Toiset, jotka edellisenä vuonna olivat kuulleet Tiskren neitseen
puhuvan, vastasivat: "Eihän toki, tämä on nuorempi, ja hänen hiuksensa
ovat väriltään kuin hunaja ennen hyytymistään."
Mutta oli niitäkin, jotka sanoivat: "Eikö tämä ole Maie Merits,
rihkamakaupasta? Eikö hänen miehensä myynyt minulle Pärtynpäivän
tienoilla nelikollisen silliä? Eikö hänellä ole kaksi piskuista lasta
kotona? Kuinka hän siis on täällä meidän keskellämme?"
Toiset taas nuhtelivat heitä, sanoen: "Eikö tosin profeetta
Maltsvetillakin ole toinen nimi, samanlainen kuten kaikkien muitten
meidän seastamme? Eikö hänkin ole ollut kaikkinaisissa maallisissa
askareissa, kuten krouvarina ja myllärinä? Eikö hän ole vaihtanut
hevosia ja ollut kuten yksi meistä? Miksi siis vieroisimme tätä vaimoa,
joskin hän joskus on tehnyt muutakin, kuin julistanut Herran ihmettä.
Pois se!"
Kaikkein maallisimmat uskovaisista kysyivät: "Onko hänellä edes
lupakirja? Kuinka hän aikoo lähteä kanssamme kaukaiselle maalle?
Onko hänellä miehensä ja moision omistajan lupakirja ja maaherran
allekirjoitus?"
Mutta että heidän joukossaan oli paljon samankaltaisia irtolaisia,
ilman lupakirjaa, niin ei kukaan halunnut häntä häiritä, sillä heidän
kaikkien odotuksensa oli ylenpaltinen, ja heidän suvaitsevaisuutensa
suuri.
Saavuttuaan Lasnamäen rantaniitylle, lähelle Tallinnaa, he istuutuivat
kaikki nuorelle, keltakukkaiselle nurmelle, iloisessa odotuksessa,
yhteensä kolmattasataa henkeä, kumpaakin sukupuolta, lapset ja
imeväiset niihin luettuina. Eikä heillä ollut, paitsi tarpeellisimpia
keittokaluja ja vaatevaroja, mitään mukanaan, lukuunottamatta viikon
eväitä. Hevoset, joilla olivat tulleet, he lähettivät takaisin, sillä
he olivat myyneet ne jo ennen lähtöään, kuten olivat rahaksi muuttaneet
huoneensa ja irtaimistonsa, elonsa ja raavaskarjansa.
Tuskin he olivat pysähtyneet, kun muuan sokea ja korkeakasvuinen
nainen aloitti virren: "Nüüd hüa maakene, oled sina jälle käes", sillä
hän luuli jo perille saavutun, ja hänen huulensa olivat avoimet, ja
sieraimet värähtelivät, hengittäen olemattomia tuoksuja kukista,
jotka eivät ikinä olleet itäneet hänen pihansa pientarilla, ja
hän ojensi kätensä suoraan eteenpäin, ikäänkuin lämmitellen niitä
paahtavamman auringon paisteessa, ja hänen harmaan kaihin kattamat
silmänsä räpyttivät avuttomasti, ikäänkuin olisivat väkisin halunneet
nähdä profeetan kuuluttamat viinamäet. Mutta kun hänelle ilmoitettiin
hänen erhetyksensä, ei hän käynyt murheelliseksi, vaan antoi taluttaa
itsensä ihan veden rajaan, johon hän kärsivällisenä jäi odottamaan,
taluttajaansa tarttuen, jottei harhautuisi ihmishälinässä, kun
lähtömerkki annettaisi.
Koska Maltsvet, heidän profeettansa, oli kieltänyt heitä polvistumasta,
niin he toimittivat rukouksensa pystyssä seisoen, kasvot siniseen
mereen päin, josta heille oli apu tuleva, ja heidän pukunsa oli musta
ja harmaa, joskus harvoin valkoinen, samoin profeetan sanojen mukaan,
ja heidän vaimojensa ja tyttäriensä hiukset valloilliset.
Taas he istuivat rantakiville, ja joku esilukijoista avasi raamatun,
jossa koko heidän retkensä oli ennustettu ja vartavasten heidän
tähtensä kirjaanpantu, sillä he eivät tehneet mitään, mitä Sana ei
käskenyt eivätkä luopuneet mistään, mitä Sana ei kieltänyt.
Kirjoitettu oli: Järvamaan talonpojat elivät kaikkinaisessa ahdingossa,
ruumiin ja sielun, ja vaivattiin aivan ankarasti vierailta isänniltään,
kuten Israelin rahvas Egyptin faaraoilta.
Kirjoitettu oli: Herra oli herättävä työorjuudessa ja vitsain alla
huokaavalle kansalleen profeetan, jonka sanan kennoissa olisi makeampaa
hunajaa, kuin pappien ja veljesseurakunnan lukijain, ja tämän profeetan
nimi oli Johannes II elikkä Maltsvet, maallisella nimellä myöskin Juhan
Leinbergiksi kutsuttu.
Ja kirjoitettu oli: Maltsvet oli johdattava uskovaisensa Egyptin
orjuudesta autuaammille asuinsijoille, tullen heidän tykönsä valkealla
laivalla.
He olivat uskonisänsä käskyä totellen luopuneet värillisistä vaatteista
ja silmäinkoreudesta ja palmikoiduista hiuksista, ja nuoret tytöt
kirjavista nauhaseppelistä, ja heidän huulensa olivat puhtaat viinasta
ja väkevistä, sianlihasta ja tupakanhajusta.
