Lähdettyään Nettlefoldista Miltoun oli mennyt suoraan huoneisiinsa
ja alkanut valmistaa maakysymystä käsittelevää kirjaansa. Hän teki
työtä koko yön -- mikä oli jo kolmas uneton yö, ja koko seuraavan
päivän. Illalla, tuntien jotakin outoa päässään, hän meni ulos
ja käveli edestakaisin Thamesin rannalla. Sitten, peläten mennä
vuoteeseen, missä olisi joutunut kenties makaamaan unettomana, hän
istuutui nojatuoliinsa. Vaivuttuaan siinä uneen hän näki peloittavia
unia ja heräsi virkistymättömänä. Kylvettyään hän joi kahvia ja
pakotti itsensä uudestaan työhön. Keskellä päivää häntä huimasi ja
väsytti, mutta hän oli aivan haluton syömään. Hän meni ulos kuumalle
Strandille ja osti itselleen erään tarpeellisen kirjan. Juotuaan
jonkun verran kahvia hän tuli takaisin ja alkoi tehdä työtä. Kello
neljän aikaan hän huomasi, ettei ymmärtänyt enää sanoja. Hänen päänsä
oli polttavan kuuma, ja hän meni makuuhuoneeseensa lauhduttamaan
sitä. Senjälkeen jotenkuten hän alkoi kävellä edestakaisin, puhellen
itsekseen, mistä Barbara hänet sitten tapasi.
Barbara oli tuskin poistunut, kun hän tunsi itsensä perin uupuneeksi.
Pieni ristiinnaulitun kuva riippui hänen sänkynsä yllä, ja
laskeuduttuaan makuulle hän pysyi liikkumattomana, kasvot kätkettyinä
peitteeseen, kädet ojennettuna seinää kohden. Hän ei rukoillut,
haki vain lepoa mielikuviltaan. Läpi hänen puoleksi hypnotisoidun
tietoisuutensa kulki pieniä, polttavan mielikuvituksen säikeitä.
Sitten hän ei tuntenut mitään muuta kuin pelkkää ruumiillista
sairautta, ja sitä vastaan hänen tahtonsa nousi kapinaan. Hän
päätti olla tulematta sairaaksi, tuoksi naurettavaksi möhkäleeksi,
jota naiset hoitelevat. Mutta sairaustilat kävivät pitemmiksi ja
uusiintuivat yhä useammin. Karkoittaakseen ne hän nousi ja käveli
jonkun aikaa edestakaisin. Sitten hänet valtasi pyörtymiskohtaus
ja hän oli pakotettu istuutumaan, jottei olisi kaatunut maahan.
Polttavan kuumasta hän oli muuttunut kuolettavan kylmäksi ja iloitsi
voidessaan peittää itsensä sänkyvaatteilla. Hän tunsi itsensä pian
uudestaan kuumaksi, mutta sairaan miehen vaisto esti häntä luomasta
päältään peitteitä, ja hän pysyi aivan liikkumattomana. Huone näytti
muuttuneen paksuksi, valkeaksi, pilvenkaltaiseksi aineeksi, mihin
hän oli käärittynä, voimatta liikuttaa kättään tai jalkaansa. Hänen
hajuja kuuloaistinsa oli tullut luonnottoman tarkaksi. Hän tunsi
kaukaisten katujen, kukkien, tomun, kirjojensa nahan sekä joen mudan
hajun, vieläpä Barbaran vaatteiden jättämän tuoksun. Jokin kello
löi kuutta, hän laski lyönnit, ja pian koko maailma näytti olevan
täynnään lyöviä kelloja, hevosten kavioiden kapsetta, polkupyörän
kelloja ja ihmisten askelten ääniä. Hänen näköaistinsa sensijaan
rajoittui tähän valkeaan pilvikääröön, millä hänet oli kohotettu
maasta, keskelle tuota taukoamatonta vasaroimista. Tuon pilven
pinnalla näytti olevan lukemattomia pieniä, liikkuvia pilkkuja, jotka
näyttivät korpisammakoilta. Sitten niiden takaa ilmestyi suuret
kasvot, hyvin synkät ja aivan kuin pronssiset, ja näiden kasvojen
katse tunkeutui polttavana hänen aivoihinsa. Mitä enemmän hän koetti
päästä niistä eroon, sitä enemmän ne ahdistivat ja polttivat häntä.
