Teen sen siksi, jotta saisi
valoisampi aatevirta
mielellesi mustuneesen,
huomatessa, kuink' on turha
ikävöidä arvotonta...
(Nostaa rahin lähelle tiiliä.)
Vielä kerronpa jotakin,
jost' ei sulla aavistusta...
Älytöin lie ollut Kauko,
löylynlyömä, — — mielipuoli,
koska lähti taipaleelle,
vaikka siskonsa varoitti.
Olin ma kylän kisoissa
viljajuhlan vietännässä,
kampiaisissa, — — keinuissa.
Siellä näin mä neittä monta
Saarelan periltä saakka,
Kyllikin rypysijoilta.
Nämä mulle kummat kertoi
kuiskutellen korvihini
koreasta Kyllikistä,
Saaren neidosta somasta.
Koti hällä on komea...!
Ylennyt ehossa siinä
ylpeäksi, mahtavaksi,
kerskaksi, koreilevaksi,
jotta turha meille häntä
miniäksi mielitellä.
Navettahan ei hän astu,
käy ei karjan katsantahan,
ettei kastu kiiltokenkä,
vettyisi hamehen helma.
Isot pitkät päiväkaudet
istuu taattonsa pihoilla,
veteleikse vuotehella
aamuhetket, iltapuhteet
laverilla lautasella,
peräpenkillä tuvassa.
Syöpi voita voinsuloa:
vereväksi verttyäksi,
punaposkisemmaks' muita,
kylän kuulun tyttölöitä.
Kauas kuului kauneutensa,
kaukoa tuli kosijat
neidon kuuluhun kotihin,
kaunokaisen kartanohon.
Kosi päivä poiallensa — — —!
Eip' on mennyt Päivölähän,
päivän luona paistamahan
vierellä valoisan kehrän
päretuikkuna pahaisna.
Kosi kuuhut poiallensa — — —!
Ei on mennyt Kuutolahan,
luona kuun kumottamahan,
kehät ilman kiertämähän...
Kosi tähti poiallensa...!
Eip' on mennyt Tähtelähän,
pitkin öitä pilkkimähän
talvisella taivahalla,
— — lämpimän kevähän lapsi — —.
Tulevi Virosta sulhot,
Toiset aina Inkereeltä...!
Luuletko sä hiidenkänä
mokomalle kelpoavan?
Eip' on neiti mennytkänä
kosioille ylvästellen:
"suotta kultanne kuluvi,
hopeanne hoikkenevi! —
En tule minä Virohon,
lähde en, lupoakana,
Viron vettä soutamahan,
saarellista sauvomahan,
syömähän Viron kaloja,
Viron lientä lippomahan.
Enkä lähde Inkereelle,
penkereelle pänkereelle! — —
Siellä vasta kaiken nälkä:
veden nälkä, vehnän nälkä,
rukihisen leivän nälkä."
Verkallensa veikolleni
toistin kaiken tarkallensa
muuttamahan murjan mielen
tosissansa tolkkuihinsa.
Mutta hän ei huolinunna
noutamahan neuvojani.
Sai vain kiihko kiihtymähän,
himon liekki hehkumahan,
huusi mulle hurjistuen:
"kun ei tuolle miehet moiset,
naapureiden potrat poiat
sulhaseksi selvinnehet,
— — isännäksi pöydän päähän,
vuode vieruskumppaniksi, — —
niin lie kuullut Kaukomieltä,
poskea punaveristä
sulhasiksi mainittavan
Saarelahan saapuvaksi.
Siksi jäänyt vuottamahan
impi parka itkeväinen,
päästäksensä pahnoiltansa
Kauon patjan pöyhijäksi,
pielusten pudistajaksi."
Etkö nyt emo omani,
ilman neuvojani nähne,
ettei mieltä miehen päässä,
tajua, ei harkintata?
Pitäisi sinun pikemmin
iloita lopun ikäsi,
kun olet ijäksi irti
painajaisesta pahasta!