Päivää ennen parlamentin hajaantumista lordi Valleys nousi kevein
sydämin hevosensa selkään ratsastaakseen radalle. Vaikka hänen
tammansa olikin täysiverinen, niin hän käytti yksinkertaisia
suitsia, hän kun oli taitava ratsastaja, joka oli ottanut osaa
metsästyksiin seitsenvuotiaasta lähtien ja ollut kaksikymmentä vuotta
vapaaehtoisen ratsurykmentin päällikkönä. Tervehtäen ystävällisesti
kaikkia, jotka hän tunsi, hän suhtautui suorasti kaikkiin asioihin,
semminkin hallituksen politiikkaan, nauttien salaa aavistuksista ja
enteistä, mitkä niin huonosti kävivät toteen, ja siitä tavasta, millä
kysymykset ja neuvot katosivat hänen sfinksimäisen vilpittömyytensä
edestä. Hän puhui iloisesti myöskin Miltounista, joka oli taas
"hyvässä kunnossa" ja "paloi taisteluhalusta", odottaen parlamentin
uutta kokoontumista syksyllä. Ja hän ivasi lordi Malvezinia hänen
vaimonsa johdosta. Jos mikään -- hän sanoi -- voi saada Bertien
innostumaan politiikkaan, niin se on oleva hän, lady Malvezin. Hän
ajoi aika laukkaa, poliisi kun tunsi hänet. Päivä oli kirkas, eikä
hän olisi mielellään ajanut kotiin. Tavattuaan Harbingerin hän pyysi
häntä tulemaan lunchille. Tuon nuoren Harbingerin katseessa oli viime
aikoina ollut jotakin äreätä, ja lordi Valleysin mieleen muistuivat
hänen vaimonsa Barbaraa koskevat, levottomuutta herättävät sanat.
Viime aikoina hän oli vain vähän nähnyt tytärtään, ja tänä vuoden
yleisenä selvityskautena hän oli unhottanut kaiken, mikä koski sitä
asiata.
Agatha, joka yhä vieraili Valleys Housessa pikku Ann'in kanssa,
odottaen lähtöä Skotlantiin, oli ulkosalla, eikä lunchilla ollut
ketään muita kuin lady Valleys ja Barbara. Keskustelu hoippui,
sillä nuoret olivat hyvin äänettömiä, lady Valleys mietti erästä
seikkaa, mikä oli saatava järjestetyksi ennen hänen lähtöään, ja
lordi Valleys itse piti silmällä melkein huolellisesti tytärtään.
Uutinen siitä, että lordi Miltoun oli työhuoneessa, tuli yllätyksenä
ja jonkinlaisena huojennuksena kaikille. Kehoitukseen tulla lunchille
oli Miltoun vastannut jo syöneensä ja kyllä odottavansa.
"Tietääkö hän, että täällä ei ole ketään?"
"Kyllä." Lady Valleys työnsi syrjään lautasensa ja nousi:
"Oh, no niin!" hän sanoi, "minä olen lopettanut".
Lordi Valleys nousi myöskin, ja he menivät pois yhdessä jättäen
Barbaran, joka oli noussut, katselemaan epäluuloisesti ovelle.
Lordi Valleysille oli hiljattain kerrottu tuo sairashoitohomma,
mihin hän oli suhtautunut epäluuloisesti, aivan kuin olisi kuullut
jutun jostakin eriskummaisesta henkilöstä. Jos hän olisi kuullut sen
jostakin muusta, niin sillä olisi ollut vain yksi merkityksensä. Jos
Eustace olisi ollut normaalinen nuorimies, niin hänen isänsä olisi
vain kohauttanut olkapäitään ja ajatellut: "Oh, kas niin! Sitä se nyt
on!" Hän ei ollut tietänyt, mitä ajatella. Ja nyt kulkiessaan salin
läpi työhuoneeseensa hän sanoi levottomana vaimolleen:
"Asia koskee taas tuota naista -- vai mitä?"
Lady Valleys vastasi olkapäitään kohauttaen:
"Jumalaties, rakkaani."
Miltoun seisoi ikkuna-aukossa terassin yläpuolella. Hän näytti
terveeltä ja tervehti heitä omalla erikoisella tavallaan.
"Kas niin, hyvä ystäväni", sanoi lordi Valleys, "olet ilmeisestikin
tullut täysin terveeksi -- mitäs muuta kuuluu?"
"Vain sitä, että minä olen päättänyt luopua edustajapaikastani."
Lordi Valleys tuijotti häneen.
"Minkä ihmeen vuoksi?"
Aavistaen jotakin tuosta syystä naisen suuremmalla nopeudella lady
Valleys oli käynyt neilikanpunaiseksi.
