Kuinka professori Mooses Turnus tutki luontoa ruhtinaan
viinikellarissa. -- _Mycetes Beelzebub_. -- Ylioppilas Baltasarin
epätoivo. -- Erään hyvinrakennetun huvilan edullinen vaikutus
kotionneen. -- Kuinka Prosper Alpanus antoi Baltasarille
kilpikonnankuorisen rasian ja ratsasti pois.
Baltasar, joka piileksi Ylä-Jaakkolan kylässä, sai
virastoharjoittelija Pulcherilta Kerkosta seuraavansisältöisen
kirjeen:
"Meidän asiamme, paras Baltasar ystävä, joutuvat yhä huonommalle
kannalle. Vihollisestamme, inhottavasta Sinnoberista, on tullut
ulkoasiain ministeri. Sitäpaitsi on hän saanut vihreätäpläisen
tiikerin ritarikunnan suuren kunniatähden kahdenkymmenen napin kera.
Hän on kohonnut ruhtinaan suosikiksi ja vie tahtonsa aina perille.
"Professori Mooses Turnus on ihan suunniltaan. Hän aivan paisuu
tyhmästä ylpeydestä. Tulevan vävypoikansa välityksellä hän on saanut
kaikkien luonnonasiain ylijohtajan paikan valtiossa, paikan, joka
tuottaa hänelle paljon rahaa ja joukon muita etuja. Ylijohtajaksi
tultuaan hän laskee ja tarkastaa valtiossa hyväksyttyjen kalenterien
auringon- ja kuunpimennykset sekä ilmanennustukset ja erittäinkin
tutkii luontoa pääkaupungissa ja sen alueella. Tämän toimensa
vuoksi hän saa ruhtinaan metsistä mitä harvinaisimpia lintuja
ja eriskummaisimpia eläimiä, jotka hän juuri niiden luontoa
tutkiakseen paistattaa ja syö. Niinikään kirjoittaa hän nykyään
(ainakin väittää hän niin tekevänsä) tutkimusta siitä, miksi viini
maistuu toisenlaiselta kuin vesi ja muutenkin on vaikutuksiltaan
toisenmoista. Tämän kyhäyksen hän aikoo omistaa vävypojalleen.
Sinnober on saanut aikaan, että Mooses Turnus saa tämän kirjoitelman
vuoksi harjoittaa kaiket päivät tutkimuksiaan ruhtinaan
viinikellarissa. Hän on jo tutkinut loppuun puoli härkätynnyriä
vanhaa Reinin viiniä sekä useampia tusinoita samppanjapulloja ja
on nyt saapunut eräälle Alicante-tynnyrille. -- Kellarimestari
vääntelee käsiään! -- Niinpä siis professori, joka -- kuten tiedät
-- on maailman suurin herkkusuu, on päässyt onnelliseen asemaan
ja viettäisi mitä mukavinta elämää, ellei hänen täytyisi usein
äkkiä lähteä matkoille yli maiden ja mannerten, kun raekuuro on
lyönyt pellot autioiksi. Silloin hänen on selitettävä ruhtinaan
vuokramiehille, minkä vuoksi on satanut rakeita, jotta nuo tomppelit
saavat hiukkasen tutustua tieteeseenkin voidakseen toisella kertaa
olla varuillaan sellaista vastaan eikä aina vaatia vapautusta
vuokranmaksuista tuollaisen asian vuoksi, jota ei kukaan muu ole
aiheuttanut kuin he itse.
"Ministeri ei voi sulattaa sitä selkäsaunaa, jonka sai sinulta. Hän
on vannonut kostavansa. Sinä et saa enää millään muotoa näyttäytyä
Kerkossa. Minuakin hän vainoaa kovasti, koska olen vakoillut hänen
salaperäistä tapaansa kampauttaa itsensä siivekkäällä naisella.
