ettet entiselle isännällesi häpeää tuota. Pois kaikki poikamaiset
kujeet ja konnankoukut ja sijaan vakavat tavat ja miehen mieli.
_Ferenc_: Parastani tahdon koettaa.
_Krouvari_: Ei tässä muita sairaskuluja kuin lääkäri ja rohdot, mutta
koska tämän kaiken pahan alku ja aihe on ollut Rózsa, niin otan minä
kulut kontolleni. Eikä niistä sen enempää.
_Kärripoika_: (Tulee talosta juhlatamineissa.)
_Krouvari_: Ellen erehdy, niin olen kuulevinani laulua. Poika, käy
kurkistamassa, joko vieraat tulevat.
_Kärripoika_: Kyllä, isäntä.
(Menee perälle oikealle.)
_Krouvari_: Kas niin, unohtakaamme nyt kaikki ikävät asiat ja
ottakaamme iloinen muoto yllemme... tehkäämme se tytön tähden, joka on
saanut niin monta kovaa kokea.
_Kärripoika_: (Tulee perältä.) Siellä tulevat kylän tytöt ja pojat
juhlakulussa pitkin kujaa. Heleijaa!
(Juoksee perälle oikealle.)
_Krouvari, Isäntäpaimen ja Ferenc_: (Asettuvat oikealle etualalle.)
(Kulkue saapuu' perältä laulaen, tytöt ja pojat parittain,
kaikilla kukkia kädessä. Etumaisena kulkee Eräs. poika,
kantaen seppelettä ja hänen vieressään astelee Kärripoika.)
LAULU N:o 13.
_Rózsa_: (On heti vieraiden tultua ilmestynyt portaille.)
(Kulkue tekee kierroksen ja asettuu kaareen vasemmalle.)
_Eräs poika_: (Astuu esille.) Eljen neiti Rózsa, Hortobágyin sulotar ja
koko Alamaan kaunein kukka!
_Kärripoika_: Eljen Rózsa!
_Tytöt ja pojat_: Eljen! Eljen! Eljen!
(Antavat Rózsalle kukkia.)
_Rózsa_: (Portailla.) Kiitos, kiitos! Pyydän teitä hyväntahtoisesti
astumaan tänne katon alle nauttimaan hieman virvokkeita.
_Pojat ja tytöt_: Me kiitämme!
_Rózsa_: Tehkää niin hyvin.
_Pojat_: (Kohottavat Rózsan olkapäillensä, kiertävät ympäri pihaa ja
kantavat hänet sisälle, kalkkien laulaessa Laulua n:o 13.)
(Isäntäpaimen, Krouvari, Ferenc astuvat sisälle heti kantajien
jälessä. Näyttämö on hetkisen tyhjänä.)
_Sándor_: (Tulee varovasti perältä, katselee ympärillensä, huomaa
köynnökset ja hämmästyy, kuuntelee talosta kuuluvaa hälinää ja Istahtaa
sitten vasemmalle.)
LAULU N:o 14.
_Rózsa_: (Ilmestyy talon ovelle, puhuen sisällepäin.) Ei, ei, kyllä
minä noudan... (Tulee pihalle ja aikoo ottaa tuolin, jolloin huomaa
Sándorin.) Oh... Sinä... Sándor!
_Sándor_: Niin... minä! Taisin tulla sopimattomaan aikaan... vai mitä?
_Rózsa_: Et suinkaan.
_Sándor_: Miksi sitten pelästyit noin?
_Rózsa_: En minä pelästynyt... hämmästyin vain, kun...
_Sándor_: Kun minä niin odottamatta tulin iloasi häiritsemään... eikö
niin?
_Rózsa_: Ei ensinkään... Et sinä lainkaan häiritse... päinvastoin...
_Sándor_: Vai niin... et suinkaan tahdo sillä uskotella, että tällainen
maankiertäjä olisi tervetullut vieras kihlapitoihisi?
_Rózsa_: Kihlapitoihini?...
_Sándor_: Tai lienevätkö jo järkiään häät! Kuka sen tietää.
_Rózsa_: Tarkoitatko, että minä olisin...?
_Sándor_: Mitäpä nuo koreat hetaleet, seppeleet ja köynnökset muutakaan
tietäisivät.
