Isä Siegfriedin kasvojen ilmeestä saattoi huomata koko päivän, että hän
oli mitä ankarampain mielenliikutusten vallassa. Hän vapisi, jos hän
sattumalta tuli luoneeksi silmänsä Idaliaan.
Illallisen jälkeen lähetti rouva kaikki palvelusväkensä sekä Cupidonkin
levolle, niin että hän jäi yksin Siegfriedin kanssa.
Idalia otti harppunsa ja lauloi; lauloi taivaasta, paratiisista ja
rakkaudesta.
Suuri seinäkello löi yksitoista. Siegfried nousi ylös ja sanoi:
"Hyvää yötä!"
"Menetkö jo?" kysyi Idalia ihmetellen.
"Kohta tulee aamu."
"Minä luulin, että sinä jo huomenna antaisit minulle varman
vastineesi!"
"Tänään on vasta ensimäinen sunnuntai. Puheessahan oli kaksi
sunnuntaita!"
Idalia rypisti silmäkulmiansa ja sanoi:
"Niinkö pitkän ajan tarvitset neuvotellaksesi ylimaailmallisten
kanssa?"
"Myöskin maanalaisten kanssa", sanoi Siegfried.
Idalian sielun läpi kävi väristys, salainen, käsittämätöin aavistus.
"Tuo mies rakastaa toista", välähti hänen mielessään ikäänkuin
salamana.
Hän sentähden pyysi, että Siegfried ottaisi Cupidon taasen nukkumaan
huoneeseensa.
Siegfriedin otsa synkistyi. Hän ei ensin puhunut mitään, näytti vain
toiveissaan pettyneeltä. Lopulta hän virkkoi ikäänkuin pakotettuna:
"Hyvä, otan hänet mukaani."
Idalia juoksi makuuhuoneeseen ja herätti Cupidon.
Tämä nousi hämmästyksissään istualle ja rupesi itkien valittamaan:
"Mikä nyt on? Tahdotko sinä äiti minut taasen tappaa?"
"Eihän toki, kultaseni!"
"Mutta sinun kasvosi ovat taasen yhtä julman näköiset kuin
silloinkin, kun tahdoit minut neulalla kuoliaaksi pistää."
"Enhän minä koskaan ole sinua aikonut tappaa. Se on vain pahaa unta,
jota olet uneksinut. Mutta tule nyt, saat taasen maata isä Siegfriedin
huoneessa. Kuule myöskin, kultapoikani, mitä minä nyt sanon sinulle!
Sinä olet hyvä ja kohtelias nuori herra. Minä olen sinulle rakastava
äiti, jos vaan minua tottelet. Mutta jos teet toisin, kun minä käsken,
rankaisen sinua, kiusaan, kidutan, ruoskin ja puetan rääsyisiin
vaatteisiin. Sinä olet viisas lapsi ja tiedät aivan hyvin ettei isä
Siegfried ole se, kuin hän näyttää. En myöskään tiedä, onko hän meille
todella hyvä vaiko paha. Siitä voit sinä saada selvän jos tahdot.
Ota sentähden mukaasi tämä hopea-pilli kätke se yövaatteisiisi. Kun
tulet Siegfriedin huoneeseen ja hän asettaa sinut levolle sänkyyn,
teeskentele heti nukkuvasi, mutta todellisuudessa valvo ja katso, mitä
hän tekee. Jos jotain näet erinomaista, kätke tarkasti mieleesi ja
kerro minulle. Mutta jos hän hiipii ulos huoneesta, puhalla heti hänen
mentyään pilliin, niin että minä tiedän tulla paikalle ja tutkia, mitä
isä Siegfriedillä on mielessä, tahtooko hän meille hyvää tai pahaa? --
Olethan lapsoseni minua täydellisesti ymmärtänyt, ja teethän tahtoni
mukaisesti?"
"Teen äiti kaikki, mitä sinä tahdot!" Näin sanoen meni poika
Siegfriedin huoneeseen.
Jonkun ajan kuluttua kuului pillin ääni.
Idalia juoksi munkin kammioon.
Cupido istui vuoteessa. Noissa lapsellisissa kasvoissa kuvastui
hämmästys, pelko ja vahingonilo.
"Siegfried on mennyt."
"Minne hän on mennyt?"
"Maan alle, helvettiin."
"Kerro pian, mitä olet nähnyt!"
"Tein niinkuin käskit. Olin olevinani kovin väsynyt ja teeskentelin
nukkumista. Siegfried tutki tarkoin, nukuinko, ja tultuaan
vakuutetuksi, että todella niin tein, meni hän toiseen huoneeseen,
riisui pois munkinpukunsa ja sen sijaan puki päällensä ne
ritarivaatteet kaapista, jotka sinä olet hänelle ommellut. Ritaripuvun
yli hän heitti munkinkaapun. Sitte hän otti pöydältä salalyhdyn,
sytytti sen ja meni käytävään. Nousin vuoteestani ja seurasin häntä
salaa. Hän suuntasi askeleensa linnamme ympäri muurin vieressä olevaan
pieneen, pyhälle Nepomukille pyhitettyyn kappeliin. Hän tarttui siellä
seisovan Nepomuk-pyhimyksen kuvan päähän ja -- voi kauheata -- heitti
kuvan maahan. Patsaan sijalle näytti aukeavan kuin musta kita. Siihen
astui Siegfried ja katosi sinne. Minä pelkäsin hirveästi ja juoksin
takaisin tänne sekä kutsuin sinua."
Idalia muuttui kauhean näköiseksi, muotonsa musteni vihasta, sormetkin
nyrkittyivät.
"Miksi sinä niin vihainen olet, äiti?" kysyi Cupido peloissaan.