"Niin kauan kuin Sinnober on ministerinä, en varmaankaan voi
hakea mitään kunnollista paikkaa. Kova kohtaloni satuttaa minut
yhteen tuon epäsikiön kanssa aina, kun sitä vähimmin aavistan, ja
sellaisella tavalla, joka pakostakin käy minulle kohtalokkaaksi.
Äskettäin ministeri kävi kaikessa komeudessaan miekkoineen,
tähtineen ja nauhoineen eläintieteellisessä kokoelmassa ja tapansa
mukaan keppiinsä nojaten, varpaillaan hoippuen, oli asettunut
erään lasikaapin eteen, jossa oli mitä omituisimpia amerikkalaisia
apinoita. Vieraat, jotka olivat katselemassa kokoelmaa, tulivat
lähemmäksi, ja eräs heistä huudahti äänekkäästi katsellen pikku
kääpiötä: 'Kas, mikä suloinen apina! Mikä sievä eläin! Kokoelman
kaunistus! Ai-ai, mikä tämän pikku apinan nimi on? Ja mistä maasta se
on kotoisin?'
"Silloin kokoelman hoitaja vastasi hyvin vakavasti koskettaen
Sinnoberin olkapäähän: 'Niin, todellakin kaunis kappale, oivallinen
brasilialainen apina, niin sanottu _Mycetes Beelzebub -- Simia
Beelzebub Linnei -- niger, barbatus, podiis caudaque apice brunneis_
-- mölyapina --!
"'Herra', äyskäisi nyt pikku mies hoitajalle, herra, luulenpa, että
olette mielipuoli tai yhdeksänkertainen tolvana... En ole mikään
_Beelzebub caudaque_ enkä mölyapina. Olen Sinnober, ministeri
Sinnober, vihreätäpläisen tiikerin ritari kahdenkymmenen napin kera!'
"Minä seisoin siinä jotenkin lähellä ja purskahdin hirnuvaan nauruun.
En olisi voinut pidättää sitä, vaikka se olisi paikalla maksanut
henkeni.
"'Oletteko tekin täällä, herra virastoharjoittelija?' marisee hän
minulle punainen hehku noidansilmissään.
"Herra tietää, mistä johtui, että vieraat pitivät häntä edelleenkin
mitä kauneimpana ja harvinaisimpana apinana ja tahtoivat välttämättä
syöttää hänelle pähkinöitä, joita ottivat taskustaan. Sinnober
raivostui niin suunnattomasti, että häneltä salpautui henki ja jalat
kieltäytyivät tottelemasta. Paikalle kutsutun kamaripalvelijan täytyi
ottaa hänet syliinsä ja kantaa vaunuihin.
"En voi selittää itselleni, miksi tämä juttu antaa minulle
toivonkipinän. Se on ensimmäinen harmi, joka on tapahtunut tuolle
pienelle noidutulle epäsikiölle.
"Sen verran on ainakin varmaa, että Sinnober tuli äskettäin
aamuvarhaisella puutarhasta hyvin järkytettynä. Siivekäs nainen oli
varmaankin jäänyt tulematta, sillä nyt ei Sinnoberilla enää ole
kauniita kutrejaan. Hiukset kuuluvat hänellä valuvan pörröisinä
pitkin selkää, ja ruhtinas Barsanuf kuuluu sanoneen: 'Älkää
laiminlyökö noin kovasti ulkoasunne hoitamista, parahin ministeri!
Lähetän teille oman kampaajani.' Siihen oli Sinnober hyvin
kohteliaasti vastannut, että hän viskaa miehen ulos ikkunasta, jos
se tulee. 'Suuri sielu, teitä ei voi lähestyä', oli ruhtinas siihen
sanonut itkien katkerasti.
"Voi hyvin, rakkahin Baltasar! Älä heitä kaikkea toivoa ja kätkeydy
hyvin, etteivät saa sinua käsiinsä!"
"Aivan epätoivoissaan siitä, mitä ystävä oli kirjoittanut hänelle,
juoksi Baltasar syvälle metsään ja puhkesi äänekkäisiin valituksiin.
