Tähän aikaan tapahtui Unkarissa se erinomainen harvinaisuus, että
muuan piispa meni naimisiin. Se oli ainoa laatuansa oleva tapaus sen
jälkeen, kun kirkollinen celibaatti [katolisen kirkon kielto, etteivät
papit saa mennä naimisiin] oli voimaan astunut.
Emmerich von Thurzo, Neutran piispa oli tuo merkkimies.
Hän oli viimeinen miehinen jälkeläinen Thurzon ikivanhaa aatelissukua,
joka Unkarille oli antanut niin monta urhoollista kenraalia ja viisasta
palatiinia, ja jonka tilukset olivat pienen kuningaskunnan kokoiset.
Piispan kanssa olisi tämä kuuluisa suku kuollut sukupuuttoon ja sitä
olisi pidetty suurena onnettomuutena koko maalle.
Sen estämiseksi oli keksittävä joku hyvä keino.
Paavi tiesi neuvon. Hän antoi bullan, oikeen todellisen,
paavillisella lyijysinetillä varustetun bullan, jossa Thurzo
vapautettiin celibaatista ja annettiin hänelle oikeus mennä naimisiin,
ilman että hänen siltä täytyisi jättää piispan virkaansa.
Kronikat ja muistotarut tietävät, että piispa käyttikin hyväkseen tuota
erikoisoikeuttansa. Hän meni naimisiin kauniin aatelisneidin Christine
von Nyaryn kanssa. Häät olivat sangen komeat ja laatuaan ainoat siinä
suhteessa, että ne kestivät kokonaisen vuoden.
Bittsenin linnassa on vieläkin nähtävänä se suuri huone, jossa näitä
häitä pidettiin. Itse linnakin, joka on barokkityyliin rakennettu,
seisoo vielä eheänä paikallaan komeine kuvapatsailla koristettuine
käytävineen. Hääsali itse ei ainakaan paljon anna perään pituudessa ja
leveydessä Budapestin reduuttisalille. Sen toisella keskiseinällä näkyy
vielä makuuhuoneeseen johtava porttaali. Se on sangen komea. Sitä
kannattaa neljä solakkaa korinttilaista pilaria, joiden ympärillä
kiertelevät kullasta ja hopeasta taiteellisesti veistetyt
viiniköynnökset, itämaalaiset kasvit ja rehevät lehtikoristeet.
Häitä vietettiin humussa ja riemussa viikko viikon, kuukausi kuukauden
perään. Kokonaisen vuoden ne kestivät. Erittäin korkealle kohosi ilo
eräänä aamuna, kun piispa, kasvot ilosta loistaen, astui ulos
makuuhuoneesta ja sylissänsä kantoi pientä, vastasyntynyttä perillistä.
Sen kastetoimitus lisäsi vain hääjuhlan riemuja.
Niin, kokonaisen vuoden yhteen mittaan nämä pidot kestivät. Eivätkö
vieraat kyllästyneet? Eivät, sillä joukko vaihtui alinomaa. Kukaan ei
nimittäin ole juuri sellaisessa asemassa, että voisi taloudestaan olla
poissa kokonaisen vuoden. Toisia siis meni kotiinsa, kun toisia tuli.
Tänään esim. tuli koko joukko Matyasföldistä. He viettivät viikon
ilossa ja riemussa, humussa ja sumussa, laulaen, soittaen. Ja kun he
olivat saaneet häistä kyllänsä ja lähtivät pois, tuli heidän sijaansa
uusi joukko begyaljalaisia, Banaatin väkeä tai miehiä ja naisia
etäisestä Alföldistä. Aina Siebenbürgistä, Puolasta ja Mähristä tulivat
ylhäiset perheet, vanhat, hyvät ystävät; tulivat lapsineen, vaimoineen,
kiluineen kaluineen, palvelioineen, sukulaisineen ja tuttavineen.
Myöskin musiikkia oli yhtä monta erilaista lajia, kuin vieraitakin.
Herrat Puolasta toivat mukanaan kuuluisat pasuunansoittajansa.