"Joutavia, rakkaani", hän sanoi, "se ei varmaankaan ole
välttämätöntä, eipä edes -- --". Malttaen mielensä hän lisäsi
kuivasti:
"Mainitsehan jokin syy siihen."
"Syy on yksinkertaisesti se, että minä olen yhdistänyt elämäni mrs
Noelin elämään enkä voi elää valheessa. Jos se tunnettaisiin, niin
minun pitäisi ilmeisesti luopua heti edustajapaikastani."
"Hyvä Jumala!" huudahti lordi Valleys.
Lady Valleys teki nopean liikkeen. Tämän vakavan kriisin sattuessa
kahden toiseen sukupuoleen kuuluvan, niin perin erilaisen olennon,
miehensä ja poikansa, välillä hän menetti naamarinsa ja muuttui
oikeaksi naiseksi. Tiedottomasti nuo molemmat miehet tunsivat tämän
muutoksen ja kääntyivät puhuessaan häntä kohden.
"Minä en osaa sitä selittää", sanoi Miltoun, "minä pidän itseni
velvollisena tekemään sen kunnian vuoksi".
"Entäs sitten?" kysyi lady Valleys.
Lordi Valleys pisti tähän väliin painavalla äänellä:
"Hyvä Jumala! Minä en uskonut sinun pitävän yksityisiä asioitasi
isänmaata tärkeämpinä."
"Geoff!" sanoi lady Valleys.
Mutta lordi Valleys jatkoi:
"Ei, Eustace, minä en ollenkaan käsitä sinun tapaasi suhtautua
asioihin. Enkä minä ala sitä edes ymmärtää."
"Se on totta", sanoi Miltoun.
"Kuunnelkaa minua, te molemmat!" sanoi lady Valleys. "Te olette
niin erilaisia, eikä teidän pidä riidellä. Sitä minä en tahdo. Nyt,
Eustace, sinä olet meidän poikamme, ja sinun tulee olla kiltti ja
laatuunkäypä. Istuudupas tuohon, niin saamme keskustella tästä
asiasta."
Viitaten miehelleen erästä tuolia lady Valleys istuutui
ikkuna-aukkoon. Miltoun jäi seisomaan. Äkillisen pelon valtaamana
lady Valleys sanoi:
"Onko niin -- sinä et ole -- mitään häväistysjuttua ei ole tästä
tulossa?" Miltoun hymyili julmasti. "Minä tulen kertomaan asian
tuolle miehelle, tietenkin, mutta te saatte olla levollisia. Minä
ymmärrän, että hänen käsityksensä avioliitosta ei salli avioeroa
missään tapauksessa."
Lady Valleys huokasi peittelemättä helpotuksesta.
"Kas niin, rakas poikani", hän aloitti, "vaikkapa sinä tuntisitkin
olevasi pakotettu kertomaan hänelle, niin ei ole varmastikaan
olemassa mitään syytä, miksi se ei muutoin saisi pysyä salassa."
Lordi Valleys keskeytti hänet:
"Olisin iloinen, jos tahtoisit esittää, mitä yhteyttä on sinun
kunniasi ja edustajapaikkasi jättämisen välillä", hän sanoi jäykästi.
Miltoun pudisti päätään.
"Jos sinä et sitä jo näe, niin sitten on hyödytöntä sanoa mitään."
"Minä en sitä näe. Koko asia on -- on onneton, mutta minusta on
luonnotonta ja mieletöntä, että sinä jättäisit toimesi, ennenkuin
siihen on ehdoton pakko. Miten paljon onkaan miehiä, joilla
elämässään on ollut joskus sellainen suhde; tämä ajatus tekisi puolet
kansaa kelvottomaksi." Hänen katseensa näytti tässä kriisissä kysyvän
hänen vaimonsa neuvoa ja samalla välttävän sitä, aivan kuin hän
samalla kertaa olisi pyytänyt mielipiteensä hyväksymistä ja ottanut
huomioon sen säädyllisyyden. Keskellä levottomuutta lady Valleysin
huumori pääsi valloilleen. Oli niin hullunkurista, että Geoffin piti
paljastaa itsensä, hän ei voinut mistään hinnasta olla kiinnittämättä
katsettaan mieheensä.
"Rakkaani", hän mutisi, "sinä et suinkaan liioittele -- kolme
neljäsosaa, vähintään!"
Mutta lordi Valleys kävi tiukemmaksi vaaran uhatessa.
"Se seikka käy kokonaan yli minun ymmärrykseni", hän sanoi, "että
sinä ollenkaan sekoitat sukupuoliasioita politiikkaan".