"Toivoa minun vain pitää", huudahti hän, "toivoa vain pitää, vaikka
kaikki toivo on kadonnut ja jokainen tähti sammunut ja synkkä yö
ympäröi minua poloista! Onneton kohtalo! Minä sorrun sen pimeän
voiman alle, joka on turmiollisesti sekaantunut elämääni. Voi minua
mieletöntä, kun toivoin pelastusta Prosper Alpanukselta, tuolta
Prosper Alpanukselta, joka houkutteli minut itseni kirotuilla
tempuillaan ja ajoi minut pois Kerkosta antaessaan niiden iskujen,
jotka annoin peilikuvalle, sattuakin Sinnoberin todelliseen
selkään. Oi Katariina! Jospa voisin unohtaa tuon enkelin! Mutta
voimakkaampana, valtavampana kuin ennen milloinkaan hehkuu
rakkaudenkipinä minussa. Kaikkialla näen rakastettuni suloisen hahmon
kaihoten ja viehkeästi hymyillen ojentavan käsiänsä minuun päin.
Tiedänhän sen! Sinä rakastat minua, lempeä, suloinen Katariina. Se
juuri on toivoton, kuolettava tuskani, etten voi pelastaa sinua siitä
auttamattomasta lumouksesta, johon olet joutunut. Petollinen Prosper!
Mitä olen tehnyt sinulle, kun noin julmasti ilveilet kanssani?"
Oli tullut synkkä hämärä. Kaikki metsän värit häipyivät sekavaksi
harmaaksi. Silloin tuntui, kuin puiden ja pensaiden takaa olisi
hehkunut erikoinen loisto, ikäänkuin liekehtivä iltavalaistus.
Tuhannet hyönteiset kohosivat ilmaan surisevin siivin. Loistavat
kultakuoriaiset leijailivat sinne tänne, ja niiden joukossa
lenteli kirjavia perhosia, jotka sirottivat tuoksuvaa kukkaspölyä
ympärilleen. Sirinä ja surina muuttui hiljaiseksi, suloääniseksi
soitoksi, joka laskeutui lohduttaen Baltasarin raadellulle rinnalle.
Hänen yläpuolellaan hehkui voimakkaasti säteilevä loisto. Hän
katsahti ylös ja huomasi hämmästyksekseen Prosper Alpanuksen, joka
leijaili paikalle kummallisen, kerrassaan ihanavärisen sudenkorennon
kaltaisen hyönteisen selässä.
Prosper Alpanus laskeutui nuorukaisen luo ja istuutui hänen viereensä
sudenkorennon lentäessä ylös pensaikkoon ja yhtyessä lauluun, joka
kaikui kautta koko metsän.
Tohtori kosketti nuorukaisen otsaa ihmeellisen loistavalla, kädessään
olevalla kukalla, ja heti syttyi Baltasarin rinnassa reipas
elämänhalu.
"Teet minulle suurta vääryyttä, rakas Baltasar", sanoi nyt Prosper
Alpanus lempeällä äänellä, "moittiessasi minua julmaksi ja
petolliseksi juuri silloin, kun minun on onnistunut päästä sen noidan
herraksi, joka on häirinnyt elämääsi, ja kun minä, löytääkseni sinut
pikemmin ja päästäkseni lohduttamaan sinua, heittäydyin kirjavan
mieliratsuni selkään ja ratsastin tänne tuoden mukanani kaiken, mikä
voi auttaa sinua. -- Mutta eihän mikään ole katkerampaa kuin lemmen
tuska, ei mikään vedä kärsimättömyydessä vertoja ihmismielelle, joka
on epätoivoissaan rakkaudesta ja kaihosta. Annan sinulle anteeksi,
sillä enhän ollut itsekään toisenlainen, kun noin kaksituhatta vuotta
sitten rakastin intialaista prinsessaa Balsamiinaa ja repäisin
epätoivoissani parran taikuri Lotokselta, joka oli paras ystäväni.
