jo joudu, tyttöseni?
_Rózsa_: Heti paikalla. (Vie kääreen oikealle.)
(Hetkisen kuluttua tulevat oikealta Krouvari ja Isäntäpaimen.)
_Isäntäpaimen_: Tällaisessa tapauksessa on jokaisen koetettava auttaa
minkä suinkin taitaa.
_Krouvari_: Selvä se, selvä se. Mutta mikä poikaan on oikein mennyt?
Hänhän on vallan lopussa.
_Isäntäpaimen_: Taivas tietää, kurjassa kunnossa hänet pustalta
tapasin, ei kyennyt suutaan avaamaan, värisi vaan koko varreltaan ja
mulkoili julmasti silmillään.
_Krouvari_: Olisiko hän menettänyt järkensä?
_Isäntäpaimen_: Sitä en usko.
_Krouvari_: No, mitä sitten? Hevosen selästäkö pudonnut?
_Isäntäpaimen_: Ei liene sitäkään, koska hänet hevosen selästä tapasin.
Pikemminkin luulisin hänen saaneen jotakin vahingollista ainetta
sisäänsä. Kaikki oireet viittaavat siihen. Leuat ovat lujasti loukossa
ja suupielissä näkyy vaahtoa. Annoinkin hänelle karjamajalla lämmintä
maitoa, jota sattui olemaan käsillä; tiedän sen hyväksi vastalääkkeeksi
kaikenlaisille myrkyille.
_Krouvari_: Mutta mistä, taivaan nimessä, olisi poika ehtinyt myrkkyä
suuhunsa saada? Eihän siitä ole kuin kotvanen, kun hän täältä läksi ja,
mikäli saatoin havaita, terveenä kuin pukki.
_Isäntäpaimen_: (Kohauttaa olkapäitään.) Mene ja tiedä! Sääliksi vaan
käy nähdä pojan kärsimyksiä.
_Rózsa_: (Ilmestyy ovelle oikealla.) Armias taivas! Hän alkoi huitoa
käsillään ja pureskella vuodevaatteita. Mitä me nyt teemme? Tuleekohan
lääkäri pian?
_Krouvari_: Pojan panin hakuun... eipä hän kaukana asu, aivan
naapurissa...
_Isäntäpaimen_: Onko maitoa saatavissa?
_Krouvari_: Pitäisi toki sitä olla.
_Rózsa_: (Ottaa kannun kaapista oikealla.) Täällä on maitoa kannussa.
_Isäntäpaimen_: Koetetaan saada sitä hänen suuhunsa. (Menevät
oikealle.)
(Hetkisen kuluttua Krouvari ja Isäntäpaimen tulevat
oikealta takaisin.)
_Isäntäpaimen_: Poika rauhoittui. Maito tekee hänelle hyvää, sen
huomasin jo karjamajallakin. Ja emmehän tiedä hänelle muutakaan antaa.
_Krouvari_: Aivan niin, veliseni. Hoidelkoon nyt tyttö potilasta siksi
kunnes lääkäri saapuu... Istu, hyvä naapuri, paina puuta. Minä tuon
sinulle olutta.
(Tuo kannulla olutta.)
_Isäntäpaimen_: Suuri kiitos, suuri kiitos. (Istuu oikealle pöydän
ääreen.) Olen minä joutunut ennenkin näkemään tämän kaltaisen
tapauksen. Siitä on nyt kolme ajast'aikaa sitten. Joku kiertävä
mustalaisakka oli sekoittanut Zámin Istwanin kahvikuppiin jotakin
väkevää myrkkyä, saadakseen hänet lemmessä taipuisammaksi morsiolleen.
Poika sairastui henkihieveriin ja olisi ehkä kuollutkin, elleivät olisi
häntä ajoissa saaneet tuoduksi parantajalle. Satuin juuri olemaan
jalastani lääkärissä, kun poloinen sinne kannettiin.
_Krouvari_: (On istunut saman pöydän ääreen.) Olen aina sanonut, että
niistä mustalaisista ei ole muuta kuin mieliharmia, varsinkin akoista.