_Rózsa_: Ei, Sándor, sinä erehdyt...
_Sándor_: Oh, älä pelkää, en minä aio sinun ilojuhlaasi tärvellä...
en minä aio hyökätä keskelle kemujasi ja vääntää niskoja nurin
onnelliselta mielitietyltäsi. Kyllä hän minun puolestani saa rauhassa
onnessaan rypeä ja hempukkaansa lempiä niin paljon kuin häntä haluttaa.
_Rózsa_: Sándor... kuinka sinä voit puhua noin?...
_Sándor_: Mitäpä tällainen kulkurihylky muutakaan osaisi... kun ei ole
ollut niin hyvässä opissa kuin eräs toinen, joka hyvin tunnetaan.
_Rózsa_: Voi, Sándor, et ole entisestä lainkaan muuttunut!...
_Sándor_: Muuttunut! Säät muuttuvat, mutta ei miehen mieli. Eivät
turkitkaan muutu, vaikka ne nurin kääntää: "Turkit turkkeina pysyvät!"
_Rózsa_: Minä vannon sinulle, ettei ole kysymys mistään kihlajaisista,
vielä vähemmin häistä. Vietämme vain nimipäivää, siinä kaikki.
_Sándor_: Naisen valat! Ha ha haa!
_Rózsa_: Tänään on Rózsan päivä. Ellet usko, niin katso kalenterista.
_Sándor_: Ei se taivaassa seiso ja se on pustanpojan kalenteri.
_Rózsa_: Todistakoot sitten toiset sanani, koska...
(Ottaa pari askelta taloa kohti.)
_Sándor_: Niin, mene vaan sinne rakkaittesi pariin... älä anna
onnenhetkiesi mennä hukkaan, se olisi suuri vahinko!
_Rózsa_: Sándor, sinun täytyy uskoa, kun sanon sinulle, etten vähääkään
välitä hänestä, jota sinä tarkoitat ja jonka tähden mieltäsi murrat...
niin, minä en välitä hänestä, niinkuin sinä luulet! Olen tosin auttanut
häntä sairauden aikana, mutta en katso sillä kenellekään mitään
vääryyttä tehneeni... päinvastoin... kehoitithan sinä itse minua
huolehtimaan hänestä.
_Sándor_: Kiitän sinua kuuliaisuudestasi.
_Rózsa_: Ja luuletko sinä, että vaikka ympärilläni onkin tänään ollut
iloa, sydämeni silti on iloinnut? Luuletko, että minä ylimalkaan olen
viettänyt ainoatakaan surutonta hetkeä sen jälkeen kuin sinä täältä
läksit. Ei, Sándor, synkkä on sydämeni ollut ja lohduton mieleni;
uskoin, että sinä todellakin läksit iäksi luotani, niinkuin uhkasit,
enkä ole voinut kylliksi soimata itseäni siitä, että itse olen ollut
siihen syypää, kun ajattelemattomuudessani annoin silloin tuon ruusun
Ferencille... -- Mutta nyt, kun sinä taas olet palannut, täyttää
sanomaton riemu rintani, enkä minä toivo mitään sen hartaammin kuin
että sinäkin loisit yltäsi tuon synkän muotosi, liittäisit ilosi minun
ilooni ja tulisit kanssamme juhlimaan tuonne sisälle.
_Sándor_: Kuokkavieraan kunnialle ei hevospaimen ole tähän saakka ollut
perso, eikä ole sitä nytkään, tarjottakoon sitä sitten kuinka
hunajaisilla huulilla ja korealla kielellä tahansa.
_Rózsa_: Silloin kuin minä sinut juhlaani kutsun, olet sinä yhtä
arvokas ja tervetullut vieras kuin muutkin... vieläpä arvokkaampikin.
Isä pitää sinusta kaikesta huolimatta paljon, ja Ferenc, niin, hän on
nyt toipunut miltei entisellensä ja on epäilemättä ilomielin suostuva
kanssasi sovintoon.
_Krouvari_: (Ilmestyy talon portaille.) Rózsa, minne ihmeeseen sinä
jäit? Sinua odotetaan täällä!
