Laiva ei ollut eilisen teeren poikia, mutta se oli vakava ja
tukevatekoinen. Saatuaan mahansa täyteen hyvää suomalaista meijerivoita
ui se vakavasti kuin lehmä. Eivät sitä tuulet ja laineet paljonkaan
tuljutelleet. Kapteeni oli tehty samaan malliin kuin laivakin, mikä
oli omiaan yhä lisäämään rauhan ja turvallisuuden tunnetta tässä
vanhassa astiassa. Luokkamatkustajatkin, kaikista kielellisistä
ja mielellisistä eroavaisuuksista huolimatta alkoivat pian tuntea
olevansa kuin samaa perhettä. Tähän tulokseen oli omiaan erityisesti
vaikuttamaan Mr Pickwick, joka pian joutui seuran puheenjohtajaksi
ja yhdyssiteeksi. Mr Pickwick oli kaikinpuolinen poikkeus yleisistä
englantilaisuussäännöistä: hän ei ollut pitkä ja laiha, vaan enemmän
lyhyt ja lihava, hänen kasvonsa eivät olleet luisevat ja kapeat, vaan
pyöreät, kaikinpuolin pyöreät, hän osasi suomea ja ruotsia ja — last
but not least, sanoi hra Kenonen, lausuen sen rehellisesti niinkuin se
kirjoitetaankin — hän ei polttanut piippua, vaan sikaria. Hra Kenonen
sanoi, että tuossa keukkaleukaisessa piipunpolttamisessa on jotain
ärsyttävää.
— Voipi olla, myönsi Tiilikainen. — Mutta se vanha pitkävartinen
herraspiippu ja sitten se talonpoikainen punainen lankivarsi ovat
erikseen.
Oli iltayö. Kielin kanavaa pitkin lipui laiva, ja kirkkaat, määrätyn
välimatkan päässä olevat lamput ujuivat kahdeksi kilometrejä pitkäksi
kulkueeksi edessä ja takana kanavan rannoilla. Varhaiskevään tummassa
yössä teki tämä kaikki varsin runollisen vaikutuksen.
Vähitellen painuivat muut matkustajat yöpuulleen. Kenonen,
Tiilikainen ja Pickwick vain valvoivat myöhempään, katsellen nukkuvan
Pohjois-Saksan hämärästi häämöittäviä rantoja.
Pickwick kertoi ystävilleen suomalaisille oloista Englannissa ennen
sotaa ja sodan jälkeen, ja kiitolliselle kuulijakunnalle hän kertoikin.
Kunnon suomalaiset, joilla tähän saakka oli ollut verraten ylimalkaiset
käsitykset oloista ja elämästä ja maailmankatsomuksesta tuolla
sumuisella saarella, joka on ruvennut merien ja melkoiseksi osaksi
maittenkin herraksi, kuuntelivat korvat hörössä ja suu puoleksi auki.
Kenonen vain silloin tällöin sanoi "jaa" tai "jaha".
Maailmansota teki sen, ettei Englanti enää ole sisäisesti enempää
kuin ulkonaisestikaan sama kummallisuuksien maa kuin se, jonka
olemme oppineet romaaneista tuntemaan, ja jonka pääpiirteenä oli,
että herrasmiehen oli ehdottomasti pukeuduttava hännystakkiin,
käydessään päivälliselle, söipä hän sitten vaikka omassa yksinäisessä
ylhäisyydessään kotonaan ilman muuta seuraa kuin tuolin takana seisova
ja tarjoilua hoitava palvelijansa. Maailmansota antoi hännystakille
vakavan iskun. Englantilaisen herrasmiehenkään ei tarvitse nääntyä
nälkään, jos hänellä syystä tai toisesta ei ole tilaisuutta muuttaa
juhlapukua ylleen päivälliselle käydessään. Saksalaisten zeppelinien
pudotellessa pommejaan pilkkopimeään Lontooseen ja englantilaisten
herrasmiesten taistellessa ja kaatuessa länsirintaman juoksuhaudoissa
rinnakkain kaivostyöläisten, tehtaantyömiesten ja renkimiesten kanssa
alkoi englantilaisille selvitä, että maailma on taas vähän muuttunut
ja että siinä on suurempiakin asioita kuin klubit, hockey-peli,
päivälliset hännystakissa ja sunnuntairatsastukset Hyde Parkissa. Niin,
mitä Hyde Parkiin tulee, niin onpa jouduttu jo niinkin pitkälle, että
— parlamentin erikoispäätöksen nojalla, vähempi ei siihen olisikaan
riittänyt — tässä puistossa saa kuka tahansa ajella tavallisella
vuokra-ajurilla, mikäli sellaisen vielä jostain Lontoossa löytää, tai
taksa-autolla. Ennen sotaa ei kukaan oikea englantilainen olisi voinut
kuvitellakaan sellaista mahdollisuutta, että tässä puistossa saisivat
ajella muut kuin ne, joilla on omat, yksityiset ajopelinsä. Eikö tämä
jo osoita, että Englannin elämässä on tapahtunut mahtavia mullistuksia?
