muutakaan tekisi! He he hee!
_Hevoskauppiaat_: Mitäpä! Hehehee!
_Sándor_: (Itsekseen.) Mikä viisaus!
_Rózsa_: (Tulee talosta.) Tässä on mustetta ja kynä. (Asettaa
pöydälle.)
_Pelikán_: Jaha, jaha! No, nyt me siis kirjoitamme. Minä täytän
tämän... (Kirjoittaa.) Kahdeksansataa kaksitoista florinia ja 18
kreutzeria. Kas niin.
_Sándor_: (joka on tullut lähemmäksi.) Minkätähden kirjoitettiin tuohon
paperiin 812 florinia ja 18 kreutzeria, vaikka hevosten hinta oli,
ellen väärin kuullut, tasan 800 florinia?
_Pelikán_: Se on, näes, poikaseni, sillä tavalla, että minä olen
velkapää suorittamaan summan käteisellä rahalla. Nyt kirjoittaa herra
Kádár nimensä vekselin takapuolelle ja vie sen heti huomenna pankkiin.
Siellä maksetaan hänelle siitä 800 florinia, kun ensin vedetään pois
korko, 12 florinia 18 kreutzeria. Vasta kolmen kuukauden perästä minä
suoritan summan pankkiin ja viljelen rahoja sen ajan.
_Sándor_: Mutta jollette maksa silloin pankkiin?
Pelikán: Silloin ottaa herra Kádár minulta rahat lain voimalla.
_Sándor_: Nyt ymmärrän... sellainen siis on vekseli.
_Pelikán_: Sellainen se on pitkä paperi. Etkö koskaan ennen ole nähnyt
vekseliä?
_Sándor_: Mitäpä hevospaimen vekselillä!
_Pelikán_: Aivan niin, aivan niin, mitäpä hän... Herra Kádár, olkaa
hyvä. (Antaa vekselin Kádárille.)
_Kádár_: (Ottaa vekselin.) Jaha, jaha!
_Pelikán_: (Sándorille.) Niin, nuori mies, sellainen paperi se on
vekseli. Täällä lompakossani on niitä useampiakin. Kas tässä
esimerkiksi yksi sellainen... vaikkakin aivan pieni, ainoastaan 10
florinia. Voit tarkastaa sitä lähemmin, niin opit tuntemaan
tällaisiakin papereita. Ei oppi ojaan kaada, sanotaan.
_Sándor_: (Ottaa vekselin ja tarkastaa sitä.)
_Pelikán_: Hyvät herrat, nyt me juomme minun maljani! Hei, hei!
(Juovat.)
_Sándor_: (Lukee vekselistä.) "Ferenc Lacza"... (Pelikánille.) Herra,
missä te olette tutustunut Ferenc Laczaan?
_Pelikán_: Jaa minäkö? Kuukausi sitten hän tuli luokseni myymään
vekseliä minulle, kertoen välttämättä tarvitsevansa rahaa,
lunastaaksensa kultasepältä jotkut korvarenkaat, jotka olivat olleet
kullattavina.
_Sándor_: Hopeiset korvarenkaat?
_Pelikán_: Niin, niin kai, hopeiset ne kai olivat olleet. Kymmenen
florinia oli määrä maksaa kultauksesta. Annoin miehelle rahat, jotka
hänen on määrä Demetriuksen päivänä maksaa takaisin, toisin sanoen,
lunastaa silloin minulta tämä vekseli... Mutta, hyvä mies, miksi
tuijotat minua niin oudosti? Miellyttääkö sinua tuo paperi? Pidä se,
minä annan sen sinulle.
_Sándor_: Mutta, hyvä Herra...?
_Pelikán_: Tietysti on 10 florinia sinulle suuri summa... enkä minä
liioin ole sellainen pölkkypää, että heittelisin kymmeniä florineja
noin vaan maailman tuulille. Mutta sinä miellytät minua, poikaseni, ja
kun tuo paperi kerran kiinnittää huomiotasi, niin lahjoitan sen sinulle
ilman muuta... Ota vaan. Minkä minä kerran annan, sen minä annan, ja
sillä hyvä.
_Sándor_: Olisiko tässä jotakin petoskauppaa?
_Pelikán_: Ei siinä mitään petosta ole. Kyllä paperi selvä on.
