Kierrellyt olen kyliä,
mantereita matkustellut,
nähnyt niityt, lehdot, korvet,
kujat, aitat, porstuatkin,
pihamailta pilkistellyt
seinä luukusta tupihin,
nähnyt niitä, nähnyt näitä,
iloa lyhyt-ikäistä,
itkun pirttejä eniten,
kosolta surun koteja,
mutt' en nähnyt poikoasi
kadonnutta, kaivattua,
en iloissa, en suruissa
majasissa maallisien.
Katseheni eivät kanna
taakse taiallisen verhon,
jossa kuolema asuvi,
hengettömät liitelevät
Tuonelan pimeän virran
hämärillä rantamilla,
kun olen koville luotu,
pantu päiville pahoille,
öitä yksin kulkemahan,
pakkasella paistamahan,
talvet tarkoin valvomahan,
késäksi katoamahan.