Ne juuttaat pistävät nokkansa kaikkialle ja saattavat pelkkää
pahennusta aikaan. Kukapa tietää, ettei vaan tässäkin tapauksessa ole
jonkun mustalaisakka-luntun saastaiset sormet pelissä mukana.
_Isäntäpaimen_: Niin, mene ja tiedä. Mutta kyllä se asia selviää, kun
ensin lääkäri saa pojan siksi tajulleen, että pystyy puhumaan.
_Kärripoika_: (Syöksyy ovesta vasemmalla.) Tohtori oli kotona ja lupasi
tulla heti!
_Krouvari_: (Nousee.) Hyvänen aika, ovatkohan kirjoitusvehkeetkään edes
kunnossa!... Kaada vaan lisää olutta tuoppiin, veliseni... Poika,
riennä heti antamaan hevoselle vettä, ettei luontokappaleen tarvitse
janoisena auringonpaisteessa seista.
_Kärripoika_: Heti paikalla!
(Menee vasemmalle.)
_Krouvari_: (Menee perälle, kalvaa esille kynän ja mustetolpon ja
asettaa ne pöydälle vasemmalla.) Ennättivätkö kaupungin herrat jo
silmätä nautoja siellä karjamajalla?
_Isäntäpaimen_: Kyllähän ne niitä jo osin tarkastivat. Lupasivat
odottaa, kunnes minä palaan ja sitten vasta tehdä lopullisen päätöksen.
Panin kokkipojan keittämään vieraille soppaa ja vankkaa kahvia, jotta
heidän on hyvä olla odottaessaan. Hauskoja herroja tuntuivat muuten
olevan, varsinkin se pieni kuvamaalari, joka hosui ja hääräsi kuin
villitty, piirsipä kirjaansa meidän suuren lantatunkionkin. Meidän
herra taas oli pöhnässä niinkuin aina, kun hän käy karjaansa
katsomassa. Täällä krouvissa kai taas täytti päänsä?
_Krouvari_: Täällä istuivat ja ryyppäsivät yön umpeen.
_Isäntäpaimen_: Ehkä ei ollut herroille oikein mieleen äkillinen
lähiöni, mutta minä sanoin heille, että onhan ihmishenki sentään
kalliimpi kuin muutamat mullikat, ja läksin matkaan.
_Krouvari_: Se oli oikein, veliseni.
_Isäntäpaimen_: Ja mikäpä heidän on siellä ollessa ja odottaessa.
Niinkuin sanoin, ruokaa on ja juomaa yllin kyllin.
_Lääkäri_: (Tulee käsilaukkuineen vasemmalta.) Päivää!
_Krouvari ja Isäntäpaimen_: Hyvää päivää, herra tohtori.
_Lääkäri_: Onko sairaita talossa?
_Krouvari_: On, valitettavasti, herra tohtori.
_Lääkäri_: Kuka täällä potee?
_Krouvari_: Ei kukaan meidän väestä. Se on hevospaimen Sándor Decsi.
_Lääkäri_: Mikä häntä vaivaa?
_Krouvari_: Emme tiedä, herra tohtori. Mutta kovin huono hänen tilansa
on.
_Lääkäri_: Vai niin. Missä potilas on?
_Krouvari_: Täällä sisähuoneessa, jos saan pyytää.
_Lääkäri_: Hyvä. (Menee oikealle ovelle, jonka avaa.) Ei, jääkää te
tänne, koska siellä näkyy olevan hoitaja.
(Poistuu oikealle.)
_Krouvari_: Kunpa tyttö nyt vaan osaisi olla kyllin avulias ja
huomaavainen.
_Isäntäpaimen_: Minä taidan tässä olla liikaa; mutta en tahtoisi
lähteä, ennenkuin olen saanut kuulla kuinka pojan laita oikein on.
_Kärripoika_: (Tulee kolisten vasemmalta.)
_Krouvari_: Pst! Hiljaa, poika! Tohtori on talossa.
_Isäntäpaimen_: Olisipa oikein hyvä, jos poika siitä virkoaisi, ja
eiköpähän toivukin, kun näin pian kerkesi lääkärin apua saamaan.
