Pimentoian "kivikko mäki".
Näyttämön etualalla katsomoon päin avonainen, puoliympyrän muotoinen,
maanalainen luola, jonka molemmilla sivuilla olevat kiviröykkiöt ja
mäki kohoavat näyttämön taustaan päin. Luolan takaseinän ulkopuolella,
oven kohdalla makaa Pimentoian koira, "Hurtta", vahtina.
Taustalla aution näköistä metsäseutua kulonpoltramine puunrunkeineen,
yhtyen taampana pilviseen, öiseen, taivaanrantaan, josta välistä
sukeltaa esiin kuun-käyrä.
Luolan seinät välkkyvät kiteistä, jotka antavat luolalle valaistuksen.
Molemmin puolin sivustoilla kiertää tukeva kivipenkki. Taustalla
keskellä ovi, varustettu vaskilangoilla, joista riippuu suuret
vaskiset lukot. Penkeillä istuu kolme Tietäjää, yksi ovesta oikealle,
Louhen vierellä, ja kaksi oven vasemmalla puolella, valkoisissa
puvuissa, tiara päässä, tulta säihkyvät kiehkurat sekä rinnalla, että
otsassa, korkeat silmikkoristillä varustetut riimusauvat kädessä.
Tietäjien edessä, selin katsomoon, istuu lattialla "kuulijoita",
jalat ristiasennossa, avojaloin, paljain käsivarsin ja kirjava
talja vyötäröillään.
Louhi, hopeahapsinen, hopealta välkkyvässä puvussa, istuen lähinnä
luolan ovea, nojaa oikealla kädellään lukkotankoon.
LOUHI (puhuen kiihkeästi Tietäjille ja "kuulijoille"):
Moinen mahtava perintö,
aarre kallis arvaamatoin,
ihmismitoin mittaamatoin.
kätketty on kalliohon,
uhmattu maan uumenihin.
Tietäjien silmän alle,
valvontansa valppahimman,
sitä kun ei ihmisille,
hyödyn halvan palvojille
uskalleta tarjoella.
Aivan aikojen alussa,
aamu-puhteessa pyhässä,
kehityksen kylvö-kuussa,
jätti taatto taivahinen
lahjanansa lapsillensa
Sammon suuren, kirjokannen,
tiedon lippahan tilavan,
survomahan, sullomahan
aine ankea ja piinen,
järeäksi jähmettynyt,
suurukseksi syötäväksi,
mieltä myöten myötäväksi.
taikka talle-tarpehiksi.
-Eipä ehtinyt inehmo
saada auki silmiänsä
yltä kyllin ymmärtämään
lahjan suurta kantavuutta
kehitykselle elämän.
Hänpä käytti sen omien
tarkoitustensa avuksi,
kytkemällä orjan töihin
himon hihnapiiskan alla:
halvan vasken hankintahan.
kultasuonten keksintähän,
muuttamahan maan metallit,
hopean ja rautaruosteen
miekoiksi ja miekanteriks',
joilla lyödä kuoliaaksi
elonitu jok'ikinen,
mi ei mielin taipuvaisna
himon orjaksi alennut.
Näin ei kestänyt koneisto,
ratas hieno rikkumatta
Vipusessa Sammon kannen,
ihmiskunnan kämmenissä,
rautasormien välissä...
Säpäleiksi särkyi Sampo,
kappaleiksi kirjokansi,
kunnes Seppo Ilmarinen,
takojista taivon oivin
kokosi sen sirpalehet
joutsenen kynän nenästä,
maholehmän maitosesta,
ohran pienestä jyvästä,
kesäuuhen untuvasta,
toisen Sammon tarpehiksi.
Ta'onnasta Ilmarisen
syntyi Sampo uutukainen
uuden aian ihmisille.
Nyt.ei aarrettamme ennen
tarjoella, tyrkytellä,
Suomen suurelle suvulle,
lapsille Kalevan kansan,
kunnes on suku parannut,
kansa uudeksi ehonnut,
miehiseksi miehistynvnnä
tiedot, taiat tuntemahan,
oppimahan ongelmaiset
syyt ja synnyt ilmiöiden.
Siihen saakka seison tässä
tiedon pirtin vartiana,
aarrettani antamatta
mielelläni milloinkana
arvottomihin käsihin.
Kevähäiset pitkät päivät,
talvet päätö päivättömät,
vuottelen väsähtymättä
aamua vapahdushetken — —
milloin saapuva on urho
Suomen suuresta suvusta,
Kalevalan kansan poika, —
kosijaksi Pohjan neidon.
Hälle tääll' on talletettu
aito aarre arkkusemme,
huomenlahjaksi hyväksi
myyni myötäjäisiksensä.
1:NEN TIETÄJÄ (puhuen "kuulijoille"):
Kevätkiima ja kuherrus,
vietti, lemmen lapsipuoli,
lempi, lapsi rakkauden,
keinoina käsissä meillä,
päitsiksi ja ohjaksiksi,
talutella ihmiskuntaa
tielle tiedon, rakkauden.
Eikä voimaa valtavampaa
löydy ilman kannen alla,
kuin on luomisvoiman tenho
kiehtomahan ihmismieltä
onnen, auvon, etsintähän.
Siksi häilyy maailmassa
miehet, kypsynehet naiset,
pyhät piiat, nuorukaiset,
tavotellen toisiansa
lailla heinän heilimöivän,
tähkän tuulta täyteläisen,
nurmen nuokkuvan tavalla,
etsien elinikänsä
vietin suuren viihdykettä
lemmen tuulten leyhkinässä.
Mutta ei evästys lemmen
sielun leiväksi levene,
eikä nautinnoiden neste,
kostukkeeksi korventavan
katumuksen, kalvavaisen.
Nälkä ja jano se tuima
poistuu vasta Pohjolassa,
lähtehellä taian, tiedon,
minne heistä pyrkii harvat:
yksi yhdestä sadasta,
tuhannesta tuskin toinen.