Jonkun matkaa kuljettuansa, ajoi muuan reki heidän ohitsensa. Idalia
silmäsi sitä ja huomasi turkkiin puetun äärettömän paksun olennon, joka
huusi:
"Hyvää huomenta, kaunis rouvaseni! Minä matkustan edelle, teille
kortteeria valmistamaan."
Se oli Grazian, Mitoschinin herra. Hän puhui kyllin selvää kieltä.
Tämä paikkakunta on kuuluisaa vierasvaraisuudestaan. Mutta nyt oli
kuin taikasauvan iskusta kaikkien linnojen ja herrastalojen portit
sulkeutuneet Madocsanyn rouvalle ja isä Siegfriedille.
Grazian oli käynyt edellä ja siten valmistanut kortteereja.
Madocsanylaisten täytyi yöpyä erääseen kurjaan kyläravintolaan. Siellä
oli vain yksi ainoa huone ja sen lattialle levitetyille oljille täytyi
Idalian ja Siegfriedin laskeutua lepäämään toinen toisensa viereen,
kuten mies ja vaimo; Cupido nukahti keskelle.
Ei voinut Siegfried paeta, täytyi vain kuullella tuon kiusanhenkensä
jumalatointa puhetta ja katkeria syytöksiä.
"Etkö häpeä?" sanoi hän, "kun sinua haukuttiin pelkuriksi ritariksi ja
valhepapiksi. Minua he sanoivat sinun rakastajattareksesi. Ja sinä
kärsit kaiken tämän. Miksi et siepannut miekkaa seinältä ja opettanut
heitä naista kunnioittamaan. Miksi et heittänyt munkkikaapua nurkkaan
ja tarttunut minua vyötäisiltä sekä huutanut: 'Jaa, minä olen Teodor
Dalnoki ja tässä on morsiameni. Joka häneen tai minuun koskee, on
kuolevan oma!' Mutta sinä et tehnyt niin. Pelkäsit, painoit pääsi alas,
sinä raukka. Luuletko, että sinua vielä munkistossa suvaitsevat. Mitä
vielä. Elinkautiseen vankeuteen sinut paiskaavat. Eroo siis ajoissa
heistä! Pue ritarivaatteet päällesi! Paetkaamme täältä yhdessä.
Rakastakaamme toisiamme vieraalla maalla, eläkäämme siellä onnellisina!"
"Tiedätkö, että minä sinua rakastan, rakastan hulluuteen saakka. Mutta
sinä et minua rakasta. Siitä en välitäkään suuresti. Mutta piispan
häissä olet sinä saattanut minut huonoon maineeseen. Se on sinun
korjattava. Minä vaadin sinulta kunniani takaisin. Jos sinä olet
oikeutta rakastava mies, jos sinä olet totinen kristitty, niin pitäisi
sinun tietää velvollisuutesi. Menkäämme siis naimisiin. Minä en muuta
pyydä kuin nimen, sinun nimesi. Menkäämme Saros-Patákiin tai
Klausenburgiin, kääntykäämme siellä protestanttiseen uskoon ja
antakaamme hiljaisuudessa vihkiä itsemme!"
Siegfried kuunteli kauhistuksissaan tätä puhetta. Magdaleenan vaalea,
kärsivä kuva esiintyi yhä selvempänä hänen kasvojensa edessä.
Katkeraa oli edes ajatella eroa hänestä.
"Mitä olet puhunut, on sangen tärkeätä", sanoi hän. "Se vaatii
miettimistä. Suo minulle kaksi sunnuntaita ajatusaikaa, että voisin
kohtaloni ohjaajattaren kanssa neuvotella."
"Hyvä, minä odotan kaksi sunnuntaita, jos niiden kuluttua annat
päättävän vastauksen."
"Sen teen."
"Lupaatko sen papinsanallasi?"
"Lupaan sen ritarillisella kunniasanallani."
Idalia ratkesi ääneensä itkemään.
Itkusta heräsi nukkuva poika.
"Miksi itket, äitiseni?" kysyi hän peljästyneenä.
Kreivitär puristi pientä kysyjää innokkaasti rintaansa vasten.
"Itken sinun vuoksesi", sanoi hän. "Sinun tähtesi ainokaiseni, kallein
aarteeni maan päällä."
"Varmaankin on isä Siegfried jo ruvennut sinua -- rakastamaan, koska
sinä minulle olet niin hyvä."
"Saadaanpa nähdä, mitä aika tuo mukanaan!" kuiskasi hän hiljaa pojan
korvaan.
Hiljaisuus vallitsi pian tuossa kurjassa majatalossa. Matkailijat
vaipuivat syvään uneen, josta vasta heräsivät kukon kolmatta kertaa
laulaessa.