Pariisin monista kuuluusista huvipaikoost' on se, jota sanothan
»Punaaseksi Myllyksi» kaikkihin kuuluusin. Ja vaikkei sitä piretäkkää
ensiluakkaasena varieteena, nii kyllä siälä vai jokahinen, joka
Pariisis käy, pistäytyy. Sanokhot kukin luakista mitä tykkäävät, mutta
eri mylly s'oon kumminki ja hauskempaa siälä vai pakkaa olemhan, ku
niis, joita pirethän parempina. Kyllä me kolusimma ne kaikki, Kasinoo
dö Parii, Olympic, Foliipersheer, Ampasadöörit ja monet muut, mutta
niis oli se vika, jotta niis oli kovasti paljo valmista ohjelmaa
katteltavana — mutta Punaases Myllys sai kukin pitää sellaasta
mylläkkää ku itte tykkäs. Ja sehän se parasta ohjelmaa kumminki on!
Se Punaanen Mylly sijaattoo Montmartren kaupunginosas, johna enimmät
muukki hulinapaikat on. Ennen sillä paikalla on kuulemma ollu oikia
vanha mylly, josta sitte se huvipaikka tehtihin, mutta se on sitte
palanu ja tilalle on rakennettu suurempi teatteri ku Helsingin
Kansallisteatteri, jonka mallinen se Punaanen Myllyki on sisältä.
Sen pääkäytävän yläpualella on punaasista sähkölampuusta tehryt
myllynsiivet, jokka kaiken yätä pyäriivät. Ilonpito alkaa vasta
pualenyän jälkhen ja kaikki karut on valaastu tuhansilla sähkövaloolla
n'otta s'oon yhtä tulimerta koko kaupunginosa. Yäkahviloota, teatteria,
varieteeta ja tanssisalonkia on joka taloos ja soitto ja tanssin
humu kuuluu joka ovesta. Ihmisiä kuhisoo sakiana karuulla, autoja
tuloo ja menöö. Fiiniä silkkipyttyherroja, kirjavia sakilaastyyppiä,
paksuja isoomaha-pohatoota, erifärisiä naamoja, pikimustia neekeriä,
keltaasia jaapanilaasia, konkkanoukka-enklantilaasia, piäniä vikkelöötä
franskalaasia ja jos jotaki sorttia väkiä siinä vilisöö. Ja tuntuu
siltä, jotta kaikki on hyvällä ja iloosella päällä, naurunremakkaa ja
iloosta pulinaa joka pualella.
Paljo menöö väkiä Punaasehe Myllyhynki. Sinne mekki Mösjöö-Tommilan ja
kaverin kans painumma.
Ihmisiä oli kaikki paikat täynnä, ja musiikki pelas n'otta katto
kohooli. Ku toinen soittokunta lopetti, nii töine jatkoo ja koko se
mahrottoman suuri ympyriääne sali oli tupate täynnä tanssivia paria.
Kaiken yllä yhtämittaane kohu, ilo ja nauru. Se tanssiva ihmisläjä
siinä laattialla porisi ja kuahuu ku pärinäpata. Samppanjakorkit
paukkuuvat ja erifärisiä keijukaasia lenteli vasthan joka taholta
n'otta henkiä salpas.
Tuskin m'olimma kaverin kans keriinny pöythän istua, ku Mösjöö jo mennä
paasootti yhren krepuhännän kans tanssin tohinas keskellä salia ja
huikkas meille jotta.:
— Hei te tyhmät rakkahat maanmiäheni! Tämä se on elämää! Min'en lähre
enää koskaa Suamehe — —
Kyllä s'oli niin villi miäs se Mösjöö-Tommila, jotta oikee meitä
peljätti.
Ku takaasi tuli, niin kovasti oli hämmästynv jotta:
— Täm'on veljet tavallisen kansan puali. M'oomma tullu väärähän salihi.
— Tuall'on kuulemma herraan puali! —
Se vei meitä toisehen salihi, john'oli kaikki seinät purkista
peilinklasia, silkkiä ja samettia, kukkakiahkuroota katot ja seinät
täynnä. Laattialla tanssii parikymmentä balettiflikkaa ja viskoo
tulipunaasia ruusuja ympärinsä. Jos oli toisilla kallihia hepeniä yllä,
nii toisten puku ei maksanu penniäkää. Siinä ne pyärii, potkiivat ja
sätkyttelivät sääriänsä n'otta olis pitäny olla pikimustat silmäklasit,
mutta mistäs ne siihen häthän otti. Nästyykillä koitin mäkin
nenänvarttani peitellä.