_Sándor_: Kiitoksia, herra, kiitoksia. (Panee paperin taskuunsa.)
_Pelikán_: Ja nyt, ystävät ja veljet, pikarit pystyyn. Terveydeksenne.
(Juo.) Nyt minä maksan juomavelkani. Hoi!
_Rózsa_: Kaksi pulloa... tekee 6 florinia.
_Pelikán_: Kas tässä 8, ja nyt olemme kuitit, eikö totta?
_Rózsa_: Kyllä, kiitoksia. Olkaa hyvä, 2 florinia takaisin.
_Pelikán_: Ei mitään takaisin; kuusi florinia viinistä, 2
palveluksesta.
_Rózsa_: Viinistä otetaan tässä talossa maksu, mutta palvelus annetaan
ilmaiseksi. Tässä rahanne, hyvä herra.
(Asettaa rahat pöydälle.)
_Pelikán_: Mutta kun minä nyt tahdon antaa sinulle hyvästä sydämestä...
_Rózsa_: Annan arvoa hyvälle sydämellenne, mutta rahaa en ota.
_Pelikán_: Kas sitä vaan! No, niinkuin tahdot. Oma vahinkosi. (Ottaa
rahat ja panee taskuunsa.) Ja nyt me lähdemme katsomaan minun
hevosiani, minun hyviä hevosiani... niin hyviä, ettei sellaisia toisia
ylimalkaan ole olemassakaan!... Eikö se ollut niin, veli Kádár?
_Kádár_: Aivan niin, aivan niin, herra Pelikán.
_Pelikán_: No niin, hyvästi vaan, tyttö, ja hyvästi, paimen. Jos liikut
meidän puolella, niin käy talossa.
_Sándor_: Kiitän, herra... samoin paperista.
_Pelikán_: Ei mitään kiittämistä, pidä hyvänäsi vaan minkä sait. Olen
iloinen, kun pääsin tuosta pikku paperista. Voit karhuta rahat aikanaan
asianomaiselta. Terveeksi!
_Hevoskauppiaat_: Hyvästi!
_Rózsa ja Sándor_: Hyvästi!
(Kádár, Hevoskauppiaat ja Pelikán poistuvat perälle,
laulaen laulua n:o 10.)
_Kärripoika_: (Tulee vasemmalta.) No, nyt on karjapaimenen laukki
kiinni. Kytkin sen katoksen alle. Tottapahan käy mies omansa
korjaamassa.
(Menee taloon.)
_Rózsa_: Mitä aiot tehdä tuolla paperilla, Sándor?
_Sándor_: Sittenpähän nähdään, kun niiksi tulee... Sellainen nainen
siis olet!
_Rózsa_: Millainen nainen?
_Sándor_: Huulilla hunaja, sydämessä valhe ja kavaluus.
(Ukkonen jyrähtää aivan yläpuolella.)
_Rózsa_: Kuule minua, Sándor...
_Sándor_: Mene, kurja valehtelija! (Salama välkähtää.) Etkö näe, että
taivaan tulikin jo sinua etsii! Mene, mene!
_Rózsa_: Herra armahda!
(Menee nopeasti taloon.)
_Sándor_: (Kävelee kiihkeästi edestakaisin ja istuu vasemmalle.)
LAULU N:o 11.
_Ferenc_: (Tulee perältä laulun loputtua.)
_Sándor_: Vai olet jo palannut matkaltasi, toveri!
_Ferenc_: Pian sitä taas jatkankin, jos haluttaa... Karannutta
laukkiani täältä etsin.
_Sándor_: Sitäkö vain? Etkö muutakin?
_Ferenc_: Sitä ja muutakin, jos tahdon.
_Sándor_: Laukkisi on tallella... Kuinka lienee ruusun laita?
_Ferenc_: Tallella on!
_Sándor_: Ja Mähriin siis yrität uudestaan?
_Ferenc_: Yritän, ellen tule toiselle päälle.
_Sándor_: Tällä kertaa kai viet sinne vaimonkin mukanasi?
_Ferenc_: Mistäpä sen nyt ottaisin?
_Sándor_: Ota oma äitisi.
_Ferenc_: Ei hän heittäisi kaupusteluansa, vaikka saisi koko Mährin.