Siebenbürgiläisillä oli mustalaismusikantteja ja Banaatin väellä
guszla-pelimanneja. Ne soittelivat vuorotellen. Kun yksi lasi
musiikkia loppui, alkoi heti toinen. Mitä erilaisimpia ja
vaihtelevimpia tansseja esitettiin.
Sillä aikaa kun nuoriso salin yhdessä osassa hyppeli soihtu- tai
silkkitanssia, istui vanhempi väki lukemattomien, pitkien pöytien
ääressä salin toisessa osassa. Siellä esiintyi huvittajana milloin
sukkela sananlaskujen puhuja, milloin saksalainen vaeltava rakkauden
runoilija, milloin hurskasten latinaisten virsien esittäjä. Erääseen
nurkkaan oli pystytetty suuri teltti, jossa oli yksinomaan naisille
aiottu pyhäkkö. Muutamaan seinäsyvennykseen oli katettu pöytä
armollisia lapsiherroja varten. Siinä ne söivät, joivat ja
riemuitsivat kasvattajainsa ja opettajainsa valvonnan alaisina.
Muutaman holvikäytävän varjoon olivat leiriytyneet kaikilta ilman
suunnilta saapuneet papit ja munkit. Semmoinen harvinainen ja
merkillinen tapahtuma, kuin piispan häätilaisuus, olikin niitä
houkutellut kokoon suuret parvet kaikista mahdollisista veljeskunnista,
kaapun-parsista ja väreistä. Siinä oli punaisia veljeksiä
Steinamangerista, premonstraatereita Jaszosta, paulinisteja
Diosgyöristä, zipfereitä, temppelistejä, johanniittoja, jehoviitteja,
karmeliittejä y.m. y.m. He istuivat suuren pöydän ääressä ja pitivät
juominkia _in honorem domini et dominae_. He olivat myöskin
vakinaisimmat ja pitkäaikaisimmat häävieraat. Heidän lukunsa vaihteli
ainoastaan siten, että heitä aina vain tuli lisää, mutta pois ei ketään
lähtenyt.
Paitsi heitä oli häissä eräs muukin vakinainen vieras, semmoinen, joka
näissä pitkissä pidoissa oli alusta alkain ja loppuun saakka. Se oli
Grazian, Mitoschinin linnanherra.
Hänellä oli myös mukanaan kaunis tyttärensä.
Vanhemmat naiset, tuolla nurkkateltissään, kuiskivat keskenään, että
syynä Grazianin pitkälliseen viipymiseen oli etupäässä se, että hän oli
päättänyt naittaa tyttärensä täällä jollekin aatelismiehelle. Hän
olikin jo löytänyt suloisen sulhasen, tuon ikinuoren puolalaisen
Berezowskyn. (Tässä kuiskuttelijat hymyilivät makeasti.) Muhkea sulho.
Mies semmoinen, että jos Herrajumala ensimäisen ihmisen, Aatamin, olisi
hänen kaltaisellaan ulkomuodolla varustanut, ei äiti Eeva milloinkaan
olisi tuota paljon itkettyä omenaa puusta poiminut. Ja niin suloisesti
tuo ikinuori sulho lakananvaalealle morsiolleen hymyili, että silmänsä
oikeen ristikkäin kävivät.
Enimmän aikansa vietti tuo vanha narri viinipullojen seurassa.
Sieltä sentään silloin tällöin malttoi erota. Kävi silloin nuorison
joukkoon ja tanssia reksutteli leveillä laattajaloillaan, kuin mikäkin
sarvikuono. Mutta enin kaikista hän halusi suuteloa Magdaleenalta. Ja
sen hän ehkä onnistuisi saamaankin, jos vaan tyttö suostuisi
silkkitanssiin hänen kanssaan tulemaan.
Kuten vanhat vielä muistavat, kävi silkkitanssi seuraavalla tavalla:
Joku nuori mies otti käteensä silkkisen tyynyn -- siitä myös nimi
tyyny- eli polsteritanssi -- heitti sen lattialle ja pyöri yksinään
hetkisen sen ympäri soiton tahdissa. Sitte valitsi hän mieluisimman
seinämillä istuvista naisista ja laskeutui hänen eteensä polvilleen
tyynylle sekä jäi siihen asentoon, kunnes neiti antoi hänelle suutelon.
