Ku kotua lährettihin, oli selvä meininki, jotta kiakonheitos m'oomma
meiltä ja muut mistä rookaa. Olihan meillä panna sellaasia poikia
paiskaamhan Kreikan limppua ku Niittymaa, joka on paiskinu 48 m., vanha
Isoo-Armas, se Taipalhen roikales, joka ennenkin on aina pistelly
olympialaasis kultaplootut plakkarihinsa, ja »Oitin kanuuna», kunnon
Niklanteri, john'ei oo muuta vikaa ku ruattalaane nimi, vaikka miäs
on nii suamalaane, jottei saa ruattinsanaa suusta, vaikka päällänsä
seisoos. Se Niklanterihan vei Antwerppeniski ensi palkinnon kiakos.
Ja neljänneksi pantihin matkahan pitkä ja komia tulevaasuuren miäs,
Malmivirta, nuan niinku kokeelemhan viälä tällä kertaa. S'oon viälä
nuari miäs, mutta sill'on sellaane kruppi ja nii vakava yritys, jotta
siitä miähestä tulooki Suamelle tuannempana olympialaasihi hakamiäs,
jos ei vai jouru huanoolle jäljille. — Niittymaa oli venähyttäny
syksyllä kätensä, mutta oli sitä koitettu parannella n'otta se piti
olla koko lailla kunnos. — Taipales oli tuatu Amerikasta, mutta ne
jokka asioota tiäsivät, eivät pannehet Taipalesehe enää juuri mitää
toivua. Sanoovat jotta s'oon heittäny lossiksi, mutta ajateltihin
kumminkin, jotta jos siltä sattuus tulemhan siltäkin yks hyvä heitto
vanhalta muistolta, nii hyvä olis. Se oli Pariisis harjootuksis
paiskinu poistiähensä, muttei pitäny nii lukua ympyrästä — — Sanoovat,
jotta silt' on menny hermot.
Ku kova paikka tuloo, jotta nyt pitääs vetää, nii silloo ei kiakko enää
lennäkkää 46—47 meeteriä, niinku siinä kilpaalujen sivus huitojen.
Silloo on hermot pilalla. Urheelijalta vaarithan, jos se meinaa
kovas kilpaalus pärjätä, suurta ittensäkiältämistä. Ei siinä menesty
ittepetos, ja »piänekki hairahrukset» maksavat ittensä ilman armua.
Suurten ja pitkällisten ponnistusten takana on urheelijalla olympian
voitto. Niiren pitää vuasikausia elää ittekuritukses ja sellaases
kiältäytymises, jotta vain harvat siihen viittivät ja jaksaavat
alistua. Esimerkiksi juaksijat ovat vuasikaupalla mennehet varahin
nukkumhan, noussehet varahin ylhä ja ennen tyähön menuansa, tehnehet
melkee joka päivä 10—20 kilometrin juaksuja ja kävelyjä, saaraksensa
kestävyyttä ja nopeutta. Syäntipualiki on pitäny järjestää sen mukhan,
jotta siitä juaksukyvylle olis etua. Tupakista, väkijuamista ja
epäsäännöllisestä elämästä ei puhestakaa. Kaikki ajatukset ja tahto on
pitäny keskittää vain sen tehtävän ethen, jonka on ittellensä ottanu.
Juuri täs määrätiätooses vuasia kestänhes valmistukses, säännöllises
sparttalaases elämäs onkin suamalaasen voitokkahan urheelun seliitys.
Ei näytä muilla kansoilla olevan sitä »sisua», joka vaatii ja kestää
vuasikautisia kiältäymyksiä ja valmistelua voittonsa ethen. Monella
muulla kansalla on epäälemätä paremmakki erellytykset ku meillä
matalajalkaasilla suamalaasilla urheeluvoittojen saamishen tulisuutensa
ja kiivahan luanteensa takia, mutta niiltä puuttuu se, joka meirän
poijilla korvaa ja voittaa kaiken: sisu; sitkiästi valmistautua ja
kiältäytyä kaikesta kerran voittaaksensa sen mit'on päähänsä pannu.
Näin pitkät seliittelyt — mä tykkään — hyvinkin tarvithan siihe, mitä
varte kiakko lenti meiltä sivu suun.
Kiakonheittohon otti osaa lähes 50 miästä. Pahimmat vastustajat meille
olivat tiätysti amerikkalaaset. Siältähän oli sellaasia hirmutekijöötä
ku se Hartranft, Lieb, Houser ja Pope, jokka harjootuksis olivat
paiskinhet paremminki ku meirän poijat. Syrän kurkus me niitä
kattelimma. Yleensä luullahan, jotta nua Amerikan heittäjät ovat
kovasti suuria ja jylhiä miähenkoljanoota, mutta kyllä s'oon erehrys.
Ovat vain keskikokoosia, eikä eres kovin lihaspaksujakaa miähiä. Meirän
Taipales, Niklanteri ja Malmivirta ovat pirempiä ja tukevampia tuffia,
jotta sen pualesta olis niiren pitäny hyvinki pärjätä. Mutta tekniikka
ja veto on amerikkalaasilla aiva eri maata ja toinen on tyyliki. Meirän
poijat heittäävät »vanhaan laihin», rauhallisesti ja seisahalta.