_Sándor_: Joko siis olet sanonut äidillesi jäähyväiset?
_Ferenc_: Jo olen.
_Sándor_: Joko olet isäntäsi kanssa kaikki välit suorittanut?
_Ferenc_: Olenpa niinkin.
_Sándor_: Etkö ole kenellekään enää velkaa?
_Ferenc_: En ole velkaa papillekaan. Mitä sinun siihen tulee?
_Sándor_: Kuules, kumppani, ei mikään ole niin rumaa kuin
valehteleminen. Lampurit valehdelkoot. Lampurien esi-isäkin kulki
valheenkengillä. Patriarkka Jakob petti omaa appeansa kirjavilla
vasikoilla, valehteli siis hänelle, petti oman isänsä Esaun kintailla,
valehteli siis hänellekin. Eipä siis ihmekään, jos kaikki hänen
jälkeläisensä, jotka vaan lampaita paimentavat, harjoittavat valhetta.
Se sopii lampurille.
_Ferenc_: Kas vaan, sinustapa olisi tullut hyvä saarnamies. Osaat
saarnata kuin paavin legaatti Ujwarosissa helluntaina.
_Sándor_: Ei olisi sinulle hätää tehnyt, vaikka minusta olisikin tullut
saarnamies. Mutta paljon pahempi seikka olisi sinulle, jos minusta
olisi tullut kelpo viskaalikin. Sanoit äsken, ettet ole kenellekään
velkaa.
_Ferenc_: Niin sanoin. Ja sanon sen vielä.
_Sándor_: Onko se täyttä totta?
_Ferenc_: Täyttä totta.
_Sándor_: (Vetää taskustaan vekselin ja astuu Ferencin eteen.) Entä
mikä tämä on?... Näetkö tämän pitkän paperin?... Tunnetko sen?
_Ferenc_: (Hätkähtää; ärähtäen.) Kuinka tuo paperi on sinun haltuusi
tullut?
_Sándor_: Aivan rehellisellä tavalla... Ole vaan rauhassa, veikko, älä
siinä hosu ja hyppele. En minä rupea tarkemmin tutkimaan, enkä lähemmin
selittämään. Sen vaan sanon, että paperi on nyt minun omaisuuttani. Ja
kun tämän vekselin maksuaika tulee, niin suoritan minä nuo kymmenen
florinia, etkä sinä!
_Ferenc_: Ja minkätähden sinä menisit maksamaan minun puolestani?
_Sándor_: Sentähden, että se on minun velkani!
_Rózsa_: (Tulee talosta. Pelästyy.) Hyvä Jumala! Ferenc!
_Sándor_: Rózsa, minä pyydän, ole hyvä ja pane tämä vekseli talteen.
Kun tilanomistaja Pelikán ensi kerran poikkeaa tänne kosiomatkalle,
niin anna se hänelle ja sano, että me molemmat, karjapaimen Ferenc
Lacza ja hevospaimen Sándor Decsi sen hänelle lähetämme. Sano hänelle
puolestamme suuret kiitokset. Toinen meistä on aikanansa maksava. Kumpi
maksaa, se saadaan nähdä.
(Ukkonen jyrähtää.)
_Rózsa_: (Ottaa vekselin ja panee vyötaskuunsa.) Mutta, hyvät ystävät,
ettekö tule sisälle? Puhkeaa rajusää ja kastutte pahanpäiväisesti.
_Sándor_: Meillä on täällä asioita suoritettavana. Mutta mene sinä vaan
katon alle.
_Rózsa_: (Itsekseen.) Kummallisia nuo miehet!
_Sándor_: Kas niin, mene nyt.
_Rózsa_: Hyvä Jumala sentään!
(Menee taloon.)
_Sándor_: Eikö tämä Hortobágyin pusta ole sentään suuri pusta? Vai mitä
veli arvelee?
_Ferenc_: On se todellakin suuri pusta.
_Sándor_: Luulen, ettei se pusta, jolla Mooses antoi juutalaisten
kierrellä 40 vuotta, taitanut olla tätä suurempi.
_Ferenc_: Sinä kait sen parhaiten tiedät... sinähän niitä raamatun
kertomuksia tutkit.