Sitäpaitsi on hän roteva ruumiiltaan ja lisäksi lujaluontoinen, kyllä
sellainen mies koviakin kolauksia jaksaa kestää... Sanoit, että paimen
kävi tänään täällä. Etkö silloin huomannut hänessä mitään erityistä?
_Krouvari_: En muuta kuin että hänen lähtönsä täältä tapahtui
tavallista äkimmin, ei edes hyvästiä sanonut poika lähtiessään...
Rózsallekaan, vaikka muuten kyllä oli hänelle ystävällinen... korean
hiuskammankin toi hänelle lahjaksi.
_Isäntäpaimen_: Vai niin, kyllä asiassa sitten on jotakin salaperäistä,
koska hän niin läksi.
_Lääkäri_: (Tulee oikealta.)
_Rózsa_: (Seuraa häntä.) (Ovi jää puoleksi auki.)
_Lääkäri_: Hm! Valtimo lyö väliin nopeasti, väliin miltei seisahtuu;
silmäterät ovat väljenneet ja vartalo jäykistynyt. Tämä mies on saanut
myrkkyä.
_Krouvari ja Isäntäpaimen_: (Katsovat merkitsevästi toisiinsa.)
_Rózsa_: Laupias Jumala!
_Lääkäri_: Huomaan, että potilaalle on annettu maitoa, se on hyvä,
se... samoin kylmä kääre otsalla. Kuitenkin minä kirjoitan... onko kynä
ja mustetta?
_Krouvari_: Täällä, jos herra tohtori suvaitsee...
_Lääkäri_: Jaha. (Istuu pöydän ääreen vasemmalla, ottaa paperia
taskustaan ja kirjoittaa reseptin.) Minä kirjoitan hieman lääkkeitä...
_Rózsa_: (Itsekseen.) Aavistukseni on siis oikea. Kirottu olkoon se,
joka tuon neuvon antoi, kirottu sekin, joka sen vastaan otti!
_Lääkäri_: Kas tässä. Lähettäkää noutamaan apteekista näitä lääkkeitä.
Antakaa potilaalle niitä heti ja asettakaa sitten sinappilaastaria
hänen vatsalleen.
_Krouvari_: (Ottaa reseptin, antaa sen ja rahaa Kärripojalle, joka
lähtee kiireesti ulos vasemmalle.)
_Lääkäri_: Eikö ole tietoa, mistä poika on myrkkyä saanut?
_Krouvari_: Sitä emme tiedä.
_Rózsa_: (Itsekseen.) Minäpä tiedän. Entä jos se olisi hänen surmansa?
_Isäntäpaimen_: Ja mitä herra tohtori arvelee potilaan tilasta? Kuinka
hänen tulee käymään?
_Lääkäri_: En osaa vielä varmasti sanoa, riippuu siitä, minkä käänteen
tauti saa.
_Rózsa_: (Itsekseen.) Jos ilmoittaisin tohtorille mitä myrkkyä hän on
saanut, niin ehkä pelastus olisi vielä mahdollinen.
_Lääkäri_: En vielä tiedä...
_Rózsa_: Mutta minä tiedän mikä häntä vaivaa. Hänelle on todella
annettu juoda jotakin. Eräs häijy tyttö on antanut. Minä tiedän, kuka
se olikin. Jotta mies paremmin häneen rakastuisi, sekoitti muudan
mustalaisakka erästä lääkettä viiniin, jota tyttö sitten tarjosi
pojalle. Siitä se kipu.
_Isäntäpaimen_: Hyvänen aika!...
_Krouvari_: Enkö minä sitä sanonut!
_Rózsa_: Minä tiedän, kuka sen työn teki, tiedänpä senkin, mitä ainetta
se oli.
_Lääkäri_: Tyttö! Älä puhu pahaa. Se on raskas syytös. Se täytyy
myöskin näyttää toteen.
_Rózsa_: Täällä on todistus. (Menee kaapille oikealla, ottaa sieltä
juurenpuolikkaan ja ojentaa sen lääkärille.) Kas tässä, herra tohtori.
_Krouvari_: Mitä minä näen!
_Lääkäri_: Ai, ai; tämä on Atropa mandragooraa, kuolettavaa
kasvimyrkkyä.
_Krouvari_: Herra armahtakoon!... Rózsa, ethän sinä vaan' itse ole...?