Amerikkalaaset ottivat ensin rauhallisen heilahruksen, mutta ku heitto
alkoo, nii kyykistyyvät aiva alha asti ja pyärährykses nousivat niiku
kruuvi, n'otta ku kiakko lähti lentämhän, niin se tuli hurjalla verolla
takaapäi samas kaares ku ilmas lenti. Vasta nykääsys heittäjä veti
ittensä suaraksi. On selvää, jotta sellaane alhaalta alkanu kiivas
kruuvi antaa kiakolle lennon.
Alkukilpaalut suaritettihin kolmes joukos. Ensimmääses oli Malmivirta
ja Taipales meiltä ja amerik. Lieb. — Muista ei ollukkaa paljo mihkää.
Malmivirran ensimmääne heitto oli n. 43 m.; toinen lepaji ilmas ja
lenti huanosti, mutta kolmas näytti menevän paremmin. Malmivirta
teki hyvin tehtävänsä, ei hermot pettänhet. Mutta Taipales meni aiva
plöröksi. Kaikki orottivat kovasti, jotta nyt tuloo ja yleesölle
erityysesti ilmootettihin, jotta Taipales heittää. Se heitti — eikä
pysynykkää ympyräs. Toinen heitto onnistuu paremmin, mutt'oli niukin
naukin 40 metriä. Toiset paiskiivat pulskasti ylitte. Kolmas heitto
ei menny sitäkää ja niin sai Taipale ruveta ettimhäm housujansa. 40
metrillä ei päästä loppukilpaaluhu.
Poikaaset siinä ajoovat entisen mailmanmestarin kentältä pois.
Paras miäs siinä joukos oli Lieb 44,83, Malmivirta (joka ilmootettihin
Jugoslaaviasta kotoosin olovaksi) 41,16; Toldy Unkari 41,09, Taipale
40,21,5.
Toises eräs oli kovat amerikkalaaset Pope, Hartranft ja meirän vanha
Niklanterimma. Sen ensimmääne heitto oli tuas 40 m. ja toinen meni
liika alha jotta s'oli huanoot. Mutta kolmas lähti ku kanuunasta
parhaina päivinä! Niklanteri oli rauhallinen poika; kuljeskeli
siinä vai omihin oloohinsa, katteli eikä näyttäny välittävän vaikka
amerikkalaaset paiskiivat hurjia heittoja yli sen merkin. Meistä
päältäkattojista oli jo menny toivokin.
— Ei oo enää entisensä veroone — —
Ku kolmas heitto sitte tuli, näytti Niklanteri ikääsku nuartuvan.
Reippahasti astoo ympyrähän, otti nopian vauhrin ja kiakko lenti nii
kaunihis ja korkias kaares ilmaha jott'oikee huikaasi. Se oli pulska
heitto ja hyvä tuloski 42,09. Siälä etupään joukos oli. Mutta Pope ja
Hartranft paiskiivat varmasti ja tasaasesti aina sinne pari metriä
kauemmas — —.
Parahat tulokset oli: Pope 44,42, Hartranft 42,49, Niklanteri 42,09.
Viimmeene joukko oli kaikista lujin. Siin'oli meirän toivomma
Niittymaa, ja amerik. Houser, joka tiättihin kovaksi heittäjäksi. Mutta
hyviä olivat monet muukki, niinku norjalaane Askilt ja irlantilaane
Bequigham. Niittymaan ensimmääne heitto epäonnistuu kokonansa. Ei ollu
40 m.
Toinen meni jo tuas 42 korville, mutta kolmas oli mahtava veto 44,95.
— Houseri onnistuu joka heitolla. Sen ensimmääne oli jo siinä 44 ja
toinen lenti kauas yli muiren. Se tuli oikee isän kärestä ja oli yli
46 metriä. Se olikin Houserin kultametalliheitto. Eikä se enää pystyny
toista saamahan likikää sellaasta. — Sen norjalaasen Askiltin heittoja
piti kattella henki kurkus. Aina vai petras ja sai peljätä, jotta jokin
veto lennättää liikaa. Onneksi ei se saanu heittää enempää ku muukkaan;
kolme heittua vai.
Tulokset oli: Houser 46,15,5, Niittymaa 44,95, Askilt 43,40,5,
Bequigham 40,42.
Loppukilpaalu suaritettihin heti perhän. Siihe pääsi kuus parasta
miästä, Houser, Niittymaa, Pope, Lieb, Askilt ja Hartranft. Seuraava
miäs olis ollu Niklanteri ja sitte Malmivirta. Loppukilpaalu oli
hermostuttava. Me toivoomma, jotta Niittymaa kerran onnistuus ja ottaas
sen kultamitaliin, joka 48 meeterin miähelle kuuluu. Kyllä se yritti,
mutta sitä vetua ei vai tullu. Se venähtäny käsi ei enempää voinu,
vaikka kaikkensa panikin. Amerikkalaaset sensijahan olivat tasaasia
ja varmoja heittäjiä, paiskiivat aina samoolle paikoolle. Ei nekää
jaksanehet enää alkukilpaalun tuloksia parantaa. Kaikki jäiväkki niille
tuloksille, jokka alkuyritykses saivat.
Niittymaa tuli siis toiseksi ja hyvä niinkin, mutta amerikkalaasille se
oli liika komia voitto. Kaikki niiren neljä miästä noukkiivat pisteetä.
Nyt maksoovat jänkit Suamelle takaasi Antverpenin munauksensa.
Siiloonhan veivät Niklanteri ja Taipales palkinnot amerikkalaasilta,
niinku ne nyt meiltä. —
Mutta vooroon viarahis — — Orottakaa!