Sanothin, kun Helsingistä lährettihin, jotta me tuumma Saksan rannas
Stettinin kaupunkhin. Ja niin kans tultihin, mutta esti yhtehe toisehe
kaupunkihi, jonka nimi oli Swinemünde. Me hairasimma eväspussimma ja
meinasimma astua maihi, mutta laiva kulkiki vai nii liki laituria jotta
»nyt se pirättää, nyt se pirättää» — eikä pirättänykkää. Painoo ohi vai
n'otta me jäimmä seisomhan kapsäkit kouras kannelle.
— Mihkä se tyyrää, imehtelimmä me suu auki.
— Näyttää ajavan tuata jokia pitkin suaraa pellolle — —
Me saimma seisua ainaki kaks tiimaa kapsäkit käres, ku aina vai
ajettihin soukkaa jokia pitki. Eikä kukaa peijakas hoksannu sanua,
jotta olis ne kapsakit pysynehet siinä kannellaki.
Maa oli alavaa jokiniittyä kummallaki pualella ja ihmiset hääräsivät
justhin parahillansa heinänteos, käsiviikattehilla vai huitoovat.
Ja sitte vasta aikaan päästä tultihin sinne Stettinin kaupunkhin.
Laivalla kerrottihin, jotta Saksan tulli on kovasti kranttu ja
kronkeli, mutta meirän sakkia kohreltihin kovasti ystävällisesti,
oikiastansa paremmin kun kotomaas. Helsingis hairasivat, ennenku
laivahan päästivät, passit ja piletit pois ja hosuuvat perhän, jotta
menkää, menkää. Minä pullikoottin vastahan jotta:
— Ei sitä ny nii vai mennä — — Muttei siinä mikää auttanu, passit ja
piletit piti antaa pois vängällä.
Toista s'oIi Tettiinis. Siälä kuttuttihin höylisti laivan yläkannelle
ja multaki kysyttihin jotta:
— Oottako te Herra Jakop von Vasa?
Aatelismiäheksi heti karahteerasivat! Ja vaikka se ny oliki vähä
liikaa, nii noukkaani nostin ja tykkäsin vain jotta:
— No pitääshän sen nährä jo naamastaki, jotta mä se öon, Herr Jakob von
Vasa! Höören sie mahl, von Vasa!!
Kovasti kumartelivat knappiherrat matalaatte, ku antoovat passit ja
piletit takaasi.
Ku rantahan laskettihin, kokoonnuttihin koko suamalaassakki yläkannelle
ja laulaa hujahutettihin saksmanniille tulijaasiksi vähä Anssin-Jukkaa.
Sattuu olemhan matkustajaan joukos jokin itäruattalaanenki Vaasasta,
mutta se unohti nii koko venskaprookin jotta hartahasti veteli
karskilla Härmän kiälellä purkista suamia meirän muiren finlentarien
joukos. Nämä Härmän laulut näyttäävät olevan suamalaasten varsinaaset
kansallislaulut ulkomailla. Ruattalaasekki osaavat niitä siälä
kirkkahasti, vaikkeivät enää kotona muista.
Ja komeeta ja kovia lauluja ovakki, n'otta Tettiinin rannas tekivät
poliisit kunniaa ja ihmiset ottivat lakit päästä.
Tullis meni muutoon kaikki hyvin, mutta kapsäkistä meinas tulla riita.
Kysyyvät jotta:
— Onko tua kapsäkki herra Jaakoon.
Oikee mä jo meinasin suuttua ja loukkaatua jotta:
— En sunkaa mä ny laihnakapsäkiis reissaa.
Ja ku siitä äijästä selves, nii jo tarttuu toisen kans nenästä yhtehen.
Se tutkas jotta:
— Kuinka paljo teill' on rahaa?
Meinasin jo huitaasta ympäri korvia jotta:
— Sen tuanaasiako se sulle kuuluu — mutta maltoon miäleni ja sanoon vai
jotta:
— No sit'on paljo näi alkumatkas, mutta herra tiätää kuinka kotia
tulles!
— Onko yli 5,000 Smk? — kysyy se saksalaane virkaherra.
— Ja mitäs sä pihkanoukka sillä tiarolla tekisit? — S'oon hävitööntä
ruveta täs meirän reissaavaasten rahapussia syynäämähän — sanoon mä ja
samoon sanoo kaks suamaiaasta fröökynää, jokka seisoovat mun takanani.