_Rózsa_: (Nostaa molemmat kädet kasvoilleen.) Minä en tietänyt, että se
oli myrkkyä.
_Lääkäri_: Mitä sillä tarkoitat?
_Rózsa_: Hän oli niin armoton minua kohtaan ja mustalaisakka uskotteli
minulle, että hän tulee myöntyväisemmäksi, kun annan hänelle viiniä,
johon on liuotettu velhojuurta.
_Lääkäri_: Kuka teidän käskee seurustella mustalaisakkojen parissa,
kuka käskee, sanon minä! Nyt olet tehnyt poikasi koreasti
myöntyväiseksi.
_Rózsa_: Kuoleeko hän?
_Lääkäri_: Olisi kyllä omiansa sinulle, että hän kuolisi.
_Rózsa_: (Heittäytyy lääkärin jalkoihin.) Kuoleeko hän?
_Lääkäri_: Kas niin, tyttö, nouse ylös ja ole järkevä. Niinkuin sanoin,
en voi vielä sanoa mitään varmaa. Mutta toivokaamme parasta. Kuitenkin
on minun virkani puolesta tehtävä asiasta ilmoitus kyläntuomarille. On
tapahtunut rikos, josta laki määrää ankaran rangaistuksen, ja
velvollisuuteni on ilmoittaa se oikeusviranomaisille.
_Krouvari_: Tyttö parka, mitä sinä olet tehnyt!
_Rózsa_: Tässä kaulani, sen saavat katkaista, muuta he eivät voi tehdä.
Olen rikkonut, siitä rangaistakoon, niinkuin laki ja oikeus on.
_Lääkäri_: Minä lähden nyt ja, kuten sanoin, teen velvollisuuteni.
_Rózsa_: Tehkää niin, herra tohtori.
_Lääkäri_: Sairaalle annatte ne lääkkeet, jotka olen määrännyt, ja jos
sattuisi käänne pahempaan päin, niin lähettäkää heti noutamaan minua.
Joka tapauksessa poikkean tänne huomenna edelläpuolenpäivän.
_Krouvari_: Ja mitä olemme velkaa herra tohtorille?
_Lääkäri_: Siitä puhumme sitten myöhemmin. Hyvästi.
(Ottaa laukkunsa ja menee vasemmalle.)
_Krouvari, Isäntäpaimen, Rózsa_: Hyvästi, herra tohtori.
_Krouvari_: Voi, sinua, poloinen tyttö parka, mihin sinä olet ryhtynyt!
Myrkynsekoittajaksi! Nyt sinut otetaan kiinni, pannaan rautoihin,
häväistään kaakinpuussa ja viedään santarmien välissä linnaan. Niin
sinun nyt käy, miekkonen. Tämä piti minulle vielä tapahtua, ennenkuin
pääni hautaan kallistui!
_Rózsa_: Voi, isä rakas, voitteko koskaan antaa minulle anteeksi
tekoani. Vannon, etten tehnyt sitä pahassa mielessä.
_Krouvari_: Mitäpä minusta, vaikka sen anteeksi antaisinkin, mutta laki
ei sitä tee; lain koura on kylmä ja armoton.
_Isäntäpaimen_: Surkuttelen sinua, tyttö parka, surkuttelen
sydämestäni... Koska sinä hänelle myrkkyä annoit?
_Rózsa_: Tänä aamuna, kun hän kävi luonani. Marfa, mustalaisakka, oli
juuri vähää ennen sekoittanut juoman ja kehoittanut minun antamaan sitä
Sándorille heti kun hänet tapaisin.
_Krouvari_: Ja sinä, onneton, menet tekemään mitä tuollaiset akkaluntut
käskevät!
_Rózsa_: Minä en tietänyt, että se oli myrkyllistä. Marfa vakuutti,
että siinä ei ole mitään vaaraa.
_Krouvari_: Koira vieköön! Tästä lähin ei ainoankaan mustalaisen jalan
pidä minun kartanolleni astuman, se on nyt sanalla sanottu!... Kas
niin, tyttöseni, mene nyt hoitamaan sairasta.
_Rózsa_: (Menee oikealle.)