Hän oli menettänyt äänensä eikä voinut huutaa, ja äkisti nuo kasvot
peittivät hänet.
Kun hän sai takaisin tajuntansa, hänen päänsä oli märkänä jostakin,
joka oli pantu hänen otsalleen ja jota piteli jokin olento
kumartuneena hänen ylitseen. Kohottaen kättään hän kosketti poskea,
ja kuultuaan tukahdutetun nyyhkytyksen hän huokasi. Hänen käteensä
tartuttiin, ja hän tunsi sitä suudeltavan.
Huone oli niin pimeä, että Miltoun tuskin saattoi nähdä hänen
kasvojaan -- hänen katseensa oli myöskin hämärä, mutta hän saattoi
kuulla hänen hengityksensä ja hänen pukunsa ja liikkeittensä
synnyttämän pienimmänkin äänen -- Audreyn käsien ja hiusten tuoksu
näytti käärivän hänet, ja keskellä tuota syvää kuumeen tuottamaa
suruaan hän tunsi kääreen helpotuksen. Hän ei kysynyt, miten kauan
Audrey oli ollut siinä, hän lepäsi vain hiljaa, koettaen katsella
häntä, peläten noita äskeisiä kasvoja, jotka näyttivät vaanivan
häntä jossakin ilmassa, valmiina peittämään hänet uudestaan. Tuntien
sitten äkisti, ettei voinut niitä pidättää, hän nyökäytti päätään
ja tarttui häneen, koettaen kätkeä itsensä hänen rintansa suojaan.
Tällä kertaa hänen pyörtymisensä ei ollut niin syvä. Sitä seurasi
kiihkeitä hourailutiloja, joiden väliaikoina hän saattoi tuntea
Audreyn läsnäolon ja nähdä hänen kalvaassa kynttilänvalossa, vaaleaan
verhoon käärittynä, ajelehtivan lähellä häntä tai istuvan hänen
vieressään käsi laskettuna hänen käteensä. Saattoipa hän tuntea
kylmän kääreen aiheuttaman helpotuksen ja eau de Colognen tuoksun.
Sitten Audrey oli häviämäisillään hänen tietoisuudestaan ja hän
itse oli siirtymäisillään ristiriitaiseen maailmaan, missä hänen
vuoteensa yläpuolella oleva ristiinnaulitun kuva näytti pullistuvan
esiin ja ikäänkuin olevan putoamaisillaan hänen päälleen. Hän tunsi
väkivaltaista halua kiskoa sen alas, mikä halu kasvoi ja sai hänet
kohottautumaan vuoteessa ja kiskomaan sen irti seinästä. Eräänlainen
salaperäinen tietoisuus Audreyn läsnäolosta seurasi häntä kuitenkin
hänen matkallaan tuossa oudossa maassa, ja kerran hän tuntui olevan
hänen kanssaan paikassa, missä outo valo näytti heille ketoja ja
puita, nummen synkän äären ja kirkkaan meren, mitkä kaikki olivat
valkaistuja ja suloisen kiihkon kirkastamia.
Pian päivänkoiton jälkeen hän oli pitemmän aikaa täydessä tajussa ja
suhtautui eräänlaisella ihmettelyllä Audreyhin, joka istui matalalla
tuolilla hänen vieressään. Niin hiljaisena hän istui valkeassa,
väljässä nutussaan, kalpeana vartioimisesta, silmät liikkumattomasti
kiinnitettyinä häneen, huulet puristettuina yhteen, väristen hänen
pienimmänkin liikkeensä johdosta. Hän, Miltoun, ahmi toivottomasti
hänen kasvojensa suloutta, joilla näkyi oman itsensä unhotus.