turvassa.
Mutta samassa loi hän silmäyksen kirkkoon. Se mitä hän siellä näki, sai
hänen verensä hyytymään raivosta.
Grazian nimittäin oli tarttunut kiinni Magdaleenan pitkiin, hajalleen
menneisiin hiuksiin ja laahasi häntä niistä pitkin kivilattiaa kirkon
ovea kohden.
Tätä ei Teodor voinut nähdä. Viha karkotti hänen sielustaan kaikki
ihmiselliset tunteet. Hänestä tuli eläin, jalopeura, jolta puoliso on
ryöstetty. Vihasta ja tuskasta kiljaisten hyppäsi hän alttarilta
maahan. Kumpasessakin kädessään oli hänellä raskas kynttiläjalka.
Niitä hän heilutti kuin sotanuijia tunkiessaan palkkalaisten joukkoon
ja kaikki edestään kaataen hän raivosi noiden asestettujen palvelijain
joukossa niinkuin mieletön Herkules, jonka ruumista Ressus-paita
poltti. Vihdoin hän pääsi kirkon ovelle, jossa isä tytärtään rääkkäsi.
Siinä hän tähtäsi kynttiläjalalla hirveän iskun Grazianin päätä
kohden, mutta tämä väisti sen nyrkkiin puristetulla kädellään.
Samassa viskattiin takaapäin vaate hänen päänsä yli ja muuan
palkkalaispelkureista tarttui hänen jalkoihinsa ja veti siten kumoon
hänen. Ainoastaan siten voitiin Teodor Dalnoki voittaa ja sitoa.