Sitte otti mies tuon, häntä suudelleen, naisen kädestä kiinni, nousi
itse ylös ja molemmat tanssivat yhdessä muutaman kierroksen lattialla.
Sen lopetettua meni mies paikalleen, mutta nainen vuorostaan otti nyt
tyynyn ja polvistui jonkun ritarin eteen ja sai tältä suukkosen. Näin
kävi tanssi suloisessa vuorottelussa. Siinä annettiin ja otettiin monta
suloista suudelmaa. Varsinkin rakastuneet osasivat hyväkseen käyttää
silkkitanssia.
Myöskin, kuten jo edellä sanottiin, tanssittiin piispan häissä
ahkerasti silkkitanssia. Etenkin oli vanha ikinuorukainen Berezowsky
siihen ahkera. Milloin vain se pantiin alulle, olivat hänen
kuparinkarvaiset juoponkasvonsa myös aina mukana. Hänellä oli salainen
toivo, että hän siinä saisi tilaisuuden lähennellä Magdaleenaa. Mutta
turhaan. Berezowskystä eivät välittäneet edes vanhimmatkaan
leskirouvat. Ja niin kauvan kun ei kukaan nainen häntä tanssiin vienyt,
ei hänellä myöskään ollut oikeutta Magdaleenan eteen polvistua,
saadakseen tuosta korallisuusta suutelon harjaksisille huulilleen. Koko
seurue näytti olevan saloliitossa häntä vastaan, niin ettei kukaan
tuonut tyynyä hänen eteensä.
Vanhemmat naiset tuolla teltissä, hymyilivät nähdessään, kuinka
herra Grazian paikaltaan ahkerasti vartioitsi silkkitanssin kulkua.
Eleistä kasvoilla päättäen, et se mennyt hänen mielikseen.
* * * * *
Tuon kovan läksytyksen jälestä näytti kaunis Idalia kokonaan
muuttuneelta. Tuntui, kuin olisi hän todellisuudessa parannuksen
tehnyt. Häntä tuskin enää tunsi. Hän oli ystävällinen ja
myödenantavainen, ei riidellyt eikä torunut, katsoi sormiensa läpi ja
rankaisematta jätti palvelusväen virheet y.m. hyväntahtoisuutta
harjoitti. Lisäksi kävi hän joka aamu kirkossa, istui siellä
hiljaa ja toimitti rukouksensa hartaudella, kuten näytti. Mitä hän
tällä kaikella tarkoitti, ei tiennyt kukaan muu, ellei kenties isä
Siegfried.
Myöskin herra Cupidosta oli Siegfriedin käsissä tullut kokonaan toinen
ihminen. Sen sijaan, että hän ennen vaan lauleli sopimattomia ja
jumalattomia lauluja, kuultiin hänen nyt lukevan pyhiä kirjoja selvällä
ja kuuluvalla äänellä. Ei myöskään hän enää kulkenut kylien läpi
villi-ihmisen tavoin koirajoukkoineen, joita rauhallisten kulkijain
päälle usutteli, vaan asteli sen sijaan hiljaisena ja lempeänä
kasvattajansa rinnalla sekä ystävällisesti ja nöyrästi vastaili
vastaantulijain tervehdykseen. Taskurahoistaan jakoi hän kerjäläisille.
Sunnuntaisin auttoi hän taitavasti pappia jumalanpalveluksessa, eikä
suinkaan enää aikonutkaan rikkiä pyhänsavun astiaan sekoittaa.
Jumalattoman puheen sijaan olivat tulleet hurskaat latinaiset lauselmat
ja vanhojen ihmisten kättä suuteli hän kunnioituksella. Tämä kaikki oli
hurskaan kasvattaja-isän ansiota. Sen merkitsivät myöskin hänen
hyväkseen luostarikonventin jäsenet. Itse provinsiaalikin [luostarien
tarkastelia] lausui kiitoksensa hänen hyödyllisestä toimestansa.