_Rózsa_: Isä, tahdotteko olla hyvä ja tulla hetkiseksi tänne.
_Krouvari_: (Tulee lähemmäksi.) Mistä on kysymys, tyttöseni?
_Sándor_: (Nousee.) Minusta. Päivää, isäntä.
_Krouvari_: Mitä? Oletko sinä jo palannut karkumatkaltasi?
_Sándor_: Karussa en ole ollut, enkä lakia paossa. En ole mikään rosvo,
enkä varas, että tarvitsisi minun santarmien hatuntöyhtöjä pakoilla.
_Krouvari_: Mutta pahan teon olet tehnyt, sen sanon, lähimmäisesi
henkeä olet uhannut, ja se on ankara rikos, se. Kuitenkin voit olla
iloinen, ettei ilkityösi sen pahemmin päättynyt ja ettei oikeus ole
päässyt sanomaan sanaansa asiassa, silloin olisi leikille tullut toinen
loppu, se on varma, se. Tyttöpoloinen on täällä saanut paikkailla sinun
pahoja töitäsi ja kiitos hänen ponnistustensa, on mies jo siksi
toipunut, että pysyy jaloillansa. Mutta ruma, ruma oli tekosi, en muuta
sano.
_Sándor_: Rehellinen hevospaimen vastaa aina tekonsa.
_Krouvari_: En sinua kuitenkaan pahemmin tuomitse, sillä tiedän sinut
kuitenkin hyväksi mieheksi, jos kohta kiivasluontoiseksi ja tiukaksi,
varsinkin mitä lemmenasioihin tulee. Niin, että ole vastakin
tervetullut kattoni alle. Mutta yhden ehdon sinulle panen: sinun on
ensin käytävä sovintoon toverisi kanssa.
_Rózsa_: Niin, tee se, Sándor.
_Krouvari_: Poika on parhaillaan tuolla sisällä. Tulkoon tänne ulos ja
rakennettakoon sitten sula sovinto jälleen välillenne. Kas niin, nyt
käyn noutamassa hänet tänne ja sitten voitte järjestää valinne kahden
kesken. Kun se on tapahtunut, niin olkoon asia sitten unohdettu ja ole
tervetullut vaatimattomaan juhlaamme... Tule, Rózsa!
_Rózsa_: Sándor... minun tähteni!
(Krouvari ja Rózsa menevät taloon.)
_Sándor_: (Kävelee hetkisen edestakaisin ja pysähtyy vasemmalle.)
_Ferenc_: (Tulee talosta.) Rózsa kertoi minulle, että sinä olet
palannut jälleen tänne Hortobágyihin.
_Sándor_: Tässä olen, niinkuin näet.
_Ferenc_: (Hetkisen kuluttua.) Toveri, emme ole olleet oikein sovussa
viime aikoina.
_Sándor_: Siltäkö on tuntunut? Kenen on syy?
_Ferenc_: En tiedä sinulle mitään pahaa tehneeni.
_Sándor_: Etkö ryöstänyt ruusuani, kurja?
_Ferenc_: En ole sinulta mitään ryöstänyt. Minkä sain, sen sain
Rózsalta vapaaehtoisesti, pyytämättä.
_Sándor_: Vai niin! Entä renkaat sitten, etkö antanut niitä kullata
sinä, häh?
_Ferenc_: Sen tein, mutta en näe siinä mitään pahaa.
_Sándor_: Todellakin! Sinä et näe mitään pahaa siinä, että halvennat
toverisi antaman lahjan ja teet hänestä itsestään narrin, niinkö?
_Ferenc_. Minä en tietänyt renkaita sinun antamiksesi lahjoiksi.
_Sándor_: Mikä pyhä tietämättömyys!
_Ferenc_: Kautta kunniani, sitä en tietänyt. Vasta nyt sain sen kuulla
sinulta itseltäsi.
_Sándor_: Niinkö vain?
_Ferenc_: Vannon sen. Koska asianlaita on siten, niin tuomitsen tekoni
täydellisesti ja olen valmis pyytämään sinulta anteeksi sopimattoman
menettelyni.
