Harmaakivimuurien yli, kyllin korkeitten, suojellakseen ohikulkijan
silmältä puutarhat, kyllin matalain puitten kumartua ylitse, varisee
autioille, öisille kaduille kukkavihma. Katu on täynnä kuolevain
kukkain tuoksua. Niinkuin pienet, karanneet sanansaattajat lentelevät
tuulentuomat terälehdet ympärillä, lukemattomat, lemuavat viestit
muurintakaisista puutarhoista. Oi näitten näkymättömäin kätten tuskin
tuntuvia hyväilyjä, sanoja, jotka suhisevat ympärillä, kevyinä ja
hapraina kuin tuoksu, -- salainen rakkauden tunnustus, yhä uudelleen,
yhä uudelleen yölle kuulumattomasti kuiskattu! Tuoksuvia sanoja, jotka
ohikulkijaa odottavat keskiöiseltä, merentakaiselta kadulta!
Aamuun on vielä aikaa, ja kaupungin paimen ei vielä ole sitonut
virsunrihmojaan ajaakseen kaupungin lukuisan lehmikarjan saraheinää
kasvavalle vesijättömaalle. Raatihuoneen tornista ei vielä viito
viiri, joka ilmoittaisi varhaisen laivan tulon etäiseen satamaan,
eivätkä ratise vielä sõrvelaiset rattaat kampelakuormineen toria kohti,
kirjavapukuisten, piippolakkisten vaimojen torkkuessa sukankudin
kädessä kalasaavien takana. Yövartijain tuntihuuto kadun kulmassa on
vaiennut vuosikymmeniä takaperin.
Minkälainen pieni yksilö parka on tämä nukkuva kaupunki, tuomittu
elämään loisena toisista, elinvoimaisemmista elimistöistä, vailla
itsenäistä verenkiertoa, loitolla suurista kulkuväylistä, hiljainen,
merenpakoinen kaupunki, jossa menneisyys puhuu äänekkäämmin kuin
nykyisyys! Pienet valkoiset talot nukkuvat punaiset tiilikattonsa
silmille vedettyinä ja vihreät ikkunaluukut suljettuina. Merentakainen
uni on rauhallinen ja sikeä, vaikka ovet ja veräjät ovatkin ilman
salpaa ja lukkoa.
Heräjä, kunnon kuresaarelainen porvari, katso, kukkatuoksu virtaa
kenenkään kysymättä puutarhastasi kadulle! Omenat ja kirsikat jäävät
sinulle, mutta tuoksu, vangitsematon, menee kaiken ilman tietä,
sekaantuen yön ihanaan ja seesteiseen kuulakkuuteen. Oi näitä
vartioimatta jääneitä salaisuuksia, jotka yön tullen muurin yli
tulvehtivat, tervehdyksiä tähdettömän alkukesän yön ja kukkivain
puutarhain välillä, vähäisten kukkakeijukaisten karkeloa epätasaisella
ja huonosti kivitetyllä kadulla, valkeaa kukkasuitsutusta kesän
alttarille...
Katu on tyhjä, ja yön kuuleva korva kokoo eksyneet, lentelevät sanat.