"Minne menet?"
He seisoivat kahvilan edustalla ja sateli. Oli vielä varhainen
aamupäivä.
"Minnekö menen? Niin, kuinka voin sen tietää?"
"Mitä tarkoitat?"
"En mitään. Se oli vain sanantapa."
Sköldman käänsi takinkauluksensa pystyyn ja jatkoi: "Teen muuten
kierroksen Djurgårdeniin ja katselen kevättä."
"Tässä ilmassa? Ei kiitos!"
"En minä pyytänyt sinua mukaan."
"Kuule Sköldman, mikä sinun oikeastaan on?"
"Minunko? Olen väsynyt, väsynyt ja kyllästynyt kaikkeen. Ei ole enään
hupaista liimata postimerkkejä kirjeisiin. Suuri elämäntehtävä, mitä?"
"Odota hiukan."
"Enkö saa olla rauhassa? Enkö ole vapaa ihminen, jolla on vapaa
tahto?"
"Ei vapaata tahtoa ole olemassakaan. Se on vain korupuhetta."
"Ei, meillä ei ole muussa vapautta kuin yhdessä, ja siinäkin on se
negatiivista laatua."
"Kirkegaard, oletko siinä jälleen -- niin hyvästi sitten. Mutta
älä hyppää järveen äläkä hirtä tai ammu itseäsi, vaan tule minun
luokseni kun tarvitset negatiivista vapautta, niin keitän sinulle
kattilallisen karvaita manteleita haisteltavaksesi. Hyvästi."
Sköldman yritti hymyillä ystävän sanoille ja onnistui saamaan kokoon
irvistyksen.
Toinen kohautti olkapäitään, huusi ajuria ja läksi.