_Sándor_: Mutta vaikka tämä Hortobágyin pusta onkin niin suuri, niin ei
se sentään ole niin avara, että me molemmat siihen hyvin mahtuisimme.
_Ferenc_: Sen sanon minäkin.
_Sándor_: No, laajennetaan sitä sitten hieman!
(Lyö piiskalla pöytään.)
_Ferenc_: (Samoin.) Laajennetaan vaan!
(Katsovat toisiaan tuimasti silmiin. Ukkonen jyrisee
ja salamat leimahtelevat.)
_Sándor_: Laukkisi on tuolla katoksen alla, minun tallissa. Pustalla
tavataan.
_Ferenc_: Pustalla!
(Ferenc menee vasemmalle etualalle, Sándor vasemmalle taka-alalle.)
(Mies ja Vaimo tulevat hetkisen kuluttua perältä oikealta.)
_Mies_: Kovin jyrähtelee ja leimuaa... Tänne voimme hetkeksi poiketa
suojaan.
(Leimahtaa.)
_Vaimo_: Pyhä neitsyt Maaria!
_Mies_: Tule, tule, niin pyrimme katon alle.
_Rózsa_: (Tulee talosta.) Voi, hyvät ystävät, ettehän toki tänne voi
jäädä... Missä he ovat? Keitä te olette?
_Mies_: Tulimme tänne rajusäätä pakoon. Leimuaa kovin. Kohta alkaa
tippua.
_Rózsa_: (Levottomana.) Armias taivas! Missä he ovat?... Missä?... Olen
niin levoton!... Sydämeni on aivan pakahtua. (Ukkonen jyrähtää.) Ah!...
Sándor, oletko siellä?... Ettekö nähneet minne he läksivät?
_Mies_: Niin, kutka?
_Rózsa_: Ne miehet, jotka olivat täällä pihalla.
_Mies_: Emme ole täällä ketään nähneet.
_Rózsa_: Hyvä Jumala! Jotakin varmasti tapahtuu... jotakin kauheata!
Tunnen sen, olen siitä aivan varma.
(Krouvari ja Kärripoika tulevat talosta.)
_Krouvari_: Tule pois, Rózsa, sisälle huoneeseen. Mitä sinä täällä
rajuilmassa...? Tapahtuu vielä onnettomuus. Tule!
_Rózsa_: Niin, onnettomuus tapahtuu, enkä minä voi sitä estää! Herra
armahtakoon!
_Krouvari_: Mitä tarkoitat?
_Rózsa_: He tekevät pahaa toisilleen... tappavat toisensa!
_Krouvari_: Hyvänen aika! Ketkä?
_Rózsa_: Sándor ja Ferenc!
_Krouvari_: Pyhä isä! Mitä tyttö sanoo?
(Kuuluu pitkä, vihlova vihellys ja kavioiden kopsetta.)
_Kärripoika_: (Juoksee portille.)
_Rózsa_: Nyt, nyt!... Kuulitteko?
_Kärripoika_: (Perällä.) Tuolla ratsastavat molemmat paimenet pustalla!
_Rózsa_: (Juoksee perälle) Sándor! Ferenc!
_Krouvari_: Laupias taivas!
(Menee perälle.)
_Mies ja Vaimo_: (Samoin.)
_Kärripoika_: He hoputtavat hevosiaan... kääntyvät päin... kannustavat
kiivaasti...
_Rózsa_: Sándor!...
(Aikoo juosta vasemmalle.)
_Krouvari_: Rózsa! Sinä et mene sinne! Kuuletko?
(Tarttuu häntä käsivarteen.)
_Rózsa_: Minun täytyy päästä... estämään heitä...
_Krouvari_: Et paikaltasi liiku... sopikoot itse asiansa...
kuuletko...?
_Rózsa_: ... estämään... he tappavat toisensa!...
(Ukkosen jyrähdys.)
_Krouvari_: Auttakaa minua, hyvät ihmiset!... Olen vanha mies...
_Mies_: (Tarttuu Rózsan toiseen käsivarteen.) Tyttö, ole siivolla ja
tottele isääsi!
_Kärripoika_: Nyt he ovat jo aivan lähellä toisiansa... hevoset
nousevat takajaloilleen... miehet kohottavat lyijynuppiset keppinsä....
_Rózsa_: Minun täytyy...
