Näis olympialaasis on sellaanenki kilpaalulaji, johna kävellä
klynkytettähän kantapäillä. Siinäki oli alkukilpaalu, johna riireltihin
ja rähistihin eri lailla. Loppunytkytyksehen oli pääsny 10 miästä
ja enklantilaaset, amerikkalaaset, franskalaaset ja posetiivarit
hasajivat aamusta asti, jotta siin'oli tehty kauhiaa vääryyttä. Oli
hyljätty monia alkukilpaalun parahia miähiä muka epäpuhtahan kävelyn
takia. Ja kyllä se klottuusta hommaa olikin. Ku jokin pistelöö oikee
sassihin kävelyä, niin hyssyttämiseltä se pakostaki näyttää, ja sit'ei
olsi saanu tehrä. Toiset koittivat aina välis varaastaaki jonkin
nytkähröksen ja ku toisen maan palkintotuamari näki vain muiren,
muttei oman maan miähen virheet, niin oltihin siinä knapiista yhres
vähä monta kertaa. Ja silloonkos teräväsilmääsimmät kävelijät taas
passasivat päälle ja juasta primpahuttivat tuan tuastaki, jotta meirän
yleesönkin piti ruveta kiljumhan ja näyttähön niille juupeliille
nyrkkiä. Varsinkin pisti vihaksi yks enklantilaane tuamari, joka tuan
tuastaki juaksi oman miähen sivulla, yllytti ja hoputti sitä. Sille
vihellettihin ja huurettihin kamalasti. Olis tehny miäli paiskata
pläkkihinkillä sitä raakkulesta. Jos ei s'olsi ollu suuren Enklannin
miäs, niin vissisti olis ajettu kentältä pois.
Ehrottomasti paras miäs täs nytkyttelemisen tairos oli se italialaane
Frigerio, joka olympian kävelyn on ennenki voittanu. Lisäksi se
kävelöö kaikista rehellisimmin ja nätisti. S'oon viälä nuarellaane
miäs, vähäläntä ja hauskan näkööne solakka poika. Yli pualimatkan
meni, ennenku se sai kakistetuksi muut kintuultansa. Mutta ku sitte
sai turvallisen kaulan, nii jo naama loisti. Se käveli helposti ja
iloosesti. Nosti aina kättä isoonkatoksen väjelle, meille lehtimiähille
ja muille suurille herroolle, ja hymyyli. Italialaaset olivat aiva
hurjina ilosta ja päästelivät sotahuutojansa. Frigerion voitto oli
ansaattu ja ylivoimaane.
Ku maaliviivalle astuu, nii iloosesti hypätä primpahutti ja heti
lenti jokin italialaane palkintotuamari sen kaulahan ku takiaane.
Rakkahasti siinä pussattihin ympäri korvia ja klapattihin. Toisiakin
tuli tuhrimhan. Iloosena kiärti Frigerio kentällä ja italialaasten
mekastelulla ei ollu rajoja. Sen hyvätuuli tarttuu muihinkin
kansallisuuksihin, niin että suosionosootukset olivat harvinaasen
syrämmelliset joka pualelta.
Sitte nousi Italian lippu ensimmääsen ja ainuan kerran tankohon. Se oli
Mussoliinin suuri päivä. Mutta kumma nuatti sieltä soittokunnasta rupes
kuulumhan, sellaane posetiivinuatti, jotta häjyä teki. Ja nii tuhannen
pitkä liirunlaarun se oli, jotta manoottamhan pakkas. Jokku rupesivat
jo osoottelemhan posetiivia ja veivaamahan kärellä.
Kun me jo luulimma, jotta nyt se on loppu, niin eikös totisesti ruvettu
vethön viälä uuremman kerran! —