Tämä linnanrouvan virallinen mielen ja käytöksen muutos sattui
piispa von Thurzon häiden aikaan. Mitoschinin herra oli koko perheensä
kanssa sinne matkustanut ja sinne jäänyt koko vuodeksi, kuten olemme
nähneet. Isä Siegfriedillä ei siis ollut mitään aihetta kuljeskella
maanalaisessa käytävässä. Mitoschinilaisten lähtö oli tapahtunut niin
äkkiä, ettei Magdaleena ollut siitä mitään tietänyt heidän viime
sunnuntai-yönä tavatessaan. Olivat taasen tehneet liiton tavata
tulevana sunnuntaina.
Mutta viikolla kuuli Siegfried narri Herskolta, että Mitoschinin väki,
myös Magdaleena, oli pois matkustanut. Mihin? Piispan häihin. Niitä
tulisi kestämään kokonaisen vuoden. Kauheata. Koko sinä aikana ei siis
saisi hän rakastettuaan tavata. Kenties hän ehkä myös siellä
pakottamalla pakotettaisiin menemään Berezowskylle puolisoksi.
Siegfried huokasi syvään. Kumpahan edes vielä kerrankin saisi
Magdaleenan nähdä!
Eräänä päivänä -- piispan häitä oli jo silloin koko kolme kuukautta
vietetty -- sanoi rouva Idalia hänelle:
"Isä Siegfried! Kuule nyt minua tarkoin! Koko maailma on Bittsessä,
piispa von Thurzon häissä. Ainoastaan me emme siellä vielä ole. Mutta
piispa on minulle sukua äidin puolelta. Hän on myöskin kaste-isäni. Hän
tulee varmaankin vihaiseksi -- ja oikeudella -- ellen häihin mene.
Minulla on myös erinomaisen kaunis kaulaketju oikeista helmistä.
Se sopisi mainiosti häälahjaksi hänen nuorelle, kauniille rouvallensa.
Menkäämme siis Bittseen, sinä, minä ja Cupido, sekä viipykäämme siellä
juhlallisuuksien loppuun. Pojallekin olisi hyvä jo nuorena tottua
ihmisten tapoihin ja säätyläistensä elämään."
Siegfried riemastui. Siellähän saisi nähdä Magdaleenan. Toiselta puolen
tuli myöskin mieleensä, että siellä todenmukaisesti tulisi tapaamaan
entisiä tovereita, maailman ystäviä, joille hän oli jo muutamia vuosia
ollut kuolleena. Niiden kanssa ei hän millään muotoa haluaisi
yhteyteen. Mutta olihan hän nyt laihempi, kasvojansa peitti myös
pitkä parta. Kenties eivät tuntisikaan, varsinkaan ei, jos hän
vaatimattomasti pysyttelisi nurkissa ja sivupuolilla sekä kasvojansa
koettaisi kaapun päähineellä varjostaa. Menen siis. Saanhan ainakin
nähdä rakastettuni.
Ja niin lähdettiin Madocsanystakin häihin. Kokonaista kuusi päivää
kesti matka, siliä oli par'aikaa kylmä talvi, pakkassää. Päivät olivat
lyhyet, ilma sumuinen ja pimeä.
Myöhään illalla saapuivat he Bittsen linnaan. Lepäsivät yön matkan
vaivoista. Vasta seuraavana aamuna kävivät he toivottamaan nuorelle
parille onnea.
Emmerich von Thurzolla oli erinomaisen hyvä muisti. Sentähden hän
siis, kuullessaan nimen isä Siegfried, rupesi heti ihmettelemään, miten
sen niminen pappismunkki saattoi hänen hiippakunnassaan löytyä, koska
hän ei itse muistanut sen nimistä pappia vihkineensä. Siegfried sanoi
saaneensa vihkimyksensä ja arvonsa munkkikuntansa provinsiaalilta.