Miltounin vastaus tuli hitaasti, ikäänkuin tunnustus olisi loukannut
hänen huuliaan:
"On olemassa -- antakaa anteeksi, että käytän sitä sanaa -- sellainen
asia kuin uskonto. Minulla ei ole tapana pitää elämää jaettuna
kahteen, julkiseen ja yksityiseen, osastoon. Minun näkyni on hävinnyt
-- on särkynyt -- minulla ei ole mitään päämäärää julkisessa elämässä
-- ei mitään suuntaa -- ei mitään varmuutta."
Lady Valleys tarttui hänen käteensä:
"Oh, rakkaani!" hän sanoi, "se on liian peloittavan puritaanista!"
Mutta Miltounin hymyn johdosta hän lisäsi nopeasti: "loogillista --
minä tarkoitan".
"Kysy neuvoa terveeltä järjeltäsi, Eustace, jumalan tähden",
pisti tähän väliin lordi Valleys. "Eikö sinun yksinkertainen
velvollisuutesi olisi pistää tällaiset arvelut taskuusi ja toimia
parhaasi mukaan maan hyväksi, käyttämällä niitä lahjoja, jotka olet
saanut?"
"Minulla ei ole mitään tervettä järkeä."
"Siinä tapauksessa saattaa tietenkin olla samantekevä, vaikka
luovutkin julkisesta elämästä."
Miltoun kumarsi.
"Joutavia!" huudahti lady Valleys. "Sinä et ymmärrä, Geoffrey. Minä
kysyn sinulta uudestaan, Eustace, mitä sinä aiot tehdä jäljestäpäin?"
"Sitä en tiedä."
"Sinä tulet suremaan itsesi kuoliaaksi."
"On hyvinkin mahdollista."
"Jos et voi tulla järkevään järjestelyyn omantuntosi kanssa", tokaisi
lordi Valleys, "niin jumalan tähden luovu hänestä, miehen tavoin, ja
katkaise kaikki nuo solmut."
"En ymmärrä teitä, arvoisa herra!" sanoi Miltoun jäätävästi.
Lady Valleys laski kätensä hänen käsivarrelleen. "Sinun täytyy
myöntää meidänkin olevan jossakin määrin loogillisia, rakkaani. Ethän
sinä voi vakavasti kuvitellakaan, että tuo nainen tahtoisi sinun
turmelevan elämäsi hänen vuokseen! Niin huono luonteidentuntija minä
en ole."
Hän pysähtyi nähdessään Miltounin ilmeen.
"Sinä pidät kiirettä", sanoi Miltoun, "minusta tulee kuitenkin vapaa
henki".
Näihin sanoihin, jotka tuntuivat lady Valleysistä salaperäisiltä ja
pahaenteisiltä, hän ei tietänyt mitä vastata.
"Jos sinä tunnet, kuten sanot", sanoi lordi Valleys, "että tämän
asian vuoksi pohja on hävinnyt sinun jalkaisi alta, niin -- niin
herran tähden älä tee mitään kiirehtien. Odota! Lähde ulkomaille!
Hanki tasapainosi takaisin! Sinä tulet huomaamaan, että tämä asia
järjestyy itsestään muutamissa kuukausissa. Älä jouduta asioita. Sinä
voit olla poissa syysistuntokaudella huonon terveytesi varjolla."
Lady Valleys säesti häntä hartaasti:
"Sinä näet tosiaankin tämän asian ilman mitään suhteellisuutta. Mitä
on jokin rakkausasia? Rakkaani, luuletko sinä kenenkään ajattelevan
sinusta hetkeäkään pahempaa, vaikkapa tietäisivätkin? Ja totisesti
ainoankaan sielun ei tarvitse tietää."
"Minun päähäni ei ole pälkähtänyt tuumiakaan sitä, mitä muut
tulisivat ajattelemaan."
"Sitten", huudahti lady Valleys. "Se on vain sinun omaa ylpeyttäsi!"
"Sinäpä sen sanoit."
Lordi Valleys, joka oli kääntynyt pois, sanoi melkein traagillisella
äänellä:
"Minä en luullut, että minun kunniakysymyksissä olisi tarvinnut olla
eri mieltä poikani kanssa."
Tarttuen "kunnia" sanaan lady Valleys huudahti äkisti:
"Eustace, lupaa minulle, että kysyt Dennis-enon mielipidettä,
ennenkuin ryhdyt mihinkään."
Miltoun hymyili.
"Tämä käy koomilliseksi", hän sanoi.
Näiden sanojen johdosta, jotka näyttivät tosiaankin hävyttömiltä
lordi ja lady Valleysistä, he kääntyivät poikaansa kohden, ja he
kaikki kolme tuijottivat toisiinsa täysin äänettöminä. Pieni hälinä,
mikä tuli ovelta päin, keskeytti heidät.