Sen vuoksi ei minulla, kuten näet, olekaan partaa laisinkaan, jottei
minulle kävisi samalla lailla. Mutta tämä on aivan sopimaton paikka
minun ruvetakseni kertomaan sinulle kaikkea tätä seikkaperäisemmin.
Jokainen rakastunuthan haluaa kuulla vain rakkaudestaan, jota hän
yksin pitää puhumisen arvoisena, kuten jokainen runoilijakin haluaa
kuulla vain omia säkeitään. Siis asiaan! Saat tietää, että Sinnober
on erään köyhän talonpoikaisvaimon poloinen epäsikiö ja että hänen
nimensä oikeastaan on Pikku Sakeus. Vain turhamaisuudesta hän on
ottanut ylpeän nimen Sinnober. Luostarinjohtajatar Ruusunihana eli
oikeastaan kuuluisa haltiatar Ruusunhengetär -- sillä kukaan muu
ei tuo nainen ole -- löysi pikku hirviön tien ohesta. Hän luuli
korvaavansa kaiken, mitä luonto oli tylysti kieltänyt pikku mieheltä,
antamalla hänelle sen harvinaisen, salaperäisen lahjan, että _kaikki,
mitä joku toinen hänen läsnäollessaan ajattelee, puhuu tai tekee
oivallista, luetaan hänen tekemäkseen, ja että kauniiden, järkevien
ja henkevien ihmisten seurassa häntä pidetään kauniina, järkevänä ja
henkevänä sekä että hän ylimalkaan on ihmisten mielestä täydellisin
sitä laatua, jonka vastakohta hän on_.
"Tämä kummallinen taika on kätketty kolmeen tulenkarvaiseen hiukseen,
jotka kulkevat yli pikku miehen päälaen. Jokainen kosketus
näihin hiuksiin kuten ylimalkaan päähänkin oli tuskallinen, jopa
turmiollinenkin pikku miehelle. Sen vuoksi haltiatar antoi hänen
ohuen, pörröisen tukkansa valua alas paksuina, miellyttävinä
kutreina, jotka suojasivat hänen päätään ja samalla peittivät tuon
punaisen juovan, siten vahvistaen taikaa. Joka yhdeksäs päivä
haltiatar itse kampasi hänen päänsä kultaisella taikakammalla,
ja tämä kampaus teki tyhjäksi kaikki taian hävittämiseksi tehdyt
yritykset. Mutta kamman itsensä on nyt tuhonnut eräs voimakas
taikaesine, jonka osasin laittaa tuon kunnon haltiattaren alle hänen
käydessään luonani.
"Kaikki riippuu nyt vain siitä, että saadaan häneltä nykäistyiksi
pois nuo kolme tulenkarvaista hiusta, ja silloin hän vaipuu takaisin
entiseen mitättömyyteensä. Sinulle, rakas Baltasar, olen säästänyt
tämän taian tyhjäksitekemisen. Sinulla on rohkeutta, voimaa ja
taitavuutta. Sinä olet suorittava sen niinkuin tulee. Ota tämä pieni
hiottu lasi, lähesty pikku Sinnoberia, missä vain tapaat hänet,
suuntaa terävä katseesi tämän lasin kautta hänen päähänsä. Silloin
nuo kolme punaista hiuskarvaa kohoavat pystyyn hänen päässään. Käy
häneen lujasti käsiksi, vaikka hän kuinka pahasti naukuisi, repäise
yhdellä nykäyksellä nuo kolme hiusta hänen päästään ja polta ne heti.
On tärkeätä, että hiukset nykäistään yhdellä vetäisyllä ja heti
poltetaan, sillä muuten ne voisivat vielä aikaansaada monenmoisia
tuhoja. Kiinnitä siis aivan erikoinen huomio siihen, että tartut
hiuksiin taitavasti ja lujasti ja yllätät pikku miehen juuri silloin,
kun läheisyydessä on tulta tai palava kynttilä."
"Oi Prosper Alpanus", huudahti Baltasar, "kuinka huonosti olenkaan
epäluottamuksellani ansainnut tämän hyvyyden, tämän jalomielisyyden!