Tästä piispa häneen suuttui. Se ei ollut nimittäin hänen mieleensä,
että jesuittain provinsiaalit harjoittivat papinvihkimistä, jonka
toimen hän piti yksinomaan kuuluvan omaan ammattiinsa. Täten tuli isä
Siegfried heti vähemmin suosituksi vieraaksi Bittsen linnassa. Kukaan ei
hänelle ystävyyden osoituksia tarjonnut, ei kukaan hyvää ruokahalua
toivottanut, kun hän pöytään istui. Myös muut pappis- ja munkkivieraat
katselivat häntä syrin karin. Jesuitat eivät näet olleet pidetyt muiden
munkkikuntien keskuudessa.
Eräs henkilö piti kuitenkin hänelle uskollisesti seuraa. Se oli herra
Cupido, hänen kasvattinsa ja oppilaansa. Tämä ei eronnut hetkiseksikään
kasvattajastaan. Siivosti, hiljaisena ja miettivänä istui hän munkin
polvella.
Mutta rouva Idalia mukautui piankin hääjoukkioon. Leskeyshunnun oli hän
jo aikaa sitte poisjättänyt. Sopi siis tanssiinkin osaa ottaa. Hän oli
iloinen ja puhelias. Thurzo itse hymyili useamman kuin yhden kerran
hänen nerokkaille huomautuksillensa. Pian kerääntyikin loistava,
ihaileva kavaljeerijoukko hänen ympärillensä. Olipa seassa muutamia
harmaapäisiäkin ritareja.
Ainoastaan Mitoschinilaiset näyttivät Madocsanyn rouvaa välttelevän.
Jos Idalia sattumalta tuli siihen pöytään istahtaneeksi, missä
naapurilinnan väki istui, kuiskasi herra Grazian heti muutamia sanoja
tyttärensä korvaan, jonka jälkeen tyttö nousi ylös ja etääntyi johonkin
muuhun paikkaan. Perässä seurasivat piankin isänsä sekä Berezowsky
seurueinensa.
Muutamana iltana oli ilo taasen ylimmillään. Nuoriso tanssi
siebenbürgiläisten mustalaisten soiton tahdissa, Thurzo kulki käsi
kädessä kauniin puolisonsa kanssa vierasparven luota vierasparven
luo, leikkiä laskien, hymyillen, iloon kehoitellen. Munkit ja papit
olivat kokoontuneet erään suuren juomapöydän ääreen ja lauloivat
hurskasta, mutta samalla iloista latinaista laulua:
"Vinus, vina, vinum!
Nomen adjectivum.
Nolo masculinum
Sordet femininum.
Neutrius vinum
Solum est divinum!"
Se laulu sopi niin erinomaisesti munkeille. Hehän eivät ole oikeastaan
miehiä eikä naisia, vaan suvuttomia olentoja. Hyvä viini ja
hyvä munkki on siis neutri sukua.
Myöskin tänään taaposteli vanha Berezowsky tanssissa. Soihtuhypyssä
oli hän oikeen mestari, siinähän nimittäin tarvitsi vain kirkua ja
polkea jalkaa. Mutta silkkitanssissa ei hänellä tahtonut olla oikeen
menestystä syystä, ettei kukaan nainen olisi surmikseen ottanut häneltä
suukkosta. Magdaleena oli myös silkkitanssissa. Berezowsky koetti
käyttää kaikki keinonsa päästäkseen hänen parikseen, mutta turhaan.
Kaksi silmäparia tähysteli kiihkeästi tätä leikkiä. Toinen oli nuoren
munkin, isä Siegfriedin, toinen Idalian, Madocsanyn rouvan. Idalian
sydän kuohui vihasta, mustasukkaisuudesta ja loukatusta ylpeyden
tunteesta. Hän halusi kostaa noille ylpeille, jotka hänen
läsnäoloaankin pelkäsivät, kuten ruttoa.
Nyt joutui silkkityyny hänen käsiinsä. Ilkeä ilonvälähdys silmissä vei
hän sen Berezowskyn eteen. Tämä punastui korvalehtiinsä saakka ilosta
ja oli mielissään, että hän nyt saa tilaisuuden Magdaleenaa tanssiin
pyytää ja häntä tanssin sääntöjen mukaan suudella. Magdaleena vaaleni
kauhusta.
Isä Siegfriedin koura puristautui kiukusta kokoon, niin että siinä
oleva hopeainen pikari litistyi ja punainen viini ruiskahti pöydälle.
