kumpikin. (Sándorille.) Minä merkitsen pöytäkirjaan tunnustuksesi
mustalaistytöstä, jota siis tullaan syyttämään myrkytysrikoksesta.
(Santarmille) Sinun toimeksesi jääköön tytön etsiminen ja
kiinnipaneminen. (Rózsalle.) Esiintulleiden seikkojen nojalla oikeus
peruuttaa sinun kotiarestisi, tyttö. Olet vapaa. Tutkinto on loppunut.
Kun teitä tarvitaan, niin annetaan tieto. (Nousee ja kerää tavaransa.)
Hyvästi.
_Krouvari ja Sándor_: Hyvästi, herra kyläntuomari.
_Kyläntuomari_: (Santarmille.) Tule!
(Menevät vasemmalle.)
_Krouvari_: (Saattaa lähtijöitä ovelle; tulee sitten Sándorin luo ja
tarttuu hänen käteensä.) Sinä kunnon poika! Anna kun syleilen sinua.
(Syleilee.)
_Rózsa_: Sándor, mitä teitkään itsellesi! Annoit sielusi kadotukseen.
Väärin vannoit, väärän jutun keksit, vapauttaaksesi minut. Kielsit
minua milloinkaan rakastaneesi vain sen tähden, että minä pääsisin
saamasta raippoja ja joutumasta kaakinpuuhun. Kuinka saatoit sen tehdä?
_Sándor_: Se on minun asiani. Sen vain sanon, että tästä päivästä
lähtien halveksin ja vihaan toista meistä kahdesta... Älä itke, Rózsa.
Et sinä ole se toinen... Minä en enää voi katsoa sinua silmiin, sillä
näen niissä itseni... En ole enää edes halveksimisen arvoinen...
(Menee horjuvin askelin oikealle.)
_Rózsa_: (Taluttaa häntä.) Voi, Sándor, Sándor!...
_Krouvari_: (Yksin; katsoo heidän jälkeensä.) Jaa-a! Sen olen aina
sanonut, että hulluja ovat rakastavaiset tosiaankin, kun heiltä kerran
järki menee!
Väliverho.
KOLMAS NÄYTÖS
III.
(Näyttämö: sama kuin ensimäisessä näytöksessä. Edellisestä on kulunut
toista viikkoa. Iltapäivä. Väliverhon auettua on näyttämö hetkisen
tyhjänä; sitten ilmestyy):
_Csikmákin emäntä_: (varovasti perälle, vasemmalta; hän kurkistaa
peloissaan pihalle ja sanoo sitten pidättyvällä äänellä vasemmalle.)
Tulkaa vaan perässä, naapurit.
(Räätälimestari, Suutarimestari, Pundorin emäntä tulevat
varovasti vasemmalta, perältä.)
_Räätälimestari_: Tokko sentään astumme pi-pitemmälle. Näemmehän
tästäkin ta-talon ja koko pi-pihän. Minä en ole la-lainkaan utelias.
_Csikmákin emäntä_: Mutta minä olen. Jos räätäliä pelottaa, niin
kääntyköön ympäri. Minä ainakin käyn sisälle.
(Astuu pari askelta pihalle.)
_Räätälimestari_: (Pelosta vavisten.) Ei minua ensinkään pe-pe-peloita.
Mutta sen sa-sanon, että ei ole hyvä näin si-siunaamattomana lähestyä
mu-murhataloa... menee vielä si-sielunrauha ikia-a-ajoiksi.
_Pundorin emäntä_: Siunatkaa sitten itsenne, sillä siitä pääsette.
_Suutarimestari_: Talo on autio... ei näy ristinsielua.
_Csikmákin emäntä_: Siinä nyt näitte, kun ette vähemmällä uskoneet.
Minähän sanoin, että tyttö on karannut tiehensä kultansa Ferenc Laczan
kanssa, jonka neuvosta hän oli hevospaimenen myrkyttänyt, ja yhdessä he
nyt par'aikaa muodostavat rosvojoukkoa. Ja missäpä itse krouvarikaan
muualla olisi kuin heidän parissaan. Siksi on talo nyt autio.