— Juu, totta varmaan! myönsi hra Kenonen hartaasti.
Paitsi näitä yleisluontoisia selvityksiä antoi Mr Pickwick
suomalaisille hyviä käytännöllisiäkin neuvoja, kuten sen, että
autonkuljettajalle on aina ja ehdottomasti annettava juomarahaa
taksamittarin ilmoittaman hinnan lisäksi, ja että miesten on hississä
otettava hattu päästään, jos hississä on nainen tai naisia.
— Siis hississä ja kirkossa, totesi Tiilikainen, näyttäen painavan
asian muistiinsa. — Pitääkös ulkonakin kenelle pää paljastaa?
— Ei muille kuin Whitehallin kadulla, joka vie Trafalgar squarelta
Parlamenttitalolle, olevalle tuntemattoman sotilaan haudalle.
— No nämä nyt muistaa, sanoi Tiilikainen. — Ja meidän apteekkarille
minä myöskin paljastan, jos se sattuisi tulemaan vastaan, se kun nyt
on hänkin ulkomaanmatkalla. Tämmöisen kansanmiehen täytyy olla hyvissä
väleissä apteekkarinsa kanssa.
Vielä saatiin tietää, että kaikki oikeat ihmiset matkustavat
Englannissa kolmannessa luokassa.
— Minä olen kyllä tottunut matkustamaan toisessa, sanoi hra Kenonen.
— Minä en kyllä ole tottunut matkustamaan paljon missään luokassa,
sanoi Tiilikainen.
Mr Pickwick sanoi, että ensi luokassa matkustavat vain ylimykset
ja miljonäärit, eivätkä matkusta nekään sen mukavammin kuin
kolmasluokkalaisetkaan, ja toisessa luokassa vain ylimysten palvelijat.
— Jaa, en minä sitten siihen luokkaan lähde, sanoi hra Kenonen. —
No nytpä me sitten jo oikeastaan tiedetäänkin kaikki, mitä tarvitaan,
osataksemme elää maassa maan tavalla. Kiitoksia paljon vain neuvoista!
— Ei kestä. Myöhä on jo. Hyvää yötä! sanoi Mr Pickwick ystävällisesti.
— Gunatt! vastasi hra Kenonen kohteliaasti. Oikeastaan tarkoitti hän
sanoa sen englanniksi "gud nait", mutta jokseenkin yksiinhän se löi.
Tiilikainen ja Kenonen eivät vieläkään malttaneet mennä nukkumaan,
sillä oli niin hauska katsella suurta kanavaa öisessä valaistuksessaan.
Ja laivojakin tuli silloin tällöin vastaan.
— Vai on sinulla poika Englannissa, sanoi Kenonen
— On, vanhin poikani Jaakko. Lukee yliopistossa joksikin maisteriksi
ja on joskus puhunut, että minun pitäisi pistoovata hänelle
ulkomaanmatka, mutta enpä ole tuosta ollut tietääksenikään, ennenkuin
sain syrjäisiltä kuulla, että sillä oli Helsingissä jo melkein kuin
morsian. Minusta se on liian aikaista, mutta minäkös hänen kanssaan
taistelemaan! Tietäähän sen tämän nykyajan nuorison. Siitä se vasta
oikein yltyy. Se vapaussotako se lie tehnyt sen niin sotaiseksi. Minä
äidin kanssa neuvottelin, ja se kun on semmoinen järkevä emäntä, niin
se sanoi, että antaa hänen nyt lähteä ulkomaille, niin unohtuvat siellä
ne Helsingin hepsankeikat. Kirjoitin Jaakolle ja sanoin, että lähteköön
nyt sitten sille ulkomaanmatkalleen, ja se lähti Saksaan ja Englantiin.
Hra Kenonen myönsi, että se oli viisaasti järjestetty. Se on kyllä
vanha konsti, mutta se on osoittautunut useimmiten auttavaksi.
— Niinhän ne ovat enimmäkseen ne vanhat konstit todisti
Tiilikainenkin. — Yksi vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia.
— Totta varmaan! vahvisti hra Kenonen, muistaen Leenansa saamaa
arveluttavan suurta kukkavihkoa.
Vihdoin alkoi näitä viisaita vanhan kansan isiä nukuttaa.
Kun he myöhäisenlaiseen heräsivät, oltiin Pohjanmerellä.