Kuinka selvästi tunnenkaan nyt syvällä sydämessäni, että tuskani on
nyt lopussa, että taivaallinen onni avaa minulle kultaiset portit!"
"Minä rakastan", jatkoi Prosper Alpanus, "rakastan, hyvä Baltasar,
tuollaisia nuorukaisia kuin sinä, joilla, on puhtaassa sydämessään
kaiho ja rakkaus ja joiden sisimmässä vielä kaikuvat ne ihanat
soinnut, jotka kuuluvat siihen kaukaiseen, jumalallisia ihmeitä
täynnä olevaan maahan, joka on minun kotimaani. Ne onnelliset, jotka
ovat saaneet lahjaksi tuon sisäisen soiton, ovat ainoat, joita
voi nimittää runoilijoiksi, vaikka sillä nimellä haukutaan monia
sellaisiakin, jotka tarttuvat ensimäiseen jyrybassoon, minkä käsiinsä
saavat, rääkkäävät sen kieliä ja pitävät niiden surkeaa voivotusta
ihanana soittona, joka tulvii heidän sisimmästään. Sinusta tuntuu,
rakas Baltasar, toisinaan siltä, kuin ymmärtäisit solisevia lähteitä,
kohisevia puroja, vieläpä kuin loimuava iltarusko puhuisi sinulle
käsitettävillä sanoilla. Niin, hyvä Baltasar, niinä hetkinä ymmärrät
todellakin luonnon ihmeellisiä ääniä, sillä omasta sisimmästäsi
kohoaa jumalallinen sointu, jonka sytyttää luonnon syvimmän olemuksen
ihmeellinen sopusointu. -- Kun soitat pianoa, oi runoilija, niin
huomaat, että lyömäsi äänen keralla soivat sen sukulaiskieletkin.
Tämä luonnonlaki kelpaa muuksikin kuin mauttomaksi vertaukseksi.
Niin, oi runoilija, sinä olet paljon parempi kuin monet luulevat,
joille olet lukenut yrityksiäsi panna kynällä ja musteella paperille
tuota sisäistä musiikkia. Noilla yrityksillä ei tosin ole paljon
merkitystä. Mutta hyvän näytteen olet antanut historiallisesta
tyylistä kirjoittaessasi järkiperäisellä leveydellä ja tarkkuudella
kertomuksen satakielen rakkaudesta punaruusuun, jonka tapauksen olen
nähnyt omilla silmilläni. Se on sangen näppärää työtä."
Prosper Alpanus pysähtyi. Baltasar katseli häntä hämmästyneenä,
silmät suurina. Hän ei voinut ymmärtää, mitä oli sanottava siitä,
että Prosper selitti historialliseksi yritykseksi hänen kerran
kirjoittamansa runon, jota hän itse piti mielikuvituksen tuotteena.