_Krouvari_: Tämä oli ankara kolaus minulle, veliseni. (Istuu.)
_Isäntäpaimen_: Ymmärrän sen hyvin, ystäväni. Mutta älkäämme silti
heittäytykö toivottomiksi. Ehkä asia ei olekaan niin synkkä kuin miltä
se näin ensi alussa näyttää. Selvässä lapsellisuudessaan ja
tietämättömyydessään ryhtyi tyttö parka moiseen temppuun; parhaassa
tarkoituksessa, pahaa aavistamatta, niinkuin itse sanoi, antoi hän
juoman pojalle, ja siinä näkee oikeus epäilemättä suuresti lieventävän
asianhaaran. Ja riippuuhan sitäpaitsi paljon pojasta. Jos hän paranee,
enkä epäile, ettei niin tapahtuisi, niin selviää tämä juttu epäilemättä
vielä hyvinkin. Sándor on kunnon poika, joka ymmärtää ja tahtoo, siitä
olen varma, järjestää asian parhain päin.
_Krouvari_: Kiitos, vanha ystäväni, kauniista sanoistasi. Toivokaamme,
toivokaamme ainakin parasta. Eihän Jumala voi olla niin armoton meille
poloisille, hän ei voi, minä uskon sen.
_Rózsa_: (Tulee nopeasti ovelle oikealla.) Isä, isä, hän on jo paljon
parempi. Hän aukaisi jo silmänsä ja puhuikin.
_Isäntäpaimen_: Uskon, että poika vähitellen toipuu entisellensä, kun
saa lääkkeitä ja hoitoa.
_Rózsa_: Niinkö arvelette, Paal setä?
_Isäntäpaimen_: Aivan varmasti.
_Sándor_: (Ääni oikealta.) Vettä, vettä!
_Rózsa_: Nyt hän tahtoo jo juoda.
(Rientää oikealle.)
_Isäntäpaimen_: Häntä janottaa ja se on hyvän merkki, se. Niin että
minäkin voin siis tässä taas ryhtyä ajattelemaan kotimatkaa. Kas niin,
ystäväni, olen varma siitä, että poika on muutaman päivän kuluttua
jälleen jalkeilla ja että kaikki muuttuu taas hyväksi, kunhan tämä
alkurähäkkä tästä ensin on selvinnyt, ja siinä vakaassa uskossa minä
sanon sinulle nyt jäähyväiset. (Ojentaa kätensä.)
_Krouvari_: Hyvästi, veliseni, ja vielä kerran kiitos vaivoistasi ja
lohduttavista sanoistasi.
_Isäntäpaimen_: Ei mitään kiittämistä. Ja jos minua tämän asian takia
vielä tarvitaan, niin tiedät missä olen tavattavissa. Voipa hyvin,
ystäväni. Ja tervehdi poikaa puolestani... ja tyttöä myöskin.
_Krouvari_: Sen teen. Kärripojan pitäisi tuossa paikassa palata
apteekista, panen hänet heti perääsi...
(Saattaa Isäntäpaimenta ovelle vasemmalla.)
_Isäntäpaimen_: Hyvästi, hyvästi.
(Poistuu vasemmalle.)
_Krouvari_: (Yksin.) Kuka olisi osannut aavistaa, että tämä päivä näin
surullisesti päättyisi ja että minun talossani tulisi tällaista
tapahtumaan. Nyt tulevat santarmit tänne ja vangitsevat tyttöparan,
taloni joutuu huonoon huutoon koko pitäjän silmissä ja... Tämä vielä
puuttui!
_Kärripoika_: (Tulee nopeasti vasemmalta, kädessään pullo ja paketti.)
Tässä ovat lääkkeet. Sanoivat apteekissa, että on annettava heti. Tässä
on rahaa takaisin.
_Krouvari_: (Ottaa lääkkeet.) Isäntäpaimen odottaa sinua hevosen luona.
Kun olet kyydinnyt hänet perille, niin palaa viipymättä takaisin.
Muista se.
_Kärripoika_: Kyllä, isäntä.
(Menee vasemmalle.)
_Krouvari_: (Menee oikealle ovelle.) Rózsa, tässä ovat lääkkeet. Anna
niitä hänelle heti.
