Tiedotpa ylen totiset,
entisaikaiset, vakavat,
lausut vaimo valkohapsi,
hallitsiatar hämärän.
Muistan eilispäivän lailla,
hetken äsken häipynehen,
tapahtuman taannottaisen,
vuosisatojen takaisen,
jolloin taivo-neidon taika
näytti nuorelle minulle,
loisti ylväsmieliselle,
ettei sieluni salista
sisimmästä mun sydämein
himo ollut hälvennynnä,
haihtununna lemmen löyhkä,
vietti ilkeä imetty.
Vielä kerran leimahteli
lihan mahti liekkihinsä,
kiemaellen kiihotellen
nautintojen nouantahan
aivan uusilta aloilta.
Vietti vieri valloillensa,
irroillensa Hiiden hirvi, —
kunnes sen avulla Luojan
kytkin tiedon kaulaimella,
kokemuksen kuolaimella,
pilttuhunsa piehtaroimaan
olemukseni onkaloissa.
Se ei ollut leikin tehty
laiskotellen laadittava.
2:NEN TIETÄJÄ (vasemmalla):
Sitä tietä tänne saimme
kaikki, pääsimme perille,
matkattuamme mäkinen,
kivikkoinen, kannokkoinen,
orjantappurainen taival,
viekkahana viittanamme
soihtu Neitsyen sikermän
loihtu-lyhdystä leviten.
Kun oli tutuksi tullut,
sielulle jo selviöksi
tuon valon tosi olemus,
ymmärsi sen yllykkeeksi
tehtävähän tenhoisampaan:
suistamahan Hiiden ruuna,
järjen juoksija hevonen,
kulia täytyy kuolaimina
olla hillintä himojen,
oivallisna ohjaksina
aivotusten varma juoksu.
Ruuna tuo ei ruuninkarva
astu arki katsannalle
nelistellen nähtäville,
ennenkuin on mielen oikut
alistettu tiedon alle.
3:MAS TIETÄJÄ (oikealla Louhea vieressä):
Vasta vanhalla ijällä,
matkan päähän päätyneellä,
käkesi sokea silmä
leluseksi lemmen taian,
lasten leikkikaluseksi.
Muistan kuinka häipyi huntu
kiilto kultakutriloilta
tuon on neidon noitumasi.
Lempi harhaksi hajosi,
muuttui mullankokkareksi,
hiertyi hiekkasen jyväksi,
maailmahan mahtuvaksi
oppimattoman opiksi.
Katso, kasvoi jo sijalla
uusi taimi taivahinen
tiedon voima vartenansa,
nupussansa nuori nukka
uskaltavan uhrauksen.
Kun sen näimme kukkahansa
puhkeavan parhaillansa,
yhtyi maa ja yhtyi taivas
rauha sointuun rakkauden.
Tietäjät tuhatväkiset,
manailijät maahisien,
teidän, joilla tehtävänä
opastella oppilaita,
tiedon tielle pyrkijöitä,
neuvoilla avittavilla,
ompi kohta neuvottava
karkulaista Kaukomieltä,
joka vaimonsa valitun
jättämällä jälkehensä
tänne tiensä tarkkoaapi
taika-neidon tahdontahan.
Lujat hälle ehdot laadin,
vaadinnat tavanmukaiset,
arvoituksien asussa,
mulla kun ei oikeutta
kynnysvartian virassa
sisällystä selvitellä
kysyjälle kellekänä,
— sydämiä enhän tunne
tiedon temppeliin tulijain.
KAIKKI TIETÄJÄT (vannomalla):
Huolimalla huostahamme
Kaukomielen kasvatuksen
vannomme myös vastuullemme
turmiolliset tulokset.
(Näyttämön taustalla näkyy Kaukomieli, puettuna rautapaitaan,
miekka vyöllä, jousi ja viini selässä, ja keihäs kädessä. Huomaa
luolan oven ja alkaa pyrkiä kiviröykkiöiden yli vaivaloisesti
sitä kohden.)