Osoittaen ensimmäisen todellisen kärsimättömyyden oireita lordi
Valleys päästi suustaan:
"Vaikkapa niinkin! Mutta minä olen."
"Niinkö?" sanoi Miltoun.
"Eustace!"
Hieroen toista polveaan Miltoun otti vastaan tämän kutsun ilman
pienintäkään liikahdusta. Hänen silmänsä paistoivat hänen isänsä
kasvoja vastaan. Lordi Valleysin sydän värähti. Mikä tunteen syvyys
olikaan tuossa poika-parassa, kun hän saattoi katsella tällä lailla
ensimmäisen vastarinnan sattuessa!
Hän nousi ja tarttui sikarilaatikkoon, ojensi sen hajamielisesti
poikaansa kohden ja veti sen äkkiä takaisin.
"Minä unhotin", hän sanoi, "että sinä et polta".
Sytyttäen sikarin hän poltti vakavasti katsoen suoraan eteensä, rypyn
ilmestyessä kulmakarvojen väliin. Lopulta hän sanoi:
"Hän näyttää hienolta naiselta. Muuta minä en hänestä tiedäkään."
Miltounin suu vetäytyi syvempään hymyyn.
"Miksi sinun pitäisi tietää vielä muutakin?"
Lordi Valleys kohautti olkapäitään. Hänen filosofiansa oli käynyt
ankarammaksi.
"Yhden seikan minä tiedän", hän sanoi kylmästi, "sen nimittäin, että
tässä on avioero tapahtunut. Minä luulin, että sinulla olisi ollut
kirkon katsantokanta tässä asiassa."
"Hän ei ole tehnyt mitään väärää."
"Tunnetko sinä sitten hänen historiansa?"
"En."
Lordi Valleys kohotti kulmakarvansa ivallisesti ja eräänlaisella
ihailulla.
"Ritarillisuus parasta varovaisuutta?"
Miltoun vastasi:
"Minä luulen, että sinä et ymmärrä sitä tunnetta, jota minä tunnen
mrs Noelia kohtaan. Se ei kuulu sinun tuntemuksiisi. Kuitenkin se on
ainoalaatuinen tunne, joka saa minut naimaan, enkä minä tule enää
toiste sitä tuntemaan."
Lordi Valleys tunsi uudestaan turvattomuuden kammottavaa tunnetta.
Oliko tämä totta? Ja äkkiä hänestä tuntui: Kyllä, se on totta! Hänen
edessään oli sellaisen miehen kasvot, joka pikemmin tuli riutumaan
omasta kiihkostaan kuin poikkeamaan esikuvistaan. Ja äärimmäisen
vakavuuden tunne, jonka tämä pula herätti, sai hänet mykistymään.
"Tällä kertaa minä en osaa sanoa muuta", hän mutisi ja nousi pöydästä.