_Rózsa_: (Ottaa lääkkeet ja poistuu oikealle.) Kyllä, isä.
_Kärripoika_: (Tulee nopeasti vasemmalta.) Kyläntuomari ja santarmi
tulevat tänne.
(Poistuu.)
_Krouvari_: Siinä he jo ovat. Nyt se alkaa. Herra olkoon meille
armollinen!
(Kyläntuomari ja Santarmi tulevat vasemmalta. Santarmilla on
salkku kainalossa.)
_Kyläntuomari_: Päivää taloon.
_Krouvari_: Hyvää päivää, herra kyläntuomari.
_Kyläntuomari_: Täällä on tapahtunut rikos. Palatessani virkamatkalta
tuli lääkäri vastaani kujalla ja kertoi asiasta.
_Krouvari_: Niin, se on sellainen ikävä juttu, herra kyläntuomari.
Mutta kaikki on noitten kirottujen mustalaisakkojen syy, jotka
tunkeutuvat kaikkialle ja panevat nuorten tyttöjen päät pyörälle. Pois
heidät pitäisi ajaa koko pitäjästä, eikä kuunna kullan valkeana enää
tänne päästettämän tuhotöitään tekemään. Niin pitäisi tehdä.
_Kyläntuomari_: Virkani puolesta on minun pidettävä heti alustava
kuulustelu asiassa. Missä on syyllinen?
_Krouvari_: Tuolla huoneessa, hän hoitaa siellä sairasta... joka on jo
paranemaan päin.
_Kyläntuomari_: Hyvä.
(Menee vasemmalla olevan pöydän taakse istumaan, ottaa santarmilta
salkun, josta kaivaa esille mustepullon, kynän ja paperia.)
_Santarmi_: (Asettuu seisomaan hänen oikealle puolelleen.)
_Kyläntuomari_: Kutsukaa tyttö tänne.
_Krouvari_: (Menee oikealle ovelle ja avaa sen.) Rózsa, tulehan hiukan
tänne.
_Rózsa_: (Tulee oikealta.) Voi, isä, hän otti niin mielellään lääkettä.
Hän on nyt aivan rauhallinen ja tuskatkin ovat kokonaan kadonneet.
(Huomaa vieraat.) Oh!
_Krouvari_: Herra kyläntuomarilla en sinulle asiaa, tyttöseni.
_Kyläntuomari_: Astu tänne lähemmäksi, tyttö.
_Rózsa_: (Astuu lähemmäksi pöytää.)
_Kyläntuomari_: Ja vastaa suoraan ja peittelemättä kaikkiin
kysymyksiini. Ensiksi: nimesi, ikäsi ja kotipaikkasi?
_Krouvari_: Hän on Rózsa, minun ottotyttäreni.
_Kyläntuomari_: Hyvä. (Kirjoittaa.) Ikäsi?
_Krouvari_: Seitsemäntoista vuotta sen pitäisi olla.
_Kyläntuomari_: (Kirjoittaa.) Ja kotipaikkasi?
_Krouvari_: Emme sen parempaa kotipaikkaa tiedä kuin tämä Hortobágyin
kylä. Pienenä palleroisena hänet kerran kuistiltani korjasin.
_Kyläntuomari_: Hyvä. (Kirjoittaa.) Tunnustatko sinä, tyttö, että olet
antanut myrkkyä hevospaimen Sándor Decsille?
_Rózsa_: Kyllä.
_Kyläntuomari_: Ja milloinka se tapahtui? Ja missä?
_Rózsa_: Tänä aamuna, tässä meidän pihalla.
_Kyläntuomari_: Ja koska poika sairastui?
_Rózsa_: Noin tunti sen jälkeen. Mátan karjamajan isäntäpaimen tapasi
hänet pustalla huonona sairaana ja toi tänne.
_Kyläntuomari_: Mátan karjamajan isäntäpaimen?
_Krouvari_: Niin, Paal Balmaz.
_Kyläntuomari_: (Kirjoittaa.) Hänet manataan todistajaksi oikeuteen...
Ja mistä sinä tuota myrkkyä sait?... niin, tuota ensin, mitä myrkkyä se
oli?