_Suutarimestari_: Akkojen juoruja! Tyttö ei ole karannut, vaan otettiin
hänet heti kiinni, pantiin rautoihin ja vietiin santarmien keskellä
linnaan. Minun poikani näki omin silmin, kun häntä kuljetettiin
kaupungin vankilaan.
_Csikmákin emäntä_: Sitä nyt ei usko kukaan! Teidän poikanne on nähnyt
unta, siinä kaikki!
_Räätälimestari_: He-henkeäni a-ahdistaa! Hyvät na-naapurit, minusta
tä-täällä haiskahtaa i-ihmis-ru-ruumiille!... Ettekö tekin tu-tunne?
(Haistelee.)
_Csikmákin emäntä_: Mitenkä täällä ruumiille haisisi, kun raato jo
maanpovessa makaa. Kanttori oli haudalla veisaamassa ja esipappi piti
peijaispuheen.
_Räätälimestari_: Ta-taivas varjelkoon! Kuka olisi uskonut se-sellaista
niin ko-koreasta tytöstä!
_Csikmákin emäntä_: Koreat tytöt ne ovatkin niitä kaikkein pahimpia
veitikoita ja myrkynsekoittajia.
_Räätälimestari_: Hy-hyvä isä! Mi-mitä lie po-poloiselle antanut
suuhun?
_Csikmákin emäntä_: Ketunleivällä oli, rietas, höystänyt
lampaanpaistin. Rykmentin välskäri oli löytänyt kuolleen sisälmyksistä
ketunleipiä. Ne on pantu väkiviinaan. Lakiin ne viedään todisteiksi.
_Pundorin emäntä_: Älkää te, emäntä, höpiskö, kun ette kuitenkaan
mitään tiedä. Mutta minä tiedän asian oikean laidan. Tyttö on jo saanut
tuomionsa. Kuolemantuomion.
_Räätälimestari_: Herra a-armahda!
_Pundorin emäntä_: Ylihuomenna hänet mestataan. Tänäpänä saapuu
mestaaja Szegedinistä; hänelle on saatu asunto Kowacsilta... Bakrassa
ei tahdottu millään ehdolla antaa kortteeria. Ja se on niin totta kuin
minä tässä seison!
_Suutarimestari_: Minkälaisella kuolemalla hänet lopetetaan?
_Pundorin emäntä_: Olisi kyllä ansainnut tulla roviolla poltetuksi, ja
jos olisi vielä vanha laki, niin kyllä se tehtäisiinkin, mutta nyt vaan
hakataan pää poikki. Tyttö on sentään vapaata sukua, krouvarin
laillinen ottotytär, eikä mikään maaorjan lapsi.
_Räätälimestari_: Älkäähän nyt, hyvä e-emäntä. E-eihän vapaa sukuperä
nyt enää meidän pä-päivinä mitään ma-maksa. Kun minä ta-takavuosina
otin ylleni ho-hopeana-nappisen takkini, niin minua pi-pidettiin aivan
vapaasyntyisenä, eikä Pe-Pestin sillalla ko-koskaan vaadittu minulta
si-siltarahaa. Mutta jos ny-nyt otan ylleni tuon ho-hopeana-nappisen,
niin...
_Csikmákin emäntä_: Älkää siinä ruikuttako hopeanapeistanne.
_Suutarimestari_: Niin, antakaa Pundorin emännän kertoa mitä tietää.
Mikähän lienee syynä, että nuori tyttö meni tuollaisen murhan tekemään?
_Pundorin emäntä_: Ai, sepä vasta onkin asia! Sen yhteydessä on
toinenkin murha. Hiljattain kävi täällä muudan rikas karjanostaja
Mähristä lehmiä valitsemassa. Hänellä oli paljon rahoja mukana. Kaunis
Rózsa ja hänen henttunsa, tuo karjapaimen Ferenc Lacza, näetten,
yksissä neuvoin murhasivat sen karjanostajan ja heittivät ruumiin
jokeen. Hevospaimen, Sándor Decsi nimittäin, joka myöskin oli mieltynyt
tyttöön, sattui näkemään heidän tekonsa. Sentähden he ensin antoivat
hänellekin osan rosvoamistaan rahoista, mutta myrkyttivät hänet sitten,
tehdäkseen hänet vaarattomaksi.
_Suutarimestari_: Eikö Ferenc Laczaa olekaan otettu kiinni?