_Sándor_: Kuinka jalomielistä! Et kai sentään ole närkästynyt ja
käärmeissäsi, vaikka oletkin viattomana karitsana saanut tuntea hieman
kuoleman esimakua... onhan sinulla ollut niin lempeä ja suloinen
armeliaisuudensisar lellittelijänäsi?
_Ferenc_: En ole lainkaan katkeroitunut, eikä ole minulla siihen
syytäkään. Hyväksyin ehdotuksesi, suostuin ratkaisevaan otteluun
kanssasi ja jouduin siinä alakynteen. Osani on siis alistua ja tyytyä
kohtalooni. Muuta en voi vaatia, Eikä minua ensinkään arvelluta ojentaa
kättäni miehelle, joka on voittonsa rehellisessä ottelussa
kunniallisesti ansainnut.
(Isäntäpaimen ja Rózsa tulevat talosta.)
_Rózsa_: No, kuinka pitkällä täällä jo ollaan? Vieraat odottavat
malttamattomina tanssin alkamista, ja se tapahtuu mukavimmin tässä
pihamaalla.
_Ferenc_: Niinkuin sanoin, olen valmis ojentamaan tässä käteni sovinnon
ja toveruuden ja jos niin tahdot, ystävyyden merkiksi.
_Rózsa_: Sándor, älä murra enää mieltäsi, vaan anna sovinnon saada
sijaa sydämessäsi. Tee se minun tähteni... meidän kaikkien tähden.
_Isäntäpaimen_: Vanhana, kokeneena miehenä kehoitan minäkin sinua
tulemaan järkiisi, heittämään hornan tuuttiin kaikkinaisen juonittelun
ja kuin mies tekemään sen, mikä kuitenkin on tehtävä... sillä eihän
tällaista voi, eikä saa enää jatkua kyläkunnan rauhan ja kunnian
nimessä. Siis: käsi käteen, pojat.
_Sándor_: Entä minun rauhani ja kunniani? Se on kai teille kaikille
yhdentekevää! Mitäpä yhden hevospaimen miekkosen sielunrauhasta, eikö
niin?
_Ferenc_: Jos minä puolestani olen jollakin tavalla sinun sielunrauhasi
esteenä, niin voin sinulle kerta kaikkiaan sanoa, että olen tehnyt
täyden tilin itseni kanssa ja tullut siihen lopputulokseen, että
ystävyys on ainoa side, joka Rózsan ja minun välillä tästä lähin voi ja
saa tulla kysymykseen.
_Isäntäpaimen_: Sitäpaitsi matkustaa Ferenc nyt uuteen pestipaikkaan
Mähriin ja hänen typerät lemmenhulluttelunsa täällä joutuvat kokonaan
unhojen joukkoon... Kas niin.
_Sándor_: (Hetkisen kuluttua.) Tässä käteni, toveri. Suo anteeksi, että
olen sinua hieman kovin pidellyt.
_Ferenc_: Samoin olisin minä tehnyt sinulle, jos olisin voittajaksi
päässyt.
_Sándor_: Unohtakaamme siis kaikki vihat ja kaunat ja olkaamme ystäviä
jälleen.
_Ferenc_: Tehkäämme niin.
_Rózsa_: (Astuu heidän väliinsä ja tarttuu heitä käsiin.) Sándor!...
Ferenc!