(Salama.)
_Kärripoika_: Nyt iskivät!...
(Ukkonen.)
_Rózsa_: (Kirkaisten.) Ah!
_Kärripoika_: Hevospaimen horjahti... tarttuu päähänsä... kumartuu
eteenpäin...
_Rózsa_: Pian, pian...!
_Krouvari_: Rózsa! Rózsa!
_Mies_: Pysy vaan koreasti paikallasi, tyttö! Siellä ei nyt sinua
tarvita.
_Kärripoika_: Hän oikaisi jälleen itsensä... repäisi hatun päästänsä...
kannustaa jälleen ratsuansa... ajaa päin... kohottaa jykevän
keppinsä...
(Ukkonen.)
_Rózsa_: Sándor!...
_Kärripoika_: Nyt putosi karjapaimen satulasta pitkälleen maahan...
_Rózsa_: Oh, oh!
_Krouvari_: Herra taivaassa, armahda meitä! (Tekee ristinmerkin.)
_Vaimo_: (Yht'alkaa edellisen kanssa ja myös ristinmerkin tehden.) Pyhä
neitsyt, ole meille armollinen!
(Mahtavaa ukkosen jyrinää.)
_Kärripoika_: Hevospaimen laskeutuu ratsultaan... ottaa karjapaimenen
hatun... nousee jälleen satulaan ja... kääntyy tännepäin...
_Krouvari_: Vai tänne vielä tulee... miehentappaja!
_Vaimo_: Voi, voi, sentään... mikä miesten mielet noin on villinnyt?
_Kärripoika_: Nyt hän kiitää suoraa päätä tänne!
_Mies_: Santarmit kimppuun tuollaisille tappelupukareille!
(Kuuluu lähestyvää kavlonkopsetta.)
_Kärripoika_: Siinä hän on!
_Sándor_: (Tulee perältä, kädessään Ferencin hattu. Kalvaa
hatunvuorista esille ruusun.) Tässä se on! (Iskee kepillä ruusun
rikki.) Rózsa, nyt voit viedä hänet sisälle ja hoitaa häntä, hän on
avun tarpeessa. Nyt hän jää sinulle!
_Krouvari_: Poika, poika, mitä sinä olet tehnyt?
_Sándor_: Sen minkä minun täytyi tehdä, ei enempää, eikä vähempää! Ja
nyt, kun se on täytetty, ei minua enää tarvita täällä; nyt voin kadota!
Rózsa, älä unohda paperia. Katsokaa, viimeisen kerran näette nyt tämän
pojan. Tämän jälkeen ei hänestä tavata enää jälkeäkään näillä mailla.
Hyvästi!
_Rózsa_: (Suurimman hädän vallassa.) Ei, ei, Sándor! Sinä et saa
mennä... kuuletko, sinä et saa! Minä rakastan sinua, rakastan
kuitenkin, kaikesta huolimatta. Niin, rakastan ainoastaan sinua, enkä
ketään muuta. Minä en voi elää ilman sinua. Ainoastaan sinun
morsiamenasi tahdon olla ja sinun kanssasi vihille käydä.
_Krouvari_: Rózsa, Rózsa, sinä et tiedä mitä sanot!
_Mies_: Tyttö, tyttö!
_Sándor_: Pusta on nyt tämän pojan morsian ja pustan kanssa hän menee
vihillekin. Jääkää hyvästi!
(Poistuu nopeasti perälle vasemmalle.)
_Rózsa_: (Juoksee perälle.) Sándor! Sinä et saa... et saa!... (Vaipuu
maahan.) Oh... oh... oh!...
(Ukkonen jyrähtelee mahtavana.)
Väliverho.
NELJÄS NÄYTÖS
IV.
(Näyttämö: sama kuin edellisessä näytöksessä. Edellisestä on kulunut
parisen viikkoa. Talon edusta y.m. paikat ovat koristetut köynnöksillä
ja kukilla. Kirkas iltapäivä.)
_Kärripoika_: (Seisoo tuolilla ja kiinnittää köynnöstä puun oksaan.)
_Rózsa_: (Istuu oikealla, tuolilla, puettuna juhla-asuun.)
_Kärripoika_: Onko näin hyvä, Rózsaseni? Sopiiko tämä tähän?