_Pundorin emäntä_: Otettaisiin, jos saataisiin. Santarmit ovat
liikkeellä pustalla häntä etsimässä. Häntä on jo julkisesti
peräänkuulutettu. Hänen ulkomuotonsa on kaikkien tiettäväksi
ilmoitettu. Itsekin olen sen lukenut. Sata taalaria luvataan
palkinnoksi sille, joka hänet saa kiinni ja tuo elävänä lain kouriin.
_Räätälimestari_: Minä ta-taasen olen ku-kuullut, että paimen,
he-hevospaimen nimittäin, tuli ensin hu-hulluksi, my-myrkyn voima näet
me-meni ko-kovasti pä-päähän. Mutta että hän si-sitten ku-kuitenkin
antoi henkensä Bu-Budassa ja pääsi py-pyhäin pa-pariin. Minun vaimoni
ku-kuuli sen itseltä te-tekokukkien laittajalta, joka oli va-vainajan
arkulle ku-kukkiakin valmistanut.
_Sándor_: (Astuu ulos krouvista.)
_Suutarimestari_: Pyhä neitsyt Maria! Hevospaimen... ja ilmielävänä
edessämme!
_Pundorin emäntä ja Csikmákin emäntä_: (Huudahtavat kauhusta, tekevät
ristinmerkin ja peittävät kasvonsa käsillään.) Ah!
_Räätälimestari_: Herra armahda meitä!
_Csikmákin emäntä_: Henki, henki!
_Pundorin emäntä_: Murhatun haamu! Armoa, armoa!... Manatkaa, räätäli,
manatkaa!
_Räätälimestari_: (Lankeaa polvilleen.) Py-Pyhän isän ni-nimessä, joka
on ta-taivaassa, minä ma-manaan sinua, he-henki pa-palaamaan takaisin
ta-taivaalliseen rauhaasi py-pyhäin pa-pariin. (Tekee ristinmerkin.)
_Sándor_: Mitä peliä tämä on? Keitä te olette?
_Räätälimestari_: Olemme vain kö-köyhiä, va-vaivaisia ihmisiä, jotka
a-armossa vaellamme ja a-aherramme täällä ma-matoisen maan kamaralla ja
ko-koemme pa-parhaamme mukaan e-elää ankarassa He-Herran pe-pelvossa ja
nu-nuhteessa.
_Sándor_: Hullulastako olette karanneita, tai mikä teitä riivaa? Mies
hoi!
_Räätälimestari_: Mene ra-rauhaan, ra-rauhaan!...
_Sándor_: Nouse ylös, mies, ja heti! Minä en siedä tuollaista
hulluttelua!
_Räätälimestari_: A-armoa, a-armoa!
_Sándor_: (Nostaa hänet hartioista ylös.) Ylös, sanon minä, ja
paikalla!... Mitä te tahdotte? Keitä te olette? Jos kuulutte tämän
talon vieraisiin, niin istukaa ja odottakaa! Mutta jos olette
hullulasta kotoisin, niin laputtakaa kiireesti takaisin
asuinsijoillenne, muuten ei teitä hyvä odota. (Huutaa krouviin.)
Rózsa hoi, tulehan tänne!
_Räätälimestari_: Mi-mitä tämä ti-tietää? Hän pu-puristi minua
vi-vimmatusti ha-hartioista. Niin ei tee he-henki. Olisimmekohan
e-erehtyneet?
_Suutarimestari_: Siltä hieman näyttää!
_Pundorin emäntä_: Ettäkö hän ei siis olisikaan kuollut... vaan eläisi
edelleenkin?
_Csikmákin emäntä_: Sitä minä en usko!
_Räätälimestari_: (Sándorille.) Ettäkö sinä et siis o-olekaan
ku-kuollut?
_Rózsa_: (Tulee talosta.) Mistä on kysymys?
_Räätälimestari, Suutarimestari ja emännät_: (Pelästyen.) Herra hyvästi
siunaa! Pyhä Maaria! Ty-tyttö!
_Sándor_: Kuollut! Minäkö? Näettehän, että seison edessänne
ilmielävänä, omissa housuissani.
_Räätälimestari_: Ettäkö sinä siis tu-tuota et ole e-ensinkään
ollutkaan ku-kuollut?