_Isäntäpaimen_: Oikein, pojat, kelpo miehiä olette kumpikin, vaikka
tosin aika tuittupäisiä, milloin olette liian syvälle tyttölapsen
silmiin katsoneet. Mutta kenelläpä ei menisi pää pyörään silloin kuin
tuollainen veitikka pääsee sitä pyörittämään... juuri niin. Ja jotta
asialle nyt lopullisesti ja kerta kaikkiaan saataisiin luja lukko ja
pitävä perä, niin... niin... ei kai tässä ole muu neuvoksi, kuin astua
arastelematta vielä vanhoilla päivillään puhemiehen kunniakkaihin
housuihin ja ottaa sanan päästä kiinni. Mitä siinä siis huokailette,
reistailette ja rapistelette, lapset. Menkää yhteen, kun kerran
toisianne rakastatte, ja sillä hyvä. Eivät asiat kuitenkaan pitkittäen
parane, päinvastoin pahenevat vaan. Herra ties, kuinka monta
myrkkypikaria vielä toisillenne juotatte ja kuinka monta päätä
puhkotte, ellette aikanaan tee sitä, minkä lopulta kuitenkin tulette
tekemään. Sándor on rehti poika ja paljon on hänessä hyvää ainesta,
kunhan siitä vaan ensin talttumaan ennättää. Ja että hän eukkonsa
pystyy elättämään ja hyvänä pitämään, siitä ei ole epäilystäkään. Ja
mitä taas tyttöön tulee, niin rohkenenpa kysyä, mistä otollisemman
emännän näiltä mailta löysi? Korea on kuin kukkanen pustalla ja
kotiaskareissa kokenut kuin kuka konsanaan, ja, paras viimeiseksi,
povessaan kantaa hän kultaista sydäntä. Niin, että mitä siinä sen
enempää tuumailemista; kapiot kuntoon vaan ja sillä hyvä. (Krouvarille,
joka tulee talosta.) Kas, siinähän tulee isäukkokin kuin käskettynä.
Astupa tänne likemmäksi, veliseni, niin sanot sinäkin välttämättömän
sanasi asiassa.
_Krouvari_: Sen olen jo sanonut, ja mielestäni kyllin selvällä tavalla.
Asiassa täytyy syntyä sopu, se on välttämätöntä, muuten ei tästä päästä
oikean elämisen alkuun ensinkään.
_Isäntäpaimen_: Sopu on jo saavutettu, veli hyvä, pojat ovat jo
paiskanneet kämmentä toisilleen ja se asia on jo sitä myöten
järjestyksessä. Mutta sen oikean elämisen alun laita ei ole vielä yhtä
selvä, ja se seikka on tässä vielä selvitettävä.
_Krouvari_: Mitä tarkoitat?
_Isäntäpaimen_: Sitä, että me olemme täällä harkinneet ja ajatelleet,
että kun tässä kerran on taipaleelle lähdetty, niin astellaan se
loppuun asti, silloin on päästy sinne, minne kerran kuitenkin tullaan.
Lyhyesti ja kerta kaikkiaan: tässä on kysymys kihlauksesta.
_Krouvari_: Kihlauksesta? Kenenkä?
_Isäntäpaimen_: Tyttäresi Rózsan ja hevospaimen Sándor Decsin. Miksi
siirtää asiaa pitemmälle, mutkistuu vaan yhä entisestään, ja nythän on
sitäpaitsi erinomainen tilaisuus tehdä tämä tepsivä temppu. Nuoret
kyllä ovat suostuvaisia tuumaan; ellei sitä ennestään tietäisi, niin
näkisi sen heidän katseistaan... (Osoittaa Ferencia.) tämä kolmas on jo
joutunut kokonaan pois laskuista... niin, että ellei sinulla ole mitään
sitä vastaan...
_Krouvari_: Vai niin, vai niin! Niinkö pitkälle täällä jo on keritty!
No, mitäpä minullakaan hyvää asiaa vastaan, jos kerran itse ovat
suostuvaisia. Johan sitä täällä sitäpaitsi kaivataankin nuorempaa kättä
kääntelijäksi, vanhuus kun jo alkaa liiaksi rasittaa ja ikä jäseniä
jäykistää, eikä tytöstäkään ole yksin kaikkeen... Niin, että kernaasti
minun puolestani.
_Isäntäpaimen_: No niin, asia on nyt sitäkin myöten valmis, eikö niin?
_Sándor_: Lieneekö tällaisesta jukuripäisestä pustajätkästä kelvollista
kumppania tyttölapselle?
_Isäntäpaimen_: Niin, mitä arvelee tyttölapsi itse asiasta?
_Rózsa_; (Heittäytyy Sándorin rinnoille.) Oi, Sándor!
_Isäntäpaimen_: Kas niin, ja muuta ei tässä enää tarvita. Ja minä
pyydän nyt siis toivottaa onnea liitollenne ja parhainta menestystä
kaikille edesottamuksillenne. (Kättelee heitä; Sándorille.) Ole hyvä
tytölle, hän on kelpo lapsi, ja ansaitsee sen.
_Krouvari_: Siunaukseni teille, lapset.