Humu oli täyres käynnis. Ku koitimma siitä niiren tassijaflikkojen
sivuutte sivupöythän päästä, nii takinhännästä nykiivät, n'ottei
tahtonu irti saara.
Mösjöö sai heti kaulahansa pulskan italialaasen flikan, joka silmät
loistaan ruusukimppua heilutteli jotta:
— Uiii mösjöö...!
Tanssihin menivät ja me kaverin kans tukiimma istumhan yhtehe
syrjäsoffahan, john'oli mukava nojata ja kattella sitä kuhinaa.
Tuas 3—4 aikhan aamulla s'oli parahillansa. Soittokunta veti mitä
kiälistä lähti, pianisti hakkas ja ulvoo, fiuluniakat hyppiivät ja
hihkuuvat ja neekeri, joka trumpas, takoo vasarallaansa n'otta seinät
täräji. Kirjavia paperinauhoja heiteltihin ympäri salia, paperisilppua
paiskittihin suut silmät täythön, samppanjapullojen korkit paukkuuvat,
monenfäriset valonheittäjät katon rajasta, vaihtelivat färiä salis
ja villi tanssin sekasotku pyärii laattialla. Loistavia, kahisevia
silkki- ja harsopukuja, itämaan ilkosia tanssijattaria sen seittemät
kilkuttimet ja tampuriinit käsis. Siinä keskellä paksuja klanipää
ukkelia, solakoota frakkiherroja, enklanti, franska, espanjå ja koko
Paapelin kiältensekootus ympärillä.
Kaks tukholmalaasta tukkuporvaria, tuas 60 vuatta, klania ja
kauppaneuvoksen vattat, valkooset liivit ja kultaaset knapit, monen
tukholmalaasen hyväntekevääsyysyhristyksen jäseniä, istuu meirän
viäreeses pöyräs ja jutteli ruattia jotta:
— Ja de häär kalla ja fö Pariis, Juuhansson — hihkaasoo töine. (Tämä
s'oon Pariisi.)
— Se på den lilla söötnuusen där, hun e sharmant — vastas toine — den
taa ja! (Katto tuata kullanmurua.)
Pian oli kauppaneuvosten pöyräs koko kasa iloosia kukkaastyttöjä,
jokka kittasivat pullon samppanjaa toisensa perästä ja sitten piti
pappojen ostaa ruusuja korikaupalla. Ne oli 5 frangia kappales, ja
enklantilaasia paperossia, ja paperihuiskia ja samppanjaa — ja kyllä
vai papat ostiki sillä:
— Nu ska vi hålla ruulit, int'e man altti i Pariis! (Ny pirethän
lystiä, ei me aina olla Pariisis.)
— Hö du Juuhansson ja truu ja ska danssa (Kuule J. mä luulen jotta mä
tanssin nyt) — innostuu toine — ja kolme tanssijaflikkaa pyärittää jo
pappaa piirileikkiä. Hiki juaksoo ja naama loistaa — — —
Ilo on katos ja hulina käy.
Mutta sitte tuli salihin yks yksinääne, juhlallisen näkööne herra.
S'oli tuas 50 ikääne ja vissihi enklantilaane. Eikhän se vai ollu joki
pappi eli opettaja, ku s'oli nii kovasti totisen ja juhlallisen oloone.
Mun pisti se miäs heti silmähä ja rupesin kattelemhan sen hommia.
Näytti jotta s'oli tullu vai kattomhan, kuinka syntine mailma
huvitteloo. S'oli puettu oikee enklantilaasen säännöllisesti, jakooski
oli pääs ku puukoolla veretty.
Se istuu tyhjän pöyrän äärehen ja ennenku se kerkes mitää sanuakkaa,
paukahti jo samppanjapottu ja kuahuva klasi oli sen nenän alla.
Se yritti sanua jotaki, ettei se halua, mutta kyyppari vai kohautti
olkapäitä, levitti kätensä ja iloosesti hymyyli jotta:
— Olkaa hyvä! — ja meni.