_Rózsa_: Kyllä se niin hyvä on.
_Kärripoika_: (Hyppää alas tuolilta.) Kas niin, nyt se on sitten
valmis; (Katselee ympärillensä.) Jaa-a! Korealta täällä nyt
näyttääkin... vaikka sen itse sanonkin. Oikein juhlalliselta... Mutta
niinhän pitääkin, sillä juhlahan nyt onkin... (Katsoo Rózsaan)... ja
lisäksi suuri juhla, niin suuri, ettei sen suurempaa juhlaa voi
olla!...
_Rózsa_: Mitäpä tämä sen suurempi... tavallinen nimipäivä vaan.
_Kärripoika_: Niin, niin, mutta riippuu se vähän siitä, kenen
nimipäivä...
_Rózsa_: Nimipäivä kuin nimipäivä... mitäpä siinä sen ihmeellisempää.
_Kärripoika_: Niin, mutta kun se on sinun nimipäiväsi, niin...
_Rózsa_: Jos olet valmis, niin katso, että tuolit ja pöydät ovat
paikoillaan vierashuoneessa.
_Kärripoika_: Heti paikalla, Rózsaseni.
_Rózsa_: Ja katso myöskin, että sinulla on ylläsi toiset liivit ja
puhdas paita, kun vieraat tulevat.
_Kärripoika_: Tietysti, tietysti, Rózsaseni, kuinkas muuten! Puen
itseni parhaisiin pyhävaatteisiin... sillä onhan tänään pyhäpäivä...
minun suurin pyhäpäiväni.
(Menee taloon.)
_Rózsa_: (Yksin.) Vaan ei minun. Ei tunnu juhla juhlalle, eikä ilo
ilolle maistu, kun poissa on hän, joka sydäntä lämmittäisi ja mielen
keveäksi saisi. Kaksi viikkoa on kohta kulunut siitä kuin hän läksi.
Missä mahtaneekaan arolla kuleksia ja pakoteillä harhailla, poika
rukka. Tokko edes ajatustakaan on koko aikana Rózsa paralle suonut!
Sitä en usko. Ja kuitenkin minun sydämeni ja ajatukseni ovat alati
olleet hänen luonansa.
LAULU N:o 12.
(Laulun jälkeen tulee isäntäpaimen perältä, vasemmalta.)
_Isäntäpaimen_: Hyvää iltapäivää, tyttöseni.
_Rózsa_: Hyvää päivää, Paal setä.
_Isäntäpaimen_: Kylläpä täällä on koreata ja suurellista!... Oikein
köynnöksiä ja seppeleitä! Onko talossa juhlat... vai mistä kaikki tämä
vehreys?
_Rózsa_: Eihän täällä mitä juhlia... tavalliset nimipäivät vain.
_Isäntäpaimen_: Nimipäivät! Kenenkä sitten?... Ei suinkaan vaan sinun,
tyttöseni, kun noin koreaksikin olet itsesi laittanut?
_Rózsa_: Kyllähän Paal setä oikein arvasi.
_Isäntäpaimen_: Todellakin! No, ei tässä sitten muuta kuin onnea vaan,
tyttöseni, oikein kouran täydeltä.
(Puristaa Rózsan kättä.)
_Rózsa_: Kiitos, setä.
_Isäntäpaimen_: (Katsoo Rózsaa.) Mutta sinä et näytä ollenkaan
iloiselta tänään, tyttöseni... ei kareile hymy suupielissäsi, eivätkä
säteile silmäsi, niinkuin tavallisesti! Oletko ehkä sairas, vai?
_Rózsa_: Enhän minä sairas... muuten vaan olen hiukan väsynyt... mutta
kyllä se menee ohitse.
_Isäntäpaimen_: Toivokaamme niin, tyttöseni.
_Rózsa_: Rohkenenko pyytää Paal setää myöskin viipymään hetkisen
keskuudessamme. Tänne tulee joukko kylän nuoria, ehkä hiukan
pyörähdelläänkin.
_Isäntäpaimen_: Kernaasti, tyttöseni, kernaasti. Minä kiitän kunniasta.
_Rózsa_: Heidän pitäisi aivan kohta saapua.
_Isäntäpaimen_: Vai niin... Tuota, on kai isäntä kotosalla!