_Ferenc_: Minä toivon myöskin sydämestäni teille kaikkea hyvää, mitä
maailma tarjota voi. Eläkää onnellisina.
_Krouvari_: Ja nyt me jatkamme ilonpitoa, mutta kaksinkertaisella
riemulla. Sillä onpa meillä siihen nyt syytä.
_Rózsa_: Niin, Sándor, sinä et olekaan vielä toivottanut minulle
nimipäiväonnea. Vai etkö vieläkään usko, että tänään on nimipäiväni?
_Sándor_: Uskon, uskon, oma rakas Rózsani. Ja niinpä siis korjaan
laiminlyöntini ja kukkuroin sinut niin paljolla onnella kuin vaan
suostut vastaanottamaan.
(Suutelee Rózsaa.)
_Krouvari_: Nyt ilo käymään. Vieraat odottavatkin kärsimättöminä
tanssin alkamista.
_Rózsa_: Ja sen me alammekin heti.
(Aikoo mennä taloon.)
_Sándor_: Kuulehan, Rózsa, vielä yksi asia.
_Rózsa_: No?
_Sándor_: Minähän annoin sinulle tilanomistaja Pelikánin vekselin...
_Rózsa_: Niin annoit ja täällä minulla se vielä on hyvässä tallessa.
(Osoittaa vyötaskua.)
_Sándor_: Tahdotko olla hyvä ja antaa sen minulle takaisin. Aion lähteä
ensi tilassa hyvittämään sen herra Pelikánille.
_Krouvari_: Mikä vekseli se on?
_Rózsa_: (Ottaa vekselin taskustaan.) Onpahan vain tällainen
pitkänpuoleinen paperi, jonka...
_Ferenc_: Rózsa, minä pyydän, anna paperi minulle; minä olen
käyttäytynyt huonosti ja olen myöskin velvollinen tyhmyyteni maksamaan.
_Rózsa_: Ei, en minä anna tätä kummallekaan teistä. Mikä kerran on
minulle annettu, se on myöskin minun ja minulla on oikeus tehdä sillä
mitä itse tahdon. Ja kun tämä paperi on nyt menettänyt kaiken arvonsa
ja merkityksensä, niin teen sille sen ainoan, mikä vielä tekemättä on,
minä revin sen palasiksi. (Repii paperin.) Kas näin. Nyt me olemme
onnellisesti päässeet siitä painajaisesta ja nyt voimme alkaa tanssin
sitä keveämmällä ja iloisemmalla mielellä. (Juoksee talon ovelle, jonka
aukaisee.) Hyvät ystävät, nyt tanssi käymään. Olkaa hyvä!
(Pojat ja tytöt tulevat talosta.)
_Ferenc_: Ennenkuin alamme tässä pyörähdellä, sallitte kai minun
ilmoittaa teille erään uutisen, suuren uutisen?
_Pojat ja tytöt_: No? No?
_Ferenc_: Tämä päivä on nyt muodostunut kaksinkertaiseksi juhlapäiväksi
suloiselle sankarittarellemme tässä. Hän on nimittäin tänään,
nimipäivänänsä, ottanut tärkeimmän askeleen elämänsä kauniilla
alkutaipaleella: hän on mennyt kihloihin hevospaimen Sándor Decsin
kanssa.
_Eräs poika_: Eljen kihlautuneet!
_Tytöt ja pojat_: Eljen! Eljen! Eljen!
_Kärripoika_: (Itsekseen.) Siinä se nyt oli. Toinen anasti hänet.
Ohhoh! Tämä on surullisin päivä elämässäni! (Huokaa syvään.)
_Krouvari_: Ja nyt lähden noutamaan suurimman tynnyrin kellarista ja
sitten me kaikki juomme maljan kihlautuneiden onneksi ja menestykseksi.
Eikö niin, ystävät?
_Tytöt ja pojat_: Eljen!
(Laulavat laulun n:o 13.)
_Krouvari_: (Lähtee noutamaan tynnyriä vajasta.)
_Rózsa_: (Laulun jälkeen.) Ja nyt tanssimme reippaan csárdaksen.
(Ottaa Sándorin parikseen.)
Tanssi N:o 15. Väliverho.