Mutta se herra seliitti sitte, jotta se on laki sellaane jotta, jos on
enempi ku 5,000, nii pitää ottaa toristus rahoostansa, sillä Saksasta
poislähties ei saa viärä maasta pois yli 5,000 mk rahaa, jos ei oo
paperia näyttää, jotta sit'on ollu enempi jo maahan tulles. Ku ei
se mitää maksanu, nii mitäs siinä. Mä käännin plakkarit nurin, löin
lompsat pöythän ja sanoon jotta
— No laskeppas nyt sitte äijä nua rahat, jotta mäkin tiärän kuinka
paljo sitä rahan roskaa tällä poijalla oikee on.
Se laski ja pani tarkasti tollarit ja markat takaasi lompsahan ja sanoo
jotta:
— On sitä siinä rahanrenttaa — —
— No nii mäkin tykkään, jotta raamatun tekis, ku ei ny kovin
mahrotoonta — —
Mutta niille neiriille, jok'oli mun peräsnäni, niille vasta kamala
paikka tuli, ku n'oli pannu rahansa piiloho, niinku mamma oli käskeny,
jottei vai varaastetaasi.
Ne hätääli kovasti noukka punaasena jotta:
— Pitääkö meirän ottaa ne esille?
— Kyllä se parasta on, jotteivät toisella rajalla ku ympärinsä
tarkastaavat, ota pois.
— Oi voi — ja ai jai — —
— Mihnä ne on? — kysyyn mä.
— Ku ne on — —, ku ne on — sukas! — huakiivat fröökynät.
— No mitäs siinä, ottakaa pois vai.
Ei auttanu muu ku ottaa ja näyttää kinttunsa tullimiähille ja meille
muille. Ja nätit kroikottimet niill' oliki, oikee poistiähensä pulskat
mööpelit. Siältä sukasta vetivät framille naisellisen tukun punnan
seteliä. Rahat räknättihin ja mä kattoon tarkasti päältä, jottei vai
sen äijän sormihi tartunu flikkojen lappuja.
— Kyllä se on kauheaa — punastelivat fröökynät, ku lährettihin, mutta
mä sanoon jotta:
— Jos mull'olis nuan korjat pohkehet ku teillä, nii kyllä mäkin olsin
nostanu pulttua ja näyttäny — —
— Phi hi hi — tykkäsivät fröökynyt ja mä tuhistin kans vähä nenääni.
N'otta meistä tuli oikee hyvät tutut.
Otimma rannasta niinku herrat ainaki vosikan ja käskimmä ajaa
rautatiäasemalle. Sen välin olis pitäny maksaa 1:50 Saksan
kultamarkkaa. Se oli Suamen rahas nuan 16 mk, mutta ku perille
päästihin niin 3 kultamarkkaa piti hellittää, vaikka me rähisimmä oikee
poliisivoimalla.
Se vosikka valehteli aiva kirkkahalla naamalla, jotta s'oli meitä
orottanu ja kantanu kapsäkkiä. Mä sanoon jotta:
— Valehteloo perhana, ku hevoone. — Ei oo orottanu, eikä kantanu
mitää. —
Poliisi nosteli vai olkapäitä ja hoki:
— Mistä mä tiärän!
Häviölle jouruun siinä rähäkäs. Maksoon sen 3 Saksan markkaa ja
tarittin viälä pualta markkaa kaupanpäälliseksi.
Sanoon sille vosikalle jotta:
— Ku s'oot nuan riivatun hyvä valehtelemhan, niin maksaahan sekin
jotaki.
Se kattoo suu auki mua, eikä meinannu käsittää. Silloon pistin sen
puali markkaa poliisille ja sanoon jotta:
— Herra konstaapeli, olkaa nii suuremmoone ja antakaa tämä killinki
tualle karvakorvalle erinomaasesta valehtelemisen tairosta.
Piatarilaasen vosikan kans m'oon pärjänny rähinäs, mutta tälle minä en
piisaa.
Ja poliisi antoo ja nauroo. Ja vosikka nauroo. Mäkin iskin silmää jotta
jo oot eri heppuli.
Lakkia nosti ja silmää iski sekin, ku lähti.
Muutoon n'oon vosikat Saksas konun näköösiä. Niil'on jonkinlaane fiini
livree yllä ja pääs paffista tehty silinterin mallinen töntterö. Meirän
hessulla s'oli satehesta ja päivänpoltosta pahoon viäryny ja takaa
revenny jotta hiukset törrötti ku olkitukku saunan luukusta.