_Sándor_: En, enkä ole aikonut vallan pian kuollakaan, hölmöt!
_Räätälimestari_: Sitten o-olemme ehkä ta-taitaneet hi-hieman
e-erehtyä!
_Sándor_: Onko joku sitten kertonut minun kuolleen? Vai?
_Räätälimestari_: Niin vä-väitetään.
_Sándor_: Kuka sellaista väittää?
_Räätälimestari_: Niin, ku-kuka sellaista vä-väittää?
_Sándor_: Sanokaa heti, kuka sellaista on väittänyt.
_Suutarimestari_: En minä ainakaan.
_Pundorin emäntä_: En minäkään!
_Csikmákin emäntä_: Minä en ole koskaan sellaista edes ajatellutkaan.
_Sándor_: No, kuka sitten?
_Pundorin emäntä_: En tiedä... mutta ellen väärin muista, niin tämä
räätälimestari tässä...
_Suutarimestari_: Niin, räätälihän se olikin...
_Csikmákin emäntä_: Aivan oikein, hänhän se olikin! Hän kertoi, että
sinä olit joutunut pyhäin pariin ja että hän oli tuonut kukkiakin
haudallesi.
_Räätälimestari_: Mi-mitä te-te-te, hyvät ihmiset, mi-minua syytätte.
Enhän mi-rninä ole mi-mitään sanonut! Pä-päinvastoin, itse olette
so-soittaneet suutanne mi-minkä olette ennättäneet. Csikmákin emäntä
se ensin ke-ke-kertoi, että tämä ty-tyttö on sy-syöttänyt sinulle
ve-ve-velhomyrkkyä...
_Csikmákin emäntä_: Se on hävytön vale! Minä en ole puhunut myrkystä
halaistua sanaakaan! Mutta Pundorin emäntä on laulanut laulamasta
päästyäänkin, että sinut on myrkyllä tapettu ja että Rózsa neidiltä
hakataan pää poikki.
_Pundorin emäntä_: Että sinä kehtaatkin tuolla tavalla panetella
kunniallisia ihmisiä! Ettet vähän häpeä!
_Csikmákin emäntä_: Niin, ja suutarimestari kertoi, että sinun
sisälmyksistäsi on löydetty ketunleipiä!
_Suutarimestari_: Pidä nyt jo suusi pienemmällä, akka, taikka...
_Sándor_: Viheliäisiä juorukelloja ja suunpieksijöitä olette jokainen!
Ja ellette heti paikalla tuki suutanne ja korjaa luitanne täältä, niin
takaanpa, ettei teille kunnian kukko laula! Mars matkaan!
_Suutarimestari ja emännät_: Kyllähän me, kyllähän me!...
_Pundorin emäntä_: Happamattomat ryökäleet! Kehtaavatkin parjata minua!
_Csikmákin emäntä_: (Yhtaikaa edellisen kanssa.) Kyllä minä tämän vielä
muistan.! Odottakaapas vaan!
_Räätälimestari_: A-anteeksi nyt, e-että e-erehdyimme hi-hieman
vä-väärin!
(Menevät perälle, räätäli takaperin ja ahkeraan kumarrellen.)
_Sándor_: Kirotut suupaltit! Selkäänsä tarvitsisivat jokainen, niin
eivätköhän pysyisi siivommalla!
_Rózsa_: Älä välitä heistä, Sándor. He ovat nyt kerta kaikkiaan pitäjän
suurimmat juorukellot, eikä heille kukaan mitään mahda, ei edes herra
kyläntuomarikaan!
_Sándor_: Piiskasta selkään, niin eiköhän auta! (Istuu.)
_Rózsa_: (Ottaa ruusun pensaasta ja antaa Sándorille.) Sándor, ota
tämä. Äläkä enää ajattele pahoja ihmisiä ja ikäviä asioita.
_Sándor_: Joko taas tuota ruusupensasta revit!
_Rózsa_: Tahdon antaa sinulle ruusun. Kenties sen tuoksu saa mielesi
rauhoittumaan. Ota.
_Sándor_: Ruususi on okainen, se pistää minua. Se vie ajatukseni
asiaan, joka on ikävätäkin ikävämpi. Ei, pane pois...
_Rózsa_: Voi, Sándor, ethän jälleen ala tuota entistä nuottia, ethän?