"_Quid habes_?" huusivat munkit yhdestä suusta.
Idalia polvistui Berezowskyn edessä ja tämä valmistautui juuri
suutelemaan tuota kaunista rouvaa. Silloin hyökkäsi Grazian heidän
väliinsä ja huusi jyrisevällä äänellä:
"Seis! Tuleva vävyni ei saa suudella tätä naisihmistä!"
Kiukustuneena hypähti Idalia ylös, löi kätensä yhteen ja huudahti:
"Teillä ei ole täällä mitään sanomista. Naisihmisenä olen minä myöskin
luultavasti yhtä arvokas, kuin te miehenä."
"Se ei ole totta. Sinä olet leski, joka miehesi olet pois päiviltä
saattanut ja sittemmin ruvennut elämään luvatointa yhdyselämää
muinaisen rakastajasi kanssa, jota munkin vaatteisiin pukeutuneena
talossasi salailet. Tännekin olet tuon syntikumppanisi laahannut.
Tuolla hän istuu pöydän vieressä, lapsesi polvillaan. Vai eikö sitte
muka olekin tuo pappi sinun rakastajasi?"
Näin puhuen lenkutti hän pöydän luo ja riipaisi Siegfriedin päästä sitä
peittävän päähineen.
"Katsokaapas!" kiljui hän. "Kuka on tämä munkki? Teodor Dalnoki.
Kauniin rouvan rakastaja pappispuvussa. Hahaha!"
"Hahaha!" kaikui ympäri, kuin helvetin kuoro. Jokainen oli tuossa
nuoressa munkissa tuntenut kuolleeksi luullun Teodor Dalnokin.
Hän ei siis ollutkaan kuollut, vaan ruvennut kauniin rouvan
palvelukseen.
Isä Siegfried seisoi tuon nauravan, syljeskelevän joukon keskellä.
Oikealla kädellään kohotti hän puisevaa tuolia. Jos hän sen irti
laskisi, tekisi se piankin tuhotöitä.
"Siegfried?" kuului piispa Thurzon mahtava ääni rähinän keskestä. "Mikä
olet sinä, pappi vai ritari?"
Nuorukainen antoi tuolin pudota lattiaan ja kumarsi päänsä alas sekä
lausui hiljaisella äänellä:
"Pappi."
"Pois siis täältä! Voi sitä, joka pahennusta matkaan saattaa!"
Muut munkit saivat tästä piispan uloskäskystä kehoitusta ja
rohkeutta. He päästivät vyötäisiltään köysiset solmuvyönsä ja alkoivat
niillä huimasti hutkia Siegfriediä, samalla kestiten häntä mitä
moninaisimmilla latinaisilla ja kreikkalaisilla haukkumasanoilla.
Siegfried ei välittänyt itsestään, hän koitti ainoastaan varjella,
etteivät iskut sattuisi Cupidoon. Ikäänkuin sumun seasta näki hän myös,
kuinka Magdaleena tahtoi hänen luokseen rientää, häntä ruumiillaan
suojellakseen, mutta Grazian otti tyttöä lujasti kiinni käsipuolesta ja
singahutti hänet Berezowskyn luokse sanoen raa'asti:
"Tuolla on sinun paikkasi!"
Mutta Idalia rouva astui kiukusta raivottaren näköiseksi muuttuneena
Grazianin eteen ja kirkui:
"Kuule sinä Grazian Likovay! Tätä yötä tulet sinä vielä muistamaan.
Kerran jo pistin puukon sydämeesi. Teen sen vielä toisen kerran ja se
tulee olemaan kuolemasi!"
Näin sanoen ryntäsi hän salista ulos, kumoon jokaisen tyrkäten, ken ei
kyllin nopeasti sivulle väistynyt. Mennessään huusi hän piispalle ja
tämän puolisolle:
"Kiitoksia vieraanvaraisuudesta! Toivon teidät vielä kerran
tapaavani!"
Tuokiossa oli hän reessä. Lentojuoksussa, vaahtoisina jättivät hänen
hevosensa piankin Bittsen linnan.