Mutta Idalia löi nyrkillään poikaa vasten kasvoja ja kiljasi: "ole
tuhannesti kirottu sinä, joka semmoisia asioita kerrot."
Sitte hän, huolimatta poikansa katkerasta itkusta, juoksi kun riivattu
makuuhuoneeseensa, heitti siellä yllensä mustan manttelin, otti
salalyhdyn käteensä sekä näin varustettuna meni hänkin Pyhän Nepomukin
kappeliin. Pyhimyksen kuva oli taasen paikoillaan pystyssä, mutta
voimakkaalla tempauksella heitti hän sen maahan sekä astui siten
syntyneeseen aukkoon.
"Myöskin äiti meni helvettiin", vaikeroi Cupido peloissaan
makuuhuoneessa. Hän ristitsi kätensä ja alkoi hartaasti rukoilla:
"äläkä johdata meitä kiusaukseen, mutta päästä meitä pahasta!"
* * * * *
Nepomuk-patsaan jalusta oli ontto. Siitä johti kuusi kivirappusta maan
sisään. Seitsemäs rappu oli napojen varassa, niin että kun sen päälle
astui, se kiepahti ympärinsä ja vaikutti samalla Nepomuk-pylvääseen,
niin että se myös nousi pystyyn ja siten sulki tämän aukon. Rappujen
päästä alkoi se käytävä, joka Waag-joen alatse vei Mitoschinin
linnaan.
Idalia alkoi kulkea sitä myöten. Hiekan peittämällä lattialla näkyi
selvästi verekset ihmisen jalan jälet. Kreivitär seurasi niitä.
Eräässä kulmauksessa huomasi hän valoa, noin pari sataa askelta
edellänsä. Se tuli avatusta salalyhdystä, jota kantoi mustaan kaapuun
verhottu olento. Hän koetti sitä lähestyä muurien pimennossa. Äkkiä
edellä käypä olento seisattui. Hänen eteensä oli tullut vankka
tammiovi. Se kumminkin aukeni olkapäiden lujasta ponnistuksesta.
Vihdoin oli hän tunnelin toisessa päässä. Padualaisen pyhimyksen kuva
kääntyi taaskin sivulle ja Mitoschinin paavilaiskappelin pieni kello
soi heleästi.
Idalia sivuutti myöskin tammioven. Sen toisella puolen laajeni tunneli
suureksi, nelikulmaiseksi saliksi. Se näytti olevan täynnä ihmisiä.
Madocsanyn rouva katseli niitä pelolla. Ne olivat kuolleita, kauan
aikaa täällä olleita. Muuan istui pöydän takana, nojaten päätänsä
käsiinsä ja avattu raamattu edessään. Ympärillä oli toisia, jotka
näyttivät kuultelevan hänen lukuansa.
Nämä olivat niitä muinaisia hussilaisia, joista salainen käsikirjoitus
puhui, ja jotka olivat hautansa saaneet käytävän holveissa.
Idalia kiirehti eteenpäin. Tultuansa käytävän sivulle ja
piilouduttuansa pyhän Antoniuksen taa, näki hän hyvästi, mitä kirkossa
tapahtui, sillä sitä valaisi hyvästi eräälle hautakivelle lasketun,
avatun salalyhdyn valo.
Mitä Idalia kappelissa näki, se häntä kiukustutti, raivoon saatti, oli
melkein hengen häneltä riistää.
Hän näki siellä pulskean ritarin -- joka et ollut kukaan muu, kuin
Teodor Dalnoki ja nuoren kauniin tytön -- joka ei liioin ollut kukaan
muu, kun Mitoschinin linnanherran tytär, vaalea Magdaleena.
Ne syleilivät ja suutelivat toisiansa. Ne puhuivat helliä rakkauden
sanoja.
Mitä he sanoivat?
Ritari lausui: "Rakkaani, oletko valmis pakenemaan ensi
sunnuntai-yönä?"
"Mihin sitte?"
"Kauas, pois täältä jonnekin, missä voimme mennä naimisiin, ilman, että
kukaan meitä enää voi eroittaa!"
"Mutta sinähän olet pappi?"
"Olen ollut, mutta en enää ole. Nyt olen ritari ja vien sinut tulevana
sunnuntai-yönä täältä pois, jos suostut. Sitte menemme Klausenburgiin
ja käännymme siellä protestanttiseen uskoon ja annamme sen opin
mukaisesti vihkiä itsemme avioliittoon. Suostutko tähän? Se on minun
nähdäkseni ainoa keino, sillä, luostariini en minä enää voi kääntyä,
en myöskään tahdo antautua kiduttajattareni hirveän intohimon uhriksi."
"Suostun!" sanoi Magdaleena hiljaa ja painoi päänsä Teodorin rinnoille.
Mutta Idalia kiristeli hampaitaan kamalasti raivosta ja kostonhimosta.
"Odottakaa!" mutisi hän. "On minullakin tässä vielä sanomista. Vai
aijot sinä mokoma valhepappi minut pettää ja omaksi hyväksesi käyttää
minun ehdottamaani keinoa. Vielä minua muistatte."
"Siis ensi sunnuntaiyönä tulen sinua täältä hakemaan!" sanoi Teodor.
Magdaleena nyökkäsi päällään myöntymykseksi.
Idalia kääntyi paluumatkalle, sillä jo aamun ensimäiset sanansaattajat
alkoivat taivaanrannalla näkyä.
Teodorkin tuli pian hänen jälkeensä, otettuaan sitä ennen hellät
jäähyväiset Magdaleenalta, ja kävi makuukamariinsa. Cupidoa ei enää
ollut siellä, sillä Idalia oli hänet noutanut pois heti tultuaan.