Lupaa se minulle. Onhan kaikki jo unohdettu? Eikö niin?
_Sándor_: Kaikki muu olkoon unohdettu, mutta se yksi... ei koskaan!
_Rózsa_: Miksi sinä nyt taas...? Olethan jo aivan terve ja hyvällä
mielellä olet ollut koko päivän, et ainoatakaan pahaa sanaa sanonut!
_Sándor_: Ruumiilta terve, mutta sielussa kamala polte.
_Rózsa_: Sándor kulta, älä anna pahoille tunteille valtaa sydämessäsi.
Mitä hyödyttää sitäpaitsi murehtia asioista, jotka ovat olleet ja
menneet.
_Sándor_: Ei se ole mennyttä. Sinä tiedät, että antaessasi tuon ruusun
karjapaimenelle, iskit sydämeeni ikuisesti vertavuotavan haavan.
_Rózsa_: Poika parka! Noin taas murrat mieltäsi yhden ruusun tähden,
aivan viattomalla sydämellä annetun... niin, vannon sen sinulle, aivan
viattomalla. Olenko minä mieli mustana, vaikka sinä Csanádin
markkinoilla tanssit toisten tyttöjen kanssa ja hakkailit kiemailevia
nuorikkoja?... Ja sitäpaitsi, onhan tuo poika poloinen jo lähtenyt
matkaansa, matkustanut muille maille.
_Sándor_: Vaikka valtameren takaa palaa se mies, jonka sinun silmäsi
ovat saaneet hullaantumaan. Hän sai jotakin, josta hänen täytyy sinua
muistella, jotakin, josta sinä vedät häntä puoleesi, vaikka hän olisi
tähtien tuolla puolen.
_Rózsa_: Sándor, oma kultani, tiedäthän, että sinua vaan rakastan ja
etten sinusta luopuisi, vaikka suuruisesti ko'on kultaa hinnaksesi
saisin. Voi, kuinka sinä saatoit olla niin armoton, että tuomarin
edessä kielsit käyneesi luonani ja minua rakastavasi?
_Sándor_: Noiden ilettävien santarmien vallassako minun sitten olisi
pitänyt nähdä sinut, ehkäpä raudoissa ja kaakinpuussakin? Ei, ei,
ennemmin kymmenkertainen kuolema mustalaisakan myrkystä kuin se.
_Rózsa_: Rakas poika, minä olin rikkonut ja ansaitsin rangaistuksen...
mutta en kuitenkaan sitä, se oli liian julma. (Kiinnittää ruusun
Sándorin rintaan.) Kas noin, ja nyt, annathan suuta tytöllesi?
_Sándor_: (Katsoo kauan häntä silmun ja suutelee.) Voi, Rózsa, Rózsa,
miksi ammuit silmistäsi nuolen sydämeeni ja minut hulluksi teit?
_Rózsa_: Enkö minä sitten ole ollut mieletön sinun perääsi? Olen.
Vieläpä niin mieletön, että olin sinulta hengen ottaa. Mutta olemmehan
taas järkeviä, eikö totta? Emme pohdi enää menneitä, emmekä joutavia
jaarittele, vaan olemme reippaita ja iloisia kuin varsat vainiolla.
Muistatko vielä laulua "Hei, oli, ei ole, hei, oli, on"?
_Sándor_: Josko muistan...?
_Rózsa_: Koetetaanpa sujuuko se vielä samalla nuotilla kuin ennen.
LAULU N:o 9.
(Kertauksen aikana ottavat kumpikin csárdas-tanssin askeleita.)
_Rózsa_: (Laulun jälkeen.) Kas niin, ja nyt olemme jälleen hyvällä
päällä, poikani, eikö totta?
_Sándor_: Hyvällä, hyvällä päällä... "Aivan kuin tuntisi tuhon
tulevan", sanoo sananlaskukin.
_Kärripoika_: (Rientää läähättäen perältä.) Oletteko nähneet laukin
juoksevan tästä ohitse?
_Rózsa_: Minkä laukin?
_Kärripoika_: Karjapaimenen, Ferenc Laczan riehaantuneen laukin. Se oli
saanut liekansa irti, lähtenyt karkuteille ja alkanut ihan kierona
kiitää tänne Hortobágyihin päin.