_Rózsa_: Kyllä hän kotona on... Kas, siinä hän tuleekin.
_Krouvari_: (Tulee talosta.) Rózsa, nyt voit jo asettaa kakun pöydälle;
vieraiden pitäisi tuossa paikassa olla täällä... Kas vaan, siinähän on
Paalkin. Terveeksi vaan.
_Isäntäpaimen_: Terve, terve!
(Kättelevät.)
_Rózsa_: (Menee sisälle.)
_Krouvari_: Saavuitpa juuri kohdalleen, veliseni. Täällä nuoret hieman
juhlivat tänään.
_Isäntäpaimen_: Niin kuulin.
_Krouvari_: Istu, veikkonen, paina puuta.
_Isäntäpaimen_: Kiitos, kiitos.
(Istuvat pöydän ääreen.)
_Krouvari_: Totta puhuakseni, tahdoin tässä järjestää tytölle hiukan
mielenviihdykettä ja huvia, kovin kun on, poloinen, ollut viimeisten
ikävien tapausten jälkeen alakuloinen ja suruissaan. Ja nyt sattui
juuri sopiva tilaisuus.
_Isäntäpaimen_: Niin, minustakin tuntui kuin olisi tyttö ollut hiukan
allapäin, vaikka ei itse ollut sitä myöntävinään, väsymystä vain
syytteli. Vaikka, eipä ihmekään, jos olisi hiukan uupunutkin, sillä
onhan hänellä, miekkosella, ollut kylliksi huolta ja puuhaa viime
aikoina: ensin yksi potilas ja sitten toinen, ja lisäksi monet
talousaskareet.
_Krouvari_: Niin, kyllä hän nyt on saanut sairashoitoa opetella. Mutta
omapa hänen asiansa. Miksi ryhtyä lemmenvehkeisiin jokaisen kanssa,
joka eteen sattuu! Sellaista siitä sitten tulee. Enpä silti tahdo noita
poikia moittia, kelpo miehiä ovat kumpikin, niin hevos- kuin
karjapaimenkin, mutta turhan tuittupäisiä ja juonikkaita.
_Isäntäpaimen_: Sinäpä sen sanoit, veliseni.
_Krouvari_: Ja niin vietävän riidanhaluisia.
_Isäntäpaimen_: Sepä se! En ymmärrä minäkään näitä nykyajan nuoria.
Osattiin sitä ennenvanhaankin rakastella ja naisten kanssa kuherrella,
no, ehkäpä joskus oikkuillakin, mutta sen verran sentään mieltä oli,
ettei hengen päälle toki käyty, niinkuin nämä nykyiset pojat ja
tyttöset. Ennen lemmittiin rauhassa ja rakkaudessa, mutta nyt se käy
vain riidassa ja tappelussa... Niin, tuota, mitenkä on, onko pojasta,
tarkoitan hevospaimenesta tuon rytäkän jälkeen mitään kuulunut?
_Krouvari_: Ei kerrassaan mitään, hävinnyt on teille tietämättömille
mies.
_Isäntäpaimen_: Taisi aueta pojan silmät teolleen, eikä uskalla nyt
näyttäytyä ihmisten ilmoilla. Että juttu ei tullut viranomaisten
korviin, on hyvä asia, mutta parasta kuitenkin, että mies pysyttelee
syrjässä, kunnes asia ehtii hieman arpeutua.
_Krouvari_: Ja olkoon onnellinen, ettei mylläkkä päättynyt pahemmin
kuin päättyi.
_Isäntäpaimen_: Niin, tuota, oikeastaan läksinkin tänne juuri ottamaan
selkoa potilaan tilasta. Lieneekö miekkonen jo siksi toipunut, että
pystyy jaloillaan olemaan?
_Krouvari_: Kyllä hän jo jalkeilla on ja voimansakin ovat jo miltei
palanneet, mutta kääreessä on vielä poloisella pää; ei parane niin pian
haava, isku kun oli perin ankara ja lyijynuppinen keppi jättää pahan
jäljen. Mutta, niinkuin sanottu, melko virkku jo on. Enpä, totta
tosiaan, olisi luullut silloin, kun hänet tiedottomassa tilassa, verta
vuotavana, erään paikalle sattuneen matkamiehen kanssa tuolta pustalta
tänne talooni kannoin, enpä, sanon, olisi luullut hänestä näin pian
kalua tulevan. Mutta onpa hän aika tukeva pojaksi ja lujaluontoinen
lisäksi. Niin että, kyllä hän kohta voi jälleen ryhtyä tehtäviään
hoitamaan.