Herra katteli ihmeesnänsä ku kiartokoulunopettaja jotta:
— Tämä ny vasta kummallista! Ehä mä ny koko pullua ainakaa — —
Mua huvitti miähen hämmästelevä käytös ja samalla huamasin parin kolmen
veikiännäköösen tanssijatytön supattavan keskenänsä ja suunnittelevan
hyäkkäystä.
Mitäs ollakkaa, kaks tanssijaflikkaa lähti yhres tanssimhan ja ennenku
se »kiartokoulu-herra» oli viälä saanu sitä samppanjajuttuansa
käsitetyksi, niin siitä meni ne flikat tanssien sivuu — ja toinen
hairas klasin ja juara litkaasi liämen poskehensa!
Ku herra rupes haukottelemhan ja aukoomhan suutansa — niin se
flikka-pakana liputti kiältä vastahan ja katos joukkohon.
Herra istuu ja puhalteli.
Samas lenti jo pöythän kyyppari ja taas oli herran klasi täynnä.
Herra räpytteli silmiänsä ja sitte aukaasi suunsa äkkiä aiva
seljällensä — ku taas siitä meni sivuu pikkuune siävä piperöösfröökynä,
joka litkaasta lotkaasi herran klasin — ja tuikkas suuren ruusun sen
hämmästynheshe suukkuhu.
Sekös sylkemhän! — Jo rupes tulemhan ääntäki. Nousi ylhä, mekasti jotta:
— Tämä ny on vasta kauhiaa!
Siihen juaksi jo itte kellarimestariki, joka kaatoo klasihi ja kehootti
nopiaa juamhan, ennenku tytöt kerkiäävät.
Ja herra pomilootti ja oli suuttunu.
Meitä sivullisiaki rupes jo harmittamhan, jotta mitä tualla jurtikalla
täälä tehrähän, jok'on ku puuäijä. Siksi iskettihin flikoolle silmää
monesta pöyrästä jotta hus kiinni vai!
Flikat orottivat hetken aikaa, mutta sitte astuu yks sen pöyrän ethen,
teki nättiä niiauksia ja keikisteli ja veikisteli oikee suloosesti.
Mutta se kiartokoulunopettaja istuu vai kylmällä naamalla, piti
klasista lujaa kiinni ja marisi jotta:
— Noo! (ei) — ja puristeli päätä.
Flikka koitti taputella sitä mörökölliä poskelle, mutta se vai:
— Noo, noo — — —
Mutta silloonkos flikka äkkiä molemmin käsin otti ja pörrötti sen äijän
tukan, jok'oli ollu nii fiinillä jakooksella, n'otta s'oli hassallansa
ja pörrös ku uuniluuta!
Herra pomppas pystyhy aiva pleikinä ja huuti vahtimestaria jotta:
— Täm'on kamalaa!
Sinne juaksi kyypparia häntä suarana, ne pyyteli anteeksi ja
pokkuroottivat. Samalla siihe tukkii kymmenkunta flikkaa, jokk'oli
samas juanes ja ne ku pulittivat ja plotisivat nii joka pualelta, jotta
herran puheest'ei kuullu sanaakaa.
Suu vai käy ku kanelilla.
Se huitoo käsin ja riahuu, mutta joka sormes kiikkuu ja kinnas korja
balettiflikka silmät sulooses sikkaras ja huulet supulla jotta:
— Pappakulta, hassuhan sä oot — — —
Toisia kiikkuu kaulas, toisia takin hännäs ja lempiää väkivaltaa
käyttään vetivät ne sen marisevan äijän keskelle salia yhres rymäkäs
ja rupesivat pyärittämhän ja tanssittamhan joukolla. Kyllä se koitti
jurrata vastahan ja seisua kankiana, muttei siinä auttanu. Se
kukitettihin joka knapinläpehe tulipunaasilla ruusuulla, kiaroottihin
ympärinsä kirjavilla paperilangoolla ja pyäritettihin jotta hiki
poskista pruuttas. Ja koko muu yleesö nauroo ja huuti joukkohon.
Viimmee se flikkaroikka kuljetti sen likille suurta samettisoffaa,
jolle sen kaatoovat läkähröksis ja istuuvat päälle.