_Sándor_: Ferencin laukki?!
_Rózsa_: Minä en ymmärrä!... Mitä ihmettä tämä merkitsee?
_Kärripoika_: Sitä, hyvä Rózsa, että tapasin pustalla Mátan karjamajan
renkipojan, joka ratsasti luokseni, huutaen: "Hei, Janos, oletko nähnyt
karkulaista?" -- "Mitä karkulaista?" kysäsin minä. "No, sitä
karjapaimenen laukkia; se pääsi irralleen ja läksi hirnuen, häntä
sojolla kiitämään tänne Hortobágyihin päin!" -- "Missä oli sitten
isäntä, kun koni karkuun pääsi?" kysyin minä.
_Sándor_: (Nopeasti.) Ja mitä sanoi poika?
_Kärripoika_: Sanoi, että paimen nukkui vielä, kovin väsynyt kun oli
kiivaasta ajosta.
_Sándor_: Mistä ajosta?
_Kärripoika_: Se oli tapahtunut Polgárin ylimenopaikalla, kertoi poika.
Siellä olivat hullaantuneet lehmät, jotka Mährin herra oli ostanut ja
joita karjapaimen oli saattamassa uudelle isännälleen. Tuntiessaan
lautan liikkuvan, olivat elukat äkkiä riehaantuneet, hypänneet veteen,
uineet rannalle ja lähteneet häntä torvella ja sarvet päin tannerta
painelemaan kuin kiiliäistä pakoon pötkien kohti entistä kotikontua.
Tuskin oli paimen pysynyt laukillaan kintereillä.
_Sándor_: (Itsekseen.) Hän on siis kotona!
_Kärripoika_: Pahat kielet kyllä kuiskivat, että paimen olisi tehnyt
joitakin velhonvehkeitä, sanoi poika; sanovat, että hän muka poltti
piipussaan "orvonturvetta", jota naudat kammovat, jotta olisi saanut
hälinän aikaan ja karkoitetuksi elukat takaisin kotiinsa, vieraaseen
maahan kun ei mukamas halunnut lähteä, mutta sellaisia juttuja ei usko
kukaan ihminen. Lautturi on vaan ollut tapansa mukaan humalassa ja
sekoittanut turpeen katkun viininhöyryyn, sanoi poika, ja
huolimattomuudessaan itse aiheuttanut häiriön... (Osoittaa vasemmalle.)
Kas, tuollahan laukki onkin! Ptruu, hepo, ptruu! Ptruu! Ottakaa kiinni,
ottakaa kiinni! Ptruu!
(Juoksee nopeasti vasemmalle.)
_Sándor_: Enkö sitä aavistanut. (Ottaa kukan rinnastaan ja lyö sen
piiskallaan mäsäksi.) Kuolema ja kadotus!
_Rózsa_: Mitä pahaa tuo kukka on sinulle tehnyt?
_Sándor_: Ei isku tarkoittanut sitä. Taivaan kirous toisen kukan
ryöstäjälle!
(Samassa kajahtaa kaukainen ukkosen jyrähdys.)
_Rózsa_: Sándor!...
_Sándor_: (Istuu vasemmalle etualalle.)
(Alkaa kuulua lähestyvää laulua.)
LAULU N:o 10.
(Samuel Pelikán, Mikael Kádár, 2 Hevoskauppiasta tulevat
perältä oikealta.)
_Samuel Pelikán_: (Pyöreä mies, suuret viikset, nyöritakki yllä,
saappaat jaloissa, pystyreunainen hattu päässä ja piiska kädessä.
Laulun jälkeen.) Viiniä pöytään, tyttö! Paljon viiniä', hyvää viiniä!
_Rózsa_: Heti paikalla! (Menee taloon.)
_Pelikán_: Istukaa, hyvät herrat ja olkaa aivan kuin kotonanne. Samuel
Pelikán on nyt isäntä.
_Hevoskauppiaat_: (Asettuvat pöydän ääreen.)
_Pelikán_: (Tarjoo sikaareja.) Sikaareja, olkaa hyvä.
_Mikael Kádár_: (Laiha, käyränenäinen mies, päässä leveälierinen
sulkahattu, yllä kirjavat liivit ja lyhyt takki, kädessä ratsupiiska.)
