Kunne Kaukoni kadonnut,
minne poistunut poloinen,
kun ei kuulu jo tulevan
matkoiltansa maailmassa.
Ei tiedä emo poloinen,
eikä kantaja katala,
missä liikkuvi lihansa
vierivi oma verensä:
kävikö käpymäkeä
kanervaista kangasmaata,
vai meni meren selällä
lakkipäillä lainehilla,'
vaiko suuressa sodassa
kapinassa kauheassa,
(kauhistuen)
jossa verta säärivarsi,
polvenkorkeus punaista.
KYLLIKKI (säikähtyneenä):
Pahoin ethän aavistuksin
eeltäpäin jo ennustelle
tuhotulvaa, turmiota,
surman syytä poiallesi?
Minäkin pahaa uneksin,
tuhon ehkä entehiä:
"Tuli ahjona ajeli,
valkea välähtelihé
aivan akkunan alaitse,
periseinän penkereitse,
siitä tuiskahti tupahan,
koskena kohahtelihe
siltalauoista lakehen,
ikkunasta akkunahan..."
Ei se merkinne hyveä,
onnea ei ennustanne — —
tai, mi tienne, pirtillemme
(murtuneena)
kovaonniselle tälle.
(Toivekikkaampaua.)
Varmasti elossa vielä
kauko-mailla Kaukomieli — —
Katsoin illalla sukoa,
huomenilla harjoansa,
tuoksunut ei tuores leppä,
verihera ei hajunnut,
enkä siinä silmännynnä
pilkkua veren punaista.
(On»ellisena.)
Tuoksui vielä tuntuvasti,
löyhki lievästi nenähän
tuttu suortuvainsa tuoksu,
mieltä hiljaa hiipovainen.
Kuulin kaikuna huminan
korvissani kuiskuttavan
aivan kuin erotessamme:
"kato silloin Kaukomieltä,
tuho poikoa pätöistä
kohdannut on matkoillansa,
kun suka verin valuvi
harja hurmehin heruvi".
Toki eihän uhma moinen,
tuho hurja tulleneka,
koille tälle konsanansa?