_Rózsa_: Peukalopoikaa.
_Kyläntuomari_: Peukalopoikaa! Mitä se sellainen on?
_Rózsa_: Kasvin juurta.
_Kyläntuomari_: Ja kuka sitä sinulle antoi?
_Rózsa_: Marfa, mustalaisakka.
_Kyläntuomari_: (Kirjoittaa.) Vai kasvin juurta! Minkä kasvin juurta se
oli?
_Rózsa_: En minä tiedä. Lääkäri sanoi kyllä sen nimenkin, mutta en
muista sitä enää.
_Kyläntuomari_: Ja sellaista sinä syötät lähimäisellesi!
_Rózsa_: En minä sitä hänelle syöttänyt, vaan juotin viinissä, jonka
mustalaisakka oli ensin sekoittanut.
_Kyläntuomari_: Mustalaisakka joutuu teostaan ankaraan edesvastuuseen.
(Kirjoittaa.) Niin! Sinä olet tehnyt raskaan rikoksen, tyttö,
josta on mitä vakavimmat seuraukset. Mitä sinulla on sanottavana
puolustukseksesi?
_Rózsa_: Ei muuta kuin, että rakastin niin paljon Sándoria, ja tahdoin,
että hänkin rakastaisi minua.
_Kyläntuomari_: Ja senkö tähden annoit hänelle myrkkyä?
_Rózsa_: Minä en tietänyt, että se oli myrkkyä.
_Kyläntuomari_: No, kuinka sitten?
_Rózsa_: Mustalaisakka sanoi sen olevan vaaratonta ainetta, joka
viiniin liuotettuna tekee miehen mielen taipuisammaksi.
_Kyläntuomari_: Hm! (Kirjoittaa.) Selville on nyt siis käynyt, että
sinä, antamalla hevospaimen Sándor Decsille kuolettavaa myrkkyä, olet,
joskin ehkä tietämättäsi, saattanut hänen henkensä ja elämänsä
alttiiksi. Tämän nojalla ja viitaten vastaaviin lain pykäliin, minä
kiellän sinua, tyttö, astumasta tämän talon seinien ulkopuolelle,
kunnes asiassa toisin määrätään.
_Rózsa_: Hyvä on. Minä tottelen lakia.
_Kyläntuomari_: Mitä poikaan tulee, niin hänet otan kuulusteltavakseni
heti, kun hän on sen verran toipunut, että kykenee jaloillaan
olemaan. Muut asianomaiset, paitsi mustalaisvaimo Marfa, joka heti
tavattaessa vangitaan, tulevat manatuiksi oikeuden eteen todistajina
kuulusteltaviksi... myöskin te, isäntä... päivänä, joka vast'edes
tarkemmin määrätään. (Nousee.)
(Samassa ovi oikealla -- joka on ollut puoleksi avoinna -- avautuu
ja Sándor ilmestyy kalpeana, horjuvana, takittomana kynnykselle.)
_Rózsa_: Sándor!...
_Krouvari_: (Yhtaikaa.) Poika!
_Sándor_: Minä olen jo jaloillani, herra kyläntuomari, ja vaadin, että
minua kuulustellaan heti.
_Rózsa_: Sándor, sinä olet vielä sairas, sinä et saa rasittaa itseäsi,
kuume kiihtyy.
_Krouvari_: (Yhtaikaa.) Poika, poika, ole varovainen!
_Rózsa_: Palaa takaisin vuoteeseen... tee se minun tähteni, Sándor.
_Sándor_: (Tulee esille.) Sinun tähtesi... sinun tähtesi... minä
tahdon, että minua kuulustellaan heti.
_Kyläntuomari_: Kuulusteluasi en puolestani välttämättä vaadi
tapahtuvaksi tällä hetkellä, olethan vielä sairas ja huonossa
kunnossa...
_Sándor_: Mutta minä vaadin, minulla on oikeus se tehdä, sillä minun
henkeni tässä on kysymyksessä.
_Rózsa_: Sándor, Sándor! Kuule minua, Jumalan tähden!
_Sándor_: Herra tuomari, minä pyydän, istukaa jälleen paikallenne ja
alkakaa kuulustelu.