No niin! Mitä veli arvelee? Tuleeko kaupat? Vakuutan teille, ja nämä
toiset voivat todistaa sanani, että parempia hevosia ei ylimalkaan ole
olemassakaan. Ja mitä taas hintaan tulee, niin voipa suoraan sanoa,
että se ei ole hinta eikä mikään sellaisista hevosista.
_2:nen Hevoskauppias_: Eivät ole elukat hinnalla pilatut, se on totta,
se.
_1:nen Hevoskauppias_: Eivät, eivät ole!
_Kádár_: Siinä sen kuulitte.
_Pelikán_: Niin, tuota, ja se hinta oli niin paljon kuin...?
_Kádár_: Ainoastaan 225 florinia kappaleelta.
_Pelikán_: 225 florinia?
_Kádár_: Niin, 225, ei enempää eikä vähempää. Mutta jos otatte kaikki
neljä ja kaupat heti päätetään, niin olkoon menneeksi 200 florinia
kappale, ja sillä hyvä!
_Pelikán_: Siis yhteensä...?
_Kádár_: 800 florinia, veli hyvä.
_Pelikán_: 800 florinia on paljon rahaa, hyvät ystävät.
_1:nen Hevoskauppias_: Onhan se!
_2:nen Hevoskauppias_: Sellaiselle, jolla ei enempää ole.
_Kádár_: Mutta mitä se veljen rahoissa...
_Pelikán_: No, no, no, no!
_Kádár_: Niin, että tässä käsi.
_Pelikán_: Hm!... Noh, sama se, olkoon menneeksi, 800 florinia.
(Tarttuu Kádárin käteen.)
_Kádár_: Kiinni on.
_Pelikán_: Peruuttamattomasti!
_Rózsa_: (Tulee talosta, tuoden pullon ja pikarit.) Kas tässä, hyvät
herrat!
_Pelikán_: Ja nyt tämän asian päälle ryypätään. Kaada laseihin, tyttö.
Me juomme nyt minun hyvien hevosieni maljan. Kas niin. Tehkää hyvin,
hyvät herrat; lasi pohjaan. Eläköön!
(Tyhjentävät lasit.)
Pelikán: (Rózsalle.) Ptruu, tyttö, äläpäs mene pois. Kas niin, tule
tänne nyt ja istu tuohon polvelle... tule nyt, niin kuiskaan jotakin
korvaasi.
(Tarttuu Rózsan käteen.)
_Rózsa_: Kynnet pois taikka...
_Pelikán_: So, so! Enhän minä sinua toki puraisematta niele! Kas niin,
mitä siinä nyt joutavia leksottelet, istu tänne vaan ja ollaan ystäviä.
_Rózsa_: Ei olla ennenkään konikauppiaiden sylissä istuttu.
_Pelikán_: Konikauppiaiden! Ha ha haa! Kuulitteko, hän sanoi minua
konikauppiaaksi?
_Hevoskauppiaat_: Ha ha haa!
_1:nen Hevoskauppias_: Nokkonen polttaa!
_Pelikán_: Mainiota! Konikauppias! No, antakaamme hänelle anteeksi, hän
on vielä nuori ja kokematon... vaikka helkkunan korea yhtä kaikki... ja
niin hemmetin soreat silmät! Kelpaisi tuollaista epeliä katsella
vaikkapa pitemmänkin ajan... Perhana vieköön, kuules, tyttö, tule sinä
minun mukanani, heitä helkkariin koko tämä krouvipahanen ja lähde sinä
meille!
_Rózsa_: Ei ole pienen rahan tarve!
_Pelikán_: Pienen rahan! Saakeli soikoon, tyttö on leikkisä!... Tule
pois, et tarvitse kauppoja katua, suureen, komeaan taloon pääset.
_Rózsa_: Parempi emäntänä pienessä kuin piikana suuressa.
_Pelikán_: No, jumaliste, voin minä sinut emännäksikin ottaa, jos
niikseen tulee. On niitä hullumpiakin emäntiä nähty... vai mitä, hyvät
herrat?
_Hevoskauppiaat_: Kyllä vaan! Epäilemättä!
_Rózsa_: Hahahaa!... Ettäkö... hahahaa!... ettäkö minä lähtisin
teille...?
