Säikytettyinä katajaiselta laitumeltaan, missä vähäisen, savipohjaisen
hetteen ääressä piehtaroivat, lyhyttä kuloheinää lammasten kera
jytystäen, -- vauhkoina kumeasta jyrinästä, joka maantieltä läheni
paksun pölypilven peitossa, syöksyivät saarenmaalaiset hevoset,
hiirakko ja kaksi ruosteenkarvaista laukkia yli matalan kiviaidan
maantielle, painautuen kiivaaseen ja sokeaan juoksuun. Näin niitten
kirmaisevan ohi, matalakasvuisina, sitkeälihaksisina, kuten rodun
tunnus kuuluu, silmät kekäleinä, sydän sävähtäen hurjasta, hullusta
kauhusta, vaahtoavat sieraimet särpien tomua, joka valkeana kohoo
tulikuivasta maasta. Heti heidän kintereillään automobiili, uuden
uutukainen, sätkyttävine koneineen ja torven törähdyksineen, uuden ja
vielä tiheämmän pölypilven peitossa.
Kilpajuoksu, vinha ja intohimoinen, pitkin Sõrven tasaista, kivikovaa
maantietä! Hevoset ovat jo suunniltaan, pyöräpäisiä, heidän viisaat
eläinaivonsa ovat lakanneet ajattelemasta, he syöksyvät nyt eteenpäin
sokeasta, sisäisestä pakosta, tietämättä enää miksi ja mihin,
pakahtumaisillaan, valmiina henkijättöinä tien oheen ojentumaan,
tuntematta enää tietä. Tomu laskeutuu kilpajuoksijain takana kuin
jauhoitus nummen rokoko-katajiin tien molemmin puolin, nummi ja
hete seuraavat välittömästi toisiaan kuten aallon harja ja pohja,
tuulimyllyt Salmen kylän kohdalla ojentavat käsivartensa pidättääkseen.
Ja kuten usein rannikolla, alkaa aivan selkeälle taivaalle lännestä
äkkiä kiehua pilvihuuruja, ikäänkuin jostain pahansuovasta ja
näkymättömästä noidanpadasta, kiireesti kattaen äsken kuulakkaan
taivaan, juosten kilpaa pitkin taivaan kantta uhkaavina, mustina
kuvajaisina.
Ja näitten vihamielisten, vinhojen pilvijättiläisten päällä minä
näin näkymättömän Uudenajan Hengen, juuri kun hän seitsensiimaisella
sähköruoskallaan aikoi ruhtoa vanhan, esi-isäin pyhittämän puuauran
tien ohessa.
Minä peitin kasvoni saarenmaalaiseen raitahuiviin, kuten muinaiseen
virolaiseen itkuliinaan, ja murehdin mennyttä Saarenmaata.