_Isäntäpaimen_: Sepä hyvä asia, sillä...
(Samassa ovi avautuu ja Ferenc ilmestyy portaille.)
_Krouvari_: Siinä hän onkin.
_Ferenc_: Kas, hyvää päivää! Mitä karjamajalle kuuluu?
_Isäntäpaimen_: Päivää, poikaseni. Eipä kuulu kummempia. Kuinka on
itsesi laita?
_Ferenc_: Ei minua enää paljon mikään... terve alan jo olla kuin kala,
kunhan vain tästä kääreestä pääsen.
_Isäntäpaimen_: Sepä hyvä asia.
_Ferenc_: Eihän mies kauaa sairastele. Mutta jo on minulla ollut kelpo
huoltajakin, kerrassaan taitava ja kärsivällinen. Parempaa
sairaanhoitajaa ei varmaankaan tapaa koko Alamaasta.
_Isäntäpaimen_: Onpa hyvä seikka, poikaseni, että olet tullut
entisellesi, sillä Mährin kreivi odottaa nautojansa, joista hän on jo
maksun suorittanut. Sinun on siis ensi tilassa jouduttava jälleen
matkaan. Mutta sen sanon sinulle vanhana miehenä, että olkoon tämä
viimeinen kerta, kun ryhdyt tuollaisiin koirankujeisiin.
_Ferenc_: Koirankujeisiin? Ei se ollut koirankujetta, kaukana siitä.
Vakavasta asiasta siinä oli kysymys ja vakavasti ja rehellisesti siinä
annettiin.
_Isäntäpaimen_: Vakavasta! Penikkatautisia olette kaikki, niin
hevospaimen ja sinä kuin tyttökin, ja penikan töitä teette, en paremmin
sano.
_Ferenc_: No, no, ei kiistellä siitä asiasta; se on arka paikka, eikä
se siedä sivullisia.
_Isäntäpaimen_: Minä en ole tässä asiassa sivullinen. Minä olen sinun
isäntäpaimenesi ja siinä ominaisuudessa on oikeuteni ja velvollisuuteni
valvoa sinun oloasi ja elämääsi, ja katsoa, ettet teoillasi talolleni
vahinkoa ja häpeää tuota. Ole onnellinen, ettei temppusi saanut
karvaampaa loppua, ettet joutunut santarmien kouriin, silloin olisikin
asiasta syntynyt toinen töminä, ole varma siitä. Kiitos isännän tässä
ja tytön, välttyi toki se paha.
_Ferenc_: (Krouvarille.) Niin, en tiedä millä koskaan voisin palkita
hyvän työnne.
_Krouvari_: Sillä, että sovitte pois riitanne ja rettelönne
hevospaimenen kanssa ja niin pian kuin suinkin mahdollista.
_Ferenc_: Olen puolestani koska tahansa valmis sovintoon, jos vaan
hänen mielensä on siihen taipuvainen. Mutta sitähän minun on vaikea
tietää, kun ei ole mies paikkakunnalla, että saisi kysyä.
_Isäntäpaimen_: Kaipa hän näyttäytyy, kunhan ensi pelästys on
haihtunut; ei uskalla tulla piilostaan, kun ei tiedä tekonsa
seurauksia. Niin, sovittava tämä asia on ensin ja sitten on sinun,
poikani, valmistauduttava matkaan. Nolosti päättyi ensi yrityksesi
Polgárin lautalla, ehkä toinen onnistuu sitä paremmin.
_Ferenc_: Heti kun olen Sándorin kanssa kättä paiskannut, yritän
uudestaan matkalle, enkä luule enää toisten epäonnistuvani.
_Isäntäpaimen_: Oikein, poika. Ja mitä sairaskuluihisi tulee, niin minä
vastaan niistä nyt. Mutta, niinkuin sanoin, olkoon tihutyösi myöskin
viimeinen, muista se.
_Ferenc_: Kiitän teitä sydämestäni.