_Pelikán_: Emännäksi, juuri niin! Minä olen Samuel Pelikán ja
leskimies. Ja minulla on pulska kartano, vaikka sen itse sanonkin,
koska sinä et näy sitä tietävän, ja kyllä minä aina eukkoni jaksan
elättää ja hyvänä pitää.
_Rózsa_: Ha ha haa!
_Pelikán_: Katsos tuota juupelusta! Ei ole millänsäkään, nauraa vaan,
miekkonen, ja lyö kaikki leikiksi, vaikka minä tässä ihan tosissani
haastelen. Mutta omapa vahinkonsa.
_Rózsa_: (Menee vasemmalle Sándorin luo.) Kuulitko, Sándor? Minä olen
saanut kosijan.
_Sándor_: Vai niin.
_Rózsa_: Ja tiedätkö, kuka hän on? Tämä herra tässä, Samuel Pelikán,
leskimies, joka omistaa pulskan kartanon ja jaksaa kyllä eukkoaan
hyvänä pitää?
_Sándor_: Onnittelen!
_Pelikán_: (Toisille.) Kuka on tuo mies?
_2:nen Hevoskauppias_: Etkö tunne hevospaimenta, Sándor Decsiä?
_Pelikán_: En tunne, mutta olen kyllä kuullut puhuttavan.
_2:nen Hevoskauppias_: Kuuluu olevan tytön mielitietty ja tyttö tämän.
_Pelikán_: Vai niin... vai on tytöllä henttu! Öhöm! Se muuttaa asian,
se. Jos olisin sen tietänyt, niin... Öhöm!... Suuri ja muhkea mies
näkyy olevan! (Nousee ja menee Sándorin luo, tarjoten sikaaria.)
Sikaari... Ne ovat hyviä Sikaareja. Maksavat 15 kreuzeria kappale.
_Sándor_: En polta.
_Pelikán_: No, viiniä sitten...?
_Sándor_: En juo viiniä.
_Pelikán_: Mies, eikä polta, eikä juo viiniä! Lempoko sinua riivaa,
poika?
_Rózsa_: Hän on juuri sairastanut.
_Sándor_: Eipä niin!
_Pelikán_: No, kuinkas sitten?
_Sándor_: Pätkässä olen ollut niin että on riittänyt, siinä kaikki.
_Pelikán_: Entä sitten! Kerranko mies pätkässä. Istu tänne seuraamme,
poika, kallista pikaria ja ole iloinen... Terve! Terve, hyvät herrat!
Se ryyppää kenellä on. (Juo) Lisää viiniä!
_Rózsa_: (Menee taloon.)
_Sándor_: (Vetäytyy perälle.)
_Kádár_: No niin, herra Pelikán, asia on nyt siis sitä myöten selvä. Te
maksatte minulle 800 florinia käteisellä ja hevoset ovat teidän.
_Pelikán_: Aivan oikein, teidänhän täytyy saada rahanne. (Vetää
taskustaan suuren lompakon.) Ja te saatte ne. Minä maksan heti,
niinkuin tapani on. Kas tässä on vekseli. Te asetatte sen ja minä
hyväksyn. Eikö niin?
_Kádár_: Aivan niin.
_Pelikán_: Kuljetan aina mukanani vekseleitä varovaisuuden vuoksi;
niitä ei kukaan viitsi minulta rosvota, sillä varas joutuisi pahaan
pulaan. Minun vekselini ovat puhdasta rahaa. Niillä minä maksan... Me
tarvitsemme mustetta.
_Rózsa_: (On tuonut viiniä.) Hyvä. (Menee taloon.)
(Lähestyvä ukkonen jyrähtää.)
_1:nen Hevoskauppias_: Ohoh, taitaa tulla paha sää.
_2:nen Hevoskauppias_: Ukonpilvet siellä nousevat. Vettä kai pian
heittävät.
_Pelikán_: Jos heittävät, niin heittäkööt! Silloin teemme, niinkuin
meidän talossa aina tehdään silloin kuin sataa... niin, tietävätkö
herrat, kuinka meillä silloin tehdään?
_1:nen Hevoskauppias_: Emme tiedä.
_2:nen Hevoskauppias_: Olisipa hauska kuulla.
_Kádár_: Sanokaa se, herra Pelikán.