Kuka ei liene kuullut kultalaivasta kerrottavan? Yli sata vuotta
sitten purjehti suunnattomalla rahasummalla lastattu laiva
Saarenmaan läntisen rannikon ohitse, joka on täynnä merenalaisia
riuttoja ja vaarallisia matalikkoja. Se teki haaksirikon, vajosi
pohjaan laivaväkineen ja aarteineen. Siitä pitäin on sitä etsitty,
naarattu, sukellettu, joukolla ja yksitellen, viranomaisten käskystä
ja kalastajain alotteesta, kaikki turhaan... Isoisät kertovat
isäinsä tarkalleen määränneen laivan uppoamispaikan, näytetään
taloja, joitten nurkkauksesta pitää kuvitella vinon viivan merelle
vedetyksi; missä viivat yhtyvät, siellä on muka laiva. Kuinka moni
kampela- ja silakkaverkkojen kokija on tyyninä iltoina tähystänyt
syvyyteen aarretta hakien, toivoen valkeain latuskain kampelalehtien
ja silakkahopean sijaan onnen kaupalla nostavansa verkon täyden
kultarahoja... Kultalaiva kummittelee sekä merenpohjassa että
aivoissa...
Istuin laivan kannella, jota paraikaa hinattiin satamaan. Satujen saari
otti meidät vastaan sumulla ja tihkusateella. Mutta sumu oli lämmin, ja
sade availi kastanjain ja sireenien silmuja.
Yhtäkkiä kuulin jonkun sanovan lähelläni:
"Kultalaiva on löydetty!"
Ja kun heristin kuuloani, kuulin toisen siihen vastaavan:
"Kuulin jo, -- sitä yritetään nostaa."
Ajaessani halki vesijättömaiden, myöhemmin katajaketojen, vesiperäisten
soitten, yli saarenmaalaisten jokien joka kesä kuivuvien uomien,
ajattelin kultalaivaa.
Kultalaiva, -- meidän sisimmän, meidän tiedottomimman romantismimme
ilmaus! Me tarvitsemme sitä vertauskuvana, ikuisena vastalauseena,
se nousee meille kangastuksena samasta ijäti selittämättömästä
sielumme mysteriosta, josta kohoavat ijäisyyden kaipaus ja usko
yliluonnollisiin. Köyhät kalastajat sõrvelaisissa savupirteissään,
joitten elämä on yksitoikkoista ja karua kuin karjanummi, he
tarvitsevat sitä vastalauseeksi arkipäivänsä autiudelle, heidän
täytyy uskoa, että se jossain on olemassa, ihmeellinen, satumainen,
mahdoton... ei haudantakainen, kuten kirkossa kuulutetut autuudet,
vaan käsinkoskettava, maanpäällinen, aistittava ja kuitenkin
yliluonnollinen, -- seitsemän miljoonaa ruplaa sulassa, keltaisessa
kullassa, jokaisen heidän saavutettavanaan. He syntyvät ja kuolevat,
ja heidän poikansa syntyvät ja kuolevat, he käyvät karheiksi ja
ahavoittuneiksi merellä, ja heidän vaimonsa äestävät kotosalla pieniä
soraisia pellontilkkuja ja kulkevat puuauran takana, kuihtuen varhain
ja rumentuen raskaasta ruumillisesta työstä, ja vihdoin he kuolevat,
tuijottaen karstaiseen lakeen, joka on nähnyt heidän syntyvän. Mutta
sillä välin he soutelevat ulapan vihreitä vesiä, Ruotsin meren, jota
pitkin heidän etäiset esi-isänsä, rohkeammat ja voimakkaammat heitä,
purjehtivat vieraita kaupunkeja polttamaan, ja sama seikkailuhalu
panee heidät laskemaan koukkuhakojaan ja luotirihmojaan kultalaivan
löytääkseen... He näkevät sen meren syvyydestä kuultavan kultaisin
mastoin, kullalla silatuin sivuin...
Yö oli lämmin ja hienosti utuinen, ja katajapehkot olivat hämärässä
kuin yhtä monta pehmeätä päänalusta, jotka uneksijaansa odottivat.