Mutta missä heidän Kaananinsa oli oleva, sitä ei heistä yksikään
tiennyt. He olivat kuulleet profeettansa kyliä kiertäessään puhuvan
kaukaisesta, lämpimästä maasta, jonka Herra oli valituilleen varannut,
jossa ei ollut isäntää eikä orjaa, ei yökylmiä eikä lunta, vaan
vihertäviä viinamäkiä ainaisessa auringossa ja siunaavassa sateessa.
He olivat kuulleet tämän maan nimenkin, mutta se oli haihtunut heidän
aivoistaan. He tiesivät vain, että profeetta Maltsvet oli lähtenyt
sinne ennen heitä ja lupauksensa mukaan oli tuleva heitä noutamaan
valkealla laivalla Lasnamäen rannasta.
Sentähden he eivät sallineet lasten tänä iltana kerätä risuja, eikä
yhtään pataa pantu tulelle kivien väliin, eivätkä he myöskään aukoneet
nyyttejään eivätkä säkkejään, kuten muina iltoina, yhtä vähän kuin
he valmistivat makuusijojakaan, itselleen tai lapsille, sillä kaikki
tämä oli heidän mielestään vähäuskoisuuden merkki, joka Jumalan
pitkämielisyyttä kiusaisi. Suuremmat lapset laskeutuivat hiekalle
likekkäin, kuten karitsaiset kedolla, mutta vähäisemmät itkivät itsensä
uneen äitiensä sylissä.
Ja sokea vaimo istui hievahtamatta, sormet taluttajansa ranteen
ympärillä, tykyttävää valtimoa tunnustellen, odottaen sen kiivaamman
lyönnin hänelle heti ilmoittavan, kun laiva ilmestyisi näköpiiriin, ja
sulkien käyttämättömät silmänsä.
Mutta vaimo, joka oli juossut pois miehensä ja lastensa luota, ja jota
ei kukaan tuntenut, oli huuhtonut käsivartensa valkeiksi merivedessä
ja istui toisten joukossa, hiusten kätkiessä hänen kasvonsa muilta,
eikä hän muistanut rahtuakaan siitä, mikä oli ollut, eikä kuka hän oli,
sillä hän oli uudestaan syntynyt tänä päivänä.
Äidit, joilla oli monta lasta, huolehtivat, kuinka he laivan tullessa
saisivat kaikki lapsensa mukaan, ettei yksikään puuttuisi, ja he
kokosivat pienokaisiaan liepeisiinsä, kuten kana kokoo poikasiaan.
Silloin Maie, keskittäessään katseensa suoraan aurinkoon, tunsi
äkillistä häikäisyä, ja kaikki hänen edessään haihtui valosumuun, ja
tästä maidonkarvaisesta autereesta, joka täytti taivaanrannan, alkoi
haahmoittaa valkea laiva.
Hän näki sen aivan selvästi, ei sisäisin silmin, vaan maallisin,
ruumiillisin, sen liukuessa vitkaan pitkin tyyntyvää vettä, ilman airon
loisketta, sivuttain, kyntäen pitkän, hitaasti häviävän, hopeaisen
vesivanan, -- purjeitten pingoittuessa hapraina kuin valkeat hattarat.
"Minä näen, -- minä näen!" hän huusi kuuluvalla äänellä.
Ihmiset piirittivät hänet, tarttuivat häntä hartioihin, ja hänen
hiuksensa lankesivat tiheinä ja kultaisina yli kasvojen.
"Minä näen valkean laivan!" hän sanoi.
"Missä se on? Näytä se meille!" hän kuuli ympärillään huudettavan.
Silloin hän tunsi, kuinka kaikkien näitten satojen ihmisten ikävä
ikäänkuin valui häneen, kunnes hänen sielunsa kävi ahtaaksi. Hän
itse hävisi, kuoli pois, ikäänkuin hänen ruumiinsa ja sielunsa rajat
olisivat murtuneet, hänen elämänsä haihtui olemattomaksi, ja hän
itse sen keralla, mutta yhtäkkiä elivät hänessä kaikki, jotka hänen
ympärillään riutuivat kipeästä ja ylen suuresta odotuksesta. Heidän
odotuksensa ja kyyneleensä kerääntyivät häneen kuten säiliöön, ja hän
näki ja odotti yhtäkkiä kaikkien puolesta.
"Ettekö näe, te sokeat?" hän sanoi. "Avatkaa silmänne, valkea laiva,
jonka profeetta on luvannut, lähestyy meitä."
Samalla kävivät hänen jäsenensä kankeiksi, ja vaimot ottivat vastaan
hänen maahan vaipuvan ruumiinsa ja asettivat hänet hiekalle, jossa hän
makasi taintuneena, pitkien hiustensa päällä.
Mutta miehet sälyttivät taakat selkäänsä ja kantoivat ne veden rajaan,
ja vaimot huusivat lapsiaan, ja rintalapset parkuivat, ja monet nuoret
miehet kahlasivat matalassa vedessä, niinkauas kuin pääsivät, ja vielä
toiset veisasivat vastaanottovirttä, mutta väkevämmät eivät työntäneet
heikompia, ja kellä oli vanha ja vaivaloinen isä tai äiti, tuki häntä,
sillä he olivat kaikki yhdistetyt rakkaudessa.
Mutta kun he pari tuntia täten olivat odottaneet, väsyivät useimmat, ja
he sanoivat toisilleen: "Se oli vain ennustus. Vieras vaimo, jota emme
tunteneet, on ennustanut. Hän on saanut merkin ennen meitä."