ALLI. Ja Arvo ja Kustaa ovat ryhmäpäälliköitä.
INGA. Niin ovat. Viimeksi kun lähetin kirjeen Osmolle, ilmoitin
käsityöstämme ja kerroin, että kaikkein punaisimmat pisteet siihen on
pistänyt Elli. (Ladon ovesta kurkistaa kolmas pörröinen pää.)
ELLI (Punastuen). Kirjoititko? Sinä velikulta! Mitä se Osmo ajattelee?
ALLI. Hyvillänsä on.
ELLI (Kuin itsekseen). Kunpa olisi....
ALLI. Kas vain! Siinä kuulimme! 'Kunpa olisi'! Aivan varmasti on.
Sinusta tulee komea pastorska. (Rupeaa laittelemaan kuppeja uudelleen
kuntoon.)
INGA. Tai majurska.
ELLI (Heittäen toisia ahvenenruodolla). Olkaa nyt siinä! (Iloista
naurua.)
INGA. Helsinkiläiset naiset ovat lähettäneet pojillemme yhtä ja toista
Missen rintamalle. Eräskin neiti — kuulin nimenkin, mutta en nyt muista
— oli lähettänyt samovaarin.
ELLI. Se oli varmasti vanhapiika.
ALLI. Varmasti.
INGA. Ei se tainnut niin vanha olla, vaan rikas kyliäkin.
ELLI (Halveksivasti). Samovaarin! Niinkuin ei nyt olisi muuta ollut.
Kyllä meidän pojat niitä ryssiltä ottavat yllinkyllin ilman että niitä
tarvitsee ruveta Suomesta lähettelemään.
ALLI. Niin minäkin ajattelen. (Kaataa kahvia kuppeihin.) Kas nyt,
tytöt, juodaan pian, jotta pääsemme työhön.
INGA (Hörppien kahvia; oikealle viitaten). Katsopas, Elli, kun meidän
Heluna ja teidän Punakorva ovat ruvenneet tappelemaan.
ELLI (Kahvia juoden; katsoen osoitettuun suuntaan). Niinpä näkyvät.
Nehän ottelevat kuin Saksa ja Venäjä.
INGA. Ja Saksa voittaa!
ALLI (Suu täynnä voileipää). Kumpi niistä on Saksa?
INGA. No, Heluna tietysti! (Innostuen.) Katsokaa... katsokaapa nyt!
Hei, eläköön! Saksa voitti! Eläköön!
OSMO (Pistäen päänsä ladon ovesta). Eläköön!
TYTÖT (Kiljaisevat kauhusta ja pudottavat kahvikuppinsa).
ELLI (Ensimmäisenä tointuen). Mikä se oli?
INGA (Katsellen ympärilleen). Joku huusi.
ALLI. Jos se oli vain kaiku?
ELLI. Ei — se kuulosti aivan ihmisääneltä.
ALLI. Ihmisenpä tietysti... eipäs muuten.
ELLI. Ei — se kuulosti miehen ääneltä. (Katselevat säikähtyneinä
ympärilleen.)
INGA. Miehen ääneltä se minustakin kuulosti. Hyi, minua värisyttää
vieläkin! Täällä kummittelee. Tämähän on Noitaniitty.
ALLI. Niin on, mutta kummituksiin minä en usko. (Katselee oikealle.)
Nyt meidän Mansikki lähtee Iahnaamaan metsään. (Nousee ja rupeaa
huhuilemaan.) Tprui, Mansikki, tprui, Mansikki, tule pois, tule poois!
ARVO (Kurkistaa ladon ovelta). Tule pooois!
TYTÖT (Yhteen ääneen). Kuulitteko taas?
ELLI. Minä kuulin aivan seivästi. Miehen ääni!
INGA. Ja minä!
ALLI. Kuulin minäkin nyt. Ei, me siirrymme tästä paikasta pois.
Mene, Inga, noutamaan käsityö ladosta, niin panemme kamsut kokoon ja
lähdemme. (Katselee ympärilleen.) Tämä paikkahan on noiduttu.
INGA (Menee ladon luo, yrittää sisään, mutta kauhusta kirkaisten
vetäytyy äkkiä pois.)
ELLI. No, mikä tuli? Käärmekö pisti?
INGA (Juosten toisten luo; kalpeana). Tytöt, tytöt! Ladossa...
ladossa...!
KUSTAA (Pistäen päänsä ulos ladon ovesta). Terve, armas Noitaniitty!
(Kömpii ulos, toiset perässä. Tytöt juoksevat eri tahoille
peljästyksestä suunniltaan.)
OSMO. Älkää peljätkö, tytöt! Oman kylän väkeä.
ELLI (On pysähtynyt näyttämön laitaan äärimmäisen vasemmalle). Aivan
Rintalan Osmon ääni.
OSMO. Elli, tulehan tervehtimään vanhoja tuttuja.
ARVO (Osoittaen pensaikkoa oikealla). Ja Inga kykkii tuolla kuin jänis
pensaikossa. (Rupeaa laulamaan pannen kädet torveksi suun eteen.)
Oi tullos ikkunaan,
oi tullos, tyttö, oi!
Nyt jahtitorvi soi
ja metsä raikuu vaan:
Ratta-raa, ratta-raa!
Sua, tyttö, rakastaa
tää uljas metsämies.
INGA. (Kurkistaen pensaikosta.) Kuulostaa aivan Arvo Kallion
ääneltä. Tuotahan Arvo aina ennen lauloi kulkiessaan meidän ohitse
vesilintujahtiin.
ARVO. Tule rohkeasti vain, Inga. Minä se vain olen.
INGA (Astuu arkaillen kohti). Onko se mahdollista? Sinä, Arvo...
Minä en jaksa käsittää. Kuinka ihmeessä? (Huutaa.) Tytöt, tulkaa
tänne! (Elli lähestyy. Kustaa, joka on juossut Allin perään, tulee
käsikoukussa tämän kanssa.)
KUSTAA. Ma löysin metsänneidon!
(Yleinen riemu; kättelevät toisiaan ja asettuvat sitten nuotion ääreen.)
ELLI. Kuinka ihmeessä te ilmestyitte tähän? Minä säikähdin niin, että
olin kuolla siihen paikkaan.
KUSTAA (Pidellen Allin kättä omassaan). Maailma on ihmeitten maailma!
Tuleepa kolme jääkäripoikaa illalla väsyneenä tutulle niitylle
ja kömpii latoon nukkumaan. Herääpä kolme jääkäripoikaa aamulla
unenpöpperöisinä ihmisääniin, luulevat jo ryssän jäljille osuneen,
kun huomaavatkin ilokseen omat rakkaat sisarensa ja yhden miekkoisen
morsiamen. Sepäs sattui! (Vetää Allin luokseen.)
ALLI. Ja me kun luulimme teidän olevan rintamalla Missen varrella.
OSMO (Piippuaan ladaten). Siellä on oltukin ja kahakoitu ryssän kanssa.
Mutta nyt ollaan täällä. (Katselee ympärilleen.) Mitä te täällä
oikeastaan puuhaatte?
INGA. Me ollaan paimenessa. Kun kylässä ei saanut enää rauhaa
uteliailta katseilta, niin täytyi keksiä tällainen tuuma.
ARVO. Rauhaa? Kuka teitä sitten on ruvennut hätyyttelemään?
ELLI. Ei kukaan. Se kun meillä vain on muuan työ tekeillä, jota emme
soisi asiaankuulumattomien näkevän.
OSMO. Olette tainneet ruveta pommeja valmistamaan?
ALLI. Ei nyt sentään. Meillä on vain muuta tehtävää, mutta salaperäistä
sekin.
KUSTAA (Katsoen Allia veitikkamaisesti silmiin). Olette tainneet ruveta
hääkapioita neulomaan?
ALLI. Entäpäs jos olisimme...?
KUSTAA. Kuka mahtaa olla se onnellinen?
INGA. Älä usko! Meillä on vain eräs käsityö, jonka aiomme teidän
kämppäänne lahjaksi. — Mutta millä asioilla te oikein liikutte?
ARVO (Ladaten piippuaan). Me ollaan komennuksella. Lähdimme kuukausi
sitten ja nyt teki mieli käydä salaa tervehtimässä omaisia.
ALLI. Vaarallisilla retkillä olette. Täällä voi joutua satimeen.
KUSTAA (Vetäen Allia puoleensa). Niinpä näkyy joutuvan. Minä olen
tätä Alliani muistellut Missen varrella juoksuhaudoissa ja yöllä
etuvartiopostissa seisoessani. (Kuiskaa jotakin Allin korvaan.) Mitäpä
siitä salailemme: Minä olen salakihloissa tämän Allin kanssa, ollut jo
kaksi vuotta. Nyt me siis julkaisemme sen tässä keskellä Noitaniittyä.
(Ottaa sormuksen liivin taskusta.) Tämän ostin Mitausta sinulle, Alli.
Pane se sormeesi.
ARVO (Katsellen salaa Ingaa). Minä en ole vielä niin pitkälle
päässyt, vaikka olenkin toivossa elänyt. Mutta koska nyt kuin taivaan
sallimuksesta olemme toisemme tavanneet ja koska jääkärin tie on
vaaroja täynnä, olisin onnellinen tietäessäni, että minullakin olisi
ystävä, joka minua muisteleisi. (Kääntyy Ingan puoleen; leikkisästi.)
Inga, ottaisitko vastaan köyhän jääkäripojan sydämen?
(Inga on peittänyt kasvonsa; suuret kyyneleet vierivät poskia pitkin;
nousee ja viittaa Arvoa seuraamaan; menevät syrjään vasemmalle.)
ALLI. Mutta — tässä istuu vielä yksi, joka on jäänyt aivan osattomaksi.
Elli, sinun osallesi jäi papinkokelas.
OSMO. Eihän Elli ole koskaan voinut pappeja sietää.
ALLI. Mutta jääkäreitä kyllä. On erikoisesti juuri halunnut neuloa
punaisella meidän yhteistä lahjaamme, jonka olemme aikoneet lähettää
teille.
OSMO (Siirtyen Ellin luo). Onko se totta, Elli?
ELLI (Painaen päänsä alas). On.
OSMO. Kuulepas, mennäänpäs mekin hiukan tuonne syrjään. (Ottaa Elliä
käsipuolesta ja taluttaa hänet oikealle.)
KUSTAA (Kietoen kätensä Allin kaulaan). Tässä taisi tulla kolmet
kihlajaiset keskellä kotoista korpea!
ALLI. Ajatteles! Eikö sattunutkin somasti? Ellikin rakastaa Osmoa,
vaikka onkin koettanut näytellä toista.
KUSTAA. Ja Osmo Elliä. Sormus on liivin taskussa sillä pojalla myös.
Kaikki ostimme samasta juutalaisliikkeestä ennen lähtöämme ja Osmo
sanoi vielä, 'että muista sie, äijä, vain antaa oikeaa kultaa, sillä
sormus tulee sellaiselle tytölle, joita ei ole maailmassa monta'.
(Inga ja Arvo, Elli ja Osmo palaavat onnellisen näköisinä, tytöillä
sormukset sormessa.)
ARVO (Kumartaen leikkisästi). Saanko esitellä morsiameni, neiti Inga
Rintalan.
ELLI (Kuten Arvokin). Ja minä sulhaseni jumaluusopin ylioppilas,
nykyään joukkueenjohtaja Hänen majesteettinsa Preussin kuninkaan
jääkäripataljoonassa kaksikymmentäseitsemän, Osmo Rintalan. (Iloista
naurua ja onnitteluja.)
INGA. Ihmeellinen päivä! En tahdo jaksaa uskoa tätä todeksi. Tämähän on
kuin satua!
KUSTAA. Sadultapa tämä minustakin tuntuu. Eilen märkinä kuin
uittomiehet, nälkä suolissa ja myrkky mielessä, ja tänään onnellisia
sulhasia!
ARVO (Kääntyen Osmon puoleen, lyöden asennon; virka-äänellä). Herra
joukkueenjohtaja! Ilmoitan kuuliaisimmin: Saapuvilla kolme onnellista
kihlaparia Noitaniityllä Korpijoen pitäjässä valmiina vihollista
vastaan ottamaan.
OSMO (On hypännyt pystyyn; käsi lakin reunassa). Kiitän ilmoituksesta
ja käsken komennuskunnan kohottamaan (Kustaa hypäten pystyyn, tekee
asennon) kolminkertaisen eläköönhuudon uskolliselle lemmelle. Eläköön!