"Ihmettelet ehkä minun puheitani", jatkoi Prosper Alpanus
miellyttävän hymyn valaistessa hänen kasvojaan, "yleensä tuntunee
moni piirre minussa sinun mielestäsi omituiselta. Mutta muista,
että minä olen kaikkien järkevien ihmisten arvostelun mukaan
henkilö, jonka on lupa esiintyä vain saduissa. Sinähän tiedät, rakas
Baltasar, että sellaiset henkilöt voivat käyttäytyä omituisesti
ja puhella tyhjää lorua, mitä mielensä tekee, etenkin jos kaiken
takana kuitenkin on jotakin, mikä ei ole aivan moitittavaa. --
Mutta eteenpäin! -- Jos nyt haltiatar Ruusunhengetär otti niin
lämpimästi suojaansa muodottoman Sinnoberin, niin olet sinä, hyvä
Baltasar, nyt täydellisesti minun rakas holhokkini. Kuule siis,
mitä olen päättänyt tehdä puolestasi! Taikuri Lotos kävi eilen
luonani. Hän toi minulle tuhansia terveisiä, mutta myös tuhansia
valituksia prinsessa Balsamiinalta, joka on herännyt unestaan ja
ojentaa minuun päin kaipaavia käsivarsiaan 'Chartab Bhaden', tuon
ihanan runoelman suloisissa sävelissä, joka on meidän ensimäinen
rakkautemme. Myöskin vanha ystäväni, ministeri Juki, viittoo minulle
ystävällisesti Pohjantähdestä. Minun on lähdettävä pois etäisimpään
Intiaan. Huvilaani, jonka jätän, en toivoisi näkeväni kenenkään
muun hallussa kuin sinun. Huomenna lähden Kerkkoon ja valmistutan
laillisen lahjoituskirjan, jossa esiinnyn setänäsi. Kun sitten
Sinnoberin taika on tehty tyhjäksi ja sinä astut professori Mooses
Turnuksen eteen oivallisen huvilan ja melkoisen omaisuuden haltijana
kosimaan kaunista Katariinaa, on hän täydellisellä ilolla antava
sinulle kaiken. Mutta vielä enemmän! Jos muutat Katariinan kanssa
minun huvilaani, on avioliittosi onni taattu. Kauniiden puiden takana
kasvaa kaikkea, mitä talo tarvitsee. Ihanien hedelmien rinnalla
kasvaa siellä mitä kauneimpia kaaleja ja muita oivallisia, maukkaita
vihanneksia, joiden vertaisia ei ole tavattavissa laajoilla aloilla.
Sinun rouvasi saa aina ensimäiseksi salaattia ja parsaa. Keittiö on
niin varustettu, että kattilat eivät milloinkaan kuohu ylitse eikä
mikään ruoka turmellu, vaikka sinä joskus viipyisitkin tunnin verran
yli ruoka-ajan. Matot, tuolin- ja sohvanpäälliset ovat sitä laatua,
että on mahdoton saada niihin tahraa, vaikka palvelijat olisivat
kuinka taitamattomia. Samaten ei mikään posliini- tai lasiesine säry,
vaikka palvelijat kuinka koettaisivat niitä särkeä ja heittelisivät
niitä kovalle lattialle. Ja lopuksi, joka kerta kun rouvasi pesettää
pyykkiä, on talon takana suurella niityllä mitä ihanin pouta,
vaikka ympärillä sataisi, jyrisisi ja salamoisi. Lyhyesti sanoen,
hyvä Baltasar, on pidetty huoli siitä, että voit rauhallisesti ja
häiritsemättä nauttia koti-onnea suloisen Katariinasi rinnalla.
"Mutta nyt lienee minun aika palata kotiin ja ryhtyä yhdessä ystäväni
Lotoksen kanssa valmistuksiin pikaista matkaani varten. Voi hyvin,
rakas Baltasar!"
Näin sanoen Prosper vihelsi pari kertaa sudenkorennolle, joka heti
lensi suristen paikalle. Hän pani sille suitset suuhun ja heittäytyi
selkään. Mutta juuri lähdettyään leijailemaan pois hän pysähtyi äkkiä
ja palasi Baltasarin luo.
"Olin unohtaa ystäväsi Heikin", sanoi hän. "Kujeellisen
oikun houkuttelemana rankaisin häntä liian kovasti hänen
nenäkkäisyydestään. Tähän rasiaan on kätketty se, mikä lohduttaa
häntä!"
Prosper ojensi Baltasarille pienen, kirkkaaksi kiilloitetun
kilpikonnankuorisen rasian. Baltasar pisti sen taskuunsa samoin kuin
sen pikku lasinkin, jonka oli Prosperilta saanut Sinnoberin taian
tuhoamista varten.
Sitten Prosper Alpanus mennä suhahti pois läpi pensaikon, jossa
metsän äänet nyt kuuluivat entistä voimakkaammin ja suloisemmin.
Baltasar palasi Ylä-Jaakkolaan sydämessään mitä suloisimman toivon
riemu ja ihastus.