_Kyläntuomari_: No, jos niin haluat, niin voinhan sen tehdäkin.
(Istuu ja ottaa kirjoitusneuvot esille.)
_Rózsa_: Minä rukoilen sinua, Sándor!...
_Kyläntuomari_: Vastaa siis ensin minulle: mikä on nimesi?
_Sándor_: Sándor Decsi on kunniallinen nimeni, neljäkolmatta vuotta on
pojalla ikää ja Ohatin kylässä olen ensi kerran silmäni avannut.
_Kyläntuomari_: (Kirjoittaa.) Sano minulle nyt, milloin kävit viimeksi
täällä krouvissa tyttöä tervehtimässä?
_Sándor_: Sen sanon heti, kun muistini saan. Niin, viimeksi kävin
täällä krouvissa viime vuonna, Demetriuksen päivänä, kun lampureita
pestattiin.
_Rózsa_: Sándor!...
_Sándor_: Sándor olen, siksi olen lapsena ristitty.
_Kyläntuomari_: Etkö käynyt täällä tänä aamuna ja juonut tytön
tarjoamaa viiniä?
_Sándor_: En, niinkuin sanoin, sitten viime Demetriuksen en ole hänen
viiniänsä maistanut.
_Rózsa_: Sándor! Sinä valehtelet!... Ja minunko tähteni?
_Kyläntuomari_: Älä koeta turhaan viedä oikeutta harhaan. Tyttö on jo
kertonut koko asian.
_Sándor_: Silloin on tyttö valehdellut.
_Kyläntuomari_: Mistä syystä hän ottaisi niskoilleen rikoksen, josta
seuraa ankara rangaistus?
_Sándor_: Mistäkö syystä! Se on sellainen tyttö, että kun se tulee
sille päälle, niin se ei kuule eikä näe, vaan puhuu vallan omiaan.
Siitä tyttö on vain pahoillaan minuun, että silmämme eivät oikein iske
yhteen. Sentähden hän nyt tässä syyttelee itseään, jotta minä häntä
säälien tunnustaisin kenen toisen neitosen luona olen käynyt sieluani
turmelemassa ja sydäntäni lääkitsemässä, joka tyttö sitten antoi minun
juoda tuota huumaavaa juomaa. Mutta sen sanon, jos tahdon... mutta
ellen tahdo, niin voin olla sanomattakin... se häntä harmittaa, etten
ole ollut hänen luonansa, etten ole kulkenut edes tännepäinkään.
_Rózsa_: Sándor! Se ei ole totta! Tässä pääni, hakattakoon se poikki.
Mutta älä sano, ettet ole luonani käynyt, sillä se on kuolematakin
katkerampaa kuulla.
_Kyläntuomari_: Lemmenriitanne saatte ratkaista keskenänne. Oikeus
tahtoo selvyyden vain myrkytysrikoksesta, suorat vastaukset kaikkiin
kysymyksiin.
_Rózsa_: (Kasvot leimuavina.) Vastaa... anna suora vastaus!
_Sándor_: No, kun niin tiukasti vaaditaan, niin olkoon menneeksi.
Voinhan tuon sanoa. Pustalla tapasin kuljeksivan mustalaisjoukon.
Ihmeen kaunis, hehkuvasilmäinen tyttö seisoi teltan edustalla,
puhutteli minua ja kutsui sisällekin. Siellä paistettiin par'aikaa
porsasta. Jäin sinne hetkeksi hauskaa pitämään. Join heidän viiniään.
Tunsin heti, että siinä oli jonkinlainen katkera ja outo maku. Mutta
mustalaistytön suukot olivat niin suloiset, että muu kaikki unohtui.
_Rózsa_: Valhe! Valhe! Valhe! Tuon jutun olet omasta päästäsi keksinyt.
_Kyläntuomari_: Pyydän huomauttaa, että oikeus ei siedä kujeilua.
_Sándor_: Kunnioitettava herra tuomari, minä en kujeile. Elävän Jumalan
kautta vannon, että kaikki mitä olen puhunut, on totta.
(Kohottaa kätensä.)
_Rózsa_: Ei, ei! Älä vanno